Suomalaisen tosi-tv:n historiaa 1960-luvun alusta: unissakävelijä, italialainen turisti ja kiero liftari jujuttivat viattomia uhrejaan Piilokamerassa kaiken kansan nähden.

Piilokamera-ohjelman tunnus (1963). Piilokamera-ohjelman tunnusgrafiikka (sijoitettu mustalle taustalle) Kuva: Yle kuvanauha 1963,kuvakaappaus,Piilokamera (suomalainen televisiosarja),tunnus,Yle Elävä arkisto

Piilokamera on television vanhimpia ohjelmaformaatteja. Nenästä vedettyjen kanssaihmisten reaktioiden varaan rakennettiin Amerikassa hupiohjelmia jo 1940-luvulla.

Suomessa satunnaisia piilokamerapiloja tehtiin viisikymmenluvulta alkaen. Risto Vanari alkoi vuonna 1961 tuottaa niille omistettua Pähkinä-sarjaa, joka syyskuusta 1962 alkaen vaihtui Piilokameraksi. Sitä tekivät Vanarin kanssa legendaarisen VEK-viihdetiimin jäsenet Jukka Virtanen ja Aarre Elo. VEKin kolmas jäsen Matti Kuusla oli mukana ainakin näyttelijänä.

Risto Vanari ja Jukka Virtanen tv-kameran takana röyhelöisissä lavasteissa vuonna 1962. Risto Vanari ja Jukka Virtanen tv-kameran takana röyhelöisissä lavasteissa. Kuva: Yle/Toivo Grönroos 1962,Jukka Virtanen,Risto Vanari,televisiokamerat

Kuusikymmenluvun jekut olivat varsin viattomia verrattuina myöhempiin vuosikymmeniin, mutta ne onnistuivat silti naurattamaan aikalaisia. Vedätysten päätteeksi huijaus paljastettiin kohteille amerikkalaisen Candid Cameran tyyliin: "Tämä oli Piilokamera, hymyilkää!" Monet asian arvasivatkin, kun ohjelma oli tullut tunnetummaksi.

Nainen on arvannut, että meneillään on tv-metku. Nainen hymyilee epäilevästi kameran suuntaan naistoimittajan vieressä. Kuva: Yle kuvanauha 1963,kuvakaappaus,Piilokamera (suomalainen televisiosarja),Yle Elävä arkisto

Mies hymyilee kameralle piilokamerapilan paljastuttua. Hattupäinen istuu henkilöautossa ja hymyilee kameralle. Kuva: Yle kuvanauha 1963,autot,Hymyily,kuvakaappaus,Piilokamera (suomalainen televisiosarja),Yle Elävä arkisto

Kokonaisia ohjelmia ei valitettavasti ole tallessa, ja osaa säilyneistä inserteistä vaivaa ulkoäänitysten kehno tekninen laatu.

Outoja turisteja

Silmiinpistävän moni Piilokameran juttu näyttää tukeutuneen ulkomaalaisten eksoottiseen outouteen. Kummallinen käytös oli ehkä uskottavampaa, kun asialla oli vieraan kulttuurin edustaja, ja siansaksan polotus ehkäisi myös yritykset tilanteen rationaaliin selvittelyyn.

Hölynpölykielten mestari Matti Kuusla loistaa Turussa kuvatussa sketsissä, jossa seiväshyppääjä Pentti Nikulaa fanittava italoturisti etsii tietä "stadionille". Se tulkitaan milloin paikalliseksi urheilukentäksi, milloin rautatieasemaksi.

Toisessa saman ohjelman jutussa Aarre Elon esittämä stetsonpäinen jenkkituristi huijaa ohikulkijoita ottamaan valokuvan itsestään ja vaimostaan. Pariskunnan poseeratessa kadun toisella puolen ohi ajaa pakettiauto, ja amerikkalaiset haihtuvat kuin tuhka tuuleen. Avulias kuvaaja jää pähkäilemään, mitä tehdä kalliille kameralle.

Omituinen vierailija on myös neuvostoliittolainen kosmonautti, joka ilmestyy avaruuspuvussaan meikäläiselle kylätielle. Paikallinen väestö yrittää kommunikoida ilmojen sankarin kanssa suomeksi ja ruotsiksi. Myöhempi kaukomainen tuttavuus oli suomalaisvaimoa etsiskelevä sheikki vuoden 1966 Piilokamerassa.

Ulkomaisuutta käyttää omalla tavallaan hyväksi sketsi, jossa erikoisille esineille etsitään myyntimiehiä. Kattoharja tai hattulusikka ovat Suomessa vielä "hieman vieraita" mutta kuulemma suurta muotia muualla maailmassa.

Avuliaisuuden palkka

Lukuisat Piilokameran jutut ovat melkeinpä varoitustarinoita sinisilmäisestä avuliaisuudesta. Marraskuussa 1962 lähetetyssä jaksossa mies jättää matkalaukkunsa muiden matkustavaisten vartioitavaksi. Paikalle osunut etsivä väittää sen sisältävän varastettuja koruja ja kelloja.

Samassa ohjelmassa ohikulkevien miesten syliin sysätään mukamas nilkkansa nyrjäyttänyt nuori nainen. Vitsinä ovat herrojen reaktiot neitokaisen uteluihin tehtävän miellyttävyydestä. Kovin uskottavalta ei tilanne uhreista tällä kertaa kuitenkaan vaikuta.

Suljettu puhelin -sketsissä myymälää vahtimaan pyydetty sivullinen yrittää saamansa käskyn mukaisesti vastata pirisevään lankapuhelimeen. Mutta kuulokepa ei irtoakaan luurinkannikkeesta. Toisessa puhelimessa ohjeita antava toimittaja melkein paljastaa seuraavansa tilannetta kameran välityksellä.

Elintarvikeliikkeeseen kiirehtivä koiranomistaja pyytää paikalle sattunutta miestä lemmikkinsä vartijaksi. Harhautuksen avulla koira vaihdetaan isompaan, ja pyyteettömän auttajan ihmetys on suuri.

Parissakin pilassa hyödynnetään urbaaneja ulkotyöammatteja. Ensimmäisessä maalari pyytää ohikulkijaa ottamaan rakennuksen seinästä käsillään tietyn korkeusmitan (vaikka pyytäjällä on itsellään mitta kädessä) ja viemään sen toiseen kohtaan taloa kohtalaisen matkan päähän.

Toisessa ohikulkija pyydetään pitelemään mittanauhan päätä. Mitta vedetään talon nurkan taakse, missä toinen pahaa-aavistamaton värvätään sen toisen pään pitelijäksi. Samassa ohjelmassa testataan, heruuko omakotiasujilta vaateapua turkiksiin pukeutuneelle kerjääjälle. Epäuskoa ainakin heruu, ja yksi asukkaista ounasteleekin, että kyseessä on piilokameraohjelma.

Juttu, jossa nuori turkisasuinen rouva on kahlehdittu kaupan eteen lyhtypylvääseen, on avuliaimmillekin sivustakatsojille selvästi liian paksu nieltäväksi. Tässä, kuten monissa muissakin tapauksissa, Piilokameran näyttelijä joutuu rasittavasti inttämään, että kyseessä ei ole jekku.

Kärsivällisyys koetuksella

Oma alalajinsa ovat piilokamerajutut, joissa testataan, miten pitkälle kanssaihmisten kohteliaisuus ja pinna venyvät röyhkeän käytöksen edessä. Maaliskuussa 1963 lähetetyssä kahvilapilassa mies lainaa vierustoverinsa tulitikkuaskin, mutta myykin sen lupaa kysymättä pöydän ääreen osuneelle etikettien keräilijälle. Jaksossa raahataan myös superpainavaa matkalaukkua ja päivitellään autoa, joka kulkee vedellä ja kotimaisilla polttoainetableteilla.

Toisessa ohjelmassa mies pyytää naiselta lupaa päästä tämän sateenvarjon suojaan. Kun paikalle tupsahtaa miehen hyvä kaverikin, tungos alkaa olla niin kova, ettei omistaja itse mahdu suojansa alle. Jaksossa tutkitaan myös, kuinka moni haluaa kurkistaa työmaan aitaan tehdystä aukosta. Ohjelman lopussa tarvitaan kadun syrjässä seisovaan autoon käsijarrun pitelijää. Auton sisällä kuuluu omituisia pärinöitä, ja uhrit saavat kovaäänisen välityksellä absurdeja ohjeita niiden hiljentämiseksi.

Idealtaan varsin onnistunut tyyppi on Aarre Elon lehtisiipeilijä, joka syventyy innolla vierustoverien parhaillaan lukemiin sanomalehtiin ja haluaa jopa repiä niistä leikkeitä mukaansa. Samassa jaksossa Elo kokeilee kahviloiden suhtautumista asiakkaaseen, joka tilaa pelkän vesilasillisen. Puhelinkioskin käyttäjät saavat koppiin riesakseen ikkunanpesijän, joka vakuuttaa työskentelevänsä vaitiololupauksen velvoittamana. Ilkeämmän sävyistä kiusaamista on baarisketsissä, jossa mieheltä viedään salaa kahvi- ja voileipäannos.

Unissakavelijä-sketsissä pyjamapukuinen, tyhjäilmeinen hiippari kävelee baariin. Miekkosta ei saa herättää, vaikka hän istuu vieraisiin pöytiin ja nuukahtaa niiden ääreen. Lopussa toimittajat saapuvat kuppilaan ja paljastavat jutun juonen.

Unissakulkija onnistui herättämään vähintäänkin hämmennystä, mutta viemärikaivosta kurkistava silinterihattuinen gentlemanni oli jälleen liian epäuskottava saadakseen osalleen juuri muuta kuin puolihuvittuneita kommentteja. Yksi kadulla kulkijoista arvaa jälleen piilokameran piileksivän lähistöllä.

Viimeisessä Vanarin tuottamassa Piilokamerassa kaupattiin torilla huokeaan hintaan takavuosien almanakkoja. Teekkarijäynän mieleen tuovassa esityksessä allakkatulojen luvataan menevän "neekeripoikien valkaisemiseen". Kadulla kulkeva nainen tyrkyttää vastaantulijalle seteliä, jonka väittää lainanneensa tältä. Kaupunkiin saapuvalle satunnaiselle bussimatkalaiselle pidetään linja-autoasemalla suureellinen vastaanotto, jossa häntä juhlitaan "Helsingin nudistiseuran kunniajäsenenä":.

Piilokameran jälkilöylyt

Ylessä Piilokamera herätettiin uudestaan henkiin Seppo Holopainen ohjaamana vuonna 1966. Ensimmäisessä säilyneessä jaksossa jäätelökioskin myyjä jakaa tuotteensa asiakkaille suoraan käteen ja virnuileva nuorimies etsii uutta vaimoa itäafrikkalaisen sheikin haaremiin, miljoonakorvausta vastaan tietenkin.

Jakson yritteliäimmässä pilassa tien varteen jäänyt paketti herättää ohiajavien autokuskien mielenkiinnon. Paketin päällä on kirje, joka neuvoo löytäjän palaamaan kappaleen matkaa takaisin tulosuuntaan. Tien syrjässä on uusi rasti ohjeineen, ja näin edetään, kunnes jujutus paljastetaan viimeisessä viestissä.

Seuraavassa syksyn 1966 ohjelmassa hypättiin mukaan James Bond -elokuvien nostattamaan agenttibuumiin, kun kaupungilla kiertelevä salamyhkäinen mies lähes aggressiivisesti usuttaa kohdehenkilönsä lukemaan ääneen "salaisia viestejä". Autoon jätetty köytetty mies ihmetyttää ohikulkijoita (enemmän kuin vuoden 1962 käsirautanainen), ja torikauppiaan kananmunista löytyy arvokolikoita.

Vuosikymmenen viimeisessä säilyneessä Piilokamerassa mies yrittää päästä lampaan kanssa raitiovaunuun ja ravintolaan. Vaaka näyttää naisille roimaa ylipainoa, koelaulun osanottajilla teetetään temppuja, ja hikkaan etsitään parannuskonstia.

Kuusikymmenluvulla salakuvauskomiikkaa nähtiin Piilokameran ja sen edeltäjän Pähkinän lisäksi joissain muissakin ohjelmissa. Tuulimyllyn puhuva postilaatikko hämmensi vuonna 1965 Helsingin pääpostin asiakkaita. He olivat silti auliita tarjoamaan postiluukun syvyyksissä muka työskentelevälle miehelle tupakkaa ja ruokaa.

Piilokameran ja Pähkinän ideaa on käytetty myöhemminkin eri yhteyksissä, muun muassa Pikku Kakkosen piilokamerassa. Lapinlahden Lintujen Seitsemässä kuolemansynnissä vuonna 1988 nähtiin parodinen Maunon piilokamera.

Lue lisää:

Pähkinä oli Ylen ensimmäinen piilokamerasarja

Vuosina 1961–1962 lähetetty piilokamerasarja Pähkinä iskosti suomalaiskatsojien kollektiiviseen tajuntaan katuun liimatun kolikon. Tosi-tv:n uranuurtajaohjelman muita merkillisyyksiä olivat muun muassa rahantekokone, moottoriton auto, katupuhelin ja konepellin alle jäänyt mies.

Lue lisää:

Pikku Kakkosen piilokamera

Pikku Kakkosen ikimuistettavan piilokameraohjelman isäntä oli Hilu Vitkutin, mies, jonka suvulle sattui ja tapahtui. Vitkutellaan!

Vuonna 1994 perustetun The Hellacoptersin alkuaikojen vauhdikas bensankatkuinen action rock oli osa niin sanottua ruotsalaista garage rockin uutta aaltoa. Vuosien myötä yhtyeen levyillä kuultiin rauhallisempaakin poljentoa, mutta bändille ominainen kitarointi ja rytmiryhmän jyske pysyi kyydissä mukana vuoteen 2008, jolloin yhtye päätti laittaa ensimmäisen kerran pillit pussiin. Tammikuussa 2017 bändi ilmoitti palaavansa keikkalavoille.

Suomessa The Hellacopters on nähty ympäri maata lukuisia kertoja. Suurimpia Suomen konsertteja ovat olleet lämmittely-yhtyeen rooli suuruuksille kuten The Rolling Stones Helsingin Olympiastadionilla vuonna 2003 sekä Kiss-yhtyeelle Hartwall Arenalla vuonna 1997.

Ylen arkistojen varhaisin The Hellacopters -haastattelu on vuodelta 1997. Radiomafian Marginaali-ohjelman Virpi Kytöaho haastatteli yhtyeen rumpalia Robert Erikssonia.

Haastattelussa käydään läpi kuulumisia ja muistoja kesältä, kun yhtye oli toiminut lämmittelijän roolissa amerikkalaisen Kissin kiertueen skandinaavian-osuudella. Kovina Kiss-faneina Eriksson kertookin kokemuksen olleen uskomaton.

Haastattelussa kolutaan myös tuoreen Payin' the Dues -levyn tekoa. Turinointia kuullaan muun muassa levyllä vierailleesta The Dictators, Shakin' Street sekä Manowar -yhtyeissä soittaneesta Ross the Bossista. Yhtyeen kitaristina vuosina 1994–1998 toimineen Dregenin kuulumisia kysellään myös. Dregen lähti Hellacoptersista keskittyäkseen ydinbändiinsä Backyard Babiesiin.

70-luvulla Hurriganes meni Ruotsiin ja pöllyytti ruotsalaisia. 80-luvulla saman teki Hanoi Rocks. 90-luvulla paluupostissa Suomenlahden takaa tänne saatiin Hellacopters.― Arto Nyberg

Vuonna 2002 ilmestyneellä By the Grace of God -levyllä kuultiin siistimpää ja hienostuneempaa versiota yhtyeestä.

Kitaraparivaljakko Robert" Strängen" Dahlqvist (1976–2017) ja keulakuva Nicke Andersson kertoivat Lista TOP 40 -ohjelman Sonja Kailassaaren haastattelussa rock 'n' rollin tilasta vuonna 2005. Pohdintaa kuultiin uusimman tuotoksen, Rock & Roll is Dead -levyn nimestä sekä tosi-tv:stä. The Hellacopters -hetken kruunasi tuore Everything's on TV -musiikkivideo, joka keikkui tuolloin albumilistan sijalla 20.

The Hellacopters avasi vuonna 2005 Klubb X3M -ohjelman haastattelussa kuvioitaan Suomen ja Ruotsin välillä keikkailusta. Kysymyksiin vastailivat yhtyeen kosketinsoittaja Boba Lee Fett sekä kitaristi Dahlqvist. "Meidät on melkein hemmoteltu piloille Suomessa", kertoo Dahdqvist. Haastattelussa selvitetään myös jopa Japaniin saakka levinneitä huhuja, joita pyöri yhtyeen ympärillä sekä Spinal Tap -henkisiä kommelluksia vuosien varrelta.

Boba Lee Fett muistelee myös kaiholla yhtyeen alkuaikoina tapahtunutta Kissin lämmittelyä. "Se oli jotenkin niin käsittämätöntä. En tiennyt, miten siihen suhtautuisi", toteaa kosketinsoittaja.

Yhtyeen ensimmäiset jäähyväiset vuonna 2008

The Hellacoptersin 2000-luvun viimeiseksi pitkäsoitoksi jäi cover-levy Head Off, jossa yhtye versioi vähemmän tunnettuja rock-kipaleita. Musiikkivideo tehtiin In the Sign of the Octopus -biisistä, jonka alkuperäinen esittäjä on The Robots.

Vuonna 2007 yhtye ilmoitti lopettavansa toimintansa. Silloisella viimeisellä kiertueella, vuonna 2008 laulaja Nicke Anderson piipahti Arto Nybergin vieraaksi. Tyylilleen uskollisesti lippalakkiin ja denimiin pukeutunut yhtyeen nokkamies valotti tulevaisuuden suunnitelmiansa. Nybergin kysyessä miten The Hellacoptersin soundi on muodostunut vastaus kiteytyy jälleen yhtyeeseen nimeltä Kiss.

Haastattelussa Andersson kertoo suhteestaan suomalaisiin ja toki Nyberg muistaa kysyä yhtyeen lopettamispäätöksen syytä.

Vuonna 2016 The Hellacopters kokosi rivinsä ja teki paluuun myös konserttilavalle. Alkuperäisellä kokoonpanolla soitettu keikka kuultiin Sweden Rock -festivaaleilla kesällä 2016. Vuonna 2017 yhtye ilmoitti tekevänsä pienen kiertuuen Euroopassa. Pian ilmoituksen jälkeen yhtyeen kitaristi Robert Dahlqvist menehtyi. Hän oli kuolleessaan 40-vuotias.

Kun espoolainen kanttori Tauno Satomaa vuonna 1967 perusti nuorisokuoro Candominon, onnistui hän valamaan kuorolaisiinsa poikkeuksellisen vahvan motivaation. Herkällä korvalla kasvatettu kuoro nousi kansainväliseen maineeseen 1980-luvulla. Puoli vuosisataa perustamisensa jälkeen Candomino on yksi arvostetuimmista kuoroistamme.

Kuoron menestys pohjautuu Satomaan aloittamaan määrätietoiseen harjoitukseen ja kuoron jäsenten jatkuvaan koulutukseen. Koska laulajat ovat vielä nuoria, on äänenmuodostus ollut alusta alkaen tärkeä osa harjoittelua. Kuoroharjoituksen lisäksi candominolaiset käyvät myös yksityistunneilla. Lisäksi jo varhaisessa vaiheessa vakiintui tavaksi, että noin kerran kuussa pidetään päivän mittainen viikonloppuleiri.

Minulla on edessäni soiva instrumentti. Jos se kuulostaa hyvältä ja kuoro hyväksyy sen, teemme niin.― Tauno Satomaa (1987)

Candominolaisia haastateltiin kuoron 20-vuotisjuhlan tiimoilta Tempo-ohjelmassa vuonna 1987. Moni kuorolainen korostaa pitävänsä juuri siitä, että kuorossa tehdään töitä "ihan tosissaan". Suurimman kiitoksen he antavat Satomaalle, joka on kuunnellut kuorolaisten mielipiteitä herkällä korvalla. Satomaa itsekin korostaa yhteispelin merkitystä. ”Kaikki kuorolaiset ovat eläviä ääniä, heillä kaikilla on oma tahto ja ymmärrys ja musiikillinen maku, mutta he suostuvat kuoronjohtajan tahtoon, ja näin yhdessä tehdään tämä musiikki.”

Vuonna 1980 kuoro sai kansainvälistä mainetta voittamalla BBC:n Let the Peoples Sing -kuorokilpailun. Sittemmin maine kasvoi kymmenillä menestyksekkäillä konserttimatkoilla ympäri maailman. Kamarikuoron ominaissointia kuvaillaan kuulaaksi, heleäksi ja tiiviiksi. Yhdysvaltalainen vaihto-oppilas Rosemary Wahtola nimesi vuonna 1987 yhdeksi Candominon erityispiirteeksi motivaation ohella sen, että sen soinnissa kuului "omaa maata kohtaan tunnettu rakkaus."

Kuoro on tuonut minulle sellaista tyytyväisyyttä, kuin muistan isäni tunteneen, silloin kun hän syksyllä keräsi hyvin onnistunutta, kaunista maan viljaa, satoa.― Tauno Satomaa (1987)

Vuonna 1975 valmistunut ohjelma esittelee kuoron sen leiripaikassa, Espoon seurakuntien omistamassa Hvittorpissa. Vaikka ohjelma on mustavalkoinen, saa katsoja ainakin viitteellisen käsityksen siitä, miten upeassa miljöössä kuoro harjoittelee. Osa haastatteluista on toteutettu ulkona. Kuulemme myös sittemmin säveltäjänä tunnetun candominolaisen Olli Kortekankaan ajatuksia.

Musiikkinäytteinä kuulemme Sulo Salosen teoksen Puhukaa keskenänne psalmein, Palestrinan Hodio Christus natus est, Heikki Klemetin Christus pro nobis passus est, Pitonin Cantate Domino sekä Einojuhani Rautavaaran lauluja Lorca-sarjasta.

Syy, miksi tahdoin tulla tähän kuoroon, on se, että tahdon tehdä hyvää musiikkia.― Sakari, kuorolainen (1975)

Nimi Candomino perustuu latinankielisiin sanoihin cantate Domino, suomeksi laulakaa Herralle. Hengellisestä nimestä huolimatta kaikki kuoron ohjelmisto ei ole hengellistä, vaan esitykseen otetaan teoksia hyvinkin laaja-alaisesti. Hengellisyys ei ole myöskään kynnyskysymys kuorolaisille: kysyttäessä osa vastaa sen olen tärkeä osa kuoroa, osa taas toteaa, ettei sillä ole heidän jäsenyyteensä mitään vaikutusta.

Vuodesta 2005 kuoroa on johtanut Esko Kallio. Vuonna 2013 kamarikuoron yhteyteen perustettiin lapsikuoro Candomini. Kuorot järjestävät keskenään myös yhteiskonsertteja.

Candomino-kuoro ja kuoron blogi

Let The Peoples Sing 2017 järjestetään Helsingissä

Helsingin Sanomat: Tauno Satomaa on käsite kuoromaailmassa

Antero Alpola (1917–2001) johti radion ajanvieteosastoa yli 30 vuotta ja lahjoitti Suomen kotien kuultavaksi Kankkulan kaivon, Reino Helismaan ja Speden. Huumoriveteraanin tavaramerkkinä oli järkkymättömän vakava naama.

Alpola työskenteli Ylessä vuosina 1945–1977 ajanvieteohjelmien vastaavana tuottajana ja toimituspäällikkönä ja eläkkeelle jäätyään vielä freelancetoimittajana lähes 20 vuotta. Mahtavan verbaalikon tunnetuimpia ohjelmia olivat Kankkulan kaivon lisäksi muun muassa Toiveiden tynnyristä, Lyhyttavaraa ja jokavuotiset Aatonaaton joululahjavalvojaiset.

Alpolan päällikkyysaikaan liittyvät tiiviisti myös sellaiset ohjelmaklassikot kuin Viisasten kerho, Herra X, Kalle-Kustaa Korkin seikkailut tai Laiska-Lassi. Alpolan ajanvieteosaston kautta tulivat radiouralle Reino Helismaa, Spede Pasanen, Aune Haarla, Niilo Tarvajärvi, Sauvo "Saukki" Puhtila, Markus Similä, Jukka Virtanen, Paavo Noponen ja monet muut viihteen ja median suuruudet.

Arto Terosen ja Jouko Vuolteen Kiveen hakatut -sarjan ohjelma kertoo monipuolisesti Alpolan työstä ja miehestä itsestään. Monien humoristien tapaan tämä oli olemukseltaan pidättyväinen ja jäi työtovereillekin etäiseksi.

Hyvät käytöstavat olivat Alpolalle tärkeitä, ja pedanttius leimasi häntä muutenkin. Kun ajanvieteohjelmia kierrettiin tekemässä yleisötilaisuuksissa eri kaupungeissa, Alpola istui takarivissä sekuntikello kädessä mittaamassa taputusten kestoa. Vertailukohtana olivat keskieurooppalaisten revyyteatterien suosionosoitukset, joita hän oli merkinnyt muistiin jokakesäisillä opintomatkoillaan.

Ajanvietteessä Alpola pyrki noudattamaan tarkkoja varovaisuussääntöjä: oli pysyttävä politiikan ulkopuolella, maalaisia ei saanut pilkata, presidenttiä ei sopinut mainita, kiroilu oli kielletty eikä politiikalle, ay-liikkeelle ja uskonnolle saanut nauraa. Arto Teronen huomauttaa, että suosittu Kankkulan kaivolla otti silti kantaa esimerkiksi maaltamuuttoon ja kaupungistumiseen. Epäpoliittisuuskaan ei estänyt kaikkia myrskyjä: Kankkulan viinaanmenevä Tippavaaran isäntä onnistui nostattamaan yhteiseen paheksumisrintamaan joukon raittius- ja uskonnollisia järjestöjä ynnä Suomen ylioppilaskuntien liiton, Sanomalehtimiesten liiton ja Työväen urheiluliiton.

Kiveen hakatut -ohjelmassa on mukana näytteitä Ville Vastamäestä, Kankkulan kaivosta ja Joululahjavalvojaisista.

Älyllinen tyylinne kiinnostaa minua.― Radioteatterin päällikkö Matti Kurjensaari Antero Alpolalle 1945

Antero Alpola pestattiin Yleisradioon syksyllä 1945. ”Teidän älyllinen tyylinne kiinnostaa minua”, teatteriosastoa johtava Matti Kurjensaari perusteli viitaten parodiseen jännityskuulokuvaan Kalman-Karman mysteerio, jota Alpola oli radiolle tarjonnut. Ajanvieteosasto kuului tuolloin teatteriosaston alaisuuteen.

Lisänäytöksi meriiteistään Alpola kirjoitti sodanaikaista elämää kuvaavan satiirin Luulot pois eli Ville Vastamäki, onnettoman ikäluokan mies, joka sai kehuja jopa pääjohtaja Hella Wuolijoelta eli "Hella Suurelta", kuten viihdemies häntä nimitti.

Marika Urbin vuonna 1998 tekemässä Elämää aalloilla -sarjan haastattelussa Alpola kertoo mm. radion eri osastojen tiukasta työnjaosta. Äänilevyjä sai ajanvieteohjelmissa soittaa, mutta levyjen välissä ei voinut pakinoida, koska sen kaltaiset lähetykset kuuluivat musiikkiosastolle. Helsingissä vierailevia viihdetähtiä ei saanut haastatella, koska tällöin olisi astuttu reportaasiosaston varpaille.

Kankkulan kaivossa käytettiin kaikki hullut mielikuvituksen tuotteet.― Antero Alpola Elämää aalloilla -ohjelmassa 1998

Vuonna 1956 Alpola sai työparikseen Aune Haarlan (aik. Ala-Tuuhonen), jonka kanssa hän loi Kankkulan kaivolla -sarjan vuonna 1958. Alpolan mukaan sarjan tarkoituksena oli puhdas huvitus ilman valistuksellisia päämääriä. Kankkula lanseerasi suomen kieleen ainakin käsitteen "yleismies Jantunen" sekä musiikkisanat "rautalanka" ja "humppa" (ohjelman vakiobändi Pumppu-Veikot tuli sittemmin tunnetuksi juuri Humppa-Veikkoina).

Alpolan ensimmäisinä virkavuosina Yleisradiossa nyrpistettiin nenää eräille viihdeohjelmille, jotka sittemmin ovat kokeneet maineenpalautuksen. Reino Helismaan ääni ärsytti ohjelmakokouksessa monia, mutta Alpola piti väen vängälläkin hänen lauluhupailunsa ohjelmistossa. "Minusta ruma ääni on hyvin pieni vika kuplettilaulajalle".

Myöhempi viihteen voimamies Spede Pasanen palkattiin ajanvieteosaston toimittajaksi vuonna 1959. Hän aloitti radiouransa Aamutuimaan-nimisellä sunnuntaiaamujen ohjelmalla, jota Alpola luonnehtii "kreisihenkiseksi pölvästelyksi".

Kuivaa huumoria viljelleen Alpolan tavaramerkki oli lähes pettämättömän vakava ilme, joka hänellä on valokuvissakin säännönmukaisesti kasvoillaan. Kysyttäessä moisen jäyhyyden syytä hän perustelee: "Viihteen teko on vakavaa hommaa.”

Elämää aalloilla -haastattelun lomassa kuullaan näytteitä mm. Kankkulan kaivosta ja Speden Ruljanssiriihestä.

Kirjoitin omaelämäkertani 10-vuotiaana.― Alpolan muistelut ,1981

Martti Timonen toimitti vuonna 1981 kolmiosaisen Alpolan muistelut -sarjan, joka alkoi päähenkilön lapsuusvuosista. Alpola kiinnostui radiosta jo pikkupoikana. Hän kertoo ohjelman ensimmäisessä osassa lastenohjelmista ja satukuunnelmista, Pallen radiorevyistä ja pääkuuluttaja Alexis af Enehjelmistä sekä kuvailee tarkkojen päiväkirjamerkintöjensä pohjalta kevyen musiikin vähäisyyttä ohjelmissa.

Kirjoittamisen hän aloitti kymmenkesäisenä. Omaelämäkerran jälkeen olivat vuorossa intiaaniromaanin ja muutaman salapoliisiromaanin oraat sekä "iskelmätekstin tapaiset omiin niin sanottuihin mandoliinisävellyksiini".

Alpola puhuu haastattelussa huolitellusti ja mietitysti täydellisin lausein. Hän siinä kuvaa myös kouluvuosiaan Hämeenlinnan lyseossa sekä asevelvollisuusaikaansa. Syyskuussa 1938 radioitiin hänen ensimmäinen radiohuvittelunsa Sumujen saari eli syksyinen seikkailu, jonka hän oli kaverinsa kanssa käsikirjoittanut. Muistelujen ensimmäinen osa päättyy talvisodan syttymiseen.

Istuin työhuoneessani yksinäisenä ja epävarmana.― Antero Alpola ensimmäisen työpäivänsä illasta radiossa

Alpolan muistelut -ohjelmasarjan toisessa osassa ajanvieteveteraani kertoo välirauhan aikaisista opinnoistaan, jotka keskeytyivät jatkosodan alkaessa. Rintamalla oli iso joukko viihdemaailman edustajia, joiden kanssa hän joutui myöhemmin tekemisiin työssään – Helismaasta ja Hannes Häyrisestä alkaen. Vuonna 1943 hän voitti sekä Puolustusvoimain Radiolähetyksen ajanvieteohjelmien kirjoituskilpailun että Yleisradion oman vastaavan kisan.

Siviiliin palattuaan Alpola hakeutui sanomalehtihommiin mutta kirjoitti edelleen myös radiolle. Muistelujensa kakkososan lopussa hän kuvailee tuloaan Yleisradion palvelukseen ja Fabianinkadun toimitalon persoonattomia työhuoneita. Hänelle itselleen siunautui tosin alkuun kerroksen parhain huone, jossa hän vilkkaan tutustumispäivän päätteeksi katseli Katajanokalle päin sangen yksinäisenä ja epävarmana.

Hella Wuolijoki inhosi Viisasten kerhoa ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja. Niitä jatkettiin viekkaudella.― Alpolan muistelut, 1981

Alpola pyöritti teatteriosaston alaista viihdepuolta ensimmäiset kymmenen vuotta yksin. Itse emäosastokaan ei ollut suuren suuri, sillä se käsitti vain kolme ihmistä.

Alpolan työsarkaan kuului hupailuja eli radiofarsseja, jännityskuunnelmia, kuulokuvia, tietokilpailuja, radiorevyitä ja rapsodioita. Hän puhelee muistelujensa kolmannessa osassa niiden tekijöistä, muun muassa Niilo Tarvajärvestä, joka aloitti maineikkaan radiouransa hupailujen kirjoittajana.

Alpolan omia parodisia juttuja olivat mm. Alinan murhe ja Klaus Hanhi, Murjun isäntä, joka ilotteli Elinan surman kustannuksella. Laulu pastellinsinisestä auringonkukasta puolestaan mukaili Johannes Linnankosken Laulua tulipunaisesta kukasta. 1940-luvulla hän aloitti radio-ohjelmien parodiaksi tarkoitetut "Takapajulan ohjelma-illat". Vuonna 1946 Alpola oli ensi kertaa mukana Aatonaaton joululahjavalvojaisissa, jotka jatkuivat vuosikymmeniä. Hän teki myös kuunnelmasovituksia teatteriosastolle.

Sotien jälkeinen aika oli poliittisesti herkkää, ja ohjelmajohtaja Jussi Koskiluoma kehottikin uutta viihdetuottajaa varovaisuuteen. Kiistelty ja päättäväinen pääjohtaja Hella Wuolijoki ei Alpolan mukaan pakottanut ajanvieteosastoa mihinkään, mutta järjesti joitakin ohjelmahankkeita tämän ohi. Tulos ei kuitenkaan välttämättä tyydyttänyt Wuolijokeakaan.

Liian matalatasoista viihdettä karsastavan pääjohtajan inhokkilistan yläpäässä olivat tietokilpailu Viisasten kerho ja jännityssarja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut. Niitä jatkettiin "viekkaudella", Alpola sanoo. Kyse ei ollut politiikasta, koskapa porvarillinen ohjelmajohtaja Koskiluomakaan ei sulattanut Korkkia – ennen kuin piispa Eino Sormunen kiitteli ohjelmaa Yleisradiolle lähettämässään kirjoituksessa. Sen jälkeen sarja alkoi kuulostaa Koskiluoman korvissa kuulemma aivan toiselta.

Suomalaiset ovat liikunnallista kansaa, ja aivan erityisen lähellä sydäntämme ovat urheilusuoritukset sääoloissa, joissa moni muu kansa niistä pidättäytyisi. Liki luonnonlaiksi tulkittava ominaisuutemme tallentui takavuosina valistuksen ja uutisoinnin nimissä myös filmikatsauksiin. Vanhin tallenne on vuodelta 1906.

Aivan ensimmäiset talviurheilua esittävät filmivälähdykset välittävät vahvan tunteen ilosta, jonka liikunta on herättänyt. Se näkyy niin Atelier Apollon "kinematografisissa kuvissa" vuodelta 1906 kuin vaikkapa Björn Soldanin marraskuussa 1933 luistellen tallentamassa filmissä. Helsingin Johanneksenkentän luistelijat suostaan villiintyivät kuvaajasta.

Leskisellä on sosiaalinen ilme, kun hän valmistautuu lähtöön.― Pekka Tiilikainen 1946

Sodanjälkeisessä Suomessa media sai erinomaisen vuosittaisen juttuaiheen eduskunnan hiihtokilpailusta. Milloin edustajat kilpailivat keskenään, milloin vaikkapa urheilupomoja vastaan. Vuoden 1946 kisoissa selostaja Pekka Tiilikainen kuvailee kamppailun vaiheet kuivakkaan hersyvästi. Erityisen otettu Tiilikainen on olympiauimari Väinö Leskisen hiihtosuorituksesta.

Kahta vuotta myöhemmin, vuonna 1948, kisa tuntuu edenneen samassa järjestyksessä. Esitellään myös kilpailun naisosallistujat, "amatsoonit." Vanhin osallistuja, 75-vuotias kunnallisneuvos Albin Asikainen, sivakoi varmoin vedoin maaliin asti.

Siinä oli todellisen urheiluhengen elävä esimerkki koko kansalle, mutta etenkin vetelyksille!― Topo Leistelä Asikaisen suorituksesta 1948

Hiihtokisan jälkeen edustajat pääsivät saunaan ja uimaan, Näemme, miten silminnähden rentoutuneet edustajamme uivat sulassa sovussa yhdessä alasti. Selostaja kertoo, että nämä parlamentaariset kisat eivät lakanneet ällistyttämästä ulkomaalaisia toimittajia.

Milloin uidaan yhteisessä politiikan valtaojassa, milloin oikeassa uima-altaassa.― Topo Leistelä 1948

Yksi ikiaikaisista talviliikuntamuodoista on tietenkin avantouinti. Uimaseurat järjestivät talvisin näytöksiä. Pelkkä uiminen ei tietenkään riittänyt näytösnumeroksi, vaan jään reunalta seurattiin ällistyttävän kylmäpäisiä uimahyppyjä.

On jo kiirehditty Soutustadionille, jossa köyhälle kansalle näytetään vallan ihmeellisiä asioita.― Pekka Tiilikainen 1946

Vuonna 1946 Humallahdella nähtiiin vaihteeksi ruotsalaisten avantouimahyppääjien esitys. Viihteellisen osuuuden jälkeen ruotsalaiset näyttivät, miten monella eri tavalla satunnainen jäälläliikkuja voi pudota avantoon ja pelastautua sieltä itse. Suomalaiskatsojat vetivät turkkia tiukemmin päälle.

Tämä sankari tekee Molbergin hypyn 10-asteisessa pakkasessa niin hellästi hyväilevään Suomenlahden altaaseen.― Pekka Tiilikainen 1946

Hiihdon, luistelun ja avanto-uinnin lisäksi suomalaiset tunnetaan "luontaisista" mäkihyppytaidoistaan. Vuonna 1956 valmistettu opetusfilmi opastaa mäkihypyn saloihin yksityiskohtaisesti. Opimme mm. käsitteen "suomalainen etunoja".

Suomalaiset ovat kehittäneet mäenlaskusta liikunnallisen taiteen, jonka leimaa-antavana näkymänä ovat rohkeus, voima ja eteenpäin pyrkimisen tahto, joita esteettinen hallinta johtaa.― Opetusfilmin selostaja 1956

Esimerkillä on väliä. Sen tiesi myös presidentti Kekkonen, jonka uroteot olivat kansalaisille tv:stä tutut. Tarpeen tullen presidenttimme opasti asianmukaiseen talvikäyttäymiseen myös ulkomaalaisia, esimerkiksi Ruotsin kruununprinssiä.

Todettakoon, että presidentti on tämän talven aikana hiihtänyt jo tuhat kilometriä.― Uutistoimittaja 1963

”Hevi on maailman sivun ollut raskasta ja kovaa kamaa – monille ihan liian kanssa." Näin toteaa Iltatähti-ohjelman juontaja Mikko Alatalo vuonna 1981 esitellessään Iron Maidenin Wrathchild-musiikkivideon, joka on Ylen arkistoiden varhaisinta tallessa olevaa Iron Maiden -materiaalia. Tästä lähtien yhtyeen tahti on ollut kova. Suomessa kymmeniä kertoja konsertoineen yhtyeen suosiosta kertoo myös sen runsas näkyvyys Ylen musiikkiohjelmissa.

Brittiläinen heavy-yhtye Iron Maiden julkaisi esikoisalbuminsa vuonna 1980. Yhtyeen basisti Steve Harrisin kokoama ryhmä oli vuosikymmenen puoliväliin mennessä noussut yhdeksi maailman suosituimmista metallibändeistä. Yhtye tunnetaan myös maailmanlaajuisesta ja erittäin omistautuneesta faniverkostostaan, joka matkaa yhtyeen mukana konsertista toiseen.

Tämä on luultavasti pisin kiertue, jonka tulemme ikinä tekemään.― Steve Harris vuonna 1984

Rockradio tapasi perustaja Steve Harrisin vuonna 1984, kun bändi oli konsertoimassa Helsingin Jäähallissa Mötley Crue -yhtyeen kanssa. Kyseinen konsertti oli Iron Maidenin kolmas Suomessa. Haastattelussa Harris kertoo muun muassa yhtyeen pitkästä World Slavery Tour –kiertueesta, jolla poppoo oli promoamassa Powerslave -levyään.

”Tämä on luultavasti pisin kiertue, jonka tulemme ikinä tekemään”, kertoo Harris. Lähes 200 konserttia käsittänyt kiertue on edelleen yhtyeen pisin. Haastattelussa sivutaan nopeasti myös keikkailua sosialistisissa maissa, joihon yhtye oli ulottanut massiivisen kiertuuensa.

Powerslave-levyllä kuultiin heavy metal -hittejä kuten Aces High sekä 2 Minutes to Midnight.

Number of the Beast -kappale kuuluu myös Iron Maiden -klassikkojen joukkoon. Lista-ohjelmassa nähtiin kappaleen eksoottisempi live-versio Dortmundista vuodelta 1983.

Miehistö vaihtuu, mutta karvaani jatkaa kulkuaan

Bruce Dickinsonista tuli Iron Maidenin solisti vuonna 1981, kun kahdella ensimmäisellä levyllä laulanut Paul Di'Anno erotettiin rajujen elämäntapojensa vuoksi.

Kirjallisuutta, historiaa ja miekkailua harrastava Bruce Dickinson puhuu Rockstop-ohjelman haastattelussa muun muassa Iso-Britannian musiikkitilanteesta, mediasta, kurkun kunnossapidosta ja ihanneyleisöstä.

1990-luvulla yhtyeessä koettiin muitakin miehistönvaihdoksia. Vuodesta 1980 mukana ollut kitaristi Adrian Smith jätti kokoonpanon vuonna 1990, ja Janick Gers kiinnitettiin hänen tilalleen. Gers ja perustajajäseniin kuuluva Dave Murray kertovat Rockstop-ohjelman haastattelussa vuonna 1990 muun muassa kitaransoiton opettelusta, laulaja- ja kitaristisuosikeistaan ja laitteistoistaan.

"Ennen kuin liityin Iron Maideniin, minuun vetosi sen rehellisyys ja lahjomattomuus. Se ei koskaan tehnyt kompromisseja", sanoo tuore kitaristi Janick Gers.

1980- ja 1990-luvun taitteessa yhtye takoi oman genrensä hittejä kuin liukuhihnalta ja konserteissa yleisö suorastaan söi Iron Maidenin kädestä.

Bruce Dickinson erosi Iron Maidenista vuonna 1993.

Blaze Bayleyn aika vuosina 1994–1999

Bruce Dickinsonin lähdettyä yhtyeestä laulajan pesti meni Blaze Bayleylle, joka oli aiemmin laulanut muun muassa Wolfsbane-yhtyeessä. Bayley lauloi kahdella Iron Maidenin albumilla, The X Factor vuonna 1995 ja Virtual XI vuonna 1998. Kumpikaan tuotos ei kuitenkaan vakuuttanut Iron Maiden -faneja sekä kriitikoita.

Me olemme tavallaan maailman suurin kulttiyhtye.― Blaze Bayley

Lista-ohjelmassa vuonna 1998 tavattiin yhtyeen rumpali Nicko McBrain ja laulaja Bayley. Yhtye oli konsertoimassa Helsingin Jäähallissa lämmittelijöinään Dirty Deeds sekä Helloween. Melko harvalukuinen yleisö oli saapunut seuraamaan Baylen kolmatta ja viimeiseksi jäänyt esiintymistä Suomessa Iron Maidenin riveissä. Planet Hollywood –ravintolan tuotteisiin pukeutunut kaksikko valottaa heavyn ja Iron Maidenin paikkaa sen hetken musiikki-ilmastossa.

Man on the Edge -kappale oli The X Factor -levyn enimmäinen single. The Angel and the Gambler -lohkaistiin Virtual XI -levyltä vuonna 1998.

Dickinsonin paluu ja heavy metallin uskollisimmat fanit

Vuonna 1999 Bruce Dickinson palasi Iron Maidenin riveihin. Kitaristi Adrian Smith pyydettiin myös takaisin, joten yhtye jatkoi nyt kolmen kitaristin voimin. Suuresti odotettu paluu startattiin mittavalla The Ed Hunter -kiertueella. Puhelias brittiporukka tavattiin Helsingin keikalla Metalliliitto-radio-ohjelman juontajan Klaus Flamingin toimesta.

Lista-ohjelman toimittaja Meri-Tuuli Lindström tapasi Bruce Dickinsonin vuonna 2003. Tuolloin 45-vuotias laulaja kertoi haastattelussa muun muassa ammatistaan Iron Maidenin ulkopuolella. Lentokapteenina toimivalla Dickinsonilla oli kerrottavaa muun muassa siitä, miltä maailma näyttää kilometrien korkeudesta.

Dickinsonin ja yhtyeen eron syyksi laulaja kertoo olleen yksinkertaisesti tylsistymisen. ”Olin siinä iässä, että minun piti selvittää oliko jotain muuta järkevää, mitä voisin tehdä elämässäni”, toteaa Dickinson. Hän kertookin, että pieni tauko yhtyeen toiminnasta teki sen, että innostus oli palannut takaisin. Vokaaliakrobaatilla oli sanottavansa myös vuosituhannenvaihteen suositusta nu-metal-musiikkityylistä.

Kitaristi Janick Gers tavattiin Wimma!-ohjelmassa kesäkuussa vuonna 2000. Turun Ruissalon rannalla tehdyssä haastattelussa kitaristi kertoo muun muassa yhtyeen kitarasovituksista. Adrian Smithin liittyessä takaisin yhtyeessä oli nyt kolme kitaristia, joka takasi yhtyeelle ominaiset muhkeat kitarastemmat myös live-esiintymisissä. Gers avautuu myös tuntemuksistaan, kun laulaja Bruce Dickinsonin palasi takaisin Iron Maideniin sekä musiikkivideoiden tarpeellisuudesta.

Dickinsonin paluun jälkeen yhtye ei ole jäänyt vain vanhoja hittejä soittavaksi nostalgiakoneeksi vaan on julkaissut albumeita tasaiseen tahtiin sekä kiertänyt ahkerasti. 2000-luvulla Iron Maiden konsertoi isoilla areenoilla Suomessa yli kymmenen kertaa.

Uudenmaan uutisissa tavattiin kovanluokan Iron Maiden -faneja, jotka olivat kokoontuneet Merimelojien majalla Helsingissä. Noin 200 fanin tilaisuus kokosi maiden-faneja ympäri maailmaa. Yhtye onkin tunnettu fanaattisista kannattajistaan, jotka seuraavat bändiä maasta toiseen.

Uudenmaan uutisissa tavataan muun muassa kolumbialainen Emilio, joka on nähnyt yhtyeen huimat 170 kertaa. Videon lopussa rumpali Nicko McBrain sekä kitaristi Adrian Smith kertovat tuttuun kosiskelevaan tyyliin tunnelmiaansa skandinaavian keikoistaan.

Kuopiossa 1964–1965 tehdyt niin sanotut nailonsukkamurhat horjuttivat pikkukaupungin asukkaiden turvallisuudentunnetta. Tiedotusvälineet kilpailivat uutisoinnista keskenään kertomalla sarjamurhiksikin nimitetyistä henkirikoksista lähes päivittäin. Samalla ne lietsoivat ja levittivät rikosten aiheuttamaa pelkoa pitkin Suomea. Surmaaja saatiin kuitenkin pian kiinni. Tekijä sanoi saaneensa vaikutteita Yhdysvaltoja piinanneista kuristusmurhista.

Kuristamalla tehdyt henkirikokset tapahtuivat Kuopiossa joulukuussa 1964 ja tammikuussa 1965. Kaksi nuorehkoa naista oli surmattu kodeissaan. Kummallekin oli tehty seksuaalista väkivaltaa. Tapauksia ryhdyttiin kutsumaan nailonsukkamurhiksi, sillä uhrien kaulaan oli kiedottu nailonsukka.

Ensimmäinen uhri, 26-vuotias Terttu Mikkonen surmattiin kerrostaloasunnossaan, ja pian pidätettiinkin mieshenkilö, joka oli ollut naisen seurassa surmaa edeltäneenä iltana. Pidätetty Veijo Patronen ei kuitenkaan ollut surmaaja ja poliisi vapautti hänet. Toinen surma tapahtui noin kuukauden kuluttua 16-vuotiaan Raili Laitisen kotitalossa. Se järkytti kuopiolaiset siinä määrin, että uteliaita tuli surmatalon liepeille pitkienkin taipaleitten takaa. Ihmisiä virtasi paikalle solkenaan, ja taloon johtavalle tielle muodostui pitkiä autojonoja.

Ai televisiouutisista kuulitte jo?― Radiotoimittaja haastateltavalleen Kuopiossa (1965)

Radio ja televisio kiinnostuivat Kuopion tapahtumista vasta toisen murhan jälkeen. Henkirikoksista ei televisiossa juurikaan raportoitu, joten nailonsukkamurhien tv-uutisointi oli poikkeuksellista. Televisio haastoi muut tiedotusvälineet: kuvat ja haastateltavien kokemukset levisivät koko maahan lähes reaaliaikaisesti. Televisio raportoi toisesta murhasta reilun tunnin sisällä tapahtuneesta ja radiolähetys seurasi pian perässä. Hienoista kilpajuoksua oli siis havaittavissa sähköistenkin medioiden uutisoinnissa. Ainakin Kuopiossa olleen radiotoimittajan äänessä kuuluu hienoinen pettymys, kun haastateltavat olivat saaneet tietää viimeisimmät käänteet televisiosta.

Juttu saadaan selvitettyä, koska on etevät ja selevät miehet.― Kuopiolaismiesten mietteitä murhatutkinnasta ja tutkijoista (1966)

Kuopiolaiset purkivat tuntojaan televisiohaastattelussa. Naiset kokivat, että heidän oli turvatonta olla yksin kotona tai liikkua kaduilla iltamyöhään. Myös miehet pitivät naisten tilannetta sietämättömänä. Jotkut olivat havainneet, että naiset välttelivät kaupungissa sivukatuja. He suosivat enemmän pääväyliä, joissa liikkui muutenkin ihmisiä. Turvattomuudentunteesta kertoi sekin, että oviketjut ja ovisilmät myytiin nopeasti loppuun. Kaikesta huolimatta osa uskoi vahvasti, että surmatöiden tekijä saataisiin kiinni, koska rikostutkijoita pidettiin ammattilaisina tai kuten kuopiolaismiehet sanoivat televisiohaastattelussa, että tutkijat olivat "eteviä ja seleviä" miehiä.

Myös poliisi teki tiedottamisessa virheitä. Se oli antanut julkisuuteen Patrosen nimen ja kuvan, vaikka täyttä varmuutta miehen syyllisyydestä ei ollutkaan. Syyttömäksi todetun henkilön leimaaminen mediassa murhaajaksi johti poliisivoimissa siihen, että jutun päätutkija komisario Tauno Räsänen menetti erehdyksen seurauksena tiedonanto-oikeutensa lehdistölle. Patrosen tapauksen jälkeen poliisi tiedotti tutkimuksista niukasti.

Savon Sanomat joulukuu 1964 Savon Sanomien uutisointi nailonsukkamurhasta 1964,Savon Sanomat,Yle Elävä arkisto

Savon Sanomat joulukuu–tammikuu 1964–1965 Savon Sanomien uutisointi nailonsukkamurhasta 1964,Savon Sanomat,Yle Elävä arkisto

Lehdet kirjoittivat nailonsukkasurmista jo ensimmäisestä tapauksesta lähtien ahkerasti. Erityisesti paikallislehdet kunnostautuivat uutisoinnissa. Esimerkiksi Savon Sanomat kirjoitti 9.12.1964 –31.1.1965 joka päivä tapauksesta jotain. Poikkeuksen muodostivat joulupäivä ja tapaninpäivä, jolloin lehti ei ilmestynyt. Paikallislehti rummutti kaiken mahdollisen aiheeseen liittyvän aina hautajaisia myöten. Lopulta ainakin Savon Sanomissa alettiin huolestuneena kirjoittaa, onko Kuopio menettänyt murhatapausten johdosta maineensa.

Helsingin Sanomat joulukuu 1964 Helsingin Sanomien uutisointia Kuopion kuristusmurhista 1964,Helsingin Sanomat,Yle Elävä arkisto

Savon Sanomat tammikuu 1965 Savon Sanomien uutisointi nailonsukkamurhasta 1965,Savon Sanomat,Yle Elävä arkisto

Helsingin Sanomat tavoitti lukijoita ympäri Suomea ja sekin pyrki pitämään heidät ajantasalla, joskin hieman maltillisemmin. Mutta sekin uutisoi lähes joka päivä murhista. Joulupyhinä Helsingin Sanomatkaan ei ilmestynyt, mutta muutoin jotain kerrottavaa oli aina, vaikkapa vain se, ettei mitään uutta ole ilmennyt.

Poliisilla oli paineita saada tapaukset ratkaistua nopeasti, varsinkin kun kansalaiset odottivat kauhun vallassa, milloin murhaaja iskee uudelleen. Murhaajan kun oli muun muassa radiouutisissa oli kerrottu, että epäilty oli nähty liikkuvan Kuopion ulkopuolellakin. Poliisineuvos Kosti Vasa pyrki televisiohaastattelussa rauhoittelemaan kansalaisia, että virkavalta tekee kaikkensa rikosten ratkaisemiseksi. Resursseja oli saatu riittävästi, sillä kummatkin henkirikokset olivat saaneet käyttöönsä tutkijoita varsin paljon. Henkirikoksia olikin tutkimassa yli kaksikymmentä poliisia. Lisävahvistusta paikallispoliisi sai keskusrikospoliisista. Vasan mukaan he olivat maan parhaimpia tutkijoita. Kuopion kaupunki harkitsi jopa ilmiantopalkkion lupaamista murhaajan kiinnisaamiseksi.

Televisiosta toimittaja Kahila, hyvää päivää. Millaiset ovat nyt tunnelmat siellä kahvilassa?― Toimittaja Heikki Kahila kysyi puhelimitse kahvilassa olevien kuopiolaisnuorten tuntoja murhaajan pidätyksen jälkeen (1965)

Vahronen totesi radiohaastattelussa saaneensa tietää, että naisrauha olisi Kuopiossa ollut hyvin huono. Kuopion kaupungin alueella monet naiset olivat joutuneet ahdistelujen kohteiksi, mutta näistä ei poliisille ollut kerrottu. Sen sijaan lehdistö oli näistä tietoinen ja se kirjoittikin niistä ahkerasti. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kertomukset ahdisteluista olivat tuulesta temmattuja. Niiden takana olivat julkisuushakuiset naiset.

Toimittaja Heikki Kahila soitti tuoreeltaan kuopiolaiseen meijerin baariin, missä paikalliset nuoret oleskelivat. Puhelinhaastattelussa nuori nainen kertoi ihmisten olevan helpottuneita murhaajan kiinnijäämisen johdosta. Järkytystä ja ihmetystä aiheuttivat ne seikat, että tekijä oli heidän ikätoverinsa ja miten nuorukainen pystyi kuristamaan "niin vanhan naisen". Haastateltava viittasi tällä toiseen uhriin, joka oli 26-vuotias.

Pidätetty nailonsukkamurhaaja oli 17-vuotias Ilkka Kivioja. Itse oikeudenkäynnistä tuli suuri mediatapahtuma, joka veti puoleensa niin yleisöä kuin tiedotusvälineitäkin. Raastuvanoikeuden eteen oli kokoontunut satoja ihmisiä vaatimaan murhaajan "päätä vadille." Murhien motiivina väitettiin oikeudessa olleen tekijän "seksuaalinen häiriötila". Kivioja kertoi lehtihaastattelussa vuosia myöhemmin, että hän oli saanut vaikutteita 1960-luvulla Yhdysvaltoja järkyttäneestä Bostonin kuristajasta, joka tunkeutui uhriensa koteihin, surmasi ja raiskasi kolmetoista naista vuosien 1962–1964 aikana. Myös Kivioja oli kertomansa mukaan laatinut kolmentoista nimen listan naisista, jotka hän oli halunnut tappaa.

Raastuvanoikeus tuomitsi Kiviojan kahdesta murhasta yhdeksäksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Mielentilatutkimuksen mukaan hän oli teot tehdessään täyttä ymmärrystä vailla. Tuomioon yhdistettiin törkeä varkaus ja haureuden teko samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, jolloin tuomio nousi viiteentoista vuoteen kuritushuonetta. Suomessa homoseksuaaliset teot olivat rangaistavia 1970-luvun alkuun asti. Lisäksi Kiviojan maksettavaksi tuli rahallisia korvauksia. Hovioikeus muutti murhat tapoiksi, mutta vankeusaika ei muuttunut.

Lähteet: Markkula Hannes, Suomalainen murha 1953–1990. Helsinki 1991; Tossavainen Marjo, Nailonsukkamurhat: Kuopion henkirikossarjan uutsiointi joukkotiedotusvälineissä vuosien 1964–1965 vaihteessa. Pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto 2003; Helsingin Sanomat 23.1. 2015; Savon Sanomat 9.12. 2014; Helsingin Sanomat 9.–31.12. 1964; Savon Sanomat 9.–31.12. 1964 ja 1.–31.1.1965; Apu 19.11. 2013; Yle uutiset 7.12. 2014

Peltsin Lappi -ohjelmassa matkustetaan Lappiin ja selvitetään, mikä vie sinne aina uudestaan ja uudestaan. Lappalaisuuden ydintä etsiessä ohjelmassa tutustaan muun muassa kullankaivamisen, kalastukseen sekä paikallisiin erikoisuuksiin ja tavalliseen elämään. Lämminhenkistä ja rauhallista ohjelmaa kuljettaa eteenpäin leppoisalla tyylillään Lapin ystävä ja eräjorma Mikko "Peltsi" Peltola. Ohjelman ensimmäinen tuotantokausi esitettiin Yle TV2-kanavalla syksyllä 2012. Toinen tuotantokausi koettiin ruuduilta vuotta myöhemmin.

Ensimmäinen kausi aloitetaan Kittilästä, josta noudetaan Peltsille vuokra-auto. Kun moottori on saatu käyntiin, matkataan Tenojoelle, jossa Peltsi pääsee koittamaan kalaonneaan. Kuntoa Peltsi pitää yllä pyöräilemällä komeissa maisemissa tuntureiden lomassa.

Koska olet nähnyt kiireisen saamelaisen?― Peltsi

Ohjelmassa päästään myös kurkistamaan, kuinka syntyy aito tenolainen jokivene. Veneentekijä Jouni Laiti kertoo, että parasta materiaalia veneisiin on juuri Lapin mänty, jonka tiheät syyt pitävät veneen koossa parhaimmalla tavalla. Välillä vakavoidutaan ja keskustellaan alueen lohikannasta ja lohenkalastuksesta kunnanjohtaja Raimo Hekkasen kanssa.

Toisessa jaksossa matkataan Saamenmaalle, jossa kalastetaan aliarvostettua "jänkäkoiraa" eli haukea sekä melotaan suurella Inarijärvellä etsien maagista seitakiveä. Ohjelmassa tavataan myös paikallisia käsityöläisiä ja tutustutaan kolttasaamelaisten kulttuuriin Sevettijärven maisemissa. Ensimmäisestä jaksosta tuttu vuokra-auto alkaa näyttää väsymisen merkkejä, mutta onneksi matka jatkuu pienen huollon jälkeen.

Minäkin olen yksi heistä, joihin on pohjoisen reissuilla iskenyt Lapin hulluus. Tänne on aina päästävä uudelleen.― Peltsi

"Vielä tänäänkin Lapin erämaista löytyy aitoja paimentolaisia, poromiehiä, jotka kulkevat vuodenkierron mukaan siellä, missä porotkin liikkuvat." Pitsujärvelle vasojen kesämerkintään matkataan vesitasolla. Määränpäässä rupatellaan poromiesten kanssa ja käydään korjailemassa Suomen ja Norjan välistä raja-aitaa, jotteivät porot karkaa naapurimaan puolelle.

Yksi tämän paikan hienoja asoita on se, että täällä ei ole mitään toivoa saada matkapuhelimeen kenttää.― Peltsi

Rautu pitää Peltsin siiman kireällä. "Maailman kauneimmaksi tituleerattu kala" valmistetaan graavaamalla. Pohjoisten asukkaille tuttujen sääskitarinoiden kautta Peltsin matka jatkuu Pöyrisjärvelle, jossa koetaan porovasojen kesämerkintä.

Neljännessä jaksossa matka käy Sodankylässä sijaitseville Pyhä-Nattasille, joista aukeaa näkymät Lapin legendaarisimmille kultamaille. Sompionjärven rannalla Peltsille valmistetaan aito lappilainen kuksa, jonka taidokkaasta muotoilusta vastaa Jouko Vesala, joka on alansa kivenkova ammattilainen. Kultahippujen perässä kyykitään kullanhuuhtoja Vesa Luhdan kanssa. Peltsille valkeneekin, että ison potin huuhtominen on työlästä hommaa.

Halusimme tehdä ohjelman nimenomaan kesällä. Talvellahan Lapissa käy paljon porukkaa, mutta kesällä se todellinen luonto näkyy.― Peltsi Katso-lehdessä vuonna 2012

Vuotsolainen saamenkielistä rockia soittavan SomBy-yhtyeen jäsenet kertovat, millaista on soittaa rockia saameksi paikkakunnalla, jossa kilpilua ei juurikaan ole.

Ensimmäisen kauden päätösjaksossa Peltsi nousee Lapin komeille tuntureille. Taivaskerolla hän vierailee paikalla, jossa sytytettiin 6.7.1952 Helsingin Olympilaisten olympiatuli. "Täällä retkeilijä kokee rauhan, joka menee selkäytimeen asti", toteaa Peltsi.

Aitoa lappilaista ruokaa maistellaan paikallisessa ravitsemusliikkeessä. Tällä kertaa menussa on yrttirieskaa, Kilpisjärven siikaa, nokkosmuhennosta sekä lähellä tuotettuja kasviksia ja puikula perunaa. Jälkiruuaksi tarjoillaan klassista liekitettyä leipäjuustoa vastakeitetyn lakkahillon kanssa.

Pyhäjoella harrastetaan koskenlaskua ja korjataan pitkospuita. Ennen kotiinpaluuta Peltsi käy vielä kalastamassa Muoniojoelle ja kokeilemassa, miten kesäkelkkailu sujuu.

Toisella kaudella matkattiin Itä-Lappiin

Peltsin Lapin toinen kausi keskittyi Itä-Lappiin. Ensimmäisessä jaksossa patikoidaan Pyhätunturilla. "Viime kesän reissulta jäi Lappiin niin monta paikkaa näkemättä ja kokematta, että pakkohan tänne oli palata". Komeista ja jylhistä maisemista piipahdetaan Korvatunturin puotiin jossa maistellaan hillakastiketta ja esitellään sen valmistusta.

Pelekosenniemi on melekosen pieni― Peltsi

Kairalan kylässä rupatellaan paikallisten kanssa ja rakennetaan lammasaitaa. Rakennuspuuhissa jatketaan Suvannon kylässä Kitisen rannalla, jossa "etelän mies" saa vasaran käteen pärekattotöiden merkeissä. Kalastushetkiä ja juttuja koetaan Kemijoella.

Salla-jaksossa Peltsi saa oppaakseen Aatsingin veljekset. Parivaljakko näyttää, miten lammasaitaa rakennetaan. Urakan jälkeen matkataan Sallan pohjoisosaan, Tuntsa-joelle, jossa päästään perhokalastamaan rauhallisissa maisemissa ja tunnelmissa.

Keskellä metsää tavataan myös paikallisia poliiseja, jotka kertovat yleisimmistä tehtävistä. Alueen laajuuden johdosta poliiseille saattaa päivässä kertyä ajokilometrjejä jopa 800 kilometriä, kertoo rikoskomisario Esa Harju. Savukoskella Peltsi osallistuu Yöttömän yön Soutuun, joka on Suomen pohjoisin retkisoutu- ja melontatapahtuma. Lopussa Aatsingin veljekset osoittavat minkälaista jälkeä tulee, kun karhu on päässyt lampaiden kimppuun.

Sodankylän Lokan alueelle rakennettiin 1960-luvun lopulla yksi Euroopan suurimmista tekojärvistä, jonka johdosta 400 ihmistä joutui muuttamaan pois vesistön tieltä. Jaksossa Peltsi matkaa Lokan altaalle ja valottaa sen mielenkiintoista ja paikoin traaagista historiaa. Paikallisen kalastajan mukana tutustutaan järven kalatuotantoon, joka kertoo muun muassa siian tilasta. Lokan tekojärven alkuvaiheisiin syvennytään tutkija Leena Pyhäjärven kanssa.

Sentijoella Peltsi pääse koittamaan kalaonneaan. Kalastuksen jälkeen veneillään pitkin Sentinjokea ja Hammaskurussa rakennetaan kotaa. Luirojärveltä Peltsi patikoi Sokostin huipulle ja juoksee lopulta 37 lenkin Kiilopäälle.

Aloitettaan jännittävällä kohteella kun Peltsi tapaa paikallisen tervanpolttajan ja insinööri Ensiö Mäntykankaan. Mielenkiintoisessa miljöössä näytetään, miten valmistetaan aitoa mustaa kultaa eli tervaa.

Täällä mieli lepää ja etelän mies pääsee syvälle lappilaiseen elämänmenoon.― Peltsi

Lemmenjoella Peltsi tapaa huopataiteilija Kaija Palton, jonka seurassa valmistetaan komea huopataideteos. Joikaamisen saloja valottaa Nils-Heikki Paltto, joka kertoo joikaamisen perimmäisen tarkoituksen olevan naisen hurmaaminen. Kalastusosuus hoidetaan Juutuajoella, josta nostetaan pitkän urakan jälkeen komea taimen. Saalista valmistetaan cheviche, joka syödään ruisleivän kanssa.

Toisen kauden viimeisessä jaksossa reissataan hirvimetsälle. Ensimmäisellä jahdilla metsän kuningas vie kuitenkin pidemmän korren kruunupään etsimisessä. Partakosta matkataan venekyydillä Kettuniemeen kalastamaan. Auvo Valtanen esittelee verkkokalastusta Inarijärvellä, jossa saaliiksi tarttuu muun muassa taimenta ja haukea.

Kuinka on kala liikkunut? Yksikään ei ole tullut mopolla vastaan.― Auvo Valtanen

Peltsin menopeli hyytyy lopulta Utsjoella, josta jatketaan matkaa pyöräillen kauniisiin tunturimaisemiin. Rautu mielessä aloitetaan kalastus.

"Mies voi lähteä Lapista, mutta Lappi ei miehestä", toteaa Peltsi ohjelman lopussa ja lupaa palaavansa paikalle vielä hyvinkin pian.

Ohjelmat erakoista ovat Elävän arkiston kokoelmien suosituimpia sisältöjä. Yle Teemalle valikoimme täksi viikoksi Itävallasta Lappiin kotiutuneen Antonin lähikuvan, kittiläläisen Parta-Kourulan monologin sekä omavaraisesti saaressa elävien erakkosisarusten tarinan.

Ohjelmapaketti televisiossa

Tiistaina 7.3. klo 21:55
Perjantaina 9.3. klo 17:00
Sunnuntaina 12.3. klo 10:00

Yksinäisyyden kaipuu ja luonnonrauhan kunnioittaminen ovat suomalaista romantiikkaa parhaimmillaan. Uskallus hypätä arjen oravanpyörästä ja erakoitua yksikseen keskelle metsää on myös keino nousta monen suomalaisen silmissä oman elämänsä sankariksi.

Yleisradiossa kiinnostus "erakkoromantiikkaan" on tunnistettu kauan ja eri erakoiden tarinoita on tallennettu vuosien aikana runsaasti. Nämä originellit ohjelmat originelleista ihmisistä ovat myös olleet Elävän arkiston kokoelmien suosituimpia sisältöjä.

Maaliskuun ensimmäisellä täydellä viikolla Yle Teemalla esitetään kolme erakkotarinaa, jotka esitellään tässä artikkelissa. Lisää erakko-ohjelmia löydät Yle Areenan Suomi Finland 100 -kokonaisuudesta.

Mikä sai itävaltalaisen jämähtämään Euroopan huipulle?

Illan aloittaa poikkeuksellinen ohjelma. Vuonna 1967 kuvatussa henkilötarinassa esitellään Innsbruckista Suomen Lappiin kotiutunut Anton Neumeier. Hän oli tuolloin elänyt erakkona Naltijärvellä Pöyrisjärven erämaissa 36 vuotta.

Vaikka Anton asui yksin omassa valtakunnassaan, ei hän ollut piintynyt erakkoluonne. Itävaltalainen poromies oli varsin puhelias keskustelukumppani, vaikka hänen suomenkieltään onkin hieman vaikeaa korvakuulolla ymmärtää. Antonin kodassa vanha Lappi eli vielä voimakkaana, uskomuksineen kaikkineen. Hänen kotansa olikin alueen ainoa ympärivuotisesti käytetty asumus. Seudun alkuperäisasukkaatkin vetäytyivät talviksi hirsimökkeihinsä Maalikylkeen.

Parta Kourulan monologi

Kittilän pohjoisissa valtionmetsissä vuosikymmenet asunut erakko Eino "Parta" Kourula kertoo elämäntarinansa Jarmo Laineen vuonna 1986 ohjaamassa dokumentissa. Vaikka erakon tilitys on ajoittain katkeraa, jopa lannistunutta, suhtautuu hän itseensä myös hieman ironisesti.

Erakon elämä näyttäytyy varsin askeettisena ja metsässä on huvit vähissä. Ohjelmassa Kourula kuitenkin rakentaa metsään viinapannun, jossa keittää pontikkaa. Kohtaus on ilmeisesti dramatisoitu. Dokumenttiin on myös tallentunut vuonna 1985 Suomessa riehuneen Manta-myrskyn aiheuttamia tuhoja.

Ohjelma on selostamaton ja tarinaa kuljettaa Kourulan monologi.

Yksinäisen saaren erakkosisarukset

Erakkojen tv-illan päättää ainutlaatuinen tarina saarelle erakoituneista sisaruksista. Armas ja Rauha Ukkonen jatkavat sukunsa perintönä yksinäisellä saarella pidettyä karjatilaa. Karja tuo sisaruksille elannon ja on myös henkireikä pitkinä, kylminä talvina, jolloin voi mennä useita viikkoja, kun saarelta ei pääse maihin.

Kirkonkylään on saarelta kuuden kilometrin venematka ja ympärillä pelkkää niittyä ja metsikköä. Vaikka elämä saarella on yksinäistä, ei Rauha ole koskaan kaivannut maailmalle, tai edes lähelle Joutsaan.

Yleisradio on välittänyt kirkon hartauksia radiossa vuodesta 1932 lähtien. Ensimmäiset aamuhartausohjelmat lähetettiin suorana Helsingin vanhasta kirkosta. Entinen arkkipiispa Martti Simojoki toimi tuolloin pappina ja oli yksi heistä, jotka ensimmäisinä vuosina osallistuivat radiohartauksien tekoon.

Radiohartaudet ovat radiojumalanpalvelusten lisäksi Yleisradion vanhimpia ohjelmia. Ensimmäinen hartaus kuultiin Helsingin vanhasta kirkosta 7. maaliskuuta vuonna 1932, muutama päivä Mäntsälän kapinan jälkeen. Puhujana oli piispa Jaakko Gummerus.

Lähetykset olivat alkuun aina suoria. Entinen arkkipiispa Martti Simojoki muistaa pitäneensä ensimmäisen radioidun aamuhartauspuheensa keväällä 1932. Hän kertoi muistoistaan radion hartausohjelmien 50-vuotisjuhlien kynnyksellä tehdyssä haastattelussa maaliskuussa 1982.

Simojoki muistaa, kuinka huolella suoriin lähetyksiin oli valmistauduttava. Hän kertoo, kuinka eräs urkuri tuli yleensä jo pari tuntia ennen lähetystä kirkkoon harjoittelemaan soitettavia virsiä. Alkuaikoina radion hartauteen kuului alkuvirsi, saarnatuolista pidetty hartauspuhe ja loppuvirsi, josta tosin laulettiin vain yksi säkeistö.

Talvisodan aikana Simojoki toimi pappina Helsingissä. Talvisodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939 pastori Niilo Visanpää soitti ja pyysi Simojokea pitämään puolestaan seuraavan aamun aamuhartauden Vanhassa kirkossa. Simojoki piti pyydetyn aamuhartauspuheen ja lähetys saatiin onnellisesti loppuun asti, mutta välittömästi sen jälkeen tuli ilmahälytys Helsinkiin. Tämän jälkeen aamuhartauksien pito Vanhasta kirkosta katsottiin turvallisemmaksi lopettaa, joten Simojoki sai siis kunnian pitää talvisodan viimeisen radioaamuhartauden, joka lähetettiin rauhanajan tapaan.

Simojoki muistelee, kuinka aiemmin hartausohjelmat olivat suoria lähetyksiä kirkoista, pappi puhui seurakunnalle. Kun hartausohjelmat siirtyivät studioihin, merkitsi se myös sitä, että pappi alkoi puhua yksityiselle ihmiselle.

Radiohartauksien 85-juhlavuonna tehdyssä erikoisohjelmassa, käsiteltiin niiden merkitystä sekä muisteltiin mieleen painuneimpia hartauksia. Etenkin suurten kriisien aikaan lähetetyt hartaudet ovat jääneet ihmisten mieleen, ne ovat välittäneet toivoa niin talvisodan keskellä kuin Estonian upotessa ja terrori-iskujen aikaan.

Joulukuussa 1947 taltioitu aamuhartaus on yksi varhaisimpia säilyneitä radiohartauksia. Puhujana on pappi ja sittemmin myös teologian kunniatohtori Yrjö Knuutila (1917-2003). Knuutila toimi muun muassa Suomen kirkon seurakuntatyön keskusliiton ensimmäisenä radiosihteerinä ja toimitti Yleisradion uskonnollisia ohjelmia.

Kuvagalleria

Saimme Instagramissa toiveen julkaista Kalapuikkokeitto-komediasarja Areenaan. Tuo toive osoitti tekijältään hienoa kekseliäisyyttä ja herätti meissä runsasta hilpeyttä. Kalapuikkokeitto on nyt kokonaisuudessaan katsottavissa Areenassa.

Viime vuoden marraskuussa nimimerkki erzi78 postasi Instagramiin julkaisutoiveen selventävällä kuvalla. Mukaan alla näkyvään postaukseensa hän laittoi tunnisteen #yletoivotut, jolla löysimme kuvan. Kuvassa oli kirjaimellisesti kalapuikkokeitto. Toive valloitti sydämemme ja päätös oli selkeä: tämä toive olisi mahtavaa saada toteuttaa. Ja nyt se on toteutunut! Kalapuikkokeitto on kokonaisuudessaan katsottavissa Areenassa.

Skip Instagram post

Kalapuikkokeitto on vuonna 1998 ensiesitetty komediasarja opiskelijasoluissa asuvista nuorista. Yhteisasuminen on välillä aika haastavaa, ja tästä sekä opiskelijaelämästä ylipäätänsä sarja ammentaa vitsinsä. Pääosissa sarjassa on muun muassa nuori Mari Perankoski.

Siinä, että saimme toiveen, ei ole mitään erikoista. Elävä arkisto ja Areena saavat jatkuvasti todella hyviä, ihania ja mielenkiintoisia julkaisutoiveita, joita toteutamme mahdollisuuksien mukaan. Draamaohjelmien osalta nuo mahdollisuudet paranivat huomattavasti, kun Ylen omatuotantoisten draamaohjelmien nettijulkaisemista koskeva uusi sopimus astui voimaan tämän vuoden alusta. Ja olemmekin jo heti alkuvuodesta julkaisseet runsaasti sarjoja ja elokuvia katsottavaksi Areenaan. Jokaista niitä on moneen kertaan toivottu uudelleennähtäväksi.

Uuden sopimuksen puitteissa jatkamme suosikkiohjelmien julkaisua. Joka kuukausi Areenaan tulee useita sarjoja ja elokuvia katsottavaksi. Kerromme julkaisuista aina heti, kun aikataulu on selvillä.

Erzi78:n toive oli mieleenpainuva, koska se oli niin nokkelasti toteutettu. Kannustammekin kaikkia esittämään toiveensa, kuinka tahansa luovasti tai epäluovasti vain. Haluamme tietää, mitä tahdotte nähdä ja kuulla, joten kertokaa toiveenne julki. Huomiota herättävällä toiveella on se hyvä puoli, että se nostaa esiin myös muiden ihmisten muistot ja kerää yhteen saman ohjelman faneja.

Kerro meille toiveesi siis Instagramissa ja Twitterissä tunnisteella #Yletoivotut, Facebookissa Areenan tai Elävän arkiston sivulla tai perinteisemmin palautelomakkeen kautta osoitteessa palaute.yle.fi.

Lue lisää:

Kalapuikkokeitto

Syksy ja opiskelut alkavat. Kimppakämppikset Saara, Pilvi ja Jatta saavat naapureikseen Hanneksen ja Tanen. Estääkö oppi ojaan kaatumasta? Pääosissa muun muassa nuori Mari Perankoski.

Vuoroin vieraissa, Kovaa maata, Tiina, Pesärikko – muun muassa nämä ja moni muu naisten tekemä ja tähdittämä kotimainen draama on nyt katsottavissa Areenassa. Oikein hyvää naistenpäivää siis kaikille!

Kansainvälinen naistenpäivä ei alkujaan tarkoittanut päivää, jolloin ostettiin kukkia ja availtiin ovia. Sosialistinen naisliike aloitti perinteen vuonna 1911 osana taistelua naisten oikeuksien puolesta.

Lisää naistenpäivän historiasta Elävässä arkistossa.

Edelleenkin yli sata vuotta tuon taistelun alkamisen jälkeen olemme tilanteessa, jossa Suomessa ei ole palkkatasa-arvoa, jossa nainen työelämän huipulla on harvinaisuus ja jossa naisroolit tv:ssä ja elokuvissa ovat usein kapeita ja miesten miehille luomia.

Siksi Areenassa on nyt naistenvuoro. Katsottavana on laadukasta kotimaista naisten tekemää ja tähdittämää draamaa, jossa tilaa on kaikenlaisille naisille.

Katso koko Kovaa maata -sarja Areenassa.

Koko Vuoroin vieraissa Areenassa.

Minttu Mustakallion esittämä Armi karkaa kotoa mennäkseen naimisiin vanhemman miehen kanssa. Uudessa kodissa tahdin määrää leskianoppi Laimi (Ritva Oksanen). Tärkeintä on se, että kaikki näyttää kylältä katsoen komealta ja oikealta.

Hillitte ittes, sillä mitä ne kylälläkin puhuu!― Pesärikko-sarja perustuu pohjalaiseen ylpeyteen ja kulissien säilyttämiseen.

Pesärikko-sarja perustuu Orvokki Aution romaanitrilogiaan (Viistotaival, Kotipesä ja Merkki päällä). Sarjan on käsikirjoittanut Marjut Komulainen ja ohjannut Timo Bergholm.

Koko kolmiosainen Pesärikko Areenassa.

Feministi-Canthia koko vuodelle, ei vain naistenpäivään

Minna Canth on ainoa suomalaisnainen, joka on saanut oman virallisen liputuspäivän. Minna Canthin ja tasa-arvon päivää vietetään 19.3. Canth oli aikakauden kahleita vastustava taistelija, kauppias ja leski, joka 34-vuotiaana luuli olevansa liian vanha aloittamaan mitään uutta, mutta siitä vasta alkoi kirjailijanura. Lisää tietoa Canthista Elävässä arkistossa.

Jos panisit hevoset hyppimään pilttuissaan on dramatisoitu dokumentti Canthin elämästä vuodelta 1994. Marjatta Cronvallin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa pääosassa on Eriikka Magnusson.

Canthin kenties tunnetuimpaan teokseen Anna Liisaan perustuva samanniminen elokuva on vuodelta 1988. Se on todellisiin tapahtumiin perustuva kohtalontarina nuoren tytön elämästä. Raskasta syyllisyyttä kantava Anna Liisa käy sisäistä kamppailua ympäristön paineiden keskellä. Lopulta vaihtoehdoksi jää vain totuuden kohtaaminen ja sovitus. Nimikkoroolissa on nuori Anna-Leena Härkönen. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Tuija-Maija Niskanen ja Marjatta Lohikoski. Niskanen vastaa myös ohjauksesta.

Uusia ja vanhoja, seikkailunhaluisia ja rohkeita

Koko sarja Areenassa.

Iris Klewe -sarja perustuu Anni Swanin Iris rukka -romaaniin. Iris on lahjakas taiteilijan alku, joka asuu maalla sukulaistensa luona. Hänen äitinsä on kuollut ja viulisti-isä on maailmalla. Taiteellinen tyttö tempaistaan Helsinkiin enon perheeseen ja elämä täyttyy juhlista, uusista ystävistä ja pitsin virkkauksesta. Sopeutuminen ei ole helppoa, mutta onneksi koulu luo uskoa Iriksen lahjakkuuteen. Pääosassa Piitu Uski. Käsikirjoittanut Marjut Komulainen ja ohjannut Maija-Liisa Sutinen.

Iris Klewe -sarja on pysyvästi katsottavana Areenassa.

Siskokset Reetta ja Ronja ajautuvat seikkailuihin ihan keskellä arkea eikä tytöiltä puutu ideoita päivien piristämiseksi. He asuvat äidin, isän ja 18-vuotiaan isoveljen kanssa kauniilla puutaloalueella. Leikkikavereina ja välillä vastustajinakin ovat naapurin Jone ja Teemu. Kymmenosaisen sarjan pääosissa nähdään Asta Friman ja Maija Toriseva. Käsikirjoittanut ja ohjannut Hanna Bergholm.

Koko Reetta ja Ronja -sarja Areenassa.

Stalinin ajan yksi suurimmista joukkohaudoista sijaitsee Sandarmohissa Aunuksen Karjalassa. Neuvostoliitossa metsäinen teloituspaikka oli huolellisesti salattu ja naamioitu, kunnes se paljastui 1990-luvun lopulla. Metsän uumenista löytyi tuhansien ihmisten jäänteet. Teloitettujen joukossa oli myös suomalaisia. Radiodokumentissa Aunuksen kujilla ja kalmismailla (2003) palataan Neuvostoliittoon ja 1930-luvun tapahtumiin Sandarmohissa. Toimittaja Arvo Tuominen käy myös alueella dokumentissaan Äänisen vettä (2011).

Syrjäinen metsä Aunuksen Karjalassa kätkee Sandarmoh-nimisen alueen, josta on löytynyt 236 joukkohautaa. Tämä kauhujen kalmisto sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Karhumäeltä Poventsaan johtavan maantien varrelta. Petroskoihin alueelta on matkaa noin parisataa kilometriä. Sandarmohissa teloitettiin ja haudattiin vuosina 1937–1938 arviolta 7 500–9 000 ihmistä. Teloituksista vastasi 1930-luvulla kolmijäseninen Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti (NKVD) eli tuomioistuin. Teloitetut edustivat yli viittäkymmentä eri kansallisuutta. Tiukasti varjeltu Sandamoh paljastui vasta 1997 Stalinin vainojen historiaa tutkivan Memorial-liikkeen ansiosta.

Sandarmoh on kymmenien kansallisuuksien hautausmaa

Dosentti Antti Laine Joensuun yliopistosta toteaa radiohaastattelussa teloituksista, että Josif Stalin (1878–1953) halusi päästä eroon monista Neuvostoliitossa asuvista vähemmistöistä kuten suomalaisista. Heitä Sandarmohissa on löytynyt noin tuhat. Suomensukuisista kansoista enemmistönä olivat kuitenkin karjalaiset. Muita kansallisuuksia olivat muun muassa venäläiset ja puolalaiset, joita oli tuotu kollektivisoinnin aikana Neuvostoliittoon.

Teloitettavien määrä muodostui Moskovan määräyksistä. Ylin johto antoi tarkkoja ohjeita muun muassa siitä, kuinka paljon miltäkin alueelta oli saatava likvidoitavia. Toisaalta kaikkia vankeja ei kuitenkaan teloitettu vaan osa lähetettiin pakkotyöleireille, joissa moni vanki menehtyi. Sandarmohin teloitetut edustivat erilaisia ammattikuntia: talonpoikia, työläisiä, virkailijoita, kulttuurityöntekijöitä, taiteilijoita, pappeja ja sotilaita.

Sandarmohin olemassaolosta ei juurikaan tiedetty, sillä alue naamioitiin huolellisesti. Esimerkiksi joukkohautojen päälle istutettiin täysikasvuisia mäntyjä pian teloitusten jälkeen. Ylipäätään teloituksista oli säädetty tiukat ohjeet. Niiden oli tapahduttava syrjäisessä paikassa kaukana tieltä, ja lisäksi Sandarmohissa metsään ei saanut tehdä nuotioita, jotta kukaan ei havaitsisi metsässä liikettä.

Neuvostoliiton romahdettua kadonneiden neuvostokansalaisten etsintä sai uutta vauhtia, kun arkistot avattiin. Arkistoista löytyi tarkat tiedot teloituksista aina teloituspäivämääriä ja -paikkoja myöten. Memorial-liike otti aktiivisen roolin kadonneiden etsinnässä. Lähtökohtana oli oletus sopivista teloituspaikoista. Muistitieto osoittautui myös tärkeäksi lähteeksi. Vaikka Sandarmohin teloitukset pyrittiin pitämään salassa, lähistöllä asuvat ihmiset aavistelivat, mitä metsässä tapahtui. Laukausten äänet kun kiirivät lähitienoolle ja öiset vankikuljetukset laitettiin merkille. Mutta kukaan ei puhunut, sillä heidät oli peloiteltu hiljaisiksi.

Löytämisensä jälkeen Sandarmohista on tullut suuri hautausmaa, jonne on pystytetty hautaristejä ja -muistomerkkejä. Yksi niistä on Solovetskin saaren yli tuhannen teloitetun vangin muistoksi pystytetty kivi. Näitä vankeja oli lähdetty syksyllä 1937 kuljettamaan Vienan Kemiin. Mutta vangit päätyivätkin Sandarmohiin, jossa heidät ammuttiin lokakuun ja marraskuun välisenä aikana. Metsästä löytyy myös suomalaisten muistoksi pystytettyjä tolppia.

Valokuvia Sandarmohista

Sandarmoh, Karjalan tasavalta

Ylen Rockradion sinnikkäät toimittajat tunkeutuivat rock and rollin kuninkaan tarkasti vartioituun asuntovaunuun Ruisrockissa vuonna 1976. Lyhyt haastattelu esitettiin radiossa, mutta sen jälkeen tallenne katosi. Värikäs tarina sen tekemisestä, häviämisestä ja uudelleen löytymisestä kerrottiin Chuck Berrylle omistetussa juhlaohjelmassa vuonna 1981.

Saavuttuaan Ruisrockin festivaalialueelle rocklegenda Charles Edward Berry (1926–2017) sulkeutui tuntikausiksi hänelle varattuun traileriin, jonka ikkunat oli peitetty. Paikalla pyöri monenlaista haastattelun hinkuajaa, mutta Berryn pr-henkilö huolehti siitä, että vaunun ovi pysyi tiukasti kiinni. Ylen toimittajat Olli Pellikka ja Jake Nyman saivat lupailuja juttutuokiosta, mutta mitään ei tapahtunut.

Pr-naisen poistuttua hetkeksi he päättivät ryhtyä suoraan toimintaan. Pellikka ja Nyman marssivat sisään, ja tähti ottikin heidät suopeasti vastaan. Hän vastaili ympäripyöreästi, mutta kysymyksetkin olivat epäilemättä samoja, joita hän oli kuullut vuodesta ja maasta toiseen.

Kun Berrystä suunniteltiin juhlaohjelmaa vuonna 1981, nauhan olinpaikkaa ei muistanut enää kukaan. Siinä toivossa, että joku kuulijoista olisi äänittänyt kyseisen Ruisrock-raportin c-kasetille, Rockradio pani haun päälle yleisön keskuudessa. Ja kävi ilmi, että kaikista ihmisistä nimenomaan kuuluisa nimikirjoitusten metsästäjä Eki-setä oli kuin olikin ymmärtänyt painaa rec-nappia oikealla hetkellä. Hänen c-kasetiltaan se saatiin pelastetuksi.

Chuck Berryn syntymäpäivänä 18. lokakuuta 1981 (joissakin lähteissä on väitetty hänen syntyneen 1931) Rockradio tarjosi tunnin verran näkökulmia mestariin ja hänen musiikkinsa. Hän loi riffeillään ja sooloillaan rockin kitaransoittotyylin, ja hänen klassiset kappaleensa kuten Johnny B. Goode, Roll Over Beethoven, School Days, Sweet Little Sixteen tai Memphis ovat kuluneet jokaisen rocksukupolven käsissä.

Suomen aidoin "rocklogi", runoilija Markku Into kuvaa pakinassaan vaikutusta, jonka teki Berryn levyjen kuuleminen ensi kertaa: "Sydän hakkasi kuin Kalkutan konepajan vasara." Jake Nyman käy läpi Berryn kappaleiden coverversioita, joita ovat tehneet lukemattomat artistit Beach Boysista Jimi Hendrixiin.

Seikkailurikkaan Ruicrock-haastattelun aikaan Berry oli jo ohittanut parhaan luomiskautensa ja kiersi maailmaa esittämässä vanhoja hittejään. Säestäjinä oli yleensä paikallisia muusikoita, joiden kanssa yhteissoitto ei läheskään aina sujunut kovin hyvin. Maestro ei kuitenkaan siitä tuntunut piittaavan. "Kylmän rauhallisesti rahat pois keräävä vanha kettu", ohjelmassa luonnehditaan hänen Ruisrock-keikkaansakin. Berryn perustavaa merkitystä rock and rollille tämä ei silti himmentänyt. "Ilman hänen riemukasta rock and rolliaan elämä olisi huomattavasti tylsempää", toimittaja Juha Tynkkynen summaa.

Osa ohjelman musiikista on poistettu tekijänoikeussyistä.

Kevyen musiikin ohjelmaklassikko Iltatähti palasi pitkän tauon jälkeen ruutuun vuoden 1980 lopussa. Viimeisinä vuosinaan se tarjosi raskasta rockia, syntikkapoppia, suomidiskoa, ihonmyötäisiä trikoita, säihkyvää tyylikkyyttä ja paljon kaikkea muuta. Vuosien 1980–1983 herkkuja ovat mm. mörköilevät Sliipparit, Kimmo Kuusniemen tulikitara, popin SM-kandidaatit Yö ja 22-Pistepirkko, uusiaaltoileva Taiska, funkblondiini Kaija Koo ja uraansa aloitteleva J. Karjalainen.

Kaikki vuosien 1980–1983 Iltatähtien lähetysnauhoista eivät ole tallella. Kadonneita ohjelmia on tätä artikkelia varten kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ennallistettu säilyneiden työnauhojen ja sisältöselostusten avulla. Toisaalta joitakin täydellisinä säilyneitä jaksoja on jouduttu lyhentämään tekijänoikeudellisista syistä. Muutamista lähetyksistä ei ole tallella mitään materiaalia. Ohjelmien soittolistat ovat artikkelin lopussa. Lisää kokonaisia Iltatähtiä eri vuosilta on nähtävänä Yle Areenassa.

Hassuja hattuja ja vitsinvääntöä

Jo kesällä 1973 startannut Iltatähti-sarja vetäytyi tauolle kevään 1979 lopussa. Puolentoista vuoden hiljaiselon kestäessä televisioitiin vain pari Iltatähden nimeä käyttänyttä Viihdekakkonen-lähetystä. Tänä aikana Ylen ainoa säännöllinen popmusiikkiohjelma oli Heikki Harman TV1:lle tuottama Tuubi.

Iltatähden säännölliset lähetykset alkoivat uudelleen joulukuussa 1980. Ohjelmaa esitettiin kerran kuussa 45–50 minuutin pituisena. Sitä toimittivat ohjaaja Jouko Konttinen, iskelmä- ja popjournalismin veteraani Erkki Pälli sekä tunnettu tiskijukka Joke Linnamaa.

Joke Linnamaa ja jättilasit. Pipopäinen Joke Linnamaa jättikokoisissa sinisissä aurinkolaseissa. Kuva: Yle kuvanauha 1981,aurinkolasit,Iltatähti,Joke Linnamaa,juontajat,kuvakaappaus,Yle Elävä arkisto

Liinamaan juonnoissa ei ollut jälkeäkään eräiden aiempien juontajien (kuten Mikko Alatalon tai Sinikka Heinin) kriittisestä piruilusta muoti-ilmiöille. Artistien lyhyissä ja yleisluontoisissa esittelyissä pyrittiin lähinnä vitsikkyyteen, jota palvelivat myös hassut hatut ja pukimet, jättimäiset aurinkolasit jne.

Ensimmäiset "uuden" Iltatähden jaksot ovat tallella vain osittain. Joulukuussa 1980 ohjelmassa nähtiin merkittävä uuden aallon rockin ja diskopopin risteytys, kun iskelmätähtenä tunnettu Taiska tulkitsi Pelle Miljoona & 1980:n Tahdon rakastella sinua -hitin seksikkäissä trikoissaan go-go-tanssijoiden tukemana. SIG-yhtyeen kahdessa biisissä kamera tavoittaa playbackista huolimatta upeasti solisti Matti Inkisen nuoren antaumuksen ja innon. Ulkomaanvieraina ovat amerikkalainen Moon Martin ja brittiläinen ska-bändi Bad Manners.

Vuoden 1981 ensimmäisestä, "rytmimusiikin valovoimaisimpia artisteja" esitelleestä ohjelmasta on niin ikään arkistoitu vain osa. Mukana ovat suomalaisten rockabillyfanien suursuosikki Matchbox, Iltatähden tekijöiden kestosuosikki Tuulikki Eloranta sekä kitaristi Ile Kallion veljensä kanssa pystyyn panema Pera & Dogs. Huippusoittajista huolimatta Dogs ei koskaan noussut lentoon ja jäikin lyhytikäiseksi.

Syvältä kuin pyramidin sokkeloista ja kaikuna katakombeista nousee mystinen jyrinä.― Juontaja Joke Linnamaa Sarcofagus-yhtyeestä Iltatähdessä 17.2.1981

Helmikuun Iltatähdessä esiteltiin "luihin ja ytimiin tunkeutuvaa hevirokkia" koto-Suomesta. Helsinkiläinen Sarcofagus, jonka erikoisuutena oli liekehtivä kitara, innoitti Linnamaan pamisemaan suorastaan runollisesti "katakombien okulttisesta ja mystisestä jyrinästä".

Ohjelman muita esiintyjiä olivat mm. 19-vuotias tulokas Taru Saares, "katseenvangitsija" Sheena Easton ("valitettavasti uskollista tyyppiä”) ja kitaristi Heikki Silvennoisen Frendz-kokoonpano, "Suomen Fleetwood Mac".

Maaliskuun lähetyksessä Linnamaa vaihtelee tiuhaan asusteita. Jakson mielenkiintoisimpia nimiä on turkulainen Pasi & Mysiini, joka tietenkin juonnetaan sisään asiaankuuluvalla Basimycin-vitsillä. Bändi kannattelee mainiolla svengillä Pasi Raappanan karhealla Andy McCoy -aksentilla laulamia persoonallisia slangitekstejä.

Ohjelman päävieras on hyvässä vedossa oleva, Dave Lindholmilla vahvistettu Sleepy Sleepers. Kauhu-, hevi- ja germaaniparodioiden välissä Sliipparit tekevät Linnamaan kanssa tv-journalismin roolijakoa murtavan pilahaastattelun. Toisin kuin Linnamaa spiikeissään ilmoittaa, lähetyksessä ei nähty Gibson Brothersin ja Iron Maidenin videoita, koska filmit eivät ehtineet ajoissa Tampereelle.

Alatalon ja kriittisen analyysin paluu

Mikko Alatalo, joka juonsi Iltatähteä pitkään 1970-luvulla, palasi ruotuun huhtikuussa 1981, aluksi kuulemma tosin vain "tuuraajan paikalle". Ensimmäisessä hänen isännöimässään ohjelmassa kuultiin mm. Pave Maijasen suurhitti Pidä huolta. Ulkomaisina studiovierana nähdään Beatles-coveryhtye (mutta karvoitukseltaan huomattavasti beatleista poikkeava) The Bootles sekä Tomas Ledin. Uusien tähdenlentojen sarjassa esittäytyy suomalainen Birgitta.

Syksyllä 1981 lähetykset jatkoivat noin 40-minuuttisina kerran kuussa, kaksi parhaassa. Taustajoukkoihin oli nyt värvätty Katso-lehden arvostettu musiikkitoimittaja Markku Tuuli, ja muutos juontojen asiapitoisuudessa olikin huomattava.

Pop-kulttuurin arviointia ilman ennakkoluuloja, asiatietoa ilman otsaryppyjä, mutta ennen kaikkea musiikkia suoraan ajan hermolta.― Iltatähden 8.9.1981 lehdistötekstistä

Mikko Alatalo lukee Iltatähden juontoja. Mikko Alatalo lukee spiikkejä korteilta Iltatähdessä. Kuva: Yle kuvanauha 1982,Iltatähti,juontajat,kuvakaappaus,Mikko Alatalo,Yle Elävä arkisto

Syyskuun Iltatähden lupaamista ajan hermolla olevista musiikkiesityksistä on tallella vain muutama. Luotettava boogiekone Ronski Gang yllättää levytysuransa lähes ainoalla suomenkielisellä kappaleella Oo mitä sä oot. Pirteää suomidiscoa edustaa Satu Pentikäinen.

Lokakuinen lähetys oli kokonaisuudessaan omistettu iskelmän ja rockin luonteen setvinnälle. Kapinasta, viihteellisyydestä, sanomasta ja bisneksestä keskustelevat studiossa Tapani Kansa sekä Eppu Normaali -yhtyeen Juha Torvinen ja Pantse Syrjä. Osoittautuu, että "harmittoman iskelmän" piiriin luettu Kansa on rokkareita huomattavasti yhteiskuntakriittisempi ja arvostelee heitä jyrkemmin myös levyteollisuutta. Keskustelijoiden itsensä lisäksi teemaa kuvittavat Rollarit ja diskotulokas Emilia.

Moody Bluesin musiikki on rahaviihdettä miljoonille.― Juontaja Mikko Alatalo Iltatähdessä 3.11.1981

Marraskuun Iltatähdessä oli hampaissa Moody Blues – takavuosien progressiivisen popin lippulaiva, sittemmin esimerkki isolla rahalla tuotetusta aikuisten viihteestä Vastapainoa tälle "rahaviihteelle" edusti J. Karjalainen, joka kertoo haastattelussa uusimman levynsä syntyneen huvin vuoksi ja vähällä rahalla. Tämä Iltatähti-vierailu on tiettävästi Karjalaisen varhaisin Ylen arkistoista löytyvä tv-esiintyminen. Stevie Wonderin Martin Luther Kingille omistama Happy Birthday nimetään myönteiseksi esimerkiksi diskomusiikista: sitä ei ole tehty "pelkkää hyppimistä varten".

Joulukuun 1. päivänä esitetyn jakson aiheena oli teknorock eli muodikas uusromantiikka tai uusfuturismi. "Onko teknorock koneiden sana ihmisten yrityksille vallata musiikkia takaisin", ohjelma kysyi, mutta vastaukset eivät ole säilyneet jälkipolville. Jäljellä on vain pari katkelmaa, joissa nähdään mm. imatralainen futubändi Stressi.

Kauhu, pelko, anarkia ja tuhon uhka ovat hevirokin vallitsevia piirteitä.― Mikko Alatalo Iltatähdessä 29.12.1981

Vuoden viimeinen Iltatähti (29.12.1981) nosti isosti esiin raskaan musiikin ja erityisesti Motörheadin. Alatalo mainitsee sen yhdeksi lähivuosien pahamaineisimmista rockyhtyeistä, ja bändin rumpali Philthy Animal vastaa syytöksiin. Ohjelma käsittelee myös heavyn mystiikkaa ja okkultismia, ja osansa saa myös Toyah Willcox, jonka biisien maailmasta puuttuu "järjestys, elämän mielekkyys ja tietoisten päämäärien etsintä". Ainoa kotimainen esiintyjä on Tuomari Nurmioon rinnastettu Kumma Heppu ja Lopunajan voidellut.

Hampaissa ylikansallisuus ja pessimismi

Vuonna 1982 Iltatähden kuukausittaiset lähetykset jatkuivat, keväällä 40 minuutin ja syksyllä noin 45 minuutin mittaisina. Tammikuisesta jaksosta ovat jäljellä vain Hassisen Koneen ja Ten Pole Tudorin musiikkiesitykset sekä juonnot, joissa tavallista teoreettisemmin puidaan rockvideoiden eskapistista fantasiamaailmaa J. R. Tolkienin mielipiteiden valossa. Nykyrockin keskeiseksi (ja ilmeisen negatiiviseksi) piirteeksi nimetään John Foxxin ja monen muunkin edustama pessimismi.

Helmikuun lähetyksessä taitetaan jälleen peistä iskelmästä. Studiossa aiheesta keskustelevat sanoittaja Vexi Salmi ja "punktohtorina" tunnettu filosofi Esa Saarinen. Viimemainitun korvissa suomalaiskansallinen iskelmä henki konservatiivisuutta ja itsemurhamentaliteettia. Jakson musiikillinen skaala ulottuu Olavi Virrasta ja Reijo Kalliosta Taiskaan, Kisuun, Abbaan ja Sidi & Hermottomiin.

Disko on pahimmillaan konemaista rytmijumputusta, jonka tekstit ovat täyttä soopaa.― Mikko Alatalo Iltatähdessä 27.3.1982

Kussakin kevään ohjelmassa oli teemana jokin musiikillinen ilmiö. Maaliskuussa reposteltiin diskokulttuuria, "ylikansallista vapaa-ajan kulttuuria", jota leimasi maasta toiseen samanlaisena kuuluva bassorummun mätke. Diskoa puolustavat Earth, Wind & Firen jäsenet sekä Iltatähden ex-isäntä, dj Joke Linnamaa, joka tarinoi myös suomidiskon historiasta. Musiikkinäytteissä nähdään mm. funkbändi Steel Cityn solistina laulava vaaleatukkainen Kaija Koo.

Diskon jälkeen oli käsittelyvuorossa punk, johon Iltatähti oli 1970-luvulla suhtautunut hieman vinoillen ja epäillen. Nyt tyylin "repivyyttä" ymmärrettiin, ja punkin kapina laskelmoivaa musiikkiteollisuutta ja yleisöstä vieraantuneita tähtiä vastaan nähtiin suopein silmin. Haastateltavana on punklehti Hilseen ex-toimittaja Kimmo Miettinen. Toukokuisesta hevijaksosta ei valitettavasti ole säilynyt kuin genren kotimaisen ylpeyden Zero Ninen esitys.

Viimeinen syksy: syntikkapoppia ja sosiaaliantropologiaa

Syyskauden 1982 avasi Kaseva-yhtyeen konserttitaltiointi Tampereen messuilta. Edellisen vuosikymmenen suomirocksuosikki oli ainoa kotimainen nimi, jolle 1980-luvun Iltatähti soi oman erikoisohjelman. Alkuperäinen lähetysnauha on kadonnut, mutta ohjelmasta vuonna 1984 televisioitu lyhennetty versio on onneksi arkistoitu.

Sri Lankassa kuvatut Duran Duranin näkymät ovat saamassa meillä oman eksoottisen vastineensa. Sleepy Sleeperskin haki uralleen lisävauhtia Riosta.― Mikko Alatalo Iltatähdessä 2.11.1982

Loput syksyn 1982 ohjelmat olivat melkoista musiikillista sillisalaattia. Lokakuun jaksossa jaellaan myönteisiä arvioita suuntaan jos toiseenkin: syntetisaattoribändi ABC saa kehuja mielikuvitusrikkaudestaan, Suomessa vieraileva Duran Duran tarttuvista sointi- ja sävelmaisemistaan, Meiju Suvas "laskelmoimattomasta viehätyksestään".

Välillä juhlitaan jazzravintola Groovyn viisivuotistaivalta ja Beatlesin ensilevyn 20-vuotispäivää. Syntikkapopille vastapainoa tarjoavat mm. Rion matkalta palannut Sleepy Sleepers, CCR-vaihettaan vahvasti elävä Kari Peitsamo sekä Alatalon kanssa duetoiva iskelmäkuningas Jamppa Tuominen.

Sama kirjava linja jatkui 2. marraskuuta lähetetyssä Iltatähdessä. Mukana oli edellisessäkin ohjelmassa esiintynyt kestotähti Cliff Richard, tällä kertaa haastattelun kera. Saksalaisen hittibändi Trion, Kate Bushin, Peter Gabrielin, George Thorogoodin ym. rinnalla tarjoiltiin Popedaa ja Kake Randelinia.

Marraskuun lopussa televisioidussa, normaalia naispitoisemmassa Iltatähdessä esiintyivät mm. Abba, Kim Carnes, Yazoo sekä aiemmin lähinnä mallina tunnettu Martina Kallionalusta, jonka ympärille Alataloakin säestänyt kosketinsoittaja Masi Luoma kokosi Martiz-nimisen yhtyeen. Jakson historiallisesti mielenkiintoisin osuus on "sosiaaliantropologinen raportti" rockbändien SM-kilpailusta Seinäjoella. Mukana mittelössä olivat mm. sellaiset uraansa aloittelevat kokoonpanot kuin Yö, 22-Pistepirkko ja Liisa Akimofin johtama Tavaramarkkinat. Näistä etenkin kahden viimemainitun pääsy finaaliin nostatti närää kisapaikan käytävillä.

Iltatähti sammuu lopullisesti

Iltatähden viimeinen kevät alkoi 5. tammikuuta lähetetyllä jaksolla, jossa Syksyn sävel -voittaja Mika Sundqvist esitteli steppijalkineiksi kehittämiään "jytäkenkiä". Paula Koivuniemi esittää sittemmin evergreeniksi muodostuneen Aikuisen naisen. Muita esiintyjiä ovat mm. englantilainen Abba-kopio Buck's Fizz ja Princen tuottama alusvaatetrio Vanity 6. Matin ja Tepon Mä joka päivä töitä teen -kappaleesta Alatalo lohkaisee: ”Hyvä tietää näin tes-neuvottelujen edellä, että joku on solidaarinen myös työnantajalle.”

Musasta pitäis tänne vekkariin saada jonkunlainen sätky.― Remu Aaltonen Iltatähdessä 5.1.1983

Seuraava Iltatähti nähtiin jo kolmen viikon päästä. Tämänkertainen ulkomainen vieras oli hollantilainen Taco, joka sekoitti amerikkalais-saksalaisen viihdeperinteen menestyksekkäästi teknorockiin suurhitillään Puttin' on the Ritz. Vanha kunnon Hector esittää hassuun ääntämykseen perustuvan tragikoomisen rakkauslaulun Piironkinjalka. Hieman tuntemattomamman Marja Kosken ohjelma kertoo "löytäneen paikkansa viihdelaulajiemme joukossa". Kotimainen päävieras on kuitenkin suomirockin tervaskanto Hurriganes, jonka pomo Remu Aaltonen viihdyttää katsojia myös filosofisilla mietteillään musiikista ja elämästä.

Helmikuisen Iltatähden kotoinen päänimi oli jälleen J. Karjalainen, jonka Tatsum Tisal -biisi inspiroi Alatalonkin sonnustautumaan beduiiniksi. Karjalaisen lisäksi ohjelmassa olivat mukana mm. Fabulous Thunderbirds, Kajagoogoo, Leena Nilsson, Kinks, Dire Straits,Men at Work sekä "punkin vanhat pierut" Lords of the New Church.

Tämä oli Iltatähden viimeinen "normaali" lähetys. Toukokuussa 1983 nähtiin vielä kaksi erikoisohjelmaa Los Angelesin musiikkielämästä ja elokuvamusiikista. Sen jälkeen Iltatähden taivallus päättyi. Myöhemmin samana vuonna lopetti myös TV1:n lähettämä Tuubi.

Viimeisten ohjelmien tullessa ulos Iltatähti oli pyörinyt ruudussa kymmenen vuoden ajan lukuunottamatta taukoa vuosina 1979–1980. Suurimman osan 1970-lukua se oli ollut Yleisradion ainoa säännöllinen popmusiikkiohjelma. Varsinaista seuraajaa se ei saanut – pitkäikäistä makasiinityyppistä ohjelmaa, joka olisi yrittänyt kertoa laveasti ja edes jossain määrin kriittisellä otteella koko "kevyen musiikin" uusista ilmiöistä. Heli Nevakareen vuosina 1987–1993 vetämä Rockstop keskittyi nimensä mukaisesti rockiin.

Iltatähden pitkäaikaisin juontaja Mikko Alatalo pestattiin vuonna 1985 juontajaksi Hittimittariin, Yleisöäänestyksiin perustuva musiikkivideo-ohjelma tarjosi hänelle uuden foorumin musiikkiteollisuuden toimintatapojen ja videobiisien ”muovisen maailman” kepeään piikittelyyn.

Ohjelmissa esitetyt kappaleet

Iltatähti 9.12.1980 Taiska: Tahdon rakastella sinua, Etsin tietä itseeni: Moon Martin: Five Days Of Fever, Signal for Help; Mika Sundqvist & Nonstop Band: Nowhere Man; SIG: Elämä vie mua, Marianne; Abba: On And On; Bad Manners: Lip Up Fatty, Special Brew; George Benson: Give Me the Night. Haastateltavina Moon Martin, Mika Sundqvist ja Douglas Trendle. Ohjelmassa on lisäksi esitetty ote elokuvasta Blues Brothers.
Iltatähti 20.1.1981 Matchbox: Midnite Dynamos, Checkin’ Out, When You Ask About Love; Tuulikki Eloranta: Kun rakastuu, Sen siitä sait, Tanssimaan; Pera & Dogs: Christine, Hello People; Talking Heads: The Great Curve. Ohjelmassa on lisäksi esiintynyt Veepee Lehto.
Iltatähti 17.2.1981 Sarcofagus: Deadly game, Insane rebels; Sheena Easton: One man woman, 9 to 5; Taru Saares:En koskaan, Sana vain; The Police: Dedododo Dedadada; Frendz: Playing House, Take Your Time, Circus Love; Earth, Wind & Fire: Let Me Talk. Ohjelmassa on lisäksi esitetty ote elokuvasta Jazz Singer.
Iltatähti 17.3.1981 Pasi & Mysiini: Ei fillarii, Tiukkaa penaalii; Crystal Gayle: Too Many Lovers; Rod Stewart: Passion; Eini: Mua kohtele näin, Anteeksi suo; Sleepy Sleepers: Nein nein nein, Keskiyön aikaan, Hevi tappaa. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Gerard McMahon & Kid Lightning.
Iltatähti 14.4.1981 Pave’s Mistakes: Pidä huolta, TV Man; The Bootles: Help, What Can I Do; Phil Collins: In the Air Tonight; Birgitta: Usko pois; Iron Maiden: Wrathchild; Tomas Ledin & Good Time Band: Lookin’ for a Good Time, Give a Little Love, Sensuella Isabella; Kim Wilde: Kids in America.
Iltatähti 8.9.1981 Ronski Gang: Lotta Lies, Oo mikä sä oot; Satu Pentikäinen: Tuus vähäsen lähemmäs, Yhdessä pystymme siihen. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Dire Straits, Toyah, Kim Wilde ja Ami Aspelund.
Iltatähti 6.10.1981 Eppu Normaali: Ripa Rapa, Delirium tremens; Tapani Kansa: Erkki 15, Lapsuuteni sunnuntait; Emilia: Satan in Love; The Rolling Stones: Start Me Up. Haastateltavina Mikko Syrjä, Tapani Kansa ja Juha Torvinen.
Iltatähti 3.11.1981 The Beatles: Back in the USSR; Paul Oxley’s Unit: Terry’s Inside; City of Dreams; The Moody Blues: The Voice; J. Karjalainen & Mustat lasit: Elina anna tukkasi kasvaa, Karilla on saksofoni; Bow Wow Wow: Chihuahua; Stevie Wonder: Happy Birthday. Haastateltavana J. Karjalainen.
Iltatähti 1.12.1981 Stressi: Harri; Dave Stewart & Colin Blunstone: What Becomes of the Brokenhearted. Haastateltavana Sal Solo. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Kraftwerk, Classix Nouveaux, Rick Wakeman ja Duran Duran
Iltatähti 29.12.1981 Motörhead: The Bomber, Ace of Spades; Ian Gillan: No Laughing in Heaven; Toyah: Thunder in the Mountains; Frank Zappa: You Are What You Is; Kumma Heppu ja Lopunajan voidellut: Kuvia, Minä ja hän. Haastateltavana Phil Taylor.
Iltatähti 23.1.1982 Tenpole Tudor: Swords of a Thousand Men; Hassisen Kone: Julkinen eläin, Levottomat jalat. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet John Foxx, Kiss, Thomas Dolby, Kim Carnes, Lene Lovich ja Human League.
Iltatähti 17.2.1982 Olavi Virta: Sinun silmiesi tähden; Meiju Suvas: Tahdon sinut; Rachel Sweet: Then He Kissed Me, Be My Baby, Taiska: Tahdon rakastella sinua; Sheena Easton: Just Another Broken Heart; Sidi & Hermottomat: Otto; Reijo Kallio: Syyskonsertto; Kisu: Girls; Abba: One of Us.
Iltatähti: Disko 27.3.1982 Kool & The Gang: Steppin' out; Lio: Amoureux solitaires; Aneka: Japanese Boy; Earth, Wind & Fire: Let's Groove; Steel City: Radio Girls; Jokke Seppälä & Proto: Find My Girl; Secret Service: Flash in the Night. Haastateltavina Joke Linnamaa, Verdine White ja Philip Bailey.
Iltatähti: Punk 13.4.1982 Sex Pistols: Anarchy in the UK; Lama: Väliaikainen, Tänään kotona; Problems: Ekstaasi, Rotta; Stranglers: Straighten Out; Damned: Blackout; Boomtown Rats: Never in a Million Years. Haastateltavana Kimmo Miettinen.
Iltatähti 22.5.1982 Zero Nine: Dreamless World. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Rainbow, The Oz, Def Leppard, Iron Maiden, AC/DC, Girlschool, Kiss, Whitesnake, Rush ja The Rolling Stones.
Iltatähti Special: Kaseva 26.1.1984 (alkuperäinen versio 25.9.1982) Kaseva: Kamut, Striptease tanssija, Pena, Naula läpi pään, Joku jota rakastan, Kun maailma elää, Meidän huoneessa, En päivällä sua nää, Äijä lähti tänään, Nallekarhu.
Iltatähti 5.10.1982 ABC: Look of Love; Meiju Suvas: Yks kaks kokonaan; Duran Duran: My Own Way, Hungry Like the Wolf, Sleepy Sleepers: Come On Honey: Gusse Rössi: Indiana; The Beatles: Love Me Do, Simple Minds: Promised You a Miracle, Dexy's Midnight Runners: Come On Eileen, Kari Peitsamo Revival: Jytäorkesteri tulee taas, Cliff Richard: Where Do We Go From Here; Mikko Alatalo ja Jamppa Tuominen: Pohjoisen laulu; Jamppa Tuominen: Kerro kuiskaten tunteesi. Haastateltavina Simon Le Bon ja Nick Rhodes.
Iltatähti 2.11.1982 Trio: Da Da Da; Popeda: Kuulat sekaisin; Talk Talk: Talk Talk; Sidi & Hermottomat: Sininen huone; Kate Bush: The Dreaming; Peter Gabriel: Shock the Monkey; Cliff Richard: We Don´t Talk Anymore, The Only Way Out; Nancy Nova: No No No; Kake Randelin: Malaila; Dire Straits: Private Investigations; George Thorogood: Ain't Nobody But You. Haastateltavana Cliff Richard.
Iltatähti 30.11.1982 Erich Dorf Band: Let's Dorf; Martiz: Musta Cupido; Golden Earring: Twilight zone; Abba: The day before you came; Yazoo: Don't Go; Toto: Rosanna; Kim Carnes: Voyeur; Tavaramarkkinat: Tilikirja; Yö: Yhden illan varietee; JSS: Kirjeitä Kaarinalle; 22-Pistepirkko: Jealouse & Joey; Stevie Wonder: Do I Do. Haastattelussa Popmuusikot ry:n puheenjohtaja Kimmo Salminen.
Iltatähti 5.1.1983 Kim Carnes: Voyeur; Mika Sundqvist: Huonosti menee mutta menköön; Sting: Spread a Little Happiness; Roxy Music: Avalon; Paula Koivuniemi: Aikuinen nainen; Vanity 6: He's So Dull; Billy Joel: Pressure; The Motels: Only the Lonely; Buck's Fizz: My Camera Never Lies; Matti ja Teppo: Mä joka päivä töitä teen; Pedro Hietanen ja Harri Marstio: Tennessee Waltz. Haastattelussa Kim Carnes ja Mika Sundqvist.
Iltatähti 25.1.1983 Hector: Piironkinjalka; Kiss: Love It Loud; Lionel Richie: Truly; Marja Koski: Sun laivarantaan jäädä täytyi; Pat Benatar: Shadows of the Night; Hall & Oates: Maneater; Phil Collins: Thru These Walls; Hurriganes: Last Night, Let’s Have a Party. Haastateltavina Remu Aaltonen ja Taco. Ohjelmassa on lisäksi esitetty Tacon musiikkivideo Puttin’ on the Ritz.
Iltatähti 22.2.1983 Fabulous Thunderbirds: How Do You Spell Love; Robert Palmer: Pride; Leena Nilsson: En tahdo mennä kotiin; Don Henley: Johnny Can't Read; Lords of the New Church: Open Your Eyes; Kajagoogoo: Too Shy; Men at Work: Who Can It Be Now; J. Karjalainen: Tatsum Tisal; Dire Straits: Twistin' by the Pool; Sakari Kuosmanen: Kyyneleet; Kinks: Come Dancing.

Lue lisää:

Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma

1970-luvun keskeisin pop- ja rockohjelma oli alkujaan omistettu aivan kaikelle kevyelle musiikille Hurriganesista lehmänkellonkalisteluun. Hyvän ja huonon musiikin raja oli tekijöille kuitenkin kirkas, eikä se jäänyt yleisöllekään epäselväksi.

Lue lisää:

Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

Iltatähti aloitti vuonna 1974 värilähetykset, ja sen juontaja vaihtui muutaman kuukauden välein. Mukana mm. Hullujussi, Juice Leskinen & Coitus Int, Niemen, Procol Harum, Kaseva, Irwin, Albert Järvinen, M. A. Numminen.

Lue lisää:

Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle

Vuonna 1975 folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr. Feelgood, Loudon Wainwright III, Professor Longhair.

Lue lisää:

Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976

Tiheimpänä lähetysvuonnaan Iltatähti nosti esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Vuoden 1976 arkistoaarteita ovat mm. Sorvali–Hurmerinta Band, Nono Söderberg, Royals, Piirpauke, Steeleye Span, Chicago Overcoat ja Kontravirtanen.

Lue lisää:

Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni

Mikko Alatalo jätti Iltatähdelle jäähyväiset ja teki tilaa Sinikka Heinille. Katsojat saivat tutustua kummalliseen erikoisuuteen nimeltä punk-rock. Vuoden 1977 harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Jukka Tolosen, Hectorin ja H.E.C.-yhtyeen, Wasama-kvartetin, Jimi Sumén & Dreamsin ja Madame Georgen livetaltiot.

Lue lisää:

Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni

Iltatähti juhli viisivuotista taivaltaan keväällä 1978. Juontajat vaihtuivat Matti Kyllösestä Tapani Ripattiin, ja koko Iltatähtikin himmeni – joskin vain väliaikaisesti. Ennen sitä se ehti tallentaa mm. Eppu Normaalin ja Popedan ensimmäiset tv-keikat.

Musaohjelmien klassikko Iltatähti pyöri ruudussa yhteensä kymmenen vuotta. Sen jaksot koko tältä ajalta ovat viimein nähtävinä Elävässä arkistossa ja Areenassa. Ne tarjoavat yhteensä yli 40 tuntia eilispäivän poppia vuosilta 1973–1983 – ihanaa, kamalaa, rankkaa tai hupaisaa, näkökulmasta riippuen.

Iltatähti oli Ylen pitkäikäisimpiä popmusiikkiohjelmia tv:ssä ja vuosien ajan myös ainoa lajissaan. Sen tunnetuin juontaja oli laulaja Mikko Alatalo.

Olemme jo aiemmin julkaisseet Iltatähtiä 1970-luvulta, ja nyt ovat vuorossa loputkin. Koko sarja on nyt pääosin nähtävissä netissä lukuunottamatta eräitä tekijänoikeuksien rajoittamia erikoisjaksoja.

Vain osa ohjelmista on kuitenkin tallella kokonaisina. Muita olemme mahdollisuuksien mukaan harsineet iloksenne kokoon säilyneiden sisällystietojen ja työnauhojen avulla. Areenassa ovat nähtävissä vain kokonaiset jaksot, Elävässä arkistossa lisäksi kaikki muutkin.

Kokonaiset Iltatähden jaksot Areenassa

Tuoreimmat lisäykset ovat Iltatähden viimeisiltä vuosilta 1980–1983. Ja jos haluat sukeltaa Iltatähden varhaisimpiin kerrostumiin, vähän alempana ovat kaikki julkaisemamme Iltatähti-kokonaisuudet kronologisessa järjestyksessä vanhimmasta alkaen. Hauskaa nostalgiatrippiä!

Iltatähden lopunajat – heviä, syntikoita ja kasariglamouria

Iltatähti tarjosi viimeisinä vuosinaan raskasta rockia, syntikkapoppia, suomidiskoa, ihonmyötäisiä trikoita, säihkyvää tyylikkyyttä ja paljon kaikkea muuta.

Kollaasi Iltatähden 1980-luvun esiintyjistä. Kuva: Yle Elävä arkisto. 1980-luku,diskomusiikki,heavy rock,Iltatähti,Iskelmämusiikki,popmusiikki,rock

1980-luvun Iltatähtien herkkuja ovat mm. mörköilevä Sleepy Sleepers sekä kohta 60-vuotispäiväänsä viettävän J. Karjalaisen varhaisin säilynyt Yle-tallenne. (Jakso, jossa Jiikin on mukana, nähdään tällä viikolla myös Yle Teeman Elävässä arkistossa.)

Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma

Iltatähti käsitteli aluksi aivan kaikkea kevyttä musiikkia purkkapopista lehmänkellonkalisteluun. Hyvän ja huonon raja oli tekijöille kuitenkin kirkas, eikä se jäänyt yleisöllekään epäselväksi. Mukana mm. Hector, Danny, Tasavallan Presidentti, Sammy Babitzin, Badding, Hurriganes.

Kollaasi Iltatähti-ohjelman esiintyjistä vuonna 1973. Kuva: Yle kuvanauha 1973,elävä arkisto,iltatähti

Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

Iltatähti aloitti vuonna 1974 värilähetykset, ja sen juontaja vaihtui muutaman kuukauden välein. Mukana mm. Hullujussi, Juice Leskinen & Coitus Int, Niemen, Procol Harum, Kaseva, Irwin, Albert Järvinen, M. A. Numminen.

Iltatähden vuoden 1974 esiintyjiä kollaasissa. Kuva: Yle kuvanauha, Yle/Arja Lento 1974,elävä arkisto,iltatähti

Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle

Vuonna 1975 folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr. Feelgood, Loudon Wainwright III, Professor Longhair.

Kollaasi Iltatähti-ohjelman esiintyjistä vuonna 1975. Kuva: Yle kuvanauha, Yle/Arja Lento, Elävä arkisto 1975,Iltatähti,Yle Elävä arkisto

Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976

Iltatähti nosti esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Vuoden 1976 arkistoaarteita ovat mm. Sorvali–Hurmerinta Band, Nono Söderberg, Royals, Piirpauke, Steeleye Span, Chicago Overcoat ja Kontravirtanen.

Kollaasi Iltatähden vuoden 1976 artisteista. Kuva: Yle Elävä arkisto 1976,Iltatähti,musiikkiohjelmat,Yle Elävä arkisto

Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni

Mikko Alatalo jätti Iltatähdelle jäähyväiset ja teki tilaa Sinikka Heinille. Katsojat saivat tutustua kummalliseen erikoisuuteen nimeltä punk-rock. Vuoden 1977 harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Jukka Tolosen, Hectorin ja H.E.C.-yhtyeen, Wasama-kvartetin, Jimi Sumén & Dreamsin ja Madame Georgen livetaltiot.

Juontaja Sinikka Hein ja Iltatähti-sarjan grafiikkaa ja artisteja. Kuva: Yle kuvanauha (kollaasi Elävä arkisto) 1977,Iltatähti,kuvakaappaus,musiikkiohjelmat,sinikka hein,Yle Elävä arkisto

Iltatähden lento keskeytyi, kun 1970-luvun loppu läheni

Iltatähti juhli viisivuotista taivaltaan keväällä 1978. Juontajat vaihtuivat Matti Kyllösestä Tapani Ripattiin, ja koko Iltatähtikin himmeni – joskin vain väliaikaisesti. Ennen sitä se ehti tallentaa mm. Eppu Normaalin ja Popedan ensimmäiset tv-keikat.

Kollaasi Iltatähden vuoden 1978 esiintyjistä. Kuva: Yle Elävä arkisto 1978,Darts,Ilkka Rantamäki,Iltatähti,Kate Bush,kuvakaappaus,Link Wray,Martti Syrjä,Matti Kyllönen,Pate Mustajärvi,Paula Koivuniemi,Silhuetit,Tapani Ripatti,Tuulikki Eloranta,Yle Elävä arkisto

Uutta ja vanhaa draamaa, tunnettuja tekijöitä, rakastettuja näyttelijöitä, palkittuja teoksia. Keräsimme laajan kattauksen, mihin kaikkeen radiodraama taipuu. Kuuntele Icaac Asimovin Järjen voitto, jännitä Peter Hoegin rikossarjan vanavedessä ja luomoudu Kristian Smedsin rehevästä kielestä.

Yle julkaisee verkkoon lähivuosina satoja tunteja omatuotantoista tv- ja radiodraamaa sekä viihdettä

Radiodraaman varaslähtö otettiin helmikuussa, kun klassikkokuunnelmat Elmo, urheilija ja Elmo ja muu maailma julkaistiin Areenaan.

Scifin ystävät pääsevät matkalle tulevaisuuteen Järjen voitto -radiodraaman siivin. Tapahtumapaikkana eksoottinen solaarinen asema 5. Kuunnelma perustuu Isaac Asimovin kirjaan I, Robot. (1985).

Järjen voitto perustuu Isaac Asimovin novelliin Reason. Kuva scifikuunnelmaan Järjen voitto. scifikuunnelma järjen voitto.

Tieteiskuunnelma Turvallisuustarkistus pohjautuu Arthur C. Clarken novellin vuodelta 1975. Kertojana on iki-ihana Kyllikki Forssell.

Fröken Smilla ja Susikoski setvivät ja seikkailevat

Lumen taju on neliosainen rikossarja, joka pohjautuu tanskalaisen Peter Hoegin samannimiseen suosittuun romaaniin. Pääosissa loistavat mm. Kristiina Elstelä, Heikki Nousiainen, Leif Wager ja Susanna Haavisto. (1996).

Kuuntele koko sarja tästä.

Tuoreempaa tuotantoa edustaa Tapani Baggen rikoskomedia Kasvot betonissa vuodelta 2006. Asianajaja Onni Syrjänen (Robin Svartström) saa erikoisen toimeksiannon, kun teollisuushallin lattian tuoreesta betonista löytyy kuollut mies. Liikkuuko murhaaja kainalosauvoilla ja toinen jalka kipsattuna? Mukana myös Aku Hirviniemi, Juha Muje, Mika Nuojua, Juha Kukkonen, Pertti Sveholm, Jukka Rasila ja Tarja Keinänen.

Kasvot betonissa on Tapani Baggen kirjoittama kuunnelma kuvituskuva kuunnelmaan kasvot betonissa

Mauri Sariolan luoma rikoskomisario Susikoski seikkailee kuunnelmassa Musta ilotulitus (1961). Rikas konsuli (Keijo Komppa) kuolee. Onko syyllinen veltto sukulaispoika, deekisylioppilas (Pentti Siimes), epäonnistunut arkkitehtipariskunta vai joku muu? Mauri Sariola aloitti radiokuunnelmien kirjoittamisen 1950-luvulla. Kuusiosaisen sarjan kielenkäyttö tarjoaa herkullisia heijastuksia Sariolan omasta konservatiivisesta ja karskia miehisyyttä vaalivasta arvomaailmasta. Elävässä arkistossa lisää.

Rikosviihdettä edustaa Vainaja virittää ansa vuodelta 1996. Laura Tervonen (Ritva Valkama) ja entinen komisario, nykyinen antikvariaatin omistaja Salmi (Aarre Karén) selvittävät rikoksia.
Vainaja-sarja on Pentti Järvisen radioteatterille kirjoittama ja ohjaama kuunnelmasarja. Sokeain kuunnelmapalkinnon sarja on saanut kahdesti. Vuonna 1995 palkinnon sai Vainaja kaupan päälle ja vuonna 2005 Vainaja ehtii ensin. Nämä palkitut kuunnelmat julkaistaan Areenaan myöhemmin.

Aiheesta lisää

Jäätä, tuiskua ja kylmää viiniä

Kristian Smedsin Jääkuvia kertoo pohjoissuomalaisesta ankarasta elämästä ja saman suvun sukupolvesta toiseen jatkuvasta alistamisen ketjusta. Smedsin kieli on ronskia,rehevää ja runollista. Jääkuvia on Prix Europa voittaja vuodelta 1997.

Kuvituskuva kuunnelmaan Jääkuvia jääkuvia

Ruuhkavuosi on tarina arjesta selviytymisestä. Radiodraama pohjautuu Pauliina Suden samannimiseen kiitettyyn romaaniin. Kolmekymppisellä Minnalla on käsissään kolme projektia: pro gradu, talon rakentaminen maalle ja vauva. Työ, parisuhde, ura ja perhe-elämä asettavat paineita. Huumori kuitenkin keventää raskasta sanomaa. Rooleissa mm. Miitta Sorvali ja Kati Outinen.

Kristiina Wallinin Kotelo kertoo siitä, kuinka yksi asia alkaa hallita ihmisen koko olemassaoloa ja kuinka pakkomielteet vaikuttavat ihmissuhteisiin. Veera (Marjaana Kuusniemi) on jäänyt lapsuutensa vangiksi, Tuomaksen (Riku Korhonen) äiti jään ja lumen lumoihin, isä kadonnut alkoholismin. Tuomaksen pakkomielteenä ovat perhoset. Rooleissa myös Rea Mauranen ja Gustav Wiklund

Nostalgiaa, historiaa ja vanhoja viinejä

Suomisen perheen jakso Lasse näyttäytyy on varsinainen arkistojen aarre, koska se on varhaisin säilynyt Suomisen perheen radiotaltiointi vuodelta 1938. Tässä kuulokuvassa Lasse ei ole suinkaan Suomisen Ollina valloittanut Lasse Pöysti vaan maatalousylioppilasta esittävä Tauno Palo. Kuunnelman lopussa saa nauttia mm. Tauno Palon laulutaidoista .

Tauno Palo esiintyi Suomisen perheessä. Mustavalkokuvassa näyttelijä Tauno Palo. Kuva: Yle Tauno Palo

Kun isä poissa -jaksossa Suomisen perhe on uuden edessä, kun perheen isän kuolee. Oikeassa elämässä näyttelijä Yrjö Tuominen menehtyi vuonna 1946, ja samalla jätettiin hyvästit isä-Suomiselle. (1946)

Tuttu Pariston käsikirjoittamaa Suomisen perhettä radioitiin kolmen vuosikymmenen aikana kaikkiaan noin 400 jaksoa, joista tallessa on kymmenen. Lasse Pöystin lisäksi Suomisen perhe -kuunnelmat ja elokuvat nostivat myös perheen Pipsa-tytärtä esittäneen Maire Suvannon yleisön suursuosikeiksi. Tutustu Suomisen perheeseen.

Historiaa havitteleville tarjoillaan Paavo Haavikon radiodraama Viinin kärsimykset Venäjällä 1812. Draamassa Napoleon (Paavo Pentikäinen) marssii hyisessä talvessa, lyötynä miehenä Moskovasta Varsovaan. Viini kärsii talven tuiskussa ja tuulessa, mutta entä ihminen? (1981)

Aapo Junkolan monologissa Lämmön minimi ja maksimi öljynporausinsinööri muistelee elämäänsä maailmalla; työtään, vaimojaan ja vaivojaan. Hyvät viinit pysyvät mielessä, vaimon nimi ei aina. Toivo Mäkelän rehevästi esittämän kertojan rinnalla kulkee tohtori Livingstonen elämän loppuvaiheiden kuvaus Heikki Kahilan asiallisena selostuksena. (1965)

Uutta kuultavaa julkaistaan joka kuukausi

Kevättä kohti mennään ikisuosikki Astrid Lindgrenin tahdissa, kun kuunnelmat Veljeni Leijonamieli ja Peppi Pitkätossu julkaistaan Areenaan 10.4.2017. Lisäksi lapsille luvassa kuunnelmasarja Tätien matkassa vuodelta 1984.

YLE julkaisee lähes kaikki Sokeain kuunnelmapalkintovoittajat Toivotut-sarjassaan. Kuunnelmien julkaiseminen aloitetaan palkinnon 50-vuotisen historian kunniaksi huhtikuussa ja kuukausittain julkaistaan noin kymmenen uutta teosta. Huhtikuussa on palkittujen sarja aloitetaan tuoreimmasta päästä. Mm. massiivinen Täällä pohjantähden alla ja Arto Paasilinnan veikeä Onnellinen mies tulevat kuunneltavaksi heti alkuun. Yli viisi vuotta vanhemman radiodraaman julkaisemisen mahdollistaa Ylen ja tekijänoikeusjärjestöjen välillä sovittu laaja arkistosopimus.

Yleisö voi esittää toiveita mm. nettisivujen, Ylen ohjelmapalautteen tai Yle Areenan some-kanavien kautta tunnisteella #yletoivotut.

Reijo Nikkilän vuonna 2000 valmistunut kaksiosainen dokumentti esitti ensimmäisen kerran kokonaiskuvan viime sodissamme puolin ja toisin otettujen vankien kohtaloista. Ensimmäisessä osassa Suomalaiset sotavankileirien saaristossa suomalaisvangit kertovat ankarista oloistaan neuvostoleireillä. Ohjelman toisessa osassa Ryssä perkele – sotavankina Suomessa venäläisvangit muistelevat aikaansa Suomessa ja syitä eloonjäämiseensä. Joka kolmas jatkosodassa vangittu mies kuoli vieraassa maassa.

Talvi- ja jatkosodan aikana puna-armeija otti vangiksi noin 4 500 suomalaista, suomalaiset puolestaan ottivat samana aikana vangiksi noin 70 000 neuvostoliittolaista. Luvut ovat varmat vain Suomen osalta: Neuvostoliiton viralliset tilastot ovat asiassa osin ristiriitaiset eikä suomalaisten sotavankien määrää tiedetä tarkasti edelleenkään. Varmasti tiedetään vain palautettujen määrä: rajan takaa palasi hieman alle 3 000 suomalaista. Viisi heistä oli naisia.

Lukujen suuri epäsuhta selittyy osittain sillä, että suomalaiset onnistuivat jatkosodan hyökkäysvaiheessa motittamaan suuria määriä neuvostosotilaita. Suuresta lukumääräisestä erosta huolimatta kuolleisuusaste oli sama: liki kolmaosa sekä suomalais- että venäläisvangeista menehtyi vankileireillä. Suomalaisista kuoli noin 1 400 miestä, venäläisistä liki 20 000.

Siinä tuli elämäni pisin sekunti, kun ymmärsin, mistä oli kysymys. Nousin pystyyn ja pudotin kiväärin ja vaistomaisesti nousi sitten kädet ylös.― Risto Kiiskilä

Nikkilän dokumentin ensimmäinen osa käsittelee suomalaisvankeja Neuvostoliitossa. Ohjelmantekohetkellä vuonna 2000 heistä oli elossa vielä viitisensataa, ja Nikkilä haastatteli heistä useaa. Myös venäläistutkijat saavat dokumentissa äänensä kuuluviin. Heidän mukaansa suomalaiset vangit erottuivat muista vangeista hyvän terveytensä puolesta.

Yhtenä dokumentin kerronnallisena elementtinä seurataan, miten Teuvo Alava pääsee Petroskoissa tutkimaan itseään ja entisiä sotavankitovereitaan koskevia arkistoja. Partisaanien toiminnasta kertovat lähteet tarjovat vastauksia aiemmin selvittämättömiksi jääneisiin tapauksiin.

Olli Nortia, Arvi Nyman, Olavi Martikainen, Toivo Järvelä ja Toivo Lahtinen kertovat hetkestä, jolloin heidät vangittiin. Heikki Eränen demonstroi oman kiinnijäämishetkensä paikan päällä Viipurin kirjaston kellarissa. Hänen johtamansa joukko tallentui vangittuna myös filmille. ”Sitten ne marssitti meitä Viipurin katuja pitkin, kuvaskin meitä aika paljon. Mutta ei siinä niitä kameroita liioin ajatellut”, muistelee Lahtinen.

Oli vain se ajatus, että tulis nyt pommi tähän paikkaan ettei tarvitsis mihkään mennä.― Toivo Lahtinen

Huomattavan suuri osa suomalaisvangeista otettiin kesä-heinäkuussa 1944. Vangitsemista seurasivat öisin pidettävät kuulustelut, jotka saattoivat kestää parinkin viikon verran. Kuulustelut olivat välistä väkivaltaisia. "Siellä tuli nyrkistä, siellä potkittiin, siellä tuli tuolinjalasta", kertoo Arvi Nyman.

Kuulustelun päätyttyä vangit siirrettiin rautateitse härkävaunuissa leireille. Ääriolosuhteissa tehdyt siirrot koettelivat myös pituutensa puolesta: pisin kuljetus kesti 53 vuorokautta. Pitkien siirtojen tarkoitus lienee ollut miesten yleiskunnon heikentäminen. Moni kuoli kuljetusten aikana, heidät heitettiin radanvarteen. "Siellä (junassa) ei ollu mitään muuta kun se ripulin tuoksu. Kaikkein kauheinta oli, kun ei ensin saanut ruokaa ja sitten vielä kauheempa oli se, kun ei saanut vettä", Esko Luostarinen kertoo.

Ne, jotka olivat konttorityötä tehneet, ne eivät selvinneet.― Reino Hiltunen

Perillä leirillä alkoi raskas ruumiillinen työ heikossa kunnossa. Ripulit suomalaiset oppivat hallitsemaan syömällä salaa hiiltä. Alkeellisissa oloissa akuutit infektiot jylläsivät, tulirokon ja kurkkumädän lisäksi kuoltiin myös nälkään. Jokaiselta kuoli toveri vierestä, osa myös oman käden kautta mm. syömällä myrkyllistä juurikasvia.

Sotavankien oloja selvittäneen lääkärin Reino Hiltusen mukaan parhaiten selvisivät "pienet, jäntevät ja sitkeät" miehet, jotka usein olivat kotoisin Peräpohjolasta, Kainuusta tai rajan tuntumasta. Huonoimmin selvisivät "tukevat, tanakat, lihavat ja urheilijat".

Esko Luostarinen muistaa hyvin myös erään naisvangeista, lotta Kirsti Ruotsalaisen, joka oli leirillä vauvan kanssa. Molemmat voivat olosuhteisiin nähden hyvin.

Ilmeisesti tämä äitiys hänelle siellä suotiin, niissä olosuhteissa kuin se oli mahdollista.― Esko Luostarinen

Leireillä tarjottiin mahdollisuutta loikata neuvostoliittolaiseksi. Venäläistutkijan mukaan vain harvaa suomalaista tämä kiinnosti, "antifasistisen toiminnan luominen suomalaisten keskuuteen ei onnistunut".

Palautukset alkoivat marraskuussa 1944. Ennen palauttamista kysyttiin, olisiko kiinnostunut "yhteistoiminnasta" Neuvostoliiton kanssa. Kuulusteluissa Suomen puolella tarkistettiin, oliko palautettu "loikkari vai onko ollut tosi tilanteessa". Maaliskuussa 1945 palautettu sotavanki Lauri Salo saa dokumentissa ensi kertaa luettavakseen häntä koskevan lausunnon, ja tuohtuu sen harhaanjohtavasta sisällöstä.

Kun itse pystyin vaa’alle nousemaan, painoin 38 kiloa.― Olavi Tervo

Sodan päätyttyä Suomi pyysi Neuvostoliitolta useaan otteeseen selvitystä edelleen kateissa olevista noin 4 500 sotilaasta, joiden oletettiin joutuneen sotavangeiksi. Tiedustelut tuottivat tulosta vasta 1950-luvulla, jolloin Neuvostoliitto palautti 67 vankia.

Dokumentin toinen osa on saanut nimensä sanoista, jonka jokainen Suomessa ollut neuvostovanki täällä oppi. ”Perkele, saatana, ryssä, laiskuri”, luettelee tarinassa seurattava Aleksei Golovin hymyssä suin. Myöhemmin ilmenee, että Golovin oppi itsekin puhumaan suomea sujuvasti.

Suomalaiset lääkintämiehet sitoivat minut nopeasti. Kuinka ihmeessä? Suomalaisethan olivat pahoja. Nyt he kuitenkin raahasivat puolikuollutta pitkin suota.― Nikolai Djakov

Jatkosodan alkuvaiheessa suomalaiset ottivat vangeiksi suuren määrän myös haavoittuneita neuvostosotilaita ja hoitivat heidät kuntoon. Heti ensimmäisenä sotakesänä 1941 otettiin peräti 20 000 vankia. Joukossa oli runsaasti myös naisia.

Vaikka jäin vangiksi haavoittuneena, olin syyllinen. Vangiksi ei saanut joutua. Oikea soturi ei jää vangiksi.― Maria Vasiljeva

Suomen puolella haavoittuneet vangit pääsivät ensin sotavankisairaalaan. Dokumentissa keskitytään Kokkolan sairaalaan, joka kirvoittaa niin henkilökunnan kuin entisten potilaidenkin mielissä lämpimiä muistoja. Sairaalassa oli ”puhdasta, kelvollista ruokaa, suomalainen henkilökunta ja venäläiset lääkärit”. Ilmapiiri oli olosuhteisiin nähden lämmin ja luottavainen, ja vankien oli sallittu viettää aikaa myös sairaala-alueen ulkopuolella. Alue säästyi myös pommituksilta, huhupuheiden mukaan juuri sotavankisairaalan vuoksi.

Ensimmäinen potilas ja ensimmäinen päivä. Se kyllä sammutti minussa tämän ns. ryssävihan.― Kerttu Peltoniemi

Kun vanki oli terve, hänet siirrettiin työleirille. Määräysvalta leireillä oli annettu suojeluskunnille, mikä osoittautui pian huonoksi ratkaisuksi. Suojeluskunnat eivät kyenneet organisoimaan kymmenien tuhansien vankien huoltoa, ja kuolleisuusluvut nousivat korkeiksi. Ruokaa annettiin liian vähän ja töitä liikaa. Myös kuljetuksissa tapahtui vakavia rikkeitä, jotka johtivat joukkokuolemiin.

Voi kun ne itki kun ne lähti täältä leirille. Niillä oli hyvä olla täällä. Ja mekin melkein itkettiin.― Helena Fält

Tuurista riippuen vanki saattoi päästä hyviinkin töihin. Nikolai Djakov muistelee kiitollisena kaivostyötään Pirkanmaan Viljakkalassa paroni Aminoffin alaisuudessa. ”Emme eläneet huonommin kuin suomalaiset työtoverimme. Ruoka oli erinomaista ja saunaan pääsi säännöllisesti.” Aminoffin lisäksi Djakov arvosti työnjohtajaansa toisessa paikassa, tilanomistaja Leo Alakanttia, joka asemastaan huolimatta oli ollut myös uuttera työmies.

Isäntä mönki pellolla 15–16-vuotiaiden tyttäriensä ja poikansa kanssa, he uurastivat jopa enemmän kuin me kuusi vankia.
― Nikolai Djakov

Aleksei Golovin palaa dokumentissa maatilalle, mihin hän pääsi vankeusaikanaan työmieheksi isännän kaaduttua sodassa. Jälleennäkeminen Pekka Rossin kanssa on lämmin. Miehet muistelevat aikaa, joka yhdisti heidät, isättömän koulupojan ja neuvostovangin.

Vangit tekivät työtä usein suomalaisnaisten kanssa ja heidän välilleen syttyi välistä myös romansseja. Sotavangin poika Matti Aspholm kertoo, miten tieto hänen isänsä henkilöllisyydestä on vaikuttanut hänen elämäänsä.

Moni haastateltu vanki kertoo dokumentissa pakoreissuistaan. Jos karkasi, sai kiinnijäätyään 25 raipaniskua. Jos karkasi monta kertaa, sai kuolemantuomion.

Te makaatte täällä, mutta isänmaa on teidät unohtanut.― Aleksei Golovin sotavankien muistomerkillä

Syksyllä 1943 Mannerheim uudisti sotavankiorganisaation ja vankien olot kohenivat. Samana vuonna aloitti myös Suomen sukuisten kansojen sotilaista vapaaehtoispohjalta koottu tuhannen miehen vahvuinen Heimopataljoona 3. Palkkioksi heille luvattiin Suomen kansalaisuus. Kun sota päättyi, lupausta ei voitu lunastaa, vaan miehet palautettiin Neuvostoliittoon. Valtaosa heistä pakeni ennen rajanylitystä.

Kysyttiin, haluanko kotiin Leningradiin vai armeijaan. Vastasin, että jos voin sovittaa erheeni, haluaisin armeijaan.― Jevgenija Adler

Paluu Neuvostoliittoon oli kaikille vangeille karu. Pitkien kuulustelujen jälkeen vangit sijoitettiin kuka mihinkin, osa katosi. Vankeusaikana tulkkeina toimineet tuomittiin kuolemaan.

Leo Berkovits tallensi sotavankien tunnelmat, jopa hymyt

Sotilaspoika Leo Berkovits työskenteli 13–14-vuotiaana Kokkolan sotavankisairaalassa vuosina 1941–1942. Vapaa-ajallaan Berkovits valokuvasi sairaalan henkilökuntaa ja neuvostoliittolaisia sotavankeja.

Suomen kansan sähköinen muisti: Sotavangit

Kirjallisuutta:
Reijo Nikkilä, Dmitri Frolov ja Teuvo Alava: Rukiver! Suomalaiset sotavangit Neuvostoliitossa. Edita 2002.