Joulunajan juhlaperinne on paljon kaukaisempaa perua kuin kristinusko ja Jeesuksen syntymä. Aurinkoon, vuoden vaihtumiseen ja satokauteen liittyviä menoja tiedetään jo tuhansien vuosien takaa. Tapaninpäivänä 2002 esitetyssä radio-ohjelmassa antiikin aikaa tutkinut Aaro Söderlund ja toimittaja Jorma Kallenautio tarkastelevat joulun historiaa. Se vie kuulijan muun muassa pimeyden kultin äärelle ja verijuhliin.

Vanhimmat skandinaavisen joulun perinteet ulottuvat noin 6000 vuoden taakse Mustanmeren länsirannoille, kertoo toimittaja Kallenaution haastattelema arkkitehti ja antiikin tutkija Aaro Söderlund. Sieltä tavataan viitteitä hevoskultista, joka skandinaaviseen jouluunkin liitetään. Skandinaavisen joulun perusteema on ollut vuoden tulon takaaminen ja siihen on kuulunut hevosen uhraaminen.

Monissa kulttuureissa on palvottu aurinkoa ja ennen nykyisiä uskontoja se on ollut monesti pääjumalana. Myös maanviljelyskulttuurin myötä auringonvalon vaihtelut ja vuoden kierto tulivat yhä tärkeämmiksi. Vuoden pimeimmästä päivästä, talvipäivänseisauksesta tuli yksi tärkeimmistä juhlista etenkin pohjoisemmissa maanosissa. Siihen on liittynyt erilaisia uskonnollisia menoja ja palvontaa, kuten aurinkokultti, puukultti, eläinkultti ja vainajakultti.

Se onkin pimeyden kultti, joka tässä riehuu.

Päivän lyhenemiseen on aina liittynyt dramatiikka valon menettämisestä. Se on synnyttänyt erilaisia uhrausperinteitä ja uskonnollisia aktiviteetteja. ”Kaikki pitää tehdä, jotta saataisiin se aurinko takaisin”, Söderlund kuvailee.

Joulu on ollut enemmän pimeyden ja kuoleman siivittämä juhla kuin valon. Auringon vaimetessa pimeyden voimat ovat päässeet valloilleen.

Suomessa jouluun liittyy piirteitä talvijuhlasta ja aiemmasta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, joka ajoittuu syksyn ja talven välimaastoon. Juhlan ajankohta ei ollut tarkkaan määritelty, vaan juhlimisen aika oli sitten, kun sato oli ladossa. Myös syysmetsästyksen alkujuhla ajoittui suomalaisugrilaisilla kansoilla aikaan ennen joulua, kertoo Söderlund.

Skandinaavisessa joulussa on ollut keskeinen käsite Blót eli uhriseremonia, verijuhla. Blót tarkoittaa sekä uhria, että uhritoimitusta. Uhreja annettiin jumalten lisäksi myös haltijoille. Jotkut blótit liittyvät jumaluuksiin, jotkut vuodenaikoihin, yhtenä tärkeimmistä talvi- ja kesäpäivänseisaukset. Talvipäivänseisaukseen, midvinter blótiin liittyi muun muassa porsaan uhraaminen. Veri oli tärkeä symboli ja sitä mm. roiskittiin juhlapaikkojen seinille.

Pakanallisissa juhlissa palvottiin aurinkoa ja humalluttiin manalan majoille

Antiikin Roomassa pakanauskonnot ja talvipäivänseisauksen juhlat olivat kansalaisten suuressa suosiossa. Aurinkojumalan syntymäpäivää juhlittiin 25. joulukuuta. Joulukuulle ajoittuivat myös kylvön ja maanviljelyn jumalan Saturnuksen kunniaksi järjestettävät Saturnalia-juhlat, jonka perinteeseen kuului muun muassa uhriateria ja lahjojen antaminen.

Söderlund kertoo roomalaisten juhlineen Saturnaliaa niin sanottu vapauspipo päässä. Päähine kuulemma muistuttaa hieman tonttulakkia, mutta mallina on ilmeisesti ollut istukka ja tupsun tilalla on napanuoraa kuvaava narunpätkä. Pipo oli merkkinä uudelleen syntymisestä.

Saturnalia säilyi lopulta vielä melko pitkään Roomassa orjien juhlana. Kristittyjen juhliessa joulua, heidän orjansa viettivät Saturnaliaa.

Joulun juhlinnasta voi tunnistaa myös antiikin ajan Kreikan juhlaperinteitä. Muun muassa tiernapoika-näytelmän juuret löytyvät Kreikan Dionysia -juhlan näytelmäperinteestä, kertoo Söderlund.

Kreikkalaisessa Anthesteria-juhlassa helmikuussa uhrattiin viiniä Dionysos-jumalalle ja järjestettiin kulkueita ja juomakilpailuja. Söderlund kertoo sen muistuttavan pakana-ajan skandinaavista "Dricka jul" -perinnettä, jota vietettiin nykyisen joulun välipäivien kohdalla. Silloin oli tapana juoda tajuttomuuteen asti ja sillä tavoin tehdä visiitti manalaan. Uskottiin, että kuolleiden henget tulevat ja niitä mentiin ikään kuin puoleen väliin vastaan. Tämän päätteeksi sitten loppiaisena komennettiin vainajat ulos talosta.

Kreikassa tammikuu merkitsi hääkuukautta, jolloin juhlittiin jumalten Zeuksen ja Heran avioliittoa. Suomessa oli vielä 1500-luvulle saakka tapana mennä jouluna naimisiin.

Jeesuksen syntymäpäiväksi

”Joulunvietossa on se perusongelma, että syntymäpäivän juhliminen ei ole kristillistä, kuolinpäivän juhliminen on”, toteaa Söderlund. Koko ajatus juhlia syntymäpäivää on pakanallinen. Myöskään 25. joulukuuta ei ole kovin todennäköinen ajankohta Jeesuksen syntymälle. Söderlund mainitsee yhtenä epäkohtana muun muassa kylmän vuodenajan, joka ei sovi yhteen sen kertomuksen kanssa, että paimenet olisivat olleet ulkona.

Mutta oli ainakin helpompaa istuttaa kirkollinen juhlapäivä jo olemassaolevaan suosittuun juhlapäivään. Päivää 25. joulukuuta vietettiin Jeesuksen syntymäpäivänä ensimmäisiä kertoja 300-luvun tienoilla ja viralliseksi se tuli 300-luvun puolivälin jälkeen.

Suomalaisen joulunvieton historiasta voi lukea lisää jutusta Aikamatka arkeen: Joulunvietto.

Rautalankaa, rokkia ja iskelmää tuottanut ja versioinut Agents-yhtye perustettiin vuonna 1979. Vuosien varrella yhtyeen solisteina ovat toimineet Suomen maineikkaimmat ja rakastetuimmat laulajat. Yhtyeen kiistaton johtohahmo on kuitenkin sen kitaristi Esa Pulliainen. Elävän arkiston koosteeseen on kerätty Agentsin perustajan haastatteluita vuosien varrelta. Samalla nähdään ja kuullaan yhtyeen tunnetuimpia ja harvinaisiakin esityksiä. Vaihtuvien solistien kanssa, totta kai.

Esa Pullainen perusti Agentsin jo vuonna 1979. Yhtyeen alkuperäinen kokoonpano oli aiemmin tunnettu nimellä Tuomari Nurmion Köyhien ystävät. Nurmion yhtyeen kaikki jäsenet soittivat myös alkuperäisessä Agentsissa lukuun ottamatta laulaja Nurmiota. Samalla Agentsiin liittyi myös Esan veli Kai Pulliainen sekä kosketinsoittaja Jukka Ollila. Ensimmäiseksi solistiksi löydettiin Pekka "Beat-Pete" Rytkönen.

Agentsin ensilevy julkaistiin vuonna 1980 ja se kantoi yksinkertaisesti yhtyeen nimeä. Albumin musiikki on pääasiassa rautalankaa.

Vuoden 1981 syksyllä Agents ryhtyi säestämään Rauli "Badding" Somerjokea ja tämän uutta tulemista. Samalla Beat-Pete Rytkönen lähti Agentsista. Yksi harvoista kuvatallenteista, joka dokumentoi tätä tärkeää kumppanuutta, on Ylen Levottomat palat -ohjelmaan vuonna 1983 tehty musiikkipaketti.

Yhteistyö Agentsin ja Baddingin välillä päättyi vuonna 1985. Somerjoki esiintyi viimeisinä vuosinaan useampien eri yhtyeiden kanssa. Kuitenkin Agentsin kanssa tehty Laivat jäi hänen viimeiseksi levytyksekseen.

Agents oli vuonna 1985 jo muutaman vuoden ajan esiintynyt satunnaisesti Topi Sorsakosken kanssa, josta tuli Baddingin jälkeen yhtyeen virallinen laulaja. Uuden laulusolistin kanssa aloitettu Topi Sorsakoski & Agents -yhteistyö poiki kaikkiaan neljä studioalbumia.

Topi Sorsakoski & Agents hajosi vuonna 1992 riitaisasti. Sorsakoski kärsi 1990-luvun alussa rahavaikeuksista ja hän oli julkaissut jo ennen yhteistyön päättymistä oman soololevynsä Yksinäisyys.

Pian Sorsakosken lähdön jälkeen Agentsin laulajaksi kiinnitettiin Jorma Kääriäinen. Uuden solistin kanssa yhtye keikkaili ja levytti aktiivisesti aina vuoteen 2006 asti, jolloin Agents ilmoitti jäävänsä tauolle.

Esa Pulliainen tunnetaan Agentsin lisäksi myös ansioituneena musiikkikirjoittajana. Vuonna 1996 tehdyn Kunnian kentät -ohjelman toimittaja Axa Sorjanen muisteli Elävälle arkistolle Pulliaisen syvähaastattelua näin:

"Esa Pulliainen on minulle henkilökohtaisesti tärkeä vaikuttaja. Hän oli lapsuuteni Etelä-Vantaalla se suuri paikallinen kitarasankari, ihailtu hieman vanhempi kundi. Loistavana musiikkikirjoittajanakin ansioitunut Esa on yksi parhaita haastateltavia suomalaismuusikoita. Hän puhuu rikasta slangia, on puheissaan suora ja kykenee vastauksissaan keskittymään olennaiseen."

Kirjailija Kari Hotakainen kirjoitti oheisen haastattelun myötä kolumnin, jossa hän erikseen kehui kitaristin mainiota puhetapaa.

Elävän arkiston kokoelmista löytyy myös Agentsin tähdittämässä Laulava sydän -ohjelmassa tallennettuja variaatioita klassisista rock- ja iskelmäkappaleista.

Ohessa nähdään ohjelmassa vierailleen Ville Valon tulkinta nuoruutensa idolin Baddingin ikivihreästä Paratiisista, sekä Otto Grundströmin coveri The Rolling Stonesin The Last Timesta; suomalaisittain nimellä Jo riittää.

Lisäksi kuullaan musiikkineuvos Dannyn versio Salatusta surusta. The Renegades -yhtyeen beatballadista oli tullut jo 1980-luvulla keskeinen osa Agentsin ohjelmistoa.

Koosteen päätteeksi kuullaan Esa Pullaisen haastattelu vuodelta 2009. Agents oli tuolloin toiminut 30 vuotta ja vietti juhlakiertuettaan saman vuoden elokuussa. Haastattelussa Pulliainen käy Telle Virtasen kanssa läpi paitsi Agents-yhteen historiaa ja nykypäivää myös omia musiikillisia juuriaan.

Vuodenvaihde on taianomainen hetki, jossa hyvästellään vanha ja koetetaan vaikuttaa suotuisasti tulevaan. Vieläkin on tapana ampua raketteja ja valaa tinaa, mutta harvempi avaa ikkunaa päästääkseen vanhan vuoden pois, taikka tulkitsee tulevaa kahvikuppeihin kätketyistä esineistä. Roskiakaan ei enää kuljetella kolmen tien risteykseen, josta ruumisvaunut ovat kulkeneet.

Radiohaastattelussa vuodelta 1997 toimittaja Ursula Uotinen haastattelee kansanrunousarkiston tutkijaa Juha Nirkkoa uuteenvuoteen liittyvistä tavoista ja uskomuksista. Miksi juuri vuodenvaihde on otollista aikaa onnen tavoitteluun ja millaisin konstein tulevaa ennustettiin?

Vuodenvaihteen hetkellä kaikki on muutoksen tilassa, muovailtavissa kuvailee Nirkko. Silloin ennustetaan tulevaa vuotta ja yritetään vaikuttaa siihen. Kuvaavaa on, että juhlan nimi on uusi vuosi, eli vuodenvaihteen hetki merkitsee koko seuraavaa vuotta. Puolenyön aikana on ollut tapana avata ikkuna, jotta vanha vuosi pääsee pois ja uusi vuosi sisään. Keskiyöllä kannattaa myös ajatella hyviä ajatuksia ja tehdä lupauksia.

On myös uskottu, että uuden vuoden ensimmäiset teot ovat ratkaisevia. Nirkko kertoo uskomuksesta, jonka mukaan vuoden ensimmäinen kontakti toiseen elävään olentoon on tärkeä. Ensimmäinen kohdattu eläin määritteli sen, millaista muistutti olemukseltaan koko vuoden. Ja ensimmäisenä kohdatun vastakkaisen sukupuolen edustajan nimi kertoi naimattomalle sen, minkä nimisen sulhasen tai vaimon tulevaisuudessa saa.

Uudenvuodenyönä uskottiin olevan liikkeellä pahoja henkiä. Niitä ajettiin pois meluamalla kovasti. Nykyinenkin ilotulitusperinne liittyy siihen. Nirkko kertoo esimerkin 1800-luvulta udmurttien perinteestä sytyttää tulet ja pitää mekkalaa pahojen henkien karkottamiseksi.

Uuteenvuoteen kuuluu myös ennustaminen ja tunnetuin tapa on valaa tinaa ja tulkita sen muotoja. Onnen turvaamiseksi ensimmäinen tina oli aikoinaan tapana valaa haltijalle tai tontulle, kertoo Nirkko.

Onnea on uskottu olevan tietty määrä ja sitä riittää vain tietyille. Nirkko kuvailee, kuinka seuraavan vuoden onni "lohkaistaan" uuden vuoden hetkellä. Omaa osuutta onnesta on koetettu varmistaa muun muassa kyläilemällä uudenvuodenaamuna mahdollisimman monessa paikkaa ja pysyttelemällä koko päivä virkeänä.

Märät sukat jalkaan ja tulevaisuuden kuuntelua kolmen tien risteyksessä

Radio-ohjelmassa vuodelta 1967 toimittaja Arja Vuotilan haastateltavina ovat kajaanilainen Niilo Tolppanen sekä Kuivajärven kylässä Suomussalmella asuvat emäntä Olga Huovinen ja maanviljelijät Aleksanteri Saavinen ja Nikolai Huovinen. Miehet kertovat, kuinka tinan valamisen lisäksi on ennustettu muun muassa esineiden avulla. Erilaisia enteellisiä esineitä, kuten sormus kätkettiin 12 kahvikupin alle. Se mitä kupin alta paljastui, kertoi mitä tulevana vuonna on luvassa. Esimerkiksi sormus merkitsi kihloja, rikkinäinen paperin pala köyhyyttä, havu hautajaisia, raha rikkautta, musta kangaspala surua ja punainen iloa.

Vielä vanhemmista tavoista Tolppanen on kuullut isältään. Yksi niistä liittyi vainajien tavoittamiseen, uskottiin, että tietyllä tapaa suoritettu kirkon kiertäminen ja hautuumaalla kiertäminen sai aikaan sen, että vainaja ilmoitti jollain merkillä läsnäolostaan.

Olga Huovinen kertoo vanhoista karjalaisista taioista, tosin myöntäen ettei oikein itsekään usko niihin. Naurean hän kuvailee, kuinka oli tapana laittaa leipäpala hihaan, jotta unessa sitten näkisi kenen kanssa sitä syö eli tulevan puolisonsa. Toinen tapa oli kastella sukka avannossa, jotta unessa tuleva puoliso ilmaantuisi sitä kuivaamaan.

Risteyksillä on uskottu olevan taianomaista merkitystä ja uuden vuoden tavoistakin osa liittyy kolmen tien risteykseen. Alensanteri Saavinen kertoo, kuinka tulevan vuoden ennusääniä mentiin kuuntelemaan kolmen tien risteykseen. Samoin myös tutkija Nirkko kertoo artikkelin ensimmäisessä radiojutussa, kuinka erään uskomuksen mukaan piti lakaista lattia ja viedä roskat kolmen tien risteykseen, josta ovat ruumisvaunut kulkeneet, sillä silloin näkisi tulevan puolisonsa.

Uudenvuodenaattona oli myös tapana saunoa ja "pestä vanhan vuoden lika pois", kertoo suolahtelainen 92-vuotias Mimmi Vilkkilä toimittaja Veikko Riihiselle. Juhlaruokana oli riisipuuroa marjakeiton kera ja joululta jäänyttä sikaa.

Muinoin vuosi vaihtui satokauden rytmissä

Suomessa on juhlittu uutta vuotta keskitalven aikaan vasta noin 1300-luvun tietämissä ja virallisesti vasta 1500-luvulla. Sitä ennen vuodenvaihde on sijoittunut maanviljelyskulttuurin mukaan syksyyn satovuoden päättymiseen ja kekri-juhlaan. Kekri-perinne eli vahvana vielä 1700-luvullakin, mutta kirkko ei katsonut pakanallista juhlaa hyvällä. Teollistuminen ja kaupungistuminen vaikutti perinteen hälvenemiseen myös. Monet kekriin liittyvät tavat ja perinteet siirtyivät jouluun ja uuteenvuoteen.

Tina kertoo tulevan

Uudenvuodentinojen valaminen yleistyi Suomessa 1800-luvulla ja perinne on säilynyt näihin päiviin saakka.

Kuvat Museoviraston kuvakokoelmasta.

Matti Ijäksen viimeiset Yle-ohjaukset nähdään Rakkaus ja laki -sarjassa. Vaikka Ijäs ei omien sanojensa mukaan aio vetäytyä kokonaan eläkkeelle, niin pitkä ura ohjaajana Ylessä lähenee loppuaan.

Ylellä on tekijänoikeusjärjestöjen kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti mahdollisuus nyt julkaista arkistodraamaa Areenaan. Pyysimme Matti Ijästä valitsemaan ensimmäiseen draamapakettiin ohjelmia omasta tuotannostaan.

Katsastus-elokuva on paketissa itseoikeutetusti mukana, mutta miksi juuri nämä muut ohjelmat? Teokset, jotka Matti Ijäs pakettiin valitsi, ovat hänen laajasta tuotannostaan suurelle yleisölle ehkä hieman vieraampia.

"Katsastuksen lisäksi näitä ohjelmia ei ole juuri nähty televisiossa viime vuosina, joten nyt oli hieno tilaisuus saada katseltavaksi hieman tuntemattomampaakin tuotantoa vuosien varrelta", Ijäs kertoo.

Matin valitsemat ohjelmat ovat ensimmäinen paketti Ylen toivottuja arkistodraamoja. Toivotut: Matti Ijäs -paketin ohjelmat ovat katseltavissa Areenassa koko vuoden 2017. Nauttikaa!

Ijäksen kommentit valinnoistaan voit kuunnella alla olevista klipeistä.

Lisää Matti Ijäksen mietteitä voit kuunnella Olga Ketosen 17.11.2016 toimittamassa radio-ohjelmassa Matti Ijäs: Näen ihmisissä enemmän valoa kuin nuorempana.

Areenaan vuoden aikana tulevista toivottujen draamaohjelmien julkaisuaikatauluista voit lukea Tietoa ohjelmista -sivun artikkelista. Keräämme jatkuvasti lisää toiveita teiltä katselijat ja kuuntelijat. Niitä voit kertoa meille Twitterissä ja Instagramissa tunnisteella #yletoivotut, Facebookissa Yle Areenan sivulla tai tämän blogikirjoituksen kommenttiosiossa.

Matti Ijäksen ja Erkki Mäkisen kirjoittama lasten- ja nuortensarja Läskilinssi kertoo ystävyydestä ja yksinäisyydestä, huumorin ja mielikuvituksen voimasta sekä perheen tuen merkityksestä. Ijäksen ohjaus on myös oivallinen taltio 1970-luvun tyylistä, Turusta ja yhteiskunnasta. Tarinaa siivittää Jukka Siikavireen säveltämä musiikki. Neliosaisen sarjan on tuottanut TV2:n Lastenohjelmien toimitus vuosina 1976–1977.

Lapsille suunnattu Läskilinssi-sarja oli Matti Ijäksen ensimmäinen televisio-ohjaus fiktion parissa. Läskilinssi-jaksot yhdessä Erkki Mäkisen kanssa käsikirjoittanut Ijäs päätyi ohjaamaan sarjaa omien sanojensa mukaan puoliväkisin, ja ohjaustyön alkutaival näkyy Ijäksen mukaan lopputuloksessa. Tarinan sanoma ei kuitenkaan vanhene: kiusata ei saa, ystävyys ja rakkaus auttavat. Havainnot vakavista aiheista tehdään usein huumorin keinoin.

Läskilinssi-sarjassa kiusattu koululainen pärjää mielikuvitusmaailmansa ja rakastavien vanhempien tuella. Avuksi on myös tiedonjano ja suuri herkku sinihomejuusto. Lannistumattoman koulupojan tarina kuvaa samalla myös aikansa Suomea, tyyliä ja asenteita. 1970-luvun Suomesta katsottuna moni asia on uusi ja outo, mutta presidentti Kekkonen on koulupojankin mietteissä tuttu.

Sarjan aloitusjaksossa Läskilinssi rakastuu (1976) pohditaan rakkauden olemusta. Uusi oppilas Suvi-Elina (Liisa Niemi) saa Läskilinssin (Esa Sosunow) sydämen pomppimaan, tulee yhtä aikaa kylmä ja kuuma ja kieli menee solmuun. Äitikin huomaa, että poika taitaa olla rakastunut. Läskilinssi on kuullut, että isosisko on joskus kirjeessä lähettänyt hiuksen yhdelle pojalle. Niinpä poika arvelee, että Kekkosen täytyy rakastaa koko Suomen kansaa, kun on lähetellyt hiuksiaan kaljuuntumiseen asti.

Toisessa jaksossa Läskilinssi saa kauhistuttavan kirjeen. Rakas Suvi-Elina on kadonnut ja Turun linnan kaappaa haltuunsa verenhimoinen vampyyrikopla. Jännittävässä Läskilinssi ja linnan salaisuus -jaksossa (1977) voi tutustua myös Turun linnan historiaan.

Kolmannessa Läskilinssi ja Sika Sippurahäntä -jaksossa (1977) Läskilinssi kyllästyy äitinsä motkotukseen, tyhjentää jääkaapin, pakkaa nyyttinsä ja karkaa. Tien päällä hän tapaa viekkaan sirkustirehtöörin sekä filosofoivan ja laulunlahjoillakin varustetun porsaan. Koti-ikävä iskee kuitenkin aikanaan ja musiikki tahdittaa paluuta kotikulmille.

Läskilinssin tulevaisuus (1977) oli sarjan päätösjakso ja näytti sankarin pärjäävän tästäkin eteenpäin. Luokan kovikset Tauno ja Paavo panevat Läskilinssin kirjoittamaan aineen puolestaan. Kotitehtävänä on ainekirjoitus aiheesta "Mikä minusta tulee isona". Miten luokan pahikset selviävät tehtävästä? Nolosti, kiitos Läskilinssin.

Sarjassa toistui Läskilinssin lyömättömästä asenteesta kertova tunnuslaulu. Jukka Siikavireen säveltämä musiikki onkin merkittävässä osassa koko sarjan tunnelmanluojana. Sarja päättyy ihmisen moninaisuutta hämmästelevään Ihmeellinen ihminen -kappaleeseen.

Läskilinssi-jaksot nähtiin televisiossa ensi kerran 1976 ja 1977 sekä uusintana nuorten Kasmasiini-makasiiniohjelmassa vuosina 1981 ja 1988. Koulukiusaajia kumartamaton sankari on säilynyt katsojien mielissä ja toiveissa.

Kolmekymmentä vuotta sarjan ohjauksen jälkeen ohjaaja Matti Ijäs muistelee ensimmäistä fiktio-ohjaustaan hieman kömpelöksi tuotokseksi. Jos ohjaaja itseään vähätteleekin, niin 1970-luvun turkulaisnäyttelijät saavat häneltä runsaasti kiitosta. Arkistovieraana-ohjelmassa (2017) Marko Gustafssonin haastattelussa Ijäs kertoo tulleensa elokuvaan mukaan kirjoittamisen kautta, vähän varkain. Aluksi hän kirjoitti pyynnöstä lastenohjelmia ja Läskilinssin ohjaajaksi hänet väännettiin käsikirjoittajan roolista liki puolipakolla.

Ijäksen töitä ja elämänvaiheita kerrataan Juha Lehtolan ohjaamassa henkilökuvassa Suomalainen elokuvaohjaaja – Matti Ijäs (2009). Alun puolipakko johti sittemmin kulttimaineeseen elokuvaohjaajana.

TV2:n musiikkiohjelma Iltatähti juhli viisivuotista taivaltaan keväällä 1978. Juontajat vaihtuivat Matti Kyllösestä Tapani Ripattiin, mutta vuosikymmenen taitteen lähestyessä himmeni myös Iltatähti – vaikkakin vain väliaikaisesti. Ennen sitä se ehti kuitenkin tallentaa mm. Eppu Normaalin ja Popedan ensimmäiset tv-esiintymiset.

Vain osa vuoden 1978 Iltatähtien lähetysnauhoista on tallella. Kadonneita ohjelmia on tätä artikkelia varten kuitenkin osittain ennallistettu säilyneiden työnauhojen ja sisältöselostusten avulla. Toisaalta joitakin täydellisinä säilyneitä jaksoja on jouduttu lyhentämään tekijänoikeudellisista syistä. Joistakin lähetyksistä ei ole tallella mitään materiaalia. Ohjelmien soittolistat ovat artikkelin lopussa. Lisää kokonaisia Iltatähtiä on nähtävänä Yle Areenassa.

Iskelmää, uutta aaltoa ja 1950-lukua

Iskelmä- ja viihdeartisteja esiteltiin vuonna 1978 aiempaa näkyvämmin ja määrätietoisemmin etenkin kevätkauden ohjelmissa. Rokkipuolella teki punkin ja uuden aallon rinnalle vahvasti tuloaan 1950-luvun uudelleenlämmittely.

Vuoden ensimmäisessä Iltatähdessä (24.1.1978) esittäytynyt lauluyhtye Silhuetit saavutti alkuvuodesta 1978 suosiota parodisella käännöskappaleella Jos mulle sydämesi annat. Alun perin levy-yhtiön aloitteesta syntynyt kvartetti (Arto Alaspää, Martti Mesäketo, Irina Milan ja Marianne Nyman) koostui kokeneista ja luotettavista laulajista, joista osa oli suurelle yleisölle tuttu lähinnä iskelmien taustakuorojen jäseninä.

Jakson historiallisesti mielenkiintoisinta antia on sen ainoa livetaltiointi, Ilkka Rantamäki Groupin yli 17-minuuttinen proge/popjazznumero The House on the Hill, josta oli jo aiemmin kuultu Rantamäen johtaman Himalaya Bandin ja Jukka Tolosen yhteisversio Iltatähdessä 29.5.1977. Ohjelman ulkomainen videoesiintyjä on countryrockbändi Dr. Hook.

Kaikki on valmiiksi paperille pantu, eikä juontajalta suvaita edes sanojen painotuksia, jotteivät ne osuisi väärään kohtaan.― Marjut Jousi Iltatähden juontajien työstä Katso-lehdessä 21/1978.

Vuoden 1978 alusta ohjelmasarja oli saanut jälleen uuden juontajan. Osaa katsojista ärsyttänyt Sinikka Hein oli korvattu vaisummalla, lähinnä urheiluohjelmista tutulla Matti Kyllösellä. Heinin ja tätä edeltäneen Mikko Alatalon piruilu ja kriittiset kommentit vaihtuivat nyt mitäänsanomattomuuteen, minkä pani merkille myös Katso-lehden toimittaja Marjut Jousi: "Ehkä aikaisemmat kokemukset ovat pelästyttäneet tekijät, mutta nykyisin ohjelman juontaja ei saa sanoa yhtään ylimääräistä sanaa omana mielipiteenään", hän kirjoitti toukokuussa 1978.

Juontaja Matti Kyllönen esittelee Petri Petterssonin Iltatähdessä 7.2.1978. Petri Pettersson ja juontaja Matti Kyllönen Iltatähti-ohjelmassa. Kuva: Yle kuvanauha 1978,Iltatähti,kuvakaappaus,Matti Kyllönen,Petri Pettersson,Yle Elävä arkisto

Helmikuun Iltatähdessä (7.2.1978) nuorta suomalaista rockia edusti tamperelainen Tries, yksi uuden Poko Rekordsin varhaisimmista kiinnityksistä, jonka kerrottiin pitävän esikuvanaan hardrockhirmu Nazarethia. Kolmella kappaleella on mukana ravintolaestradeille vetäytynyt Tuulikki Eloranta (ks. myös Iltatähti 31.10.1974), jonka Kyllönen arvottaa "suomalaisen musiikkielämän valovoimaisimpiin nimiin". Punk rockin on kuulemma syrjäyttämässä "uusi villitys Englannista": taidokkailla 1950-luvun doo wop -covereilla hetkeksi suosioon noussut Darts, jonka Daddy Cool oli suuri hitti Suomessakin.

Jakso päättyy jälleen kunnianhimoiseen liveosuuteen, jossa tällä kertaa Petri Pettersson laulaa mm. omia sävellyksiään Pentti Saaritsan runoihin levyltä Nuoruus. Säestäjänä toimii savolaisen progen ykkösnyrkki Finnforest.

Tässä kerrankin esitettiin yhtä pötköä viidentoista minuutin ajan progressiivista musiikkia Jyväskylästä. Teksti oli mielettömän härskiä ja täynnä kiroilua.― Iltatähden juontaja Matti Kyllönen Katso-lehdessä 21/1978.

Aiemmin mainitussa Katson artikkelissa ex-juontajat Mikko Alatalo ja Jussi Raittinen kiittelivät Iltatähteä siitä, että se nosti esiin maakuntien musiikintekijöitä, kotimaisen rockin nousevaa polvea ja ylipäänsä musiikkia, joka ei ollut "valmiiksi pureskeltua".

Hyvä esimerkki tästä oli Jyväskylän seudun rockelämästä tehty reportaasi, joka televisioitiin maaliskuussa 1978. Jaksossa esiintyivät mm. etnojazzryhmä Fyyralyyra, Cadillac (ent. Rock Cadillac) ja – mielenkiintoisimpana kaikista – Yari Knuutisen johtama punkyhtye Se. Valitettavasti ohjelman materiaali ei ole tallella Ylen arkistossa.

Juontaja Matti Kyllönen lienee viitannut juuri tähän kadonneeseen lähetykseen muistellessaan Katso-lehdessä keskisuomalaista esitystä, joka oli "mielettömän härski ja täynnä kiroilua". Sarjan musiikki ei muutenkaan tainnut täysin vastata hänen makuaan: "Taidan olla vähän vanhanaikainen, mutta en aina näitä valintoja tajua. – – Jazzista en ihmeemmin välitä ja punk-villitykseen en ole päässyt sisälle ollenkaan. Se on minusta pelkästään eläimellistä ja vailla päämäärää." (Iltatähden suhteesta punkiin ks. erillinen artikkeli.)

Iltatähden seuraavaa makasiinityyppistä jaksoa saatiin odotella pitkään. Toukokuun 10. päivän lähetyksessä nähtiin mm. "korkeaviritteisellä äänellä" laulava videovieras Kate Bush ja "sentimentaalinen leidi" Paula Koivuniemi. Tuore albumi Lady Sentimental, jolta ohjelmassa kuullaan kolme raitaa, käänsi Koivuniemen jo pitkään jatkuneen uran kunnolla nousuun.

Samassa jaksossa esiintyivät musiikkivideoilla lisäksi Paul McCartneyn johtama Wings sekä 1950-luvun rock and rollin lämmittäjänä menestynyt Robert Gordon aisaparinaan kitaristilegenda Link Wray. Jälkimmäinen tunnustetaan juonnossa kaksikon ehdottomasti tärkeimmäksi hahmoksi.

Vakavalla asialla jo vuodesta 1973

Kevään lopulla Iltatähti vietti viisivuotisjuhliaan. Sen kunniaksi esitettiin kavalkadi vuosien varrella nähdyistä artisteista. Joukkoon ovat päässeet mm. Danny, Hector, Hurriganes, Viktor Kalborrek, Country Express, Rolling Stones, Bay City Rollers, Sex Pistols, Veltto Virtanen ja Electric Light Orchestra.

Toukokuun 24:ntenä lähetetyn ohjelman aluksi kuullaan Eija Mikkosen ja Jussi Raittisen juonto sarjan esikoisjaksosta. Sarjan muista isännöijistä muistetaan ainakin Mikko Alatalo ja Matti Poijärvi, joka halusi "aina vain puhua jazzista ja jazzista kunnes meni niin pitkälle kuin pippuri kasvoi".

Iltatähti oli tekijöidensä mukaan Suomen ensimmäinen popmusiikkiohjelma, jossa tehtiin muutakin kuin laulettiin ja soitettiin. Se tarjosi rinnakkain asiaa ja musiikkia. "Haluna oli sanoa katsojille, että kevyt musiikki on tärkeä, joskus jopa vakavakin asia", Matti Kyllönen toteaa viisivuotiskatsauksen juonnossa. Ja lopettaa ei aiottu vieläkään, "vaikka olemassaolomme onkin muutamissa närkästystä herättänyt".

Monien mielestä esimerkiksi Dannyn kaltaiset iskelmätähdet eivät olleet saaneet Iltatähdessä tarpeeksi ruutuaikaa. Näillä nimillä oli toimituksen mielestä jo muutenkin yllin kyllin esiintymistilaisuuksia. Iltatähti oli enemmän foorumi "nuorille, lupaaville kyvyille" – esimerkkinä sarjan vakiovieras Hector.

Uusrähjäisten ysköksiä Särkänniemessä

Syyskaudella 1978 remmiin astui taas kerran uusi juontaja. DJ Beaverina tunnettu Tapani Ripatti oli toiminut myös opettajana, ja entisen ammatin vaikutteet näyttävät jossain määrin sävyttäneen myös juontotyötä. Keventäväksi vastapainoksi Ripatti elvytti Mikko Alatalon aikoinaan luoman iltarunoperinteen, jota esimerkiksi Kyllösen kaudella ei harrastettu.

"Aika on taas lelut kerätä..." Juontaja Tapani Ripatti lausuu loppurunoa kynttilä kädessään. Tapani Ripatti spiikkaa Iltatähden päätösjuonnon palava kynttilä kädessään. Kuva: Yle kuvanauha Iltatähti,kuvakaappaus,kynttilät,Tapani Ripatti,Yle Elävä arkisto

Syyskuun 20. päivän Iltatähti uutisoi Elävän musiikin yhdistyksen Elmun ja kokonaisen elävän musiikin liikkeen synnystä. Esillä on myös Kouluhallituksen joukkoviihdeprojekti, jonka tarkoituksena oli opettaa niin koululaisia kuin heidän vanhempiaan tunnistamaan korkeatasoisen viihteen ominaisuudet.

Jakson pääosan muodostaa livetaltiointi Särkänniemessä järjestetystä Kemut-tapahtumasta. Mukana ovat menneenä kesänä läpimurtonsa tehnyt Teddy & the Tigers – kohoavan rockabillyvillityksen keulakuva – sekä Tampereen seudun tulokkaat Eppu Normaali ja Popeda. Molemmille viimemainituille tv-esiintyminen oli uran ensimmäinen.

"Eppu ja hänen normaalit poikansa" saavat juontajalta pyyhkeitä Sex Pistolsin jäljittelystä, vaikka plussaksi olikin laskettava suomenkielinen "ääntely". "Popedan puksuttelua" taas häiritsi desibelien jumalointi ja kielellinen vastuuttomuus. Alatyyliä viljeltiin muutenkin aivan liikaa tässä "uusrähjäisessä" tyylissä, johon Ripatti kummankin bändin niputtaa.

Eniten äänessä ollut kykki lavalla pitkään lupaavasti. Odotin tiettyä astiaa jo hänen alleen. Tällöin olisi saatu samaa tavaraa kummastakin päästä.― Ilkka Lähteenmäki Eppu Normaalin Iltatähti-esiintymisestä Uudessa Suomessa 23.9.1978

Martti Syrjä kykkii Särkänniemen näyttämöllä Iltatähdessä 20.9.1978. Martti Syrjä istuu kyykyssä lavalla Kemut-konsertissa Tampereen Särkänniemessä. Kuva: Yle kuvanauha 1978,Eppu Normaali,kuvakaappaus,Martti Syrjä,Yle Elävä arkisto

Ripatti ei suinkaan ollut ainut, jonka esteettisiä arvoja Eput ja Popeda loukkasivat syyskuisella Iltatähti-esiintymisellään. Entinen Kivikasvot-yhtyeen laulaja Ilkka Lähteenmäki (alias Ilkka Hemming) kauhisteli Uusi Suomi -lehden kolumnissaan "uuden aallon ysköksiä" ja "röyhtäilyä".

Teddy tiikereineen oli Lähteenmäestä harmiton, mutta "herra Eppu Normaalin" alias Martti Syrjän kyykkyasento toi hänen mieleensä ruuansulatukseen liittyviä assosiaatioita. "Pää-Popeda" Pate Mustajärven hän puolestaan uskoi päässeen lomalle jostain instituutiosta, vaikkei kamera näyttänytkään lavan reunalla odottavaa vartijaa. Kaiken kaikkiaan katselukokemus osoitti Lähteenmäen mielestä, että oli aihetta kiirehtiä ottamaan popmusiikki Ripatinkin mainitseman joukkoviihdeprojektin ohjelmaan.

Tapani Ripatti juonsi Iltatähteä syksyn 1978 ajan, mutta muita kokonaisia ohjelmia ei tältä kaudelta ole tallella. Lokakuun lähetyksestä (18.10.1978) on säilynyt vain insertti, jossa Ylen kirjeenvaihtaja Erkki Toivanen jututtaa Gary Brookeria tämän soolourasta ja Procol Harumin hajoamisesta. Brooker ounastelee tekevänsä jatkossa tähänastista "rokkaavampaa" materiaalia. Jaksosta ovat harmillisesti kadoksissa Kari Peitsamon sooloesitykset viidestä Kari Kolmas -albumin akustisesta kappaleesta.

Ylen ainoa popohjelma hiipuu

Vuosikymmenten taitteen edellä Iltatähden tuike hiipui huolestuttavasti. Vuonna 1978 se ilmestyi ruutuun vain kaksitoista kertaa (vuonna 1977 lähetyskertoja 17, sitä edellisenä 20). Ohjelmista neljä oli omatuotantoisia tai ostettuja konserttispesiaaleja, jotka oli omistettu jollekin yksittäiselle artistille. Makasiinimuotoisia vakiolähetyksiä televisioitiin keväällä ja syksyllä noin kerran kuussa. Yleensä niissä nähtiin juonnoilla höystettyjä musiikkivideoita ja playback-esityksiä, muttei enää juurikaan haastatteluja.

Keväällä 1979 nähtiin Iltatähti-otsikolla enää ohjelmaa. Niistä kolme oli katsauksia eri kaupunkien bändielämään, kaksi keskittyi yksittäisiin ulkomaisiin tähtiin. Kaikki kevään jaksot (lukuunottamatta kitaristi Francis Goyan huhtikuista evergreentuokiota) ovat kadonneet.

Menetyksistä murheellisin on helmikuun alussa tehty nauhoitus kahdesta Helsingin Elmun konsertista. joissa esiintyivät mm. Tuomari Nurmio & Köyhien ystävät, Helsingin nimekkäimpiin punkbändeihin kuuluneet Sehr Schnell ja Problems sekä progressiivinen Taurus-yhtye. Matti Rosvallin juontama jakso kuvattiin kuukautta ennen Nurmion ensisinglen julkaisua.

Oulun elävän musiikin yhdistys Pelmu oli keskiössä toukokuun Iltatähdessä, joka nauhoitettiin Rattorilupilla ja Pohjankartanossa. Ohjelmassa esiintyivät mm. yhtyeet Ramblers ja Spiders. Kevätkauden päätti kesäkuussa nähty lähetys Karjaan, Tammisaaren ja Hangon bändielämästä. Nimekkään Country Expressin lisäksi mukana olivat Patte ja Kitte, Abstract ja Basement Band.

Syyskauden 1979 ainoa ohjelma oli Eestin TV:n kanssa joulukuussa tehty yhteislähetys Iltatähti – Öhtutäht, jossa musisoivat lähinnä virolaiset artistit. Konsepti uusittiin tapaninpäivänä 1980.

Muutoin Iltatähti vietti hiljaiseloa peräti puolentoista vuoden ajan. Se oli ollut pitkään Ylen ainoa varsinainen popmusiikkiohjelma, mutta sen poissaoloa paikkasi vuoden 1979 alussa TV1:llä aloittanut Tuubi. Iltatähden kuukausittaiset lähetykset alkoivat uudelleen vasta vuoden 1980 lopussa.

Artikkelin lehtisitaatit ovat Marjut Jousen kirjoituksesta Viisivuotias Iltatähti vastaa syytöksiin (Katso 21/1978) ja Ilkka Lähteenmäen kolumnista Kemut vai lemut (Uusi Suomi 23.9.1978).

Ohjelmissa esitetyt kappaleet

Iltatähti 24.1.1978 Dr. Hook: Let the Loose End Drag, Making Love And Music, Sleeping Late; Silhuetit: Osuit oikeaan, Jos mulle sydämesi annat, Alla erään auringon, Sirkus Bimbo; Ilkka Rantamäki Group: The House on the Hill.
Iltatähti 7.2.1978 Leo Sayer: There Isn't Anything; Tries: Thunderball; Tuulikki Eloranta: Ruusuiset hetket, Mä olen nainen, Leikin teit; Darts: Daddy Cool, Sh-Boom; Petri Pettersson: Unohdus, Kuolema, Sait elämäsi näytelmään.
Iltatähti 10.5.1978 Kate Bush: Wuthering Heights; Paula Koivuniemi: On hän niin yksinäinen, Yksin, Taas tuuli soi; Robert Gordon & Link Wray: The Way I Walk, Fire; Wings: Mull of Kintyre. Ohjelmassa on lisäksi esitetty ote elokuvasta Saturday Night Fever.
Iltatähti 24.5.1978 Danny: Yksinäinen ilta; Hector: Lumi teki enkelin eteiseen; Viktor Kalborrek & Hullujussi: Sävel rakkauden; Hurriganes: My Sweet Lily, Say Mama; Country Express: Branded Man; Rolling Stones: Angie; Bay City Rollers: Shang-A-Lang; Sex Pistols: Anarcy in the U.K.; Veltto Virtanen: Veltto ratsastaa jälleen; Mikko Alatalo: Rokkilaulaja; Electric Light Orchestra: Turn to Stone. Haastateltavina Viktor Kalborrek ja Veltto Virtanen.
Iltatähti 20.9.1978 Teddy & the Tigers: Tear It Up, Just like Eddie, Nothing for Me, Rock Around with Ollie Vee, Honey Don't, Ready Teddy; Rääväsuita ei haluta Suomeen, Jee jee; Popeda: Mauno soittaa stereoo, Pikkustadin supermarket, Mönkiäislaulu. Ohjelmassa on lisäksi esitetty ote elokuvasta Thank God It's Friday.
Iltatähti 18.10.1978 Haastateltavana Gary Brooker. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Bob Seger, Kari Peitsamo ja Gary Brooker, ja siihen sisältyi myös uusien musiikkielokuvien katsaus.

Lue lisää:

Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma

1970-luvun keskeisin pop- ja rockohjelma oli alkujaan omistettu aivan kaikelle kevyelle musiikille Hurriganesista lehmänkellonkalisteluun. Hyvän ja huonon musiikin raja oli tekijöille kuitenkin kirkas, eikä se jäänyt yleisöllekään epäselväksi.

Lue lisää:

Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

Ylen kevyen musiikin lippulaiva Iltatähti aloitti vuonna 1974 värilähetykset. Ohjelman toinen lähetyskausi oli muutenkin myllerrysten aikaa, kun juontaja vaihtui muutaman kuukauden välein. Vain pieni osa nyt julkaistavasta materiaalista on esitetty tv-uusintoina. Kaikkea siitä ei koskaan ole nähty värillisenä Suomessa.

Lue lisää:

Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle

Vuonna 1975 Iltatähti-ohjelma tarjoili "rytmimusiikin rautaisannoksia" parhaimmillaan jopa kahdesti kuussa. Folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr. Feelgood, Loudon Wainwright III ja Professori Pitkätukka.

Lue lisää:

Proge ja fuusiomusa tahdittivat Iltatähden ennätysvuotta 1976

TV2:n Iltatähti-musiikkiohjelmalla oli vuonna 1976 enemmän lähetyksiä kuin koskaan muulloin. Se koki musiikkipoliittiseksi tehtäväkseen nostaa esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Jälkipolville säilyneisiin arkistoaarteisiin kuuluvat mm. Sorvali–Hurmerinta Bandin, Nono Söderbergin, Royalsin, Piirpauken, Steeleye Spanin, Chicago Overcoatin ja Kontravirtasen esiintymiset.

Lue lisää:

Iltatähti 1977: Punk tuli, Alatalo meni

Iltatähden tuttu isäntä Mikko Alatalo jätti musiikkisarjalle vuonna 1977 jäähyväiset ja teki tilaa seuraajalleen Sinikka Heinille. Samaan aikaan ohjelman katsojat saivat tutustua kummalliseen erikoisuuteen nimeltä punk-rock. Säilyneiden tallenteiden harvinaisuuksiin kuuluvat mm. Jukka Tolosen, Hectorin ja H.E.C.-yhtyeen, Wasama-kvartetin, Jimi Sumén & Dreamsin ja Madame Georgen livetaltiot.

Lue lisää:

Iltatähti tuikki poptaivaalla 10 vuotta

Iltatähti oli Suomen suosituimpia kevyen musiikin tv-ohjelmia kautta kymmenvuotisen uransa. Elävän arkiston megapläjäys Iltatähden taipaleesta alkaa kesäkuusta 1973 ja päättyy kevääseen 1983.

40 vuoden aikana on Pikku Kakkosessa ehditty juhlia 1000. lähetystä, tasavuosia ja muita merkkipaaluja.

Kun 25.10.1983 lähetettiin 1000. Pikku Kakkonen, esittelivät Jukka ja Ansku upouuden Camilla Mickwitzin tunnusanimaation. Juhlan kunniaksi myös lavaste uudistui ja Tampereen Nykytaiteen museoon koottiin Pikku Kakkosen näyttely. Esillä oli mm. Karvakuonojen Puskii-laiva, Hermannin varusteita ja piirrostarinoista tuttuja kuvia.

1000. juhlalähetyksessä nähtiin myös Ransun muodonmuutos. Alkuperäinen nukke korvattiin uudella ja koska karvoitus hieman muuttui, esiteltiin uusi ulkomuoto suihkun ja parturoinnin jälkeen.

Vuonna 1989 takana oli jo 12 vuotta suosikkiohjelmaa. Oli aika muistella niin juontohetkiä kuin Karvakuonojen seikkailuja. Mukaan oli tullut myös uusia juontajia.

Vuonna 1997 Pikku Kakkosella oli jo takana 20 vuotta ja Ransulle oli kertynyt läjäpäin videokasetteja. Minnan kanssa he muistelivat Pikku Kakkosen näyttelykiertuetta.

20 vuoden aikana Pikku Kakkosen tunnus ehdittiin kuulla yhteensä 3455 kertaa. 20-vuotisjuhlakonsertissa 1997 se kuultiin Radion sinfoniaorkesterin soittamana.

Näyttelyperinne jatkuu, sillä Pikku Kakkosen kotipaikkaan, Tampereen Mediapolikseen, on koottu Visiitti-näyttely, johon pääsee tutustumaan esimerkiksi Yle Visiitti -kierroksilla.

Juhlakonsertit ovat luvassa syksyllä. Ne järjestetään Oulussa ja Rovaniemellä.

Muokattu 27.1. Liitetty Yle Areenan ohjelmatietoihin.

Arvi Lind toimi Yleisradion uutistoimittajana ja tv-uutisten juontajana lähes 40 vuoden ajan. Lindin viimeinen lähetys nähtiin 15. lokakuuta vuonna 2003. Suomen luotettavimman miehen maine kuitenkin pysyi vielä eläkkeelläkin. Kansansuosikki vieraili Mikko Kuustosen isännöimässä Mansikkapaikka-ohjelmassa. Ohjelmassa läpikäytiin Lindin uraa aina vuodesta 1964 alkaen. Haastattelu on tehty ja esitetty vuonna 2009, jolloin Ylen tv-uutiset vietti 50-vuotisjuhlaansa.

Lind on ollut esiintyjä lapsuudestaan alkaen. Hän muistelee ensimmäiseksi esiintymistyökseen rooli linnanmuurina kansakoulun näytelmässä. Kuitenkaan uutistoimittajan työ ei ollut hänelle erityinen kutsumus. Kun Lind lähti Lappeenrannan Lauritsalasta 1960-luvun alussa, ei televisio edes vielä näkynyt paikkakunnalla. Yleisradiolle ja tv:n uutistoimittajaksi hän päätyi sattuman oikusta.

Koti oli hyvä. Isä, äiti, oikealle tielle kasvattivat.― Arvi Lind lapsuudestaan

Haastattelun ohessa ohjelmassa esitetään laaja valikoima arkistonäytteitä Lindin uralta. Varhaisin näyte on Piikkis-viihdeohjelmasta vuodelta 1964. Ensimmäinen uutistyönäyte on kaksi vuotta myöhempi, isänpäivänä tallennettu myöhäisuutisjuttu. Lindin mukaan 1960-uutisia leimasi eräänlainen "tekokriittisyys", joka myöhemmin näyttäytyy tahattomana komiikkana. Jutut tehtiin kuitenkin aikanaan täysin tosissaan.

1970-luvulta näemme työnäytteet Lindin Suezin-komennukselta sekä onnettomuuspaikalta Rissalan lentoturman aikana. Lindin mukaan hänen uransa suurimmat uutiset ovat olleet vastaavia, koko Suomen kansaa koskettaneita suru-uutisia. Kaikista suurin oli Neuvostoliiton sortuminen. Uutisjuontaja ei Lindin mukaan saisi koskaan liikuttua tai näyttää tunteitaan, toimittaja on kuitenkin uutistilanteessa aina kuin "sirkushevonen joka tekee temppuja". Samalla toimittaja etääntyy itse tilanteesta ja vasta jälkeenpäin osaa ajatella uutistapahtuman suuruutta sekä sen vaikutuksia.

Tämä puoli on se, joka toimittajaakin koskettaa.― Arvi Lind uutistoimittajan työstä

Ohjelmassa esitetään myös ote ylimääräisestä uutislähetyksestä vuodelta 1981, jolloin presidentti Urho Kekkonen ilmoitti eroavansa virastaan. Lind myös arvioi Kekkosen roolia Suomen johtajana sekä toisaalta tämän mahdollisuuksia vaikuttaa esimerkiksi Yleisradion uutistoimituksen työhön omana aikanaan. Lind muistaa todistaneensa sensurointia vain kerran, kun presidentti oli kaatunut lentokoneen portaissa saavuttuaan takaisin kotimaahan.

Minä ainakin sain tehdä uutistyötä journalistisin periaattein, ilman ulkopuolista painostusta.― Arvi Lind Kekkosen ajan Suomesta

Haastattelussa keskustellaan myös Lindin työuran ulkopuolisesta elämästä, tämän perheestä ja toisaalta tunnettavuuden vaikutuksista elämään. Elämä julkisuuden henkilönä on rajoittanut Lindiä siinä mielessä, ettei hän ole voinut kuvitellakaan pyörineensä "kännissä kapakoissa". Uutisjuontajan täytyy esiintyä luottamuksen arvoisesti.

Lind myös korostaa, ettei ollut koskaan uutistenlukija. Hän oli uutisten juontaja, joka osallistui lähetysten tekemiseen täyspäisenä toimittajana eikä vain lukenut tekstejä, jotka "tipahtivat taivaasta".

Kyllähän kaikki uutistoimittajat esittävät uutistoimittajaa, ja uutistenlukijat nyt ainakin!― Arvi Lind työn vaatimuksista

Ohjelman lopussa näemme myös näytteen Arvi Lindin viimeisestä uutislähetyksestä. Lind kertoo pitäneensä hermonsa ja liikutuksensa tuolloinkin kurissa yksinkertaisesti harjoittelemalla omaa kiitospuhettaan riittävän monta kertaa ääneen lukien. Tilannetta hän muistelee paitsi äärimmäisen haikeana, myös erinomaisen vapauttava. Arvi Lind ehti juontaa lähes 40-vuotisen uransa aikana yli 10 000 uutislähetystä.

Kyllä mulla oli vieteri ihan suora, kun tässä oravanpyörässä, ahdistavan kiireen kanssa kamppaillut sen melkein neljäkymmentä vuotta.― Arvi Lind urastaan ja sen päättymisestä

Arvi Lind Ylen arkistovalokuvissa

Arvi Lindin pitkä ura huomioitiin vuoden 2016 Kultainen Venla -gaalassa

Video ei enää katsottavissa

Elävä arkiston Tipaton tammikuu -ohjelmapaketissa ei olla täysin tipattomia vaan avataan eri näkökulmia alkoholiin kolmen ohjelman verran. Eri vuosikymmeniltä kootu dokumenttipaketti nähdään televisiossa tiistaina 17.1., perjantaina 20.1. ja sunnuntaina 22.1. Kaikki ohjelmat ovat katsottavissa myös Elävässä arkistossa ja Yle Areenassa.

Ohjelmapaketti televisiossa

• Tiistaina 17.1. klo 21:55
• Perjantaina 20.1. klo 17:30
• Sunnuntaina 22.1. klo 10:00

Lisää ohjelmia viinasta ja muistakin suomalaisille tärkeistä aiheista löytyy Yle Areenan Suomi Finland 100 -kokonaisuudesta.

Alkoholin musta varjo

Ohjelmapaketin aloittaa harvoin nähty dokumenttihelmi Musta Helsinki (1966). Kyseessä on on rankka ja rehellinen reportaasi Helsingin asunnottomien alkoholistien elämästä heidän itsensä kertomana. "Puliukkojen" raadollinen elämä pysähdytti tv-katsojat ensimmäisen kerran vuonna 1966, eikä sitä ole uusittu ensiesityksensä jälkeen kuin kerran aiemmin vuonna 2006. Dokumentin tekivät ylimääräisellä ajallaan kaksi television silloista uutistoimittajaa Eero Tuomikoski ja Erkki Vihtonen.

Mustan Helsinki on tyylillisesti kestänyt aikaa hyvin. Dokumentti ei tuomitse eikä kommentoi henkilöitään, vain kuvaa heitä heidän omilla ehdoillaan. ”Se oli aika erikoinen ilmestys uutisten ohjelmaprofiilissa. Siinä lausunnon antajat oli vähemmän virallisia”, Eero Tuomikoski muisteli vuonna 2006.

Apua anonyymisti

Anonyymit alkoholistit eli AA-liike rantautui Suomeen vuonna 1948. Dokumentti vuodelta 1978 esittelee AA-liikkeen toimintaa sekä kertoo erään alkoholistin taistelusta kohti raittiutta. Ohjelman valmistumisen aikaan raittiusliikkeessä oli jäseniä reilut 5000. Heistä yli puolet olivat saavuttaneet ainakin vuoden kestävän raittiuden. Osa oli ollut raittiina jo yli 20 vuotta.

Monelle tie ulos alkoholismista alkaa umpikujansa ja voimattomuutensa myöntämisestä. Lyhyet hoitojaksot ovat vasta alku pitkässä prosessissa. AA-liikkeen perustana onkin ennen kaikkea vertaistuki ja sitä moni tarvitseekin säilyttääkseen raittiutensa.

"Emme tee ihmeitä, kuntoutuminen vaatii paljon omaa aktiivisuutta", toteaa Mikkelin AA-kodin johtaja Aarne Kostamo dokuementissa.

Katsanto keravalaiseen pubikulttuuriin

Illan päätteeksi tarjoillaan astetta positiivisempi näkökulma suomalaiseen alkoholikultuuriin. Rauhallinen dokumentti vuodelta 1988 siirtyy keravalaisen kansanravintola Päivänpannun kanta-asiakkaiden pöydistä toiseen kuuntelemaan keskusteluja.

Pöydissä pubia kehutaan katkeransuloisesti, sillä kantapaikka oli tuolloin saanut purkutuomion osakseen. Tupakan savu leijuu ilmassa, mutta suurta oluen pämppäämistä ohjelmassa ei nähdä. Pääpaino on keravalaisten keskusteluilla. Aiheet vaihtelevat metsästyksestä Keravan uhmakkaaseen alkoholipolitiikkaan kieltolain kumoamisen jälkeen.

Päivänpannu pysyi Keravalla pystyssä 60 vuotta. Sen entiseltä paikalta saa yhä edelleenkin keskiolutta, mutta se pitää hakea loisteputkien alta sinisistä koreista.

Nettibonuksena tietoiskuja alkoholista vuosien varrelta

Vuosina 1961–1962 lähetetty piilokamerasarja Pähkinä iskosti suomalaiskatsojien kollektiiviseen tajuntaan katuun liimatun kolikon. Tosi-tv:n uranuurtajaohjelman muita merkillisyyksiä olivat muun muassa rahantekokone, moottoriton auto, katupuhelin ja konepellin alle jäänyt mies.

Pähkinän malli oli napattu vuonna 1948 aloittaneesta amerikkalaisesta Candid Camerasta, jonka ideana oli vetää nenästä pahaa-aavistamattomia sivullisia ja huvittaa heidän salaa kuvatuilla reaktioillaan katsojia.

Suomalaisen version suunnitteli mainosmies ja arvostettu jazzrumpali Risto Vanari. Muutamien Pähkinän jaksojen ääniraidat ovat valitettavasti hävinneet.

Moottoriton auto ja muita liikennepiloja

Suomi eli 1960-luvun alussa voimakkaan autoistumisen aikaa, ja monet Pähkinänkin parhaista jutuista liittyivät moottoriajoneuvoihin.

Marraskuussa 1961 nähdyssä jaksossa Ford Taunuksesta poistetaan moottori. Vauhtiin työnnetty ajokki sammuu sopivasti huoltamon pihaan, jossa se ansaittua ihmetystä. Koneen epäillään pudonneen tielle. Naiskuljettaja antaa ymmärtää, ettei edes tiedä missä koko moottorin pitäisi sijaita. Hieman vastaava on pätkä, jossa ihmetellään valtavia polttoainemääriä nielevää bensatankkia.

Pysäköintipilassa kadun varteen asemoitu Volkswagen on jäänyt kahden muun ajoneuvon väliin, ja kuljettaja (naishenkilöä on tässä ilmeisesti arveltu uskottavammaksi vaihtoehdoksi) pyytää ohikulkevaa miestä antamaan merkkejä hänen yrittäessään ulos ahtaasta taskuparkista.

Nainen kuitenkin törmää viereisiin autoihin kerran toisensa jälkeen. Apurit ovat ällistyttävän pitkämielisiä ja ryhtyvät jopa työntelemään vieraita ajoneuvoja kauemmas tehdäkseen tuhoisalle tohelolle lisää tilaa.

Neljännessä autojutussa kuorma-auton moottoritilasta kuuluva ääni pyytää ohikulkijoilta apua. Mies väittää jääneensä loukkuun, kun konepelti paukahti vahingossa kiinni. Paikalle sattuneet tarjoavat auliisti avausapua, työkaluja ja tupakkaa.

Toimittaja on useampaan otteeseen paljastaa koko pelin varomattomilla sanavalinnoilla. Piilokameraohjelmat alkavat joka tapauksessa olla jo tuttuja, koska eräät tähyilevät yläilmoihin kuin kameraa etsien. Muuan miehistä tokaiseekin: "Ihan varmasti on televisiojuttu."

Kummastuttavia kanssaihmisiä

Piilokamerapiloissa on toistuvasti hyödynnetty ihmisten luontaista avuliaisuutta. Helsingin Stockmanilla kuvatussa Pähkinässä nainen pyytää ohikulkijoita huolehtimaan lastenvaunuistaan sillä aikaa kun hän itse käy ostoksilla.

Lasta vahtiva mies – ainakin salkkua kantava – lienee ollut tähän maailman aikaan poikkeuksellinen näky. Tilanne kriisiytyy, kun hoidokki (saamiensa ohjeiden mukaan) karkaa vartijaltaan.

Toisessa ohjelmassa nuori nainen, joka käy myymälässä puhelinkeskustelua, pyytää miesasiakkaalta tulta savukkeeseen. Sytytys ei ota onnistuakseen, koska tupakka on naisen suussa joko väärin päin tai putoaa lattialle tai pyytäjällä on puhelimessa juuri mielenkiintoista puhuttavaa.

Yllätyksen aiheuttama hämmennys on ideana Helsingin rautatieasemalla tehdyssä jaksossa, jossa nuori nainen kapsahtaa junasta astuvien miesten kaulaan ja tervehtii heitä iloisesti. Hän esittäytyy heidän vanhaksi tutukseen tai vaihtoehtoisesti kirjeenvaihtotoverikseen.

Kelloliikkeeseen sijoitetussa episodissa kelloseppä uskottelee asiakkaille heidän kellonsa hajonneen alkutekijöihinsä korjauksen yhteydessä. Sarjan yksi ongelma nousee näissä piloissa esiin: kohdehenkilöiden kommentteihin ei kyetä reagoimaan riittävän sujuvasti ja uskottavasti.

Uskoako vai ei?

Suurin osa Pähkinän piilokamerajutuista näyttää olleen tarkoitettu koettelemaan uhrien herkkäuskoisuuden rajoja. Onkija, joka uskottelee narraavansa kaloja talvisesta satama-altaasta, kerää ympärilleen monta epäilevää Tuomasta, mutta hänen selityksiinsä tunnutaan myös tyytyvän.

Selvästi kriittisempi asenne on niillä ohikulkijoilla, jotka pysähtyvät vastaamaan jalkakäytävällä pirisevään lankapuhelimeen. Langan toisessa päässä olevan toimittajan hieman kompuroiviin kyselyihin betoniraudoista ym. vastaillaan huvittuneen ironisesti.

Yhdessä jaksossaan Pähkinä esitteli puoli kiloa painavan "rahantekokoneen", jota kioskilla asioiva mies raahaa mukanaan, sekkivihko kun kuulemma on paljon hankalampi. Sinetöity laite painaa tarvittavan suuruisia seteleitä laillisilla laatoilla. ”Pankki vuokraa näitä suurkuluttajille", asiakas valistaa kioskinpitäjää, "se on ulkomailla hyvinkin yleinen." Väite vaikuttaa menevän perille.

Rahaan liittyy myös varhainen piilokameraklassikko. Katuun liimatun setelin aiheuttamia reaktioita kuvattiin jo Veikko Itkosen vuonna 1959 valmistuneessa Rahaa-ohjelmassa.

Pähkinässä jalkakäytävään on kiinnitetty 200 markan kolikko, joka ei tunnu irtoavan sitten millään. Ohikulkijoiden enemmän tai vähemmän tarmokkaat yritykset tuottavat vesiperän. Tämänkään jakson ääniraita ei valitettavasti ole säilynyt.

Tv-ohjelma innoitti myös amatöörit kokeilemaan temppua, ja aikalaiset alkoivat katsoa kaduilla lojuvia lantteja uusin silmin. Tempusta tuli niin suosittu, että se uusittiin myöhemmässä Piilokamera-sarjassa (ks. jäljempänä) syksyllä 1962.

Ennen ja jälkeen Pähkinän

Yksittäisiä piilokamerajuttuja oli Suomessakin kokeiltu jo ennen Pähkinää. Muutama lähetettiin keväällä 1961 Utelias kamera -sarjassa, jota Risto Vanari itsekin teki.

Helsingin Esplanadilla kuvattu pätkä tutkii taikauskon voimaa testatessaan, kuinka moni jalankulkija välttää alittamasta katukäytävälle pystytettyjä tikapuita. Samassa jaksossa kukkakaupan asiakkaat saavat ihmetellä puhuvaa papukaijaa. Kukkakaupassa tapahtuu myös pila neilikoita syövästä miehestä.

Kirjavahdit-temppu hyödyntää jälleen ihmisten avuliaisuutta. Nuori nainen huijaa ohikulkijoita pitelemään hänen kirjojaan sillä aikaa kun neito itse käy kaupassa. Kun odottamiseen tuskastuva uhri turvautuu lopulta poliisin apuun, tuottaja Vanari astuu esiin paljastamaan jäynän. Tämänkin ohjelman ääniraita on valitettavasti hävinnyt.

Pähkinän jälkeen Risto Vanari jatkoi Jukka Virtasen kanssa samanaiheisella Piilokameralla vuosina 1962–1963.

Lue lisää:

Hymyilkää, tämä on Piilokamera!

Suomalaisen tosi-tv:n historiaa 1960-luvun alusta: unissakävelijä, italialainen turisti ja kiero liftari jujuttivat viattomia uhrejaan Piilokamerassa kaiken kansan nähden.

Suomessa talvi- ja jatkosota jättivät jälkeensä yli viisikymmentätuhatta sotaorpoa. Valtio pyrki tukemaan heitä taloudellisesti, mutta moni jäi vaille aikuisen tuomaa niin aineellista kuin henkistäkin turvaa. Tähän artikkeliin on koottu eri ohjelmissa haastateltavina olleiden kolmen sotaorvon kokemuksia sotaorpoudesta ja isän menettämisen vaikeudesta.

Sotakorvausten ja muiden aineellisten menetysten lisäksi sotien seurauksena tulivat monenlaiset yksilöön kohdistuneet menetykset, jotka olivat usein mittaamattomat. Yksinomaan joka 15. nainen menetti puolisonsa ja joka 25. lapsi oli sotaorpo. Useimmat heistä elivät maan köyhimmillä syrjäseuduilla, jotka myös olivat kaikkein lapsirikkaimpia alueita. Jo sodan aikana oli aloitettu sotakummitoiminta, johon osallistuivat suomalaisten lisäksi monet ulkovallat. Sotakummitoiminnalla pyrittiin turvaamaan isättömiksi jääneiden kummilasten aineelliset olot sota-aikana. Toiminta jatkui vielä sodan jälkeenkin, jolloin auttaminen oli lähinnä rahallista avustamista.

Sotaorpoudesta ei saanut puhua.― Annikki Linden

Leskeksi jääneeltä äidiltä edellytettiin monenlaista vahvuutta, varsinkin kun lapsia oli seitsemän. Heti isän kuoleman jälkeen edessä oli pakkomuutto isovanhempien maatalosta pieneen mökkiin, jossa ei ollut kuin pieni tupakeittiö ja väliaikainen eteinen. Leskiäidin mahdollisuuksiin selvitä suuren lapsimäärän kanssa suhtauduttiin epäillen, ja eräänä päivänä mökkiin tuli vieraita, jotka ehdottivat äidille adoptiota. Lindenin äiti vastusti ehdottomasti sitä, että häneltä otettaisiin yksikään lapsi pois, vaikka elanto olikin tiukassa. Perheelle äiti hankki elantoa muun muassa tukinuitolla ja maataloissa tehdyillä urakoilla.

Katkeruutta Linden myöntää joskus tunteneensa sodassa kuolleen isänsä vuoksi mutta sotaorvoksi hän ei kuitenkaan itseään koskaan mieltänyt. Syynä hän pitää sitä, että sotaorpoudesta ei yleensäkään puhuttu eikä toisaalta saanutkaan puhua. Mutta sotaorpojen yhdistyksessä hän tapaa kohtalotovereitaan, joiden kanssa hän voi puhua vaietusta asiasta. Annikki Linden osallistui myös Lahden sotaorpojen alullepanemaan projektiin, jossa kolmekymmentäkaksi sotaorpoa kirjoittivat muistoja isästään. Nämä muistot koottiin Isän ikävä (2001) -kirjaan.

Ei ole oikein, että isänmaa on unohtanut sotaorvot. Me olemme antaneet suuren uhrin.― Kari Salminen

Kari Salminen oli vasta yksivuotias, kun hänen isänsä Otso Kullervo Salminen kaatui talvisodan viimeisinä päivinä, joten elävää muistikuvaa hänellä ei isästään ole. Isä oli kaatunut maaliskuussa 1940 Viipurinlahdella sijaitsevassa Turkinsaaressa.

Sotaorpojen unohtaminen ei ole Salmisen mielestä oikein, sillä he ovat antaneet suuren uhrin, isänsä. Vuonna 2003 sotaorpoja oli arvioiden mukaan elossa noin 30 000, joten aivan vähäisestä määrästä ihmisiä ei ollut kyse. Kaikilla sotaorvoilla ei mennyt hyvin. Valtio toki huolehti sotaorvoistaan ja takasi välttämättömän huolenpidon, mutta se lakkasi orvon täytettyä 16 vuotta. Sen jälkeen oli joko perheensä tai itsensä elättäjä, mikä rajoitti oman tulevaisuuden suunnittelua paljon. Tämä näkyi esimerkiksi vaikeutena saada koulutusta.

Toisille sotaorpous toi muutakin vaikeutta kuin taloudellista. Se merkitsi Salmisen mukaan joillekin vaikeutta kasvaa aikuiseksi, koska ei ollut isänmallia eivätkä kaikki sotalesket päässeet yli menetyksestään. Salmisen äiti avioitui myöhemmin ja liitosta syntyi neljä lasta. Siitäkin huolimatta Salmisen mukaan äiti ei koskaan unohtanut ensimmäistä puolisoaan.

Oli tunnustauduttava sotaorvoksi ja se oli paha paikka.― Anja Kinni

Katkeruus on jossain määrin myös Kinnille tuttua. Hänen mielestään kyse ei kuitenkaan ole isänmaasta tai sovinnosta isänmaan kanssa vaan pikemminkin siitä, miten ihmiset käyttivät valtaansa sotaorpoja ja -leskiä kohtaan esimerkiksi huoltolautakunnissa ja lainsäätämistyössä.

Isän ikävä on vuosien varrella muuttanut muotoaan. Kinni kertoo, että isää odotettiin vuosia kotiin, koska ei haluttu uskoa hänen kuolleen. Kun hänet julistettiin kuolleeksi, isä alkoi Kinnin mukaan ikään kuin haipua pois. Ikävä nosti kuitenkin päätään viimeistään silloin, kun ystävien isät esimerkiksi alkoivat rakentaa asevelikylää. Tuolloin Anja Kinni tunsi haikeutta. Myöhemmällä iällä muistot ovat kuin nuortuneet, ja isän ikävä voi yllättää monella tavalla.

Vessapaperirullaa monipuolisempaa askartelumateriaalia tuskin löytyy. Kädentaitoja ja luovuutta on Pikku Kakkosen ohjelmissa kehitetty monipuolisesti kodin perustarvikkeita hyödyntämällä. Lähes aina on saatavilla kyniä, paperia, vessapaperirullia, liimaa ja sakset. Näillä tarvikkeilla syntyy niin huipputekniset raketit kuin onnittelukukat äidille - ja samalla tietysti paljon silppua ja liimajälkiä.

Pekka Salo askartelee vessapaperirullasta äitienpäiväkukan. Ohjelma on vuodelta 1977.

Anskurtelua - sarjassa Anna-Liisa Kirsi askarteli maitotölkeistä värikkään lohikäärmeen. Ohjelma on vuodelta 1991.

Herää pahvi -sarjassa Jyrki ja Neponen askartelevat pahvilaatikoista melkein mitä vaan. Kun laatikosta tekee avaruuskypärän, seikkailu kaukaiseen avaruuteen voi alkaa. Ohjelma on vuodelta 2007.

Neppajymykerhossa Jyrki esittelee lasten lähettämiä ystävänlehtiä. Meretta on lähettänyt kerhoaskarteluksi säästöpossun ohjeen. Ohjelma on vuodelta 2008.

Taitoset -sarjassa Hertta askarteli lasten kanssa nukkekodin tarvikkeita. Taitosten ohjeilla ja tulostettavilla printeillä on helppo loihtia vaikkapa juhlat nukkekotiin. Juhlatuolit syntyvät maitotölkeistä. Ohjeet: http://yle.fi/pikkukakkonen/#!/taitoset. Ohjelma on vuodelta 2011.

Vilja Viherlaakso-Kuivasto jatkaa Neppajymykerhon perinnettä askarrella lasten lähettämien vinkkien ohjeilla. Veera on lähettänyt ohjeen talouspaperirullasta tehtävään koiraan. Askarteluohjeet löytyvät yle.fi/lapset - sivulta.

Muokattu 27.1.: Liitetty Yle Areenan ohjelmatietoon.

Palmu-filmien salaviisas etsivä Kokki, karskipuheinen papukaija G. Pula-aho, Rautatie-elokuvan utelias Matti – siinä vain tunnetuimpia näyttelijä Leo Jokelan (1927–1975) rakastetuista henkilöhahmoista. Lukemattomien sivuosien mies on pääroolissa tässä Elävän arkiston laajassa ohjelma- ja elokuvakoosteessa, jossa ei harvinaisuuksiakaan ole unohdettu.

Radion teatteritoimitus teki Jokelasta vuonna 2000 yli kaksituntisen muisto-ohjelman, joka valottaa hänen uraansa ja elämäänsä monelta syrjältä. Rauni Ranta, Vappu Jurkka, Maija Karhi ja Tiina Rinne muistelevat lämmöllä teatterikouluaikoja ja yhteisiä 1950-luvun näyttämötyömaita. Äänessä ovat myös Palmu-elokuvien ohjaaja Matti Kassila, Pula-ahon luoja Spede Pasanen, monen median puuhamies Jukka Virtanen sekä näyttelijäkollega ja pukuhuonetoveri Ismo Kallio. Aviopuoliso Marja-Terttu Jokela kertoo omia muistojaan.

Ohjelmassa kuullaan lisäksi näytteitä Jokelan radiotöistä ja filmeistä sekä ote Tuula Lehmukselan vuonna 1972 tekemästä Jokelan radiohaastattelusta. Pidempi versio haastattelusta löytyy tämän artikkelin lopusta. Tässä koosteessa on mukana myös monia näytteitä Jokelan esiintymisistä radiossa, televisiossa ja elokuvissa.

Härski papukaija ja muuta radiosurrealismia

Leo Jokela kuului jo näyttelijäpolveen, jonka toimenkuvan olennaisen osan muodostivat tv- ja radioesiintymiset. Vei kuitenkin melko pitkään, ennen kuin hän hakeutui sähköisiin välineisiin. Ylen arkistossa on säilynyt keväällä 1959 tehty äänitys, jossa Radioteatterin johtaja, kirjailija ja 1920-luvun Tulenkantajien keulahahmo Olavi Paavolainen valvoo ja ohjaa Leo Jokelan koe-esiintymistä radiolle.

Jokela esittää koenauhoituksessa näytteitä Nummisuutareista, Aapelin Hermanni Hulkkosesta ja Katri Valan lyriikasta luikauttaen välillä laulunkin. "Ei tästä tule mitään", kokelas tuskailee useaan otteeseen – ehkä hieman hämmentyneenä vanhan esteetikon toiveesta saada kuulla jotain "älyperäistä".

Jo samana vuonna Jokela kuitenkin aloitti toistakymmentä vuotta jatkuneen uran niin viihteellisen kuin "älyperäisemmän" radiodraaman parissa. Sivuosien lisäksi hänen osalleen lankesi myös keskeisiä rooleja. Niistä erikoisimpia oli aviomiehen rooli Tuomas Vesterisen vuonna 1968 ohjaamassa kuunnelmaversiossa Guillaume Apollinairen näytelmästä Teiresiaan tissit. Maailman ensimmäinen surrealistiseksi nimetty näytelmä kertoo Teresa-Teiresiaasta, joka sukupuolensa ja nimensä muutettuaan saavuttaa valtaa miesten maailmassa. Vastavuoroisesti puoliso saa yllättäen naisellisia ominaisuuksia, ja kuunnelman ensimmäisestä näytöksestä muodostuukin hulvaton transsukupuolinen farssi.

Jokelan viihteellisistä radiotöistä maineikkain on tietenkin Spede Pasasen Ruljanssiriihi-ohjelmaansa kirjoittama papukaija G. Pula-ahon rooli. Pasasen mukaan tämän "vähän härskin", alkoholiin ja puluihin menevän linnun repliikit olivat hänen uransa vaativinta tekstiä: ne tuli viilattua alkukirjaimia, kerakkeita ja sanajärjestystä myöten.

Mä sanoin Leolle että puhupas niin että sulla on hampaat yhdessä. Sen kun se teki, mä ajattelin että siinä on G. Pula-ahon tyyppi kerta kaikkiaan.― Spede Pasanen Leo Jokelan muisto-ohjelmassa (2000)

Ennen Jokelaa Spede ehti kokeilla rooliin jo useita eri näyttelijöitä. Hahmo löytyi lopullisesti vasta hänen ehdotettuaan, että Jokela sihauttelisi repliikkinsä yhteenpuristettujen hampaiden takaa. Jukka Virtasen mukaan Pula-ahon esikuvana oli Stadin slangia vääntävä tietokilpailuisäntä Tauno Rautiainen.

Ylen radioarkistosta löytyy Jokelan nimellä iso joukko muitakin ohjelmia. Mainio tyylinäyte on Ylen nerokkaan ajanvietetoimittajan Aune Haarlan kirjoittama sketsi, jossa Jokela lukee "herra D. Saden ilmestymättömiä muistelmia". Kuulijan saattaa heti alussa yllättää tapahtumien paikantuminen Salpausselän hiihtokisoihin.

Tv-sketseistä klassikkodraamoihin

Kun televisiotoiminta pääsi Suomessa vauhtiin, Leo Jokela oli mukana miltei alusta asti – nytkin karsinoita kunnioittamatta niin viihteen kuin taidedraaman palveluksessa. Ensimmäisiä yhteistyökumppaneita oli Jukka Virtasen, Aarre Elon ja Matti Kuuslan idearikas VEK-tiimi, joka hyödynsi kunnianhimoisissa revyyohjelmissaan Jokelan vähäeleistä mimiikkaa siirtymissä musiikkinumerosta toiseen.

Vuonna 1961 lähetetyssä Yövartijassa hän sitoi kavalkadin yhteen tanssisalongin vahtina, joka kuvitteli itsensä orkesterinjohtajaksi, pianistiksi tai milloin miksikin. Ohjelmassa kuultiin myös musikaalisen mutta äänestään alituisesti epävarman koomikon harvinainen laulunpätkä Riippakoivun alla. VEKin Rahaa – money -revyytä (1963) hän väritti kilttiasuisena skottina.

Jokelan hieman surumielinen komiikka toimi loisteliaasti monitoimimies Paavo Einiön tuottaman Iskelmäkarusellin (1962) sketsissä, joka kuvasti aikansa kovaa avaruusintoilua. Uljas Kandolin haastattelee jutussa Santeri Pölkkyahoa, Suomen tasavallan ilmavoimien "strategis-atmosfääris-planetaaris-ekumeenis-psykofiilis-pseudonyymisen avaruuskomennuskunnan" ensimmäistä astronauttia.

Lasse Malmlundin Kuplia-iloittelussa (1964) Jokela esittää pesulan lähettiä, joka palauttaa pestyä pyykkiä teatterin puvustoon. Sillä välin kun puvustonhoitaja ja pesulanjohtaja kiistelevät puhelimessa vaurioituneesta vaatekappaleesta, roolivarusteet saavat lähetin mielikuvituksen laukkaamaan. Hän haaveilee olevansa vuoroin miekkailija, torvensoittaja, kasakka, juhlapuhuja tai siemeniä syljeskelevä sotapäällikkö.

Pertti Reposen Sotasankarit-komediasarjan (1967) parhaita hetkiä koettiin, kun Jokela vieraili tähdittämässä sen kolmatta osaa. Hänen esittämänsä vääpeli opettaa liantorjuntavälineistön käsittelyä siivouskomppanialle, joka Suomen on määrä lähettää YK:n alaisuuteen. Rooli tuo mieleen Jokelan vääpelitehtävät 1950-luvun sotilasfarsseissa (ks. jäljempänä).

Jokelan pitkän tv-teatteriuran kruunasivat hienot seitsemänkymmenluvun draamatyöt. Vaativat tehtävät merkitsivät hänelle paljon, mutta näyttelijä myös pohti vakavasti rahkeidensa riittämistä niihin. Jokelan muisto-ohjelmassa Tiina Rinne sanoo ystävänsä kokeneen 1960- ja 1970-luvun raskaiksi, koska tämän oppimia ammatillisia arvoja ei enää kunnioitettu. Toisaalta uuden, radikaalimman teatteripolven edustajat olivat myös nostamassa Jokelaa isoihin rooleihin.

Kari Franckin ohjaamassa Juhani Ahon Rautatiessä (1973) hän näytteli toisen pääosan Anja Pohjolan rinnalla. Marjaleena Lampelan tekemässä tv-haastattelussa hän mainitsee kuvausten ongelmiksi savon opettelun sekä juoksentelun kuumissa sarkavaatteissa. "Mutta kun illalla otettiin pienet, niin kyllä se siitä taas tasaantui." Kiitettyä tv-elokuvaa tehtäessä Jokelan terveys oli jo heikko, ja lääkäri hoiti häntä kesken kuvausten.

Viimeiseksi tv-työksi jäi kriitikkojen kehuma rooli korruptoituneena kaupunginpäällikkönä Nikolai Gogolin Reviisorissa, jonka Veli-Matti Saikkonen ohjasi Ylelle. Satiiriklassikko nähtiin tv:ssä huhtikuussa 1975. Runsaat kolme viikkoa myöhemmin Jokela kuoli maksakirroosiin alle viisikymppisenä.

Konnana ja Kokkina valkokankaalla

Leo Jokelan lähes 90 pitkää elokuvaa käsittävä filmiura alkoi pienillä avustajatehtävillä jo teatterikouluaikoina 1940-luvun lopussa. Hän myös toimi monien filmien maskeeraajana. Ylen arkistoissa on säilynyt uutisfilmi, jossa Jokela ehostaa vuoden 1954 Suomen Neito -kandidaatteja koekuvausta varten.

Leo Jokela ehostaa Lenita Airistoa Suomen Neito -ehdokkaiden koefilmauksessa. Leo Jokela meikkaa Lenita Airistoa koefilmausta varten. Kuva: Oy Filmiseppo/Yle kuvanauha 1954,Lenita Airisto,Leo Jokela,meikkaus,Suomen Neito

Jokelaa eniten työllistänyt ohjaaja oli Aarne Tarkas, joka otti hänet porukoihinsa vuonna 1954. Jokela näytteli yhteensä yli kahdessakymmenessä Tarkaksen elokuvassa. Ylinopeudella filmejä suoltanut ohjaaja liikkui mitä vaihtelevimpien lajityyppien parissa, ja yhtä kirjavia olivat Jokelalle tarjoutuneet roolitkin.

Kuvitteelliseen Lappiin sijoittuvassa western-parodiassa Villi Pohjola (1955) Jokela oli lipevä, murhan peittelyyn osallistuva korttihuijari. Vakavampi moraalidraama Jokin ihmisessä (1956) näyttää hänet vastenmielisenä nuorisorikollisena, josta kasvaa suittu gangsteripomo. Elämäkerturi Asko Alasen mielestä rooli oli Jokelan filmiuran ilkein. (Nämä ja seuraavat elokuvat käynnistyvät kohtauksista, joissa Jokela on mukana.)

Tarkas ja muutkin ohjaajat työllistivät Jokelaa myös 1950-luvun suosimissa sotilasfarsseissa. Hän oli mukana kaikkiaan viidessä kasarmikomediassa, mutta osassa niistä hänen koomista potentiaaliaan käytettiin varsin niukasti. Ville Salmisen Laivaston monnien (1954) pursimies ja Tarkaksen Tyttö lähtee kasarmiin -filmin (1956) alikersantti olivat kireitä, äreitä ja totisia. Ainakin osa tekijöistä varoi esittämästä kantapeikkoja hiukkaakaan huvittavina, jottei kalustoyhteistyö puolustuslaitoksen kanssa vaarantuisi.

Jokela ehti uransa aikana olla mukana lähes 90 pitkässä elokuvassa. Vuonna 1972 tehdyssä radiohaastattelussa hän piti mieluisimpana roolinaan komisario Palmu -filmien etsivä Kokkia. Aiemmin mainitussa muisto-ohjelmassa Palmujen ohjaaja Matti Kassila sanoo Jokelan tehneen Kokista sen, millaiseksi tämä valkokankaalla muodostui; kirjoitettuna etsivä oli melko vähämerkityksinen hahmo. Elokuvasta Kaasua, komisario Palmu (1961) hän saikin Jussi-palkinnon parhaasta miessivuosasta.

Leon huumori oli parhaimmillaan pienissä, säestävissä rooleissa. Hänen persoonansa oli vähän sellainen säestävä.― Ohjaaja Matti Kassila Leo Jokelan muisto-ohjelmassa (2000)

Kassilan mielestä Jokela olikin omimmillaan juuri filminäyttelijänä, koska hänen pienieleinen ilmaisunsa sopi juuri elokuvaan. Hänen vahvuutensa olivat enemmän mimiikassa kuin replikoinnissa, ja hän kykeni pelkällä ilmeelläänkin kertomaan paljon. Kassilan kollega Jukka Virtanen kehuu Jokelan "amerikkalaista ajoituksen tajua" ja "busterkeatonilaista perusilmettä".

Peter von Baghin Fennadan tarina -dokumenttisarjan kakkososassa työtoverit muistavat Jokelan persoonana, joka loi kuvauspaikalle aina rennon ilmapiirin. Lasse Pöysti kuvaa häntä boheemiksi, jolta puuttui kaikenlainen pyrkyryys. Kuitenkin hän hankki itsensä aina johonkin pieneen filmirooliin.

"Ja kun siihen aikaan sai palkan jokaisesta kuvasta jossa oli mukana, niin Leo otti aina selvää minne päin kamera tulee kääntymään ja lähti kuvasta sinne päin, niin että hänen välttämättä täytyi kävellä seuraavankin kuvan taustalle."

Suuren koomikon vaatimattomuus ja sulkeutuneisuus käyvät hyvin ilmi niistä hänen parista säilyneestä radio- ja tv-haastattelustaan. Tuula Lehmukselan vuonna 1972 radiolle tekemä henkilökuva on pisin Ylen arkistosta löytyvä juttu, jossa Jokela on äänessä omana itsenään. Siinäkin hän vastailee kysymyksiin varsin lakonisesti.

Haastattelussa käydään läpi mm. hänen lapsuuttaan ja radio-, filmi- ja teatteriuraansa. Ohjelmassa puhutaan myös Helsingin kaupunginteatterin ajankohtaisista produktioista, ja teatterissa Jokela sanookin mieluiten näyttelevänsä. Vaikkei hän olisi halunnut jaaritella taiteesta mitään, työssään hän viihtyi. Paras paikka oli silti oma mökki Vihtijärvellä.

Tummimpia sävyjä haastattelu sivuaa toimittajan kysäistessä, oliko Jokelalla milloinkaan samankaltaisia tuntemuksia kuin Kaupunginteatterin Lupa sanoa -näytelmän päähenkilöllä, minuutensa kadottaneella Hanneksella, jonka hän mainitsee lempiroolikseen teatterissa. "Voi voi, kyllä sitä joskus tuntee että jotain puuttuu", kuuluu vastaus.

Artikkelin tiedot perustuvat tekstissä mainittuihin ohjelmiin ja Asko Alasen teokseen Leo Jokela, vaatimaton sivuosien sankari (Paasilinna 2016).

Nikolai Gogolin Reviisori-näytelmä vuodelta 1836 on viiltävän satiirinen komedia korruptoituneesta pikkukaupungista. Veli-Matti Saikkosen vuonna 1975 ohjaaman tv-sovituksen pääosia esittävät Vesa Mäkelä ja Leo Jokela.

Ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin (1809–1852) kirjoittama Reviisori kertoo maaseutukaupungista, jossa lahjonta kukoistaa, hallinto on suoranaista ryöväystä ja suojattomia ihmisiä piestään. Viranhaltijat ovat epärehellisiä, ahneita ja juoppoja. Saadaan kuitenkin hälyttävä tieto, että heidän toimiaan tutkimaan on lähetetty hallituksen tarkastaja, reviisori. Väärinkäsityksen johdosta muuatta kaupunkiin eksynyttä tyhjäntoimittajaa luullaan täksi pelätyksi mieheksi. Kyseistä Hlestakovia voidellaan auliisti lahjuksin, ja hän ottaakin ne kernaasti vastaan, aluksi tosin hämmentyneenä. Tajuttuaan kaupunkilaisten erehdyksen valereviisori heittäytyy mukaan peliin ja maalailee itsestään kuvan mahtavana pietarilaisena virkaherrana.

Tarinan mottona on: "Ei pidä peiliä syyttää, jos naama on vino." Sensuuri kielsi näytelmän aluksi, mutta se pääsi vuonna 1836 ensi-iltaan tsaarin erikoisluvalla. Kulttuurihistorioitsija Egon Friedell kohotti sen Uuden ajan kulttuurihistoriassaan maailmankirjallisuuden parhaaksi komediaksi: "Se paljastaa murhaavalla naurulla kokonaisen yhteiskuntapiirin kurjan pinnan ja kauhistavat kuilut, kokonaisen aikakauden, kokonaisen kansakunnan, antaen samalla perkeleellisen mekanismin avulla henkilöhahmoilleen lenksuttavan, kummitusmaisen marionettiepätodellisuuden."

Oiva Lohtander, Jukka Sipilä, Vesa Mäkelä, Matti Oravisto ja Leo Jokela Nikolai Gogolin näytelmässä Reviisori. Kohtaus tv-teatterin näytelmästä Reviisori. Kuva: Yle kuvanauha 1975,Jukka Sipilä,Leo Jokela,Matti Oravisto,Nikolai Gogol,Oiva Lohtander,televisionäytelmät,Vesa Mäkelä

Gogolin lahjotut virkamiehet löytävät vaivattomasti vastineensa mafiasta, kummisedistä, perheistä ja ostetuista poliiseista.― Ohjaaja Veli-Matti Saikkonen, Katso 16/1975

Komedian televisiolle ohjannut Veli-Matti Saikkonen tähdensi Katso-lehden haastattelussa, ettei sen teksti ollut sidottu omaan aikaansa, 1800-luvun Venäjään, vaan siitä johti "suora linkki nykypäivään, tähän meidän oman aikamme korruptioon. Gogolin lahjotut virkamiehet löytävät helposti ja vaivattomasti vastineensa mafiasta, kummisedistä, perheistä ja ostetuista poliiseista."

Saikkonen on tehnyt Ylelle monia sovituksia muun muassa Veijo Meren teksteistä. Hän näkee Gogolissakin sukulaisuutta Mereen ja Chapliniin. Näiden kolmen huumori ei ole "vain farssia ja komediaa, vaan siihen sisältyy myös aina inhimillisyyttä ja tragiikkaa." Vaikka tv-teatterin Reviisorista on yritetty tehdä mahdollisimman hauska, Saikkonen sanoo halunneensa irtautua siihen aikojen kuluessa tarttuneesta "räyhäävästä komediaperinteestä" ja halpahintaisesta naurattamisesta (Katso 16/1975).

Leo Jokela kykeni järkyttävän hyvään työhön. Jokelan kaupunginpäällikkö vakavoitui näytelmän päähenkilöksi.― Aimo Siltari, Savon Sanomat 18.4.1975

Helsingin Sanomien Jukka Kajavan mielestä esitys epäonnistui juuri farssimaisuuden välttelyssä. Gogolin teksti oli niin ankaraa ja säälimätöntä satiiria, että "sille nauraessaan katsojan pitäisi säikähtää nauramistaan", mutta tv-teatterin tulkintaa Kajava piti pinnallisena ja helppona, henkilöohjausta löysänä ja kokonaisuutta liian teatterimaisena (HS 17.4.1975). Myös Savon Sanomien Aimo Siltari moitti esitystä pitkitetyistä teatterinomaisista kohtauksista (SS 18.4.1975).

Keskisuomalaisessa Seppo Sillman puolestaan kehui tv-sovitusta "makeaksi herkkupalaksi", joka voittopuolisesti ylsi vaikuttavaan ja mittavaan tulkintaan (Ksml 22.4.1975). Uuden Suomen Katri Veltheim piti vapautunutta ja raikasta esitystä kärkipään saavutuksena (US 18.4.1975).

Näyttelijäsuoritusten valopilkuiksi Kajava nosti Paavo Pentikäisen mestarillisen postimestarin ja ennen muuta Leo Jokelan kaupunginjohtajan: "Tässä kaupunginpäällikössä eivät pölynneet farssin maneerit. Ihminen oli idulla: tehtiin häikäilemätöntä egoistia, tehtiin laskelmoijaa ja tappion tajuajaa." Jokelan roolityötä kiittelivät muutkin arvostelijat. Keskisuomalainen ja Uusi Suomi antoivat tunnustusta myös Vesa Mäkelän turhamaiselle ja röyhkeälle Hlestakoville.

Rooleissa: Leo Jokela (kaupunginpäällikkö), Eira Soriola (hänen vaimonsa), Leena Uotila (hänen tyttärensä), Vesa Mäkelä (Ivan Aleksandrovits Hlestakov), Kaarlo Wilska (Osip, hänen palvelijansa), Matti Oravisto (koulujentarkastaja), Harri Tirkkonen (tuomari), Oiva Lohtander (sairaalan esimies), Paavo Pentikäinen (postimestari), Tauno Söder (poliisikomisarius), Pertti Weckström (Pjotr Ivanovits Dobtsinskij) ja Jukka Sipilä (PjotrIvanovits Bobtsinskij).
Tekijät: Nikolai Gogol (käsikirjoitus), Veli-Matti Saikkonen (ohjaus), Hannu Ruskomaa (kuvaus), Marja-Liisa Lehtinen (ääni), Georg Sikow (lavastus), Rauha Tahvanainen ja Airi Turunen (puvustus), Pirkko Eklund ja Eva-Riitta Kiiskinen (naamiointi), Heikki Valpola (musiikki).

Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa 26.1.2017. Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja. Sitä lähetettiin televisiossa vuosina 1995–2012.

Mäkimaat

Eeva ja Pertti Mäkimaalla on kolme lasta: Laura, Janne ja Mirja. Samassa talossa asuvat myös Pertin vanhemmat Maija ja Martti. Keskiluokkainen Mäkimaan perhe selvittää ongelmansa perheen ulkopuolella. Klikkaa kuvaa lukeaksesi lisätietoja perheenjäsenestä tai nähdäksesi vanhojen ja nuorempien Mäkimaiden sukupuut.

Luotolat

Hannes ja Karin Luotola saivat Hanneksen isältä perinnoksi asunnon Korkeavuorenkadulta. Siellä he asuvat lastensa Teemun ja Ninnin kanssa. Perheen vanhemmat pyörittävät läheistä pientä huoltoasemaa. Luotolat ratkaisevat ongelmansa perheen sisällä. Klikkaa kuvia nähdäksesi lisätietoja perheenjäsenestä tai nähdäksesi Luotoloiden sukupuun.

Luotoloiden ja Mäkimaiden lisäksi Kotikadun ensimmäisellä kaudella nähtiin paljon muitakin hahmoja. Muistatko esimerkiksi Ville Virtasen esittämän Artun, joka oli töissä bensiksellä? Ehkä muistat myös lähikioskia pitäneen Katin (Minna Aaltonen), nyrkkeilijä-Riston (Antti Reini), pikkurikollinen Jake Bymanin (Juha Veijonen) tai älykkään poliisin Seijan (Mari Rantasila)? Koskisen 16-vuotiaat kaksoset Joni ja Miro (Lev ja Pavel Linnainmaa) ovat sarjan ainoat maailmankansalaiset, jotka uskovat tietävänsä miten maailma toimii.

Ville Virtanen näytteli Kotikadun ensimmäisellä kaudella Arttua Arttu Laakso eli näyttelijä Ville Virtanen Kuva: Ari-Pekka Keränen/Yle Kotikatu,Ville Virtanen

Pavel ja Lev Linnainmaa näyttelivät Joni ja Miro Koskista Joni (Lev Linnainmaa) ja Miro Koskinen (Pavel Linnainmaa) ja salkut täynnä rahaa. Kuva: Ari-Pekka Keränen/Yle Kotikatu,lev linnainmaa,pavel linnainmaa

Mari Rantasila näytteli poliisi-Seijaa, jolla oli suhde Teemu Luotolan kanssa. Seija Jaakkola (Mari Rantasila) ja Teemu Luotola (Ville Keskilä) vuonna 1995. Kuva: Ari-Pekka Keränen / Yle kuvapalvelu. Kotikatu

Juha Veijosen näyttelemä Jake Byman on Korkeavuorenkadulla syntynyt pikkurikollinen. Jake Byman (Juha Veijonen) ja Laura Mäkimaa (Pirjo Moilanen). Kuva: Ari-Pekka Keränen / Yle kuvapalvelu. Kotikatu

Lisää tietoa Kotikadun henkilöistä löytyy muun muassa Wikipedian luettelosta.

Katsoessasi Kotikadun jaksoja Areenasta saattaa tulla tarve kommentoida tapahtumia ja kertoa fiiliksiä niistä. Olisi todella hauskaa, jos live-twiittaat katsomistasi tunnisteella #Kotikatulive. Spoilaamista ei tässä tapauksessa kannata pelätä.

Ensimmäisen kauden julkaisu Areenaan on vasta alkua! Kaikki Kotikadun 589 jaksoa julkaistaan Areenaan kuuden vuoden aikana. Oheisessa kuvassa on kerrottu tarkemmin julkaisuaikataulusta.

Kaikki Kotikadun 589 jaksoa nähdään Areenassa vuoden 2022 loppuun mennessä. Ohje siitä, miten kaikki Kotikadun jaksot ovat nähtävillä Areenassa. Ohjeessa lukee näin: Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa 26.1. 2017 alkaen puoli vuotta. Toinen tuotantokausi on katsottavissa Areenassa huhtikuun loppupuolelta al Kuva: Yle Kotikatu

Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

Kotikatu olisi saattanut jäänyt syntymättä ilman 1990-luvun alun kanavauudistusta. Kun MTV sai oman kanavansa vuonna 1993, siirtyi moni katsomaan fiktiota kaupalliselta kanavalta. Ylekin halusi pitää kiinni onnistuneesta draamatarjonnasta, ja etsi ratkaisua uudesta, "kaikille suomalaisille” suunnattavasta viikottaissarjasta. Aiemmat pitkät sarjat olivat sijoittuneet maaseudulle, uusi draama haluttiin sijoittaa kaupunkiin.

Ohjelmapäällikkö Kari Kyrönseppä ja tuottaja Hannu Kahakorpi päättivät, että sarja toteutetaan aidoissa puitteissa Etelä-Helsingissä. Niinpä tarinassa asutaan Korkeavuorenkatu 15:ssä, pyöritetään viereistä bensa-asemaa, käydään koulua Norssissa ja tarpeen tullen käytetään hyväksi vaikkapa vastapäisen Johanneksenkirkon tai viereisen korttelin Kirurgisen sairaalan palveluja. Paikoista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja kuvissa nähdään runsaasti myös "aitoja" ihmisiä eri tehtävissään tai ohikulkijoina. Alkuvaiheessa myös studiokuvat filmattiin samassa korttelissa.

Sarjan suunnittelijoita kiinnosti ajatus siitä, miten monta tarinaa ja kohtaloa elivät limittäin samassa kerrostalossa. Nämä tarinat haluttiin nyt yhdistää toisiinsa eri sukupolvien näkökulmista. Olennaista oli myös olla ajassa kiinni, asettua osaksi yhteiskunnallisia muutoksia. Lamasta oli selvitty, Suomi oli juuri liittynyt EU:hun. ”Nyt kun aletaan seurata, ja seurataan pitkään, niin varmasti tarttuu mukaan jotain tärkeää”, muisteli Kyrönseppä alkuvaiheen ajatuksia vuonna 2012.

Haluttiin nostaa peili kansan eteen, sellainen eteisen peili. Kun siitä joka päivä menee sisään ja ulos niin katsoo, keitä siellä on, mitä niille tapahtuu.― Hannu Kahakorpi, tuottaja

Uutta sarjaa pohjustettiin katsojille puffeilla, joissa näyttelijät esittelivät itse tarinan keskeisimmät henkilöt. Niistä ilmenee, miten uuden edessä myös näyttelijät olivat ja millaisella innostuksella he tehtäväänsä lähtivät. Hannesta esittävä Risto Autio esimerkiksi iloitsee siitä, että vaikka hänen yrittäjäperheellään on vaikeutensa, "on päätetty näyttää, että nää ihmiset on onnellisia.”

Hannes on niin kova jätkä, että sillä on varaa olla pehmo.― Risto Autio Hanneksesta

Perusstadilainen jätkä, kauppamies ja pärjääjä. Artussa on stadilaisuuden parhaat puolet, musta tuntuu.― Ville Virtanen Artusta

Kun Kotikatua oli takana 10 vuoden verran, asettuivat Anitta Niemi (Karin), Lena Meriläinen (Eeva), Ville Keskilä (Teemu) ja Misa Nirhamo (Janne) pyynnöstä kameran eteen muistelemaan rooliensa rakentumista ja miettimään perheidensä suhteita. Anitta Niemi kertoo myös vuonna 2000 saamastaan vakavasta aivoverenvuodosta.

Lokakuussa 2011 ilmoitettiin, että sarja päättyy joulukuussa 2012. Viimeiset kuvauspäivät dokumentoitiin, tekijöitä ja näyttelijöitä haastateltiin ja myös sarjan pitkäaikaiset fanit pääsivät ääneen. Haikeus on käsinkosketeltavaa.

Parasta on se, että se on tehty niin aidosti.― Ville Kinnunen, fani

Kotikatu innoitti uudentyyppiseen fanikulttuuriin

Kun sarja syksyllä 1995 aloitti, se ei heti saavuttanut sille asetettuja katsojalukutavoitteita. Sarjan pyörittyä puolen vuoden ajan luvut alkoivat kuitenkin nousta, ja toisella kaudella se vakiinnutti asemansa. Maaliskuussa 1997 jo miljoona suomalaista seurasi sarjaa.

Kun kaikenikäisille suunnattu perhesarja oli löytänyt yleisönsä, alkoi katsojien parissa syntyä suomalaisittain aivan uudenlaista fanikulttuuria: fanit kokoontuivat yhteisöiksi internetissä. Yle avasi sarjalle nettisivuston 1990-luvun puolella, mutta varsinainen ilmiö syntyi vuosituhannen vaihteessa, kun faneille avattiin oma keskustelupalsta. Siellä sarjan käänteitä tulkittiin monipuolisesti ja polveilevasti.

Riittävän realistinen, että siihen voi samaistua. Ei kuitenkaan sellainen, että seuraisi omaa elämää telkkarista. Se on sellasta miedosti kuplivaa saippuaa.― Tanja Määttänen, fani

Vuonna 2003 sarjan tekijät halusivat huomioida fanit ja järjestivät heille aiheesta kaksiosaisen studiovisailun. Niissä ilmeni, että faneilla oli todellista syvätietämystä sarjan vaiheista.

Löytyi ystävä (keskustelupalstalta), toinen mäkimaanikko. Se oli hieno juttu!― Kaija Rasilo, fani

Tammikuussa 2017 fanit eivät olleet ainoat, jotka iloitsivat Kotikadun julkaisemisesta Areenassa. Aamu-tv:ssä 26.1. vierailleet Lena Meriläinen ja Inka Kallén olivat silminnähden iloisia julkaisusta. Mirjaa näytellyt Kallén oli vasta 13-vuotias sarjan aloittaessa, hänelle Kotikatu sinetöi lopulta koko uravalinnan.

Yle Uutiset: Kotikatu nyt Areenassa – Kysyimme neljältä sarjan näyttelijältä parasta muistoa

Valikoituja vaiheita Kotikadulta 17 vuoden ajalta

Sarja alkaa dramaattisesti. Yhdeksänvuotias Ninni Luotola jää samassa talossa asuvan Pertti Mäkimaan auton alle. Pertin poika Janne näkee tilanteen, paikalle juossut Ninnin isä Hannes purkaa raivonsa Perttiin. Keskeiset perheet on esitelty.

Mäkimaat ovat ylempään keskiluokkaan kuuluva perhe, jossa leivän kotiin tuo Hietalahden telakalla työskentelevä juristi-isä. Äiti Eeva on taannoin työskennellyt sisustustoimittajana. Lapsia on kolme: nuorin Mirja on koululainen, Janne lukiolainen ja Laura elää jo omaa elämäänsä. Myös Pertin vanhemmat Maija ja Martti asuvat samassa talossa Korkeavuorenkatu 15:ssä. Mäkimaiden perheessä tuntuu vallitsevan puhumattomuuden kulttuuri.

Luotolat pyörittävät Johanneksenkentän kupeessa huoltoasemaa. Hannekselle yrittäjyys on tuttua, jo hänen vaarillaan oli ollut tukkukauppa samoilla kulmilla. Hannes istui nuorena vankilassa pikkurötöksistä, paluu normaalielämään oli onnistunut Karinin ja vastasyntyneen Teemun ansiosta. Karin on kotoisin Turun saaristosta ja koulutukseltaan automekaanikko. Teemulla on 11 vuotta nuorempi pikkusisko Ninni. Perheen keskinäiset suhteet ovat hyvät ja lämpimät.

Sitä haluaa tietää, mitä niiden ihmisten elämään kuuluu, vaikka ne onkin fiktiivisiä.― Arto Heinonen, fani

Janne ja Teemu ovat naapuruuden ja koulukaveruuden myötä myös ystäviä. Janne on ollut lapsesta asti teräväpäinen tiedonhakija ja tutustui mm. tietokoneisiin jo hyvin nuorena. Koulu on Jannelle helppoa, ja sama älyllinen ylemmyys leimaa hänen suhdettaan myös omaan perheeseensä. Hän on aktiivinen ja fiksu, mutta ei varsinainen joukkuepelaaja.

Teemu puolestaan on sosiaalisesti lahjakas ja tulee siksi pärjäämään aina, joskaan ei ilman työtä. Hannes on ollut Teemulle hyvä miehenmalli, eikä Teemulla ole tarvetta machoilla. Nuoresta iästään huolimatta Teemulla on ollut jo useita tyttöystäviä. Teemu ymmärtää hakeutua itseään fiksumpien joukkoon ja oppii siinä sitten itsekin.

Syksyllä 1998 Mäkimaiden arki järkkyi, kun Eevan äiti Kaisa ilmestyi heidän ovelleen ja ilmoitti tulleensa heille kuolemaan. Eevan ja Kaisan välit olivat katkenneet 12 vuotta aiemmin. Syksyn ja talven aikana keuhkosyöpää sairastava Kaisa ehti vaikuttaa Mäkimaiden elämään monin tavoin ja vähitellen myös äiti ja tytär alkoivat nähdä toisensa uusin silmin. Lujatahtoinen Kaisa jäi myös katsojien mieliin.

Toinen yleisöä järkyttänyt tapaus koettiin vuonna 2002, kun Teemun vaimo Mimmi kuoli täysin yllättävästi, mutta uskottavasti. Moni katselija piti Mimmin kuolemaa yhtenä tv-draamamme koskettavimmista kuolinesityksistä. Järkyttyneet katsojat kiittivät juonenkulun uskottavuutta ja etenkin Teemun surun käsittelyä. "Kokeneimmankin tv-katsojan muurit murtuivat", kirjoitti eräs. "Vaikea asia osattiin esittää hienovaraisesti, ilman alleviivausta", kirjoitti toinen.

Mä luulen, että katsojat tietävät Teemusta paljon enemmän kuin mä itse.― Ville Keskilä (2012)

Syrjähypyiltäkään ei toki vältytty. Vuonna 1997 Eevan ja Pertin liitto rakoili vakavasti, kun Pertin Ruotsissa elänyt veli Veikko ilmestyi kuvioihin, ja hänellä oli suhde Eevan kanssa. Oli tosin Pertilläkin reissunsa. Vuonna 2003 jännitettiin, miten Hanneksen ja Tuija-papin välille roihahtanut romanssi oikein etenee.

Läheinen Johanneksenkirkko ja kirkolliset työt näkyivät sarjassa voimakkaasti. Janne lukee papiksi ja pastori Kangasharju, Tuija, vaikuttaa monen elämään. Yksi keskeisistä roolihahmoista on suntio Mauri Alho, jonka kaikki tuntevat. Vuonna 2003 kotikatulaiset kokoontuivat kirkkoon viettämään Maurin ja Maijan häitä, mutta morsian ei sittenkään pystynyt kävelemään alttarille asti. Vuotta aiemmin olivat tutut Tiernapojat sitä vastoin reippaasti astelleet samaan paikkaan.

Mäkimaiden ja Luotoloiden lisäksi sarjassa oli vuodesta 1999 lähtien seurattu Lappeenrannasta Helsinkiin muuttaneen Partasen perheen arkea. Perheen Onni-isä oli hyvää pataa Maurin kanssa.

Vuonna 2004 sarjan kuvaaminen Korkeavuorenkadulla tuli Ylelle liian kalliiksi. Tuotanto päätettiin siirtää yhä enemmän studioon, joskin ulkokuviakin tarvittiin. Päätettiin, että Kotikatu muuttaa Kallioon. Säästön lisäksi päätöstä perusteltiin sisällöllisillä syillä: varallisuuserot Helsingissä olivat lisääntyneet, ja se haluttiin näyttää myös katsojille.

Muutto Kallioon toteutettiin erikoisella tavalla, sillä osa 23.12.2004 lähetetystä jaksosta oli suoraa lähetystä. ”Kuinka fiksu ratkaisu se oli, että porukka käveli oikeasti Pitkänsillan yli, ehkä siinä oli enempi sellaista sisäpiirivitsiä”, Kyrönseppä mietti vuonna 2012. Kalliossa uudenlaiseksi pulmaksi nousi Risto Aution mukaan se, että paikalliset asukkaat eivät ”noin vain hyväksyneetkään sitä, että siellä kuvataan”.

Haluttiin lisää karheutta.― Kari Kyrönseppä (2012)

Muutamaa vuotta myöhemmin katsojaluvut olivat selvässä laskussa. Yleisön mielestä sarjassa tapahtui liian vähän. Ratkaisuna oli käsikirjoitustiimin vaihtaminen, esityksen jakaminen torstaille ja perjantaille sekä kameratekniikan uusiminen. Jatkossa nähtiin paljon lähikuvia.

Kotikadulle asteli nyt runsas joukko uusia, nuoria henkilöhahmoja. Vanhatkin kaartilaiset löysivät itsestään uusia piirteitä tai heidän elämänsä muuttui äkillisesti. Esimerkiksi Jannen seksihalut lisääntyivät, Laura huomasi olevansa biseksuaali, Maija dementoitui yhdessä yössä ja Pertti Mäkimaa sai tietää olevansa tuore isä. Moni katsoja kavahti uusia käänteitä, ja huolestuneimmat heistä allekirjoittivat adressin "Kotikadun pelastamiseksi". Osa käänteistä oli vaikeita myös näyttelijöille: esimerkiksi Anitta Niemi vierasti kovasti ajatusta siitä, että Karin todella voisi polttaa Bensiksen.

Roopen ja Niinan suhde otti kyllä päähän. Erityisesti.― Kaija Rasilo, fani

Sarjan viimeisenä keväänä vuonna 2012 Pertti jää Ninni Luotolan ajaman auton alle ja loukkaantuu vakavasti. Kuntouduttuaan hän päättää jäädä eläkkeelle.

Viimeisessä osassa eletään itsenäisyyspäivää. Janne, Laura ja Mirja järjestävät yllätyksen eläkkeelle jäävälle Pertille, mutta tulevatkin itse yllätetyiksi, kun eläkejuhlat muuttuvat häiksi. Janne vihkii vanhempansa baaritiskin ääressä. Teemu ja hänen vaimonsa Niina muuttavat kolmeksi vuodeksi Shanghaihin. Niina odottaa kaksosia ja on juuri saanut kuulla, että tuleva kiinalainen työnantaja myöntää hänelle yhden viikon äitiysloman. Maija sytyttää kynttilät ikkunalle ja miettii, miten aika on kulunut ja millaista elämä jatkossa tulisi olemaan.

Nämä ihmiset ovat osa yhteistä suomalaista kokemusta, yhteistä muistoa.― Heidi Köngäs, ohjaaja (2012)

Kirjoituksessa esitetyt henkilöhahmojen luonnehdinnat ja taustat perustuvat vuonna 1995 käsikirjoitettuihin roolihenkilöiden taustatietoihin.

Kotikadun henkilöhahmot Wikipediassa

Selaa alaspäin nähdäksesi kuvagallerian

Lue lisää:

Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

Kaikki Kotikadun 589 jaksoa julkaistaan Areenaan vuosien 2017–2022 aikana. Oheisessa kuvassa on kerrottu tarkemmin julkaisuaikataulusta.

Ohje siitä, miten kaikki Kotikadun jaksot ovat nähtävillä Areenassa. Ohjeessa lukee näin: Kotikadun ensimmäinen kausi on katsottavissa Areenassa 26.1. 2017 alkaen puoli vuotta. Toinen tuotantokausi on katsottavissa Areenassa huhtikuun loppupuolelta al Kuva: Yle Kotikatu

Kotikatu valokuvissa

Pikku Kakkosen juontaja on lapsen kaveri, joka johdattaa uuteen ohjelmaan ja rakentaa ohjelmapalikoista kokonaisuuden. Tutun ja turvallisen kaverin kanssa on mukava katsella ohjelmia. Tässä esiteltynä juontajia ennen 2000-lukua.

Pikku Kakkosen ensimmäinen juontaja Pekka Salo kasvatti rairuohoa pääsiäisenä 1977.

Tapio Holappa koristeli Pikku Kakkosen ensimmäistä joulukuusta 22.12.1977.

Ansku (Anna-Liisa Kirsi) kertoo juonnossaan Hulina-nimisestä pojasta, joka halusi aina vaan lisää leluautoja. Liikenteen ääniä kuunneltiin 12.9.1978.

Muistatko Osku-laitteen, jolla juontaja käynnisti esitettävät ohjelmat? Jukka Nurminen starttaa kuvanauhakoneeella Pikku Kakkosen postin 26.1.1979.

Junnella (Jukka Rautiainen) oli usein juontokaverina Ransu. 3.2.1981 kaksikko esitti laulun Liru laru loru ja leikki Mitä tiedät ystävästäni -leikkiä.

Päivi Portaankorvan kesäjuonnoissa lelukaksikko heräsi elämään. Nalle (Pirkko-Liisa Tikka) ja Molla (Maija Salo) näkevät musiikkia. Ohjelma on vuodelta 1985.

Marita Porrassalmi ja Sohvi Sirkesalo esittävät Vappu Liipolan satuun perustuvan näytelmän Keijun syntymäpäivälahja. Kertojana Anna-Liisa Kirsi. Ohjelma on vuodelta 1985.

Janne Mäkinen muistuttaa nallelle liikunnan merkityksestä. Ohjelma on vuodelta 1988.

Olli Monosen ensimmäinen juonto 29.2.1988.

Ilkka Herkman tutkii veden pintajännitettä. Ohjelma on vuodelta 1994.

Ransu on etsinyt arkistosta Minna Rinne-Laturin ensimmäisen juonnon. Ransu muistelee myös Minnan nauhavoimisteluvalmennusta. Ohjelma on esitetty 20.5.1997.

Mari Pöytälaakso kasvattaa herneenversoja. Ohjelma on esitetty 22.5.1997.

Eila Roine tulee nalleovesta 27.5.1997.

Anna Riihimäki loruilee Ransulle. Ohjelma on esitetty 18.5.1998.

Anu Tuomi-Nikula kertoo purjehtimaan lähtevästä Onni-ankasta. Ohjelma on esitetty 21.5.1998.

Satu Sopanen kutsuu mukaan satutuntiin. Seurana sammakkokuoro. Ohjelma on esitetty 12.5.1998.

Ysäri-Suomen suosikkipitkätukan Mikko Kuustosen juontamaa ohjelmaa esitettiin vuoden 1992 syksystä kevääseen 1993. Musiikkiohjelmasarja toi esille kansakunnan tunnetuimpia taiteiljoita, poikkeuksellisissa puitteissa. Ohjelmassa korostettiin intiimiä tunnelmaa ja akustista tulkintaa. Perinteisten haastatteluiden sijaan annettiin tilaa vakavallekin keskustelulle. Artikkeliin on koottu sarjan syyskauden kaikki jaksot.

Lähtökohdiltaan Q ja tähdet poikkesi Mikko Kuustosen aiemmasta musiikkiohjelmasarjasta Q-klubista (1991). Tällä kertaa ohjelman vieraat eivät saapuneet yleisön eteen esiintymään, vaan nyt luotettiin intiimimpään tunnelmaan. Monissa esityksissä soitanta suoritettiin akustisesti.

Sarjan perusajatuksessa on selviä yhteneväisyyksiä vuosikymmeniä myöhemmin televisiossa nähtyihin Ylen Kosketuksessa-konserttisarjaan ja Nelosen Vain elämää -konseptiin.

Kuustosen vieraiksi saapui aikakauden suosituimpia suomalaisartisteja, "ystäviä", kuten juontaja itse totesi Katso-lehdelle ohjelmavuonna. Vieraat valikoituivat myös ohjelman ohjaajan Matti Grönbergin sekä studio-orkesterin johtajan Esa Kaartamon myötävaikutuksella.

Sarjaa kuvattiin syyskaudella Stansvikin kartanossa, Svalvikin taidetalossa ja Aino Acktén huvilalla. Luonnonkauniit maisemat ja tunnelmalliset miljööt inspiroivat paitsi ohjelmaan vieraaksi saapuneita artisteja, myös isäntä Kuustosta itseään. Musiikillisesti ohjelmasarjan taso oli erittäin korkea. Q ja Tähdet -orkesterissa soittivat johtajakitaristi Kaartamon lisäksi Olli Haavisto, Janne Haavisto, Jari Nieminen, Jarmo Nikku, J-P Virtanen, Pekka Lehti, Kim Lönnholm ja Harry Ala-Kojola.

Kirka esitti ensimmäistä kertaa Daa-da daa-dan

On aivan uskomatonta, että mä en ole tiennyt mitä on olla yksi kuukausi tekemättä yhtään duunia. Olla niin sanotusti kesälomalla.― Kirka

Sarjan avausjakson vieraaksi saapui suosikkilaulaja Kirka Babitzin. Laulaja esitti ohjelmassa ensimmäistä kertaa veljensä Sammyn hittikappaleen Daa-da daa-dan, seesteisellä sovituksella.

Haastattelutuokioissa Kirka puhui muun muassa itsetunnon ja -varmuuden tärkeydestä muusikolle. Lisäksi kuullaan tähden kokemuksia vaikeammista ajoista. Haastattelussa puhutaan tähteydestä, julkisuudesta, avioerosta, loppuun palamisesta ja isyydestä. 1960-luvun alussa alkaneella uralla kaikista nujertavin asia oli kuitenkin ollut tajuta, että saavutetusta suosiosta oli aina älyttömän vaikeaa luopua.

Erikoismaininnan ansaitsee jakson päättävä mahtipontinen Krokotiilirock, peräti yhdentoista henkilön soittamana.

Ensimmäisen jakson kappaleet. Esittäjänä Kirka jos ei toisin mainittu: Rakkauden sain, Kauniit unet (Mikko Kuustonen esittää), Kahden hullun matka, Alku kaiken kauniin, Daa-da daa-da, Abrakadabra (Kuustonen), Krokotiilirock

Susanna Haavisto ei näytellyt laulajaa

Kun tuntee itsensä vanhemmaksi, niin huomaa hirveästi samankaltaisia asioita, mitä on ollut omassa lapsuudenkodissa.― Susanna Haavisto

Näyttelijänä ja laulajana tunnettu Susanna Haavisto oli ohjelman aikoihin ryhtynyt levyttämään, hankkinut työhuoneen ja vielä aloittanut kirjoitusprojektin. Sarjan toisessa jaksossa esiintyykin määrätietoinen taiteilija, joka ei suostu lokeroimaan itseään vain teatterilavalle tai äänitysstudioon.

Haastattelussa kuullaan pakollinen "millaista on olla samaan aikaan äiti ja taiteen tekijä" -kysymys, mutta Haavisto ei arkaile puhua avoimesti perhe-elämänsä velvoitteista. Haavisto onkin todellisen taiteilijasuvun jäsen, joten taiteilijaperheen käytännöt hän on kokenut itse lapsuudenkodissaan.

Susanna Haaviston molemmat veljet toimivatkin Q ja tähdet -taustaorkesterin jäseninä, mutta Susannan vierailujaksossa Janne-veli joutui kuitenkin jättämään esiintymisensä väliin.

Toisen jakson kappaleet. Esittäjänä Susanna Haavisto jos ei toisin mainittu: Kakstusviinaa (Kuustonen), Vesi joka palaa, Puhdas sivu, Hiljaiset enkelit, Ero, Elämä kassiin, Näissä huoneissa (Kuustonen)

Edu Kettunen rakensi veneen ja pakeni merille

Se on lähinnä yhteiskunnasta pako nyt vuorossa.― Edu Kettunen

Live-esiintymisiä ja tv-vierailuita pääasiassa vältellyt ja 1990-luvun alussa hieman jopa erakoitunut Edu Kettunen saatiin kuin saatiinkin maaniteltua sarjan kolmannen jakson tähdeksi. Suostumisen suurimpana syynä lienee ollut ohjelman idyllinen ja syrjäinen kuvauspaikka Svalvikin huvilalla.

Ohjelmassa Kettunen ja Kuustonen puhuvatkin maalle muuttamisesta sekä mielenrauhan tärkeydestä. Cover-kappaleita kuullaan mm. kantrilegenda Willie Nelsonilta.

Amerikan musiikin suuri ystävä Kettunen oli pian ohjelman jälkeen lähdössä perheineen merille pitemmäksikin aikaa. "Venekulkuripohjalta", kuten veneensä itse rakentanut Kettunen haastattelussa kuvailee.

Kolmannen jakson kappaleet. Esittäjänä Edu Kettunen jos ei toisin mainittu: Minä ajoin koko yön, Joo mä tuun (Kuustonen), Louise, Drifter's Wife (Esa Kaartamo), Blue Eyes Crying in the Rain, Tämä on sininen (Kuustonen), Retki meren rantaan, Kone älä hyydy

Maarit ja Sami Hurmerinta sekä rockin roolin muutos

Me eletään just sitä aikaa, että nähdään aivan hirvittäviä uutiskuvia taas.― Maarit Hurmerinta

Kuustosen aiemmassa Q-klubi-ohjelmassakin vieraillut muusikkopari Maarit ja Sami Hurmerinta saapuivat neljännessä jaksossa kyläilemään Aino Acktén huvilalle.

Jakson haastatteluosuudessa tuumaillaan muun muassa rock-musiikin aseman muutosta "sitten Woodstockin". Totutusti pariskunnan hiljaisempana osapuolena tunnettu Sami Hurmerinta pääsee hänkin ääneen tällaisten vakavampien asioiden äärellä.

Musiikkinostalgian lisäksi aktiivisesti hyväntekeväisyytyötä tekevän pariskunnan puhe karkaa myös kansainvälisiin kriiseihin. Hurmerinnat pahoittelevatkin, että vaikka kehitysmaiden ongelmat olivat olleet läsnä jo heidän uransa alussa ja olivat ne sitä edelleenkin.

Jakson musiikillinen anti on jälleen kerran ainutlaatuista. Etenkin Maaritin teknisesti ensiluokkainen laulu pääsee koruttomassa nauhoitusympäristön poikkeuksellisesti esille. Levyillä Maaritin laulua on tavallisesti kuultu erittäin tarkasti tuotettua.

Neljännen jakson kappaleet. Esittäjinä Maarit ja Sami Hurmerinta jos ei toisin mainittu: Hei kuu, Enkelit lentää sun uniin (Kuustonen), Sademetsän asukas, Nukun radio päällä, Maailman lapsi, Hopealanka (Kuustonen), Jos tahdot tietää

Pave Maijanen latasi menneisyydestään

Fever on sellainen biisi, etten mä tunnu pääsevän eroon siitä.― Pave Maijanen

Pave Maijanen aloitti solistina jo 1960-luvulla ja lauloi muun muassa Albert Järvisen ja Royalsin levyillä. 1970- ja 1980-luvuilla Maijanen toimi aktiivisesti tuottajana ja hänen nimensä löytyi mm. Wigwamin ja Dingon levyistä. Maijasen läpimurto sooloartistina tapahtui kasari-Suomessa.

1990-luvulle tultaessa ja Q ja tähdet -ohjelman aikana Maijasen ura oli kuitenkin ehtinyt taantua huippuvuosista. Aivan lähihistoriasta lyötyi myös pettymys, kun komeaääninen laulaja sijoittui samana vuonna viimeiseksi Euroviisuissa. Maijanen edusti Suomea kappaleella Yamma Yamma.

Mikko Kuustosen haastattelussa Maijanen esiintyy kuitenkin optimistisena ja rationaalisena. Ulkomaiden valloituksesta hän ei puheissaan juurikaan perusta ja buutsit pysyvät pitkän uran tehneellä ammattilaisella tukevasti maan kamaralla.

Hankalimpina hetkinä hän kertoo ammentavansa voimaa menneisyydestään, etenkin lapsuudestaan. Hyvät ja vahvat muistot kantavat eteenpäin paitsi elämässä myös muusikonuralla. Menneisyydestään Maijanen myös ammentaa materiaalia työhönsä. Usein nämä tarinat kuullaan hänen kappaleittensa sanoituksissa.

Viidennen jakson kappaleet. Esittäjänä Pave Maijanen jos ei toisin mainittu: Joojoomies (Kuustonen), Fever, Ikävä, Musta Mercedes -62, Peaceful, easy feeling (Kim Lönnholm), Teenage Nervous Breakdown, Yhtenä yönä

Tuore pariskunta: Kärkinen & Kallio

Silloin oli olemassa vain työsuhde, kun sitä tehtiin.― Ile Kallio

Ohjelmasarjan syyskauden viimeisessä jaksossa vierailivat Kaija Kärkinen ja Ile Kallio. Pariskunnan yhteistyö oli alkanut musiikillisesti vuonna 1991, kun Kärkinen edusti Kallion säveltämällä Hullu yö -kappaleella Suomea Euroviisuissa. Haastattelusosuuksissa sivutaan myös pariskunnan yhteenasettumista, joka ei sujunut täysin kivuttomasti. Myös Kallion avioerosta keskustellaan.

Hurriganesin kitaristina toiminut Kallio esiintyy ohjelmassa erittäin seesteisenä. Mies kertoo rokkiuran ja vanhemmuuden yhteensovittamisesta sekä vertailee tuolloista musiikkiuraansa Hurriganesin remuaikoihin.

Musiikillisesti vierailija-duo varastaa jaksossa huomion koko muulta orkesterilta.

Kuudennen jakson kappaleet. Esittäjinä Kaija Kärkinen ja Ile Kallio jos ei toisin mainittu:Kun kissat jättävät kaupungin (Kuustonen), Kyynelhelmet, Kuuhullu, Hotellin aulassa, Nuorallatanssi, Tunnen tämän ikävän (Kuustonen), Laulu jää

Q ja tähdet valokuvina

Uusi vuosi tuo mukanaan uusia vanhoja musiikkiohjelmia. Muun muassa Tuubia, Viuluviikareita ja Groovymeisseliä.

Lista TOP 40 -julkaisumme jäi vuodenvaihteessa tauolle. Kauan eläköön jo julkaistut Listat!

Yle Areenaan on nyt julkaistu viikottaisohjelman kaikki jaksot vuosilta 1994, 1995 ja 1996. Lista TOP 40:n julkaisu aloitettiin lokakuussa 2015 ja sarjan jaksoja on kerrytetty Areenaan viikoittain. Listaa on nyt julkaistu lähes 150 kokonaista jaksoa.

Listan on nyt aika tehdä tilaa uusille vanhoille musiikkiohjelmille. Vuoden 2017 aikana julkaisemme kokonaisia musiikkisarjoja neljältä vuosikymmeneltä, Tuubista ja Viuluviikareista aina 2000-luvun Musiikki-tv:n uusiin tuuliin.

Keväällä Iltatähti, Q ja tähdet, Rockstop ja Pål Pressli

Ensimmäisinä tänä vuonna julkaistiin viimeisetkin Iltatähti-sarjan 1970-luvun jaksoista.

Maalis–huhtikuussa siirrymme julkaisemaan kasari-Iltatähteä ja ohjelman kaikki kokonaisina säästyneet jaksot julkaistaan jatkossakin Yle Areenaan. Iltatähden julkaisun yhteydessä olemme myös ennallistaneet monia vain osittain säästyneitä jaksoja.

Tammikuussa julkaisimme myös ensimmäisen kauden Mikko Kuustosen isännöimästä Q ja tähdet -sarjasta. Vuoden 1992 syksyllä esitetyt kuusi jaksoa julkaistiin tammikuun viimeisenä päivänä Areenaan. Sarjan loput kuusi jaksoa julkaistaan huhtikuussa 2017.

Kevään aikana julkaistaan myös vuosina 1984 ja 1985 esitetty kahdeksanosainen Pål Pressli Show. Paul Olinin tähdittämä nuorten musiikkiviihdeohjelma oli veikeä sekoitus sketsejä, musiikkivideoita ja jatkokertomuksia.

Lisäksi julkaisemme Heli Nevakareen Rockstopin vihoviimeisen kauden vuoden 1992 syksyltä. Kaikki viisi aikaisempaa Rockstop-vuotta löydät jo nyt Elävästä arkistosta.

Mikko Kuustosen Q ja tähdet ohjelmaa kuvattiin 1993 keravalaisessa sisähuvipuistossa. Mikko Kuustosen Q ja tähdet ohjelmaa kuvattiin 1993 keravalaisessa sisähuvipuistossa. Kuva: Yle kuvanauha Mikko Kuustonen,Yle Elävä arkisto

Kesällä palataan 2000-luvulle ja aloitetaan Tuubi

Kesällä raotamme vihdoin ja viimein 2000-luvun Musiikki-tv:n Pandoran lipasta.

Aloitamme Musiikki-tv:n julkaisun Uuden musiikin erikoisohjelmalla vuoden 2006 syksyltä ja vuoden 2007 keväältä. Ohjelma koostuu tuolloin täysin tuoreista musiikkivideoista ja ajankohtaisista haastatteluista. Yli 30 jaksoa kattavat juuri sen musiikkiaikakauden, johon aiemmat ohjelmajulkaisumme eivät ole yltäneet.

Ikivihreänä kesäjulkaisuna suoritamme myös legendaarisen Tuubi-sarjan säilyneitä jaksoja vuosilta 1979–81. Sarjan muistetuimpana juontajana toimi Heikki "Hector" Harma.

Musiikki-tv:läisiä silloin joskus 2000-luvulla: Laura Vähähyyppä, Erno Kulmala, Ile Uusivuori, Harri Hakanen ja Marja Hintikka. Musiikki-tv:läiset Laura Vähähyyppä, Erno Kulmala, Ile Uusivuori, Harri Hakanen ja Marja Hintikka. Vähähyyppä juonsi Uuden musiikin erikoisohjelmaa. Kuva: Yle kuvapalvelu Ilkka Uusivuori,Musiikki-tv,Yle Elävä arkisto

Loppuvuodesta nähdään Viuluviikareita, saadaan yliannostus ysäriklubeja ja kuljetaan Tuubin loppuun

Opetusohjelmiemme kirkkaimpia klassikoita on Viuluviikarit, missä katsojat saivat seurata 4–7-vuotiaiden lasten etenemistä "musiikkimaassa". Aloitamme syksyllä tämän vuosina 1979 ja 1986 esitetyn sarjan julkaisemisen. Sarjassa esiintyivät mm. nuoret Linda Lampenius ja Kuusiston veljekset. Musiikkimaan oppaana toimi unkarilaissyntyinen Géza Szilvay ja sekä hänestä että sarjassa esiintyneistä lapsista tuli aikanaan tv-katsojien suosikkeja.

Ysäritunnelmaa pimeneviin iltoihin haetaan klubeilta. Aki Sirkesalon ja Sami Saaren vetämä Groovymeisseli kuvattiin 1996 ja 1997 Vanhalla Ylioppilastalolla. Vieraina sarjassa mm. Michael Monroe (ruskealla tukalla), Maarit sekä Sami Hurmerinta ja Tuomari Nurmio.

Yksi pykälä rokimpaan suuntaan meisselistä on Mikko Kuustosen Q-klubi, joka julkaistaan niin ikään syksyn aikana Areenaan. Tampereen Tullikamarille kutsuttiin vuonna 1991 konsertoimaan mm. Juice Leskinen, Jim Pembroke, Dave Lindholm ja Eero Raittinen.

Loppuvuoden aikana julkaistaan myös loputkin Tuubi-ohjelman kokonaisina säästyneet jaksot.

Opettaja Géza Szilvay (toinen vas.) sekä Viuluviikarit Joni Ollaranta, Maiju Paukkunen ja Réka Szilvay. Ote Viuluviikarit musiikkimaassa -ohjelmasta (1979). Kuva: Håkan Sandblom / Yle. Viuluviikarit musiikkimaassa

Nurmio, Sirkesalo ja Saari jammailevat Groovymeisseli-ohjelmassa 19.10.1996. Nurmio, Sirkesalo ja Saari jammailevat Groovymeisseli-ohjelmassa. Kuva: Yle kuvapalvelu Aki Sirkesalo,Sami Saari,Tuomari Nurmio

Koska kertaus on opintojen äiti, tässä vielä pähkinänkuoressa edellämainitut julkaisut.

Itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuoden innoittamina valikoimme yleisön toiveista Suomen poliittiseen historiaan liittyviä ohjelmia. Valikoimasta tuli kattava ja mielenkiintoisesti valtaa ja sen pitäjiä kuvaava kokoelma draamaa 1990–2010-luvuilta.

Satavuotiaan Suomen poliittisista käänteistä syntyi Toivotut: Vallan kulisseissa -paketti. Sen sisältämät ohjelmat ovat katsottavissa Areenassa vuoden ajan. Muista myös upouusi Presidentti-sarja.

Presidentit on kymmenosainen dokumenttidraama vuodelta 2005. Sarjan jaksot kertovat Suomen presidenteistä kansakuntamme kohtalonhetkissä. Jokainen osa näyttää yhden keskeisen päivän tai ajanjakson kunkin presidentin valtakaudella – kymmenen presidenttiä Ståhlbergistä Ahtisaareen.

Piru ja peijooni on Kekkosen ajan Suomesta kertova kuusiosainen draamadokumentti vuodelta 2008. Sarja on ajankuva suomettumisen vuosista – Kekkoslovakiasta, noottikriisistä, salaisista muistioista ja ETYKistä sekä lopulta vanhan presidentin sairastumisesta ja uudesta valtataistelusta.

Presidentin mies -sarja kertoo ajasta, jolloin maailma ja Suomi muuttuu. Murhe pankkikriisistä, lama ja vaikeat ajat ovat ohi. Suomi ja sen johtajat kulkevat reippain mielin kohti uutta, uljasta tulevaisuutta Euroopan liittovaltion osana. Valta turmelee, mutta Presidentin mies todistaa, että vielä pahemmin turmelee vallan puute. Kolmiosainen draamasarja on vuodelta 1998.

Kolme Haavikkoa sekä yksi Donner ja musta Mannerheim

Presidentti on kuvitteellinen tarina Annasta ja presidentistä, valtataistelusta ja vallan käytöstä. Kirjeenvaihtajana toimiva Anna rakastuu valtaa käyttävään mieheen, josta tulee myöhemmin tasavallan presidentti. Eräs professori yrittää selvittää Annan suhdetta presidenttiin. Vuonna 2000 ensilähetetty elokuva perustuu Jörn Donnerin kirjaan ja on myös kirjailijan ohjaama.

Kirkas ilta perustuu Paavo Haavikon tekstiin Urho Kekkosesta. Yhden miehen näytelmä on kuvattu edesmenneen presidentin asunnossa Tamminiemessä. Pitkäaikainen valtionpäämies muistelee omaa elämäänsä ja näkee siinä kymmenen erilaista vaihetta: "Olin liian nuori jääkäriksi, se oli ensimmäinen roolini... ja viimeinen oli se, kun minusta tuli olkikupo."

Myös Suuri peli, korkeat panokset on Paavo Haavikon kertomus, joka kertoo neljästä nuoresta miehestä, jotka matkustavat Tarttoon solmimaan rauhaa Neuvosto-Venäjän kanssa. He olivat sisäpiiriä jo vuonna 1920 ja kaikista heistä tuli ministereitä myöhemminkin. Neuvottelujen pitkittyessä he pelaavat korttia ja puhuvat suunsa puhtaaksi siitä, miksi Suomi oli ajautunut tähän tilanteeseen. Sen pelin nimi on Pro Patriae ja siinä kaikki keinot ovat luvallisia.

Sylvin kamari on Paavo Haavikon kirjoittama kunnianosoitus lujalle ja vahvalle naiselle. Draama perustuu Marja-Liisa Vartion ja Sylvi Kekkosen väliseen kirjeenvaihtoon. Pääosassa tässä vallan kulisseja avaavassa elokuvassa on taiteilijaprofessori Seela Sella.

Suomen marsalkka on kenialais-suomalais-virolainen mukaelma Gustaf Mannerheimin elämästä. Afrikkalaiseen tarinankerrontaan perustuva elokuva kertoo yksinäisestä miehestä sankarimyytin takana. Elokuvan teosta tehtiin myös kuusiosainen dokumenttisarja Operaatio Mannerheim.

Lue lisää:

Operaatio Mannerheim -sarja kertoo kohutun elokuvan teosta

Dokumentaarinen sarja Operaatio Mannerheim kertoo kohua herättäneen elokuvan tekemisestä ja taustoista. Sarja näyttää elokuvaprosessin haasteet, tekijöiden tuskailut ja ilon hetket. Se pyrkii myös vastaamaan siihen miksi ja miten Ylen tuottama Mannerheim-tulkinta Suomen Marsalkka -elokuva tehtiin.

Koska toivedraamamme eivät kuitenkaan kata koko itsenäisen Suomen tarinaa, täydensimme joukkoa dokumentilla Suomen toistaiseksi ainoasta naispresidentistä Tarja Halosesta.