Mikko Kuustosen musiikkiohjelmasarja jatkui keväällä 1993. Suomalaisia suosikkiartisteja ja kokoonpanoja kestittiin jälleen kuuden jakson verran Cantina West -ravintolassa sekä keravalaisessa sisähuvipuisto Planet FunFunissa. Kevätkauden vieraat olivat syyssarjaa ajankohtaisempia ja musiikkiesitysten ohessa rupateltiin syväluotaavasti.

Kartanot kävivät syksyllä 1992 kylmiksi, joten Q ja tähdet -musiikkisarjaa siirryttiin talven ja kevään ajaksi kuvaamaan sisätiloihin. Pitsikartanoromantiikka vaihtui Suomen Texasiin eli helsinkiläisravintola Cantina Westiin ja keravalaiseen sisähuvipuisto Planet FunFuniin. Tv-sarjan jälkimmäinen puolisko oli myös musiikillisesti syksyn jaksoja rockahtavampi. Kansansuosikkien ja tekijäkaartin ystävien lisäksi ohjelmaan kutsuttiin uusia, nousevia kykyjä. Aivan täysin ei toki vanhoilta konkareiltakaan vältytty.

Q ja Tähdet -orkesterissa soittivat edelleen Esa Kaartamo, Olli Haavisto, Janne Haavisto, Jari Nieminen, Jarmo Nikku, J-P Virtanen, Pekka Lehti, Kim Lönnholm ja Harry Ala-Kojola.

Lupaava Samuli Suomen Texasissa

Ei se ole itsetarkoitus, se rocktähteys.― Samuli Edelmann pohtii uraansa muusikkona

Kevään ensimmäisen jakson vieraana tavattiin "lupaava nuori baritoni" Samuli Edelmann. Suurelle yleisölle Edelmann oli tullut tunnetuksi vuoden 1991 euroviisukarsinnasta, jossa hän sijoittui toiseksi kappaleella Peggy. Vaikkei kappale vienyt laulajaa Euroviisuihin, tuli siitä Edelmannin uran ensimmäinen suuri hitti. kuuntele Peggy euroviisukarsinnoista

Q ja tähdet -jakson aikana laulaja esiintyi Helsinki Sound Machine -yhtyeen kanssa, joka oli kasattu pian Peggyn menestyksen jälkeen. Yhtyeessä soittivat Peter Engberg, Janus Hanski, Kalle Chydenius, Leri Leskinen, Jussi Chydenius ja Sami Kuoppamäki.

Näyttelijänäkin uraansa luonut Edelmann muisteli ohjelmassa Mikko Kuustoselle myös aikaansa Helsingin Teatterikorkeakoulussa Jussi Parviaisen opissa. Näyttelijäkoulu nousi 1980-luvulla otsikoihin tämän tästä ja monen mielestä vääristä syistä. Samoihin aikoihin Edelmann lähti itse pianotunneille ja siirtyi luomaan uraansa musiikin parissa.

Seitsemännen jakson kappaleet. Esittäjänä Samuli Edelmann & Helsinki Sound Machine jos ei toisin mainittu: Yön valot, Pahat kielet, Lapset, Veljenmalja, Lasihelmi, On hetki ja Tiedätkö?, Let it grow (Kuustonen sekä Q ja Tähdet -orkesteri).

Koko kansan Värttinä

Meiltä ei ole tullut tarpeeksi kovia jätkiä -- tai tarpeeksi kovia tyttöjä.― Värttinän Mari Kaasinen kysymykseen, mikseivät suomalaisyhtyeet menesty ulkomailla

Vuonna 1983 perustettu Värttinä aloitti uransa peräti 21-jäsenisenä yhtyeenä. Alkuperäinen kokoonpano hajosi 1980-luvun lopulla ja uusi, pienempi ydinryhmä värväsi taustalleen joukon ammattisoittajia. Uudistunut orkesteri sai riemastuneen vastaanoton. Rääkkyläläisen yhtyeen Oi dai -albumi myi vuonna 1991 peräti platinaa.

Värttinä pyrki vaalimaan inkeriläisten, karjalaisten, marilaisten ja muiden pienten suomalais-ugrilaisten kansojen musiikkiperinteitä. Orkesteri sai nopeasti mainetta myös ulkomailla. Q ja tähdet -ohjelmaan Värttinä kutsuttiin sarjan kahdeksanteen jaksoon.

Värttinän ohjelmassa muodostivat: Sari Kaasinen (laulu), Mari Kaasinen (laulu), Kirsi Kähkönen (laulu), Sirpa Reiman (laulu), Kari Reiman (laulu), Riitta Potinoja (hanuri), Janne Lappalainen (saksofoni ja tinapilli), Reijo Heiskanen (kitara) ja Tom Nyman (basso).

Kahdeksannen jakson kappaleet. Esittäjänä Värttinä jos ei toisin mainittu: Lemmennosto, Leppiäinen, Mikä miula mielessä, Kylä vuotti, Matalii ja mustii, Pihi neito, Hoptsoi, Sulhassii. Why must I always explain (Kuustonen sekä Q ja Tähdet -orkesteri)

Remu yritti löytää uutta vanhasta

Semmoinen ihminen, joka ei pelkää mitään, se on muumio.― Remu kertoo pelkäävänsä, muttei paljasta mitä

Hurriganesista muistettu Henry "Remu" Aaltonen viihdytti tv-kansaa sarjan yhdeksännen jakson vierailijana. Hurriganesin rumpali-laulaja oli hylännyt kannut ja laulukielikin oli vaihtunut suomeksi. Remu and his All Stars -yhtye tarjoili katsojille vauhdikasta swingiskelmää, itämaisilla sävelillä maustettua progeilua sekä uuden version Hurriganes-klassikosta Get On.

Sessiossa Remun kitaristeina toimivat Jukka Orma ja Ilkka Kaikkonen, rummuissa on Keimo Hirvonen, bassossa Tuurala ja pianossa Kantonen.

Keskusteluissa Kuustosen kanssa Remu käsittelee jäljittelemättömällä tyylillään omia pelkojaan sekä niiden tarpeellisuutta ja puhuu uusista sävellyksistään ja vanhempien kappaleiden uusista versioista. Haastattelun lomassa seurataan, miten orkesterinjohtaja-Remu virittää ja harjoittaa bändiään.

Yhdeksännen jakson kappaleet. Esittäjänä Remu and his All Stars jos ei toisin mainittu: Niin tai näin, Hetken suosimaa, Täysikuu, get on, Odotin sua liian kauan, Mambo mambo, Miksi menit pois, Poison Girl (Kuustonen sekä Q ja Tähdet -orkesteri).

Sir Elwoodin hiljaiset värit Pohjoismaiden ensimmäisessä sisähuvipuistossa

Tämä on juuri suomalaista musiikkia, juuri suomalaisen miehen musiikkia.― Laulaja Juha Lehti Sir Elwoodin musiikkityylistä

Vuonna 1989 perustettu Sir Elwoodin hiljaiset värit tunnetaan mollivoittoisista biiseistään, joissa usein haaveillaan menneistä, paremmista ajoista. Alkuvuosinaan yhtye julkaisi levyn vuodessa ja ahkeran keikkailun ansiosta se alkoi saada nimeä. "Sirkkareille" omistettiinkin samana vuonna jakso myös Q ja tähdet -ohjelmassa. Sarjan kuvauspaikka oli vaihtunut Helsingin keskustasta Keravaksi ja musiikkiesitykset tallennettiin Pohjoismaiden ensimmäisessä sisähuvipuistossa Planet FunFunissa.

Haastattelussa kuvausympäristöä vielä korostettiin, kun Mikko Kuustonen istutti solisti Juha Lehden ja kosketinsoittaja Juha Saaresahon karusellihevosten selkään. Keskustelussa miehet puhuvat live-keikkailun tärkeydestä, mutta toisaalta myös sen raskaudesta. Hyvän henkilökemian merkitystä muusikot eivät suostu yliarvioimaan. Lisäksi kuulemme tarinan, bändin runollisen nimen takaa.

Ohjelmavuonna kokoonpanossa soittivat Lehden ja Saaresahon lisäksi: Arttu Leskinen (lyömäsoittimet), Riku Järvinen (basso) ja Hansu Saarinen (saksofoni).

Kymmenennen jakson kappaleet. Esittäjänä Sir Elwoodin hiljaiset värit jos ei toisin mainittu: Sellaista se on, Jumala rankaisee Helsinkiä tänä yönä, Neiti kevät, Yksin, Kun eilistä mä lähdin etsimään, Mustasukkaisuus, Marssi, Lähtö.

Vesku oli oppinut sanomaan jo jonkin verran "ei"

Kyllä mua aika hellästi on kohdeltu.― Vesa-Matti Loiri suhteestaan lehdistöön

Suomen tunnetuimpiin taiteilijoihin kuuluva Vesa-Matti Loiri tunnetaan suomalaisten iskelmien ja Eino Leinon runoihin sävellettyjen laulujen tulkitsijana. Mikko Kuustosen haastattelussa tämä "kävelevä kasa lahjakkuutta" analysoi taiteilijan uraansa alusta alkaen. Loirista tuli koko kansan tuntema koomikko syksyllä 1968, kun tv-ohjelma Jatkoaika järjesti kaatumisen SM-kisat. Loiri tunnistaa 1960-luvulla tulleensa jopa ylikäytetyksi koomikkona ja hän itse puhuu ajasta "ryöstöviljelynä".

Musiikin pariin hän siirtyi Esko Linnavallin mentoroinnin myötä. Samoihin aikoihin alkoi myös taiteilijan pitkä yhteistyö Spede Pasasen kanssa. Haastattelussa Loiri kertoo edistyneensä ennen kaikkea näyttelijänä tämän kumppanuuden myötä.

Muuten Loiri pohtii keskustelussa lähinnä oman julkisuutensa ja yksityisyytensä suhdetta. Asia ei ole yksioikoinen, koska hän myöntää kuitenkin aina halunneensa julkisuuteen.

Yhdennentoista jakson kappaleet: Löysäläisen laulu, Väliaikainen, Laulu, Laulajan laulu, Romanssi.

Hector uskoi yhä laulun voimaan

Joku Nirvana-juttu, mulle se oli Zeppelin-juttu aikanaan.― Hector musiikkitrendeistä ja eri sukupolvista

Q ja tähdet päätyi huhtikuussa 1993. Sarjan päätösjaksoa tähditti suomalaisen folkin, popin ja rockin kivijalkoihin kuuluva Hector eli Heikki Harma. Erikoisvieraaksi jaksoon saapui laulaja Anki Lindqvist, joka esiintyi vuonna 1969 Svenska Teaternin Hair-musikaalissa yhdessä Hectorin kanssa. Niin ikään musikaalissa esiintyneiden Cay Karlssonin ja Sakari Lehtisen kanssa Hector ja Lindqvist muodostivat lopulta folkyhtye Cumuluksen.

Planet FunFunissa kuultiin jakson aikana musiikkia Hectorin viimeisimmältä albumilta Ensilumi tulee kuudelta. Mukaan mahtui myös Bob Dylanin käännöskappale Elämä on politiikkaa (Political World) ja tunnettu Mandoliinimies sai ensimmäisen tv-esityksensä.

Alkujaan toimittajaksi kouluttautunut Hector teki edelleen 1990-luvulla myös radio-ohjelmia. Musiikkitoimittajan työ oli laulumiehen mukaan oiva ankkuri kuhunkin aikakauteen ja se auttoi ymmärtämään eri aikojen musiikkitrendejä. Räpistä tai grungesta hän ei tosin henkilökohtaisesti ollut erityisen innostunut.

Jaksossa kuultuja kappaleita: Muistot joita ei ole, Kulkurin iltatähti, Lohtu on rakkaus, Elämä on politiikkaa, Jossain jysähtää, Ne kesäyöt (Anki Lindqvist), Mandoliinimies, Jos sä tahdot niin.

Vuonna 1977 aloittanut Ulkolinja-dokumenttisarja on seurannut Lähi-idän tapahtumia alkuvuosistaan lähtien. Ulkolinjan toimittaja Vesa Toijonen kertaa artikkelissa Lähi-idän kriisin vaiheita. Koosteen alkupisteenä on vuosi 1967, jolloin Israel iski Egyptin lentotukikohtiin. Sodan jäljistä kertoi Ylen reportaasi, kymmenen vuotta myöhemmin kriisiä alkoi seurata uusi Ulkolinja-ohjelmasarja.

40 vuotta täyttävä Ulkolinja on vuodesta 1977 toteuttanut yksinkertaista tehtävää: se yrittää auttaa katsojaa ymmärtämään usein täysin käsittämätöntä maailmaa. Artikkeli käy läpi Lähi-idän kriisin vaiheita ja tapahtumien käsittelyä Ylen reportaasissa vuonna 1968 sekä Ulkolinja-dokumenttisarjassa vuodesta 1977 alkaen kevääseen 2017.

Balfourista Gazaan

Maanantaina 5.6.1967 Israelin ilmavoimat iskivät yllättäen kello 7.45 Egyptin lentotukikohtiin ja tuhosivat niissä olevat koneet. Isku oli ajoitettu siten, että Egyptin armeijan johtamisvalmius oli huono, koska henkilöstö oli vasta matkalla palveluspaikoilleen.

Egyptin presidentti Kamal Abdel Nasser yritti käyttää hyökkäyksen jälkeistä sekaannusta hyväkseen ja yllytti Jordanian kuningasta liittymään hyökkäykseen Israelia vastaan. Nasser väitti, että tutkakuvassa näkyvät hävittäjät, jotka lensivät kohti Israelia olivat egyptiläisiä hyökkäämässä Israeliin. Todellisuudessa koneet olivat Israelin hävittäjiä, jotka olivat palaamassa takaisin Israeliin.

Jordanian kuningas Hussein nielaisi Nasserin syötin. Jordanian, Syyrian ja Irakin ilmavoimat aloittivat hyökkäyksen Israeliin. Israelin ilmavoimat iski heti takaisin, ja iltaan mennessä Jordanian ilmavoimat tuhottiin kokonaan, samoin Irakin ilmavoimien Länsi-Irakissa olleet koneet. Syyrian ilmavoimat menetti 2/3 vahvuudestaan. Kuuden päivän sota oli ohi ennen kuin se ehti edes alkaa.

Israel miehitti Gazan, Siinain niemimaan, Länsirannan, Golanin kukkulat ja Jerusalemin.

Seuraavana vuonna Yle tuotti ja kuvasi neliosaisen reportaasin Vuosi sodan jälkeen. Ensimmäinen osa kysyi: Voittiko Israel? Toimittaja Paula Porkka ja kuvausryhmä kuvasivat Tel Avivissa, Jerusalemissa, Gazassa ja Jordanjoen länsirannalla. Reportaasi oli ensimmäinen, joka selvitti mitä miehitys merkitsi palestiinalaisille ja juutalaisille. Reportaasi on täynnä oman aikansa henkeä, tekstiä myöten.

Kymmenen vuotta myöhemmin sodan jäljille palaa TV1:n uusi, kansainvälisiä asioita käsittelevä ohjelma Ulkolinja. Fokus on palestiinalaispakolaisissa, heitä kuvataan pakolaisleirillä Irakissa ja Beirutissa, Sabran leirillä. PLO:n johtaja Jasser Arafat syyttää englantilaisia palestiinalaisten murhenäytelmästä (Ulkolinja: Lähi-itä – palestiinalaiset -ohjelmassa kohta 02:40–06:41).

Arafat viittaa kuuluisaan Balfourin julistukseen, kirjeeseen, jonka Britannian ulkoministeri Arthur Balfour lähetti marraskuussa 1917 Britannian juutalaisyhteisön johtajalle Walter Rothschildille.

Kirjettä pidetään perustana juutalaisten omalle valtiolle Palestiinaan. Paroni Rotschild tunsi hyvin aiheen, hän oli itse laatinut julistuksen ensimmäisen luonnoksen.

”His Majesty's government view with favour the establishment in Palestine of a national home for the Jewish people, and will use their best endeavours to facilitate the achievement of this object, it being clearly understood that nothing shall be done which may prejudice the civil and religious rights of existing non-Jewish communities in Palestine, or the rights and political status enjoyed by Jews in any other country”

Sana ”juutalaisvaltio” ei ole jäänyt vahingossa pois Balfourin kirjeestä, josta muutenkin yleensä muistetaan lähinnä sen alkuosa – ei loppuosaa, jossa varoitetaan:

Mitään sellaista ei pidä tehdä, joka voi haitata tai vahingoittaa Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalaisoikeuksia tai uskonnollisia oikeuksia.― Britannian ulkoministeri Arthur Balfour 1917 kirjeessään Britannian juutalaisyhteisön johtajalle Walter Rothschildille

Arthur Balfour Britannian ulkoministeri Arthur Balfour Arthur Balfour

21 vuotta myöhemmin, syyskuussa 1938 Englannin hallitus joutui huomaamaan, että Balfourin julistus ei ratkaissut ongelmaa Palestiinassa. Päinvastoin, julistus loi Palestiinaan pysyvän ongelman.

50 vuotta Balfourin julistuksen jälkeen 300 000 palestiinalaista pakenee kuuden päivän sodan seurauksia: 255 000 Länsirannalta ja Gazasta Jordaniaan ja Egyptiin, 116 000 palestiinalaista ja syyrialaista oli paennut Golan miehitystä Syyriaan. He liittyvät niiden 720 000 palestiinalaisten joukkoon, jotka pakenivat tai jotka karkotettiin kodeistaan Libanoniin, Syyriaan ja Jordaniaan vuonna 1948 Israelin itsenäistymissodan jälkeen.

Mistä koti palestiinalaisille?

Tätä kysyi otsikossaan Erkki Vihtosen ohjaama Ulkolinja 1982. Saman vuoden kesäkuussa Israelin armeija oli hyökännyt Libanoniin. Operaation ”Rauha Galileaan” tarkoitus oli karkottaa Palestiinalaisten vapautusjärjestö (PLO) pois Libanonista. PLO:n sissit olivat iskeneet toistuvasti Israeliin Libanonista.

Syyskuussa Israelin armeija miehitti myös Länsi-Beirutin, Libanonin presidentin Bashir Gemayelin murhan jälkeen.

Kaksi päivää presidentti Gemayelin murhan jälkeen Libanonin kristityt falangistit tunkeutuivat Sabran ja Shatilan pakolaisleireille ja alkoivat systemaattisesti murhata leirillä olleita palestiinalaisia. Falangistien murhaoperaatio jatkui kolme päivää. Ennen falangistien murhajuhlaa Israelin armeija sulki leirien portit ja valvoi, ettei kukaan pääse ulos leireistä.

New York Timesin Lähi-idän kirjeenvaihtaja Thomas Friedman pääsi ensimmäisten joukossa sisään leirille.

Vanha palestiinalainen mies nojaa seinää vasten. Hän on ollut kuolleena joitakin tunteja. Hänet on ammuttu läheltä, otsassa on yksi pieni reikä. Nainen makaa maassa, hänen rintansa on vedetty auki veitsellä. Nuoria miehiä on teloitettu ryhmissä muuria vasten.― Thomas Friedman: From Beirut to Jerusalem,1989

Time-lehden kirjeen vaihtaja Roberto Suro seurasi, miten leirin sisääntuloja valvovat IDF:n sotilaat kuuntelivat Simon ja Garfunkelia samaan aikaan kun leiristä kuului laukauksia ja sarjatulta.

Joukkomurhassa kuoli Punaisen Ristin mukaan 800–1000 ihmistä. Israelilainen Kahane-komissio tutki 1983 Israelin armeijan osuutta tapahtumiin ja totesi, että IDF ei osallistunut murhiin, mutta oli tietoinen siitä, mitä leireillä tapahtui. Komission mukaan IDF oli epäsuorasti vastuussa teloituksista, mutta puolustusministeri Ariel Sharon oli henkilökohtaisesti vastuussa armeijan laiminlyönneistä. Hän joutui eroamaan.

Thomas Friedman sai työstään Pulitzerin palkinnon.

Israel vetäytyi Beirutista seuraavana kesänä, mutta jäi miehittämään Etelä-Libanonia vuoteen 2000 asti. PLO: n johto löysi uuden kodin, ensin Tripolista, Libyasta ja myöhemmin Tunisiasta. Palestiinalaiset jäivät pakolaisleireille. Sabran ja Shatilan julmuuksien päälle on rakennettu moottoritie.

Ensimmäinen intifada

Neljä palestiinalaista kuoli 9. joulukuuta 1987 Jabaliassa auto-onnettomuudessa, jossa toisena osapuolena oli israelilainen kuorma-auto. Palestiinalaiset lähtivät osoittamaan mieltä, ja seuranneissa mellakoissa kuoli israelilaisen sotilaan luodista yksi palestiinalainen.

Auto-onnettomuudesta alkoi tapahtumien sarja, joka alkoi kansalaistottelemattomuutena ja israelilaistuotteiden boikottina, mutta mielenosoitukset Gazassa ja Länsirannalla muuttuivat pian väkivaltaisiksi.

Kansainväliseen julkisuuteen levisi kuvia kiviä heittelevistä palestiinalaislapsista. Palestiinalaiset hyökkäsivät Israelin armeijan ja juutalaisten siirtokuntalaisten kimppuun. Israelin armeija tulitti palestiinalaisia, ensin kyynelkaasukranaateilla ja kumiluodeilla, myöhemmin oikeilla luodeilla.

Israelin työväenpuolue voitti vuoden 1992 vaalit ja Jitzhak Rabin aloitti rauhanneuvottelut PLO:n kanssa. Aluksi toiveet ovat korkealla: Israel vetäytyy osittain Gazasta ja kokonaan Jerikon kaupungista. Jasser Arafat ja PLO:n johto palaavat maanpaosta Tunisiasta ja perustavat palestiinalaishallinnon.

Joulukuussa Jasser Arafat, Shimon Peres ja Jitzhak Rabin saavat Oslossa Nobelin rauhanpalkinnon.

Jasser Arafat, Shimon Perez ja Jitzhak Rabin saivat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1994. Kuva: EPA 1994,Jasser Arafat,Jitzhak Rabin,Nobelin rauhanpalkinto,Shimon Peres

Kansannousu Israelin miehitystä vastaan jatkui vuoteen 1993. Palestiinalaisia kuoli noin 1 400, israelilaisia siviilejä 270 ja sotilaita 150. Syyskuussa osapuolet allekirjoittivat Oslon sopimuksen: Israel ja PLO tunnustivat toisensa. Monet uskoivat, että se antaisi mahdollisuuden ratkaista Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin. Realistit muistuttivat kuitenkin, että Lähi-idässä rauha ei ole koskaan elänyt vanhaksi.

Murha Hebronissa

Eikä rauha elänyt tälläkään kertaa. 25. helmikuuta siirtokunnassa asuva israelilainen lääkäri Baruch Goldstein tunkeutui Hebronissa Patriarkkojen haudalla moskeijaan ja ampui kuoliaaksi 29 palestiinalaista, jotka olivat juuri kumartuneet rukoukseen. Goldsteinin joukkomurha oli pahin yksittäinen palestiinalaisiin kohdistunut veriteko sen jälkeen kun Israel miehitti Länsirannan kuuden päivän sodassa vuonna 1967.

Pääministeri Jitzhak Rabin tuomitsi hyökkäyksen "häpeänä sionismille ja häpeäksi juutalaisuudelle", mutta vahinko oli tapahtunut: Israelin ja PLO:n rauhanneuvottelut keskeytyivät. Pääministeri Rabin yritti katkaista koston kierrettä vapauttamalla tuhat palestiinalaista vankia ja rajoittamalla äärijuutalaisten liikkumista Länsirannalla.

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselma tuomitsi joukkomurhan ja vaati palestiinalaissiviilien suojelua. Tapaus oli harvinainen: Yhdysvallat ei käyttänyt veto-oikeutta Israelin puolesta, ei vaikka päätöslauselmassa puhutaan ”miehitetystä Jerusalemista”. YK-suurlähettiläs Madeleine Albright nosti kätensä, mutta ”vain” ilmoittaakseen, että pidättyy äänestämästä. Ei vastustaakseen.

Murha Tel Avivissa

Seuraavat luodit osuivat rauhantekijään. Pääministeri Jitzhak Rabin murhattiin suuressa rauhanmielenosoituksessa Tel Avivissa 4. marraskuuta 1995.

"Olen aina uskonut, että enemmistö vastustaa väkivaltaa. Tämä väkivalta on saanut viime aikoina muodon, joka on tuhoisa Israelin demokratian perusarvojen kannalta," Rabin sanoi radiohaastattelussa hetkeä ennen kuin ortodoksijuutalaisesta perheestä tuleva Jigal Amir ampui hänet.

Jitzhak Rabin jää historiaan miehenä, joka solmi rauhan Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n kanssa. Hän oli ainoa israelilainen poliitikko, jolla oli riittävästi voimaa ja karismaa maan oikeiston ja juutalaissiirtokuntalaisten vastustuksen murtamiseen.

Jitzhak Rabin, Bill Clinton ja Jasser Arafat Washingtonissa 1993. Jitzhak Rabin, Bill Clinton ja Jasser Arafat Washingtonissa 1993. 1993,Bill Clinton,Jasser Arafat,Jitzhak Rabin

Al-Aqsa intifada

28. syyskuuta 2000 oppositiojohtaja Ariel Sharon vieraili näyttävästi Temppelivuorella Jerusalemissa. Temppelivuoreen liittyy huomattavan paljon uskonnollisia intohimoja, juutalaisille se on kaikkein pyhin, muslimeille Temppelivuorella sijaitseva Al-Aqsan moskeija on islamin kolmanneksi pyhin paikka.

Sharonin vierailu oli poliittista teatteria – sadat mellakkapoliisit suojelivat hänen seuruettaan mieltään osoittavilta palestiinalaisilta. Todellisuudessa Sharon sai Israelin sisäministeriöltä luvan vierailla Temppelivuorella vasta sen jälkeen kun Palestiinalaishallinto oli luvannut taata, että vierailusta ei aiheudu ongelmia.

Ongelmia ei aiheutunut. Sharon sai poliittisen shownsa läpi koko maailman tiedotusvälineissä, mutta vierailusta alkanut toinen intifada jatkui seuraavat viisi vuotta.

Ariel Sharon oli sentään erotettu puolustusministerin paikalta 1983 kun Kahanin komissio piti häntä henkilökohtaisesti vastuullisena palestiinalaisten joukkomurhaan Sabran ja Shatilan leireillä Beirutissa 1982.

Toisesta intifadasta tuli ensimmäistä verisempi. Palestiinalaiset hyökkäsivät israelilaisia siviilejä vastaan, itsemurhapommittajat räjäyttivät itsensä kaduilla, ravintoloissa, busseissa. Toinen tuhat israelilaista kuoli palestiinalaisten iskuissa.

Toisaalta tilastot näyttivät samalta kuin aina: 1000 kuollutta israelilaista, 3000 palestiinalaista. Israelin armeija ja poliisi vastasivat väkivaltaan väkivallalla.

IDF on tuhonnut itsemurhaterroristien perheiden taloja, armeijan strategian mukaan talojen tuhoaminen estää tai ainakin vähentää itsemurhaiskuja. Talojen tuhoaminen ei kuitenkaan lopettanut itsemurhaiskuja, päinvastoin, koston kierre syveni päivä päivältä. Israelilaiset ihmisoikeusaktivistit varoittivat, että siviilikohteiden tuhoaminen kostona on kansainvälisen lain vastaista.

”Itsemurhaajien kehto”

Israelin armeijan tiedustelu oli tullut siihen tulokseen, että huomattavan suuri osa itsemurhapommittajista tuli Jeninin palestiinalaiskaupungin pakolaisleiristä. Huhtikuussa 2002 armeija iski leirille, mutta operaatio epäonnistui pahasti. Palestiinalaiset osasivat odottaa hyökkäystä ja leiri oli ansoitettu ja miinoitettu.
23 sotilasta kuoli ennen kuin armeijan panssaroidut katepillarit purkivat miinoitetut rakennukset. Purkivat, kirjaimellisesti. Puolet pakolaisleiristä jyrättiin maan tasalle.

Rakennusten raunioihin jäi kymmeniä kuolleita palestiinalaisia. Onnistuin vierailemaan Jeninissä vain muutama päivä operaation jälkeen. Osa ruumiista lojui vielä taloissa, armeija ei ollut antanut omaisille lupaa haudata heitä. Haju oli kauhea.

Arviot kuolleista palestiinalaisista vaihtelivat, Israelin hallitus esti YK:n kansainvälistä tutkimusryhmää tutkimasta raunioita. Myöhemmin, kieli keskellä suuta kirjoitettu raportti päätyi toteamaan, että ”ei ole syytä epäillä että kukaan olisi syyllistynyt joukkomurhaan”. Ketään ei siis tarvinnut syyttää sotarikoksesta, vaikka Amnesty International ja Human Rights Watch sitä vaativatkin.

The Wall

Toisen, Al-Aqsa intifadan aikana Israelin hallitus alkoi rakentaa Länsirannan ja Israelin väliin muuria, joka estäisi palestiinalaisten liikkumisen Länsirannalta, ja osaltaan vähentäisi terrori-iskuja Israelissa. Muurin pituus on nyt 708 kilometriä, kaksi kertaa pitempi kuin Vihreä linja (tulitaukolinja vuodelta 1949) ja se ulottuu jopa 18 kilometrin päähän Länsirannalle.

Länsirannan turva-aita Kuva: Ivar Heinmaa / Yle Länsirannan turva-aita

Muurilla on monta nimeä: erottava muuri, erottava aita, turvallisuusaita – tosin sana ”aita” on aivan liian vaatimaton kuvaamaan betonielementeistä koottua muuria. Palestiinalaiset kutsuvat sitä ”apartheid muuriksi”. YK:n yleiskokous ja EU ovat arvostelleet muuria, koska se hajottaa palestiinalaisalueita ja liittää 6–8 prosenttia kiistellyistä alueista Israeliin ennalta määräämättömäksi ajaksi. Israelin näkemyksen mukaan aita on kuitenkin vain väliaikainen ratkaisu.

Haagin kansainvälinen tuomioistuin antoi vuonna 2004 päätöksen, jonka mukaan aita on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi heti purkaa. Päätöksen mukaan Israel olisi myös velvollinen korvaamaan aidasta palestiinalaisväestölle aiheutuneet vahingot. Tammikuussa 2017 Israelin hallitus jatkoi muurin rakentamista.

Itsemurhaiskut Israelissa ovat vähentyneet muurin rakentamisen jälkeen, mutta ei ole varmaa, onko se seurausta muurista vai siitä, että palestiinalaisjärjestöt Hamas, Al-Aqsa prikaatit ja Islamilainen Jihad olisivat muuttaneet politiikkaansa. Vai siitä, että muuri on vain yksi tapa rajoittaa palestiinalaisten liikkumista. Tavallinen palestiinalainen ei pääse Länsirannalta Jerusalemiin ilman erityistä lupaa, joita myönnetään vain poikkeustapauksissa.

Gaza – ohjussade ja kesäsade

Ariel Sharonin teatraalinen Temppelivuori-näytös toimi. Hän voitti Israelin seuraavat vaalit ja nousi pääministeriksi. Vuonna 2005 hän pääministerinä veti Israelin armeijan pois Gazasta ja tyhjensi Gazassa olevat juutalaiset siirtokunnat.

2006 Hamas voitti parlamenttivaalit, eikä taipunut kansainvälisen painostuksen edessä tunnustamaan Israelin valtiota. Gazasta alkoi lentää omatekoisia räjähteitä – joita media mahtipontisesti kutsui ”raketeiksi” – Israelin puolelle. Ne loivat pelkoa ja kauhua Sderotissa ja lähellä Gazaa olevissa kylissä, mutta aiheuttivat tosiasiassa vähän henkilövahinkoja.

Vuonna 2008 räjähteiden tuonti Gazaan Egyptistä pysähtyi, mutta jatkui parin vuoden kuluttua. 2012 Israeliin ammuttiin taas 2256 rakettia. Iskuissa kuoli kuusi ja haavoittui 284.

Israelin armeija kosti johdonmukaisesti kaikki israelilaisiin kohdistuneet iskut Gazasta. Israelin armeija – samoin kuin Yhdysvaltain armeija – antaa mielellään operaatioille lähes runollisia nimiä. Vuoden 2006 rankaisuretki sai nimen ”Kesäsade” (Summer Rain). Gazaan ei tullut pisaraakaan vettä, mutta satoja ohjuksia. Oikeita ohjuksia. Ihmisoikeusjärjestö B’tselemin mukaan 416 palestiinalaista kuoli Israelin armeijan kesäsateessa, joka jatkui marraskuulle asti.

2014 Gazassa satoi taas

Rakettitulitus Gazasta Israeliin kiihtyi uudelleen 2014. Nyt ammuksia pystyi nauramatta kutsumaan ”ohjuksiksi” – ne ylsivät jo Ashkelonin kaupunkiin. Niiden osumistarkkuus oli kuitenkin olematon – 2800 rakettia, 6 kuollutta 80 haavoittunutta – Israelin kehittämä ohjustorjuntajärjestelmä poimi suuren osan niistä jo taivaalla.

Mutta raivo ja poliittinen paine oikeistolaista pääministeriä, Binjamin Netanjahua kohtaan kasvoi joka kerta kun hälytyssireenit alkoivat soida.

Heinäkuun 12. 2014 kolme liftaavaa juutalaista teinipoikaa kidnapattiin Länsirannalla Gush Etzion siirtokunnan lähellä. Yksi pojista onnistui soittamaan poliisin hätänumeroon ja kuiskaamaan ”ne nappasivat minut”. Nauhalta kuului myös arabiankielisiä huutoja ja sarja laukauksia. Joku – luultavasti poliisi – vuoti nauhoituksen julkisuuteen. Paine pääministerin toimistossa kasvoi. Painetta lisäsi kun poliisin tutkijat kertoivat – julkisuudessa – että pojat oli todennäköisesti surmattu. Todellisuudessa – israelilaisen lehdistön mukaan – poliisilla ei ollut todisteita surmaamisesta. Poikien etsintäoperaatio sai raamatullisen nimen ”Brother’s Keeper” (Veljeni vartija). Operaatiossa kuoli viisi palestiinalaista.

Heinäkuun 15. päivä pääministeri Netanjahu tuli ulos paineistetusta toimistostaan ja ilmoitti että Hamas on kidnappauksen takana. Hamas kiisti kidnappauksen, mutta se oli turvallinen tutkintalinja.

Heinäkuun lopussa pojat löydettiin ammuttuina pellolta, Hebronin ulkopuolelta. 5. elokuuta Hussam Qawasmeh tunnusti, että eräät Hamasin jäsenet Gazassa olivat rahoittaneet kidnappauksen ja anteet heille aseet. Hamas kiisti edelleen. Asianajaja muistutti, että tunnustus oli tehty sen jälkeen kun turvallisuuspalvelu Shin Bet oli pitkään ja perusteellisesti kuulustellut Hussamia. Asianajaja käytti sanaa “kiduttanut”. Pääministeri Netanjahu vannoi, että syyllisiä rangaistaan.

Loppu on historiaa.

Israelin armeija (IDF) aloitti hyökkäyksen Gazaan heinäkuun 17. päivä, viisi päivää poikien kidnappauksen jälkeen, kaksi päivää sen jälkeen kun pääministeri Netanjahu tuli ulos paineistetusta toimistostaan.

Parhaan kuvan operaatiosta sa katsomalla Pertti Pesosen toimittaman Ulkolinjan Maailman vahvin uhri:

Gazan operaatio sai runoilijalta nimen ”Protective Edge” (Suojaava reuna). Pertti Pesosen Ulkolinja kuvaa vastaansanomattomasti, millaisen jäljen Suojaava reuna jätti Gazan asukkaisiin. Suojaava reuna – siitä kertominen – nostatti valtavasti tunteita, Israelin toimien puolustajat kokivat Israelin olevan uhri, ei hyökkääjä. Siitä Ulkolinjan nimi.

Tilastojen valossa Suojaava reuna on tylyä luettavaa. Tässä varmuuden vuoksi operaation aikana kuolleiden ihmisten määrät neljästä eri lähteestä: YK:n, palestiinalaisten ja kaksi israelilaista lähdettä.

Tilastot ovat vain lukuja. Ulkolinja Maailman vahvin uhri näyttää millaisen Gazan Suojaava reuna jätti jälkeensä. 551 kuollutta palestiinalaista lasta on luku, mutta luvun takana on isän suru.

YK:n mukaan ”18 000 asuntoyksikköä tuhottiin kokonaan tai osittain”. Tämä ei ole asuntoyksikkö. Tämä oli näiden ihmisten koti.

500 000 ihmistä pakeni kodeistaan. Osa on palannut, osalle ei ole paluuta.

Vuonna 1968 Ylen dokumentti Lähi-idästä kysyi: Voittiko Israel? Pertti Pesosen Ulkolinja sulkee suuren ympyrän. Voittiko Israel Gazassa?

Gazan rauniot muistuttavat taas kerran ulkoministeri Balfourtin julistuksesta vuonna 1917:

Kansallinen koti juutalaisille Palestiinaan, mutta mitään sellaista ei pidä tehdä, joka voi haitata tai vahingoittaa Palestiinassa asuvien ei-juutalaisten yhteisöjen kansalaisoikeuksia tai uskonnollisia oikeuksia.

Teksti: Vesa Toljonen

Lue lisää:

Ulkolinja: Laukaus Hebronissa

Israelin armeijan kersantti Elor Azaria ampui maassa makaavan palestiinalaisen. Imad Abu Shamsiyeh kuvasi ampumisen.

Lintulan nunnaluostari Heinävedellä Etelä-Savossa on hiljaisuuden tyyssija. Sen asukkaat elävät hiljaista, joskin työntäyteistä arkeaan, jota rytmittävät pyhät toimitukset. Pohjantähden alla -ohjelmassa vieraillaan Pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa naisluostarissa vuonna 2004.

Ohjelmassa seurataan Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin elämää huhtikuussa 2004, kun keväthanget vielä narskuivat jalkojen alla. Elämästä luostarissa kertovat igumenia Marina, nunnat Nektaria, Kristoduli ja Ksenia sekä viitankantajat eli noviisit Leena ja Juliaana, joita kutsutaan puhuttelunimellä sisar.

Luostari perustettiin Kivennavalle Karjalankannakselle vuonna 1895. Talvi- ja jatkosota muutti Lintulankin asukkaiden elämän. Lähes viisikymmentä nunnaa pakeni sotaa. Heti sodan jälkeen hengellisen yhteisön onnistui hankkia omistukseensa Heinävedeltä Palokin kylästä tilan, jonne nunnat muuttivat 1946. Vuonna 2004 asukkaita luostarissa oli kuusitoista.

Luostarin päivät täyttyvät arkiaskareista, toimeentulon hankkimisesta ja hengellisen elämän harjoittamisesta. Arkiset askareet vaihtelevat esimerkiksi keittiötöistä siivoamiseen. Talvella toimeentuloa hengellinen yhteisö saa kynttilöiden valamisesta, kesällä sitä puolestaan tuo matkailu.

Luostarissa on sopeuduttava. Se on iso perhe, jossa jokainen on omanlaisensa.― Igumenia Marina

Luostarissa sen asukkaat muodostavat yhteisön, jossa toisen huomioonottaminen on ensiarvoisen tärkeää. Yhteisö on kuin perhe, johon on sopeuduttava mutta jossa jokainen voi olla omanlaisensa, luostarin johtaja igumenia Marina muistuttaa. Igumenia kehottaakin jokaista luostarin asukkaaksi halajavaa ensin tulemaan talkoolaisiksi, jolloin molemminpuolinen tutustuminen voi alkaa. Sen jälkeen voi pyrkiä harrastajaksi, ja jos haluaa jatkaa, voi anoa pääsyä vakituiseksi ja silloin tulee kuuliaisuussisareksi. Seuraava askel on siirtyminen puolinunnaksi (noviisi) eli viitankantajaksi. Vuosien kuluttua on mahdollisuus saada nunnavihkimys. Igumenia itse sai nunnavihkimyksen viiden viitankantajavuoden jälkeen.

Itselle täytyy selvittää, onko tosissaan jäädessään luostariin. Se vaatii aikaa.― Sisar Leena

Lintulan luostarin arkea ja pyhää kuvina

Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.

Esko Leimun ohjaamaa Tankki täyteen -sarjaa tehtiin yksitoista osaa vuosina 1978 ja 1980. Kaikki jaksot ovat katsottavissa tässä artikkelissa ja myös Yle Areenassa.

Se äärimmäisen yksinäinen huoltoasema oli vaan visio,että tällaiselta Suomi näyttää: sinne ei pääse päätieltä.― Neil Hardwick radiohaastattelussa 2006

Käsikirjoittaja Neil Hardwick muisteli ohjelman vaiheita vuonna 2006 tehdyssä radiohaastattelussa. Sarja sai alkusysäyksensä, kun TV2:n ohjaajalegenda Jarmo Porola huomasi, että Suomen televisiosta puuttui maailman suosituin ohjelmatyyppi, puolen tunnin tilannekomedia.

Seminaarin ja opintomatkan jälkeen Hardwick komennettiin sarjan kirjoittajaksi. Kumppanikseen hän sai Jussi Tuomisen, jonka tehtävänä oli myös kääntää brittikirjoittajan vuorosanat hämeeksi. Kolmantena ideoijana alkuvaiheessa oli mm. Iltatähteä toimittanut Matti Rosvall.

Suomeen vuonna 1969 muuttanut Hardwick sanoo siirtäneensä viihdesarjaan kokemuksia uudesta kotimaastaan. Päätieltä syrjään jäänyt yksinäinen huoltamo oli Suomen vertauskuva.

Ohjelmapäällikkö kutsui meidät puhutteluun ja kysyi mitä tää meinaa. Tää on ensimmäinen jakso ja tääl ei oo repliikin repliikkiä vitseistä puhumattakaan.― Jussi Tuominen tv-haastattelussa 2008

Vuosina 2008 ja 2011 Petri Salonius ohjasi kaksi tv-dokumenttia, jotka kertoivat Tankki täyteen -sarjan ja siitä spin-offina siinneen Reinikaisen syntyvaiheista ja tekemisestä.

Ensimmäisessä ohjelmassa (alla nimellä "Reinikainen") Tuominen ja Hardwick kuvaavat sarjan ensireaktioita TV2:ssa. Ohjelmapäällikkö Olli Hämäläinen suorastaan suuttui nähtyään ensimmäisen osan käsikirjoituksen: vielä seitsemän sivun jälkeenkään tekstissä ei tullut vastaan ainuttakaan vitsiä.

Aloitusjaksossa kukaan ei myöskään pukahtanut mitään moneen minuuttiin. "Musta oli selvää, että jos on suomalainen tilannekomedia se alkaa niin että kukaan ei puhu mitään", Hardwick perustelee.

Tapahtumapaikaksi löydettiin Ylöjärvellä sijainnut vanha huoltoasema. Sitä käytettiin kuitenkin vain ulkokuvissa, koska rakennuksessa asui perhe.

Dokumentti paljastaa myös miten syntyivät aloitusjakson ketsuppipurkin äänet ja kuinka rovasti mopoineen saatiin seisomaan vetten päällä. Siinä ovat käsikirjoittajien lisäksi äänessä näyttelijät Ilmari Saarelainen ja Erkki Siltola sekä Reinikainen-sarjasta tutut Tuija Vuolle, Esko Roine, Antti Seppä ja Seppo Maijala.

Vilénit ja heidän lähimmäisensä

Tankki täyteen -sarjan keskuspaikkana toimivan huoltoaseman omistajana ja nimellisenä johtajana toimii Sulo Vilén (Tauno Karvonen). Hahmo perustuu Tuomisen sukulaismieheen, joka ei koskaan suuttunut mistään ja osti kaiken minkä vain halvalla sai.

Todellinen valta kuuluu kuitenkin hänen puolisolleen Emilia Vilénille (Sylvi Salonen). Hienosteleva Emmi-rouva haluaa pitää hyvät välit kirkonkylän parempaan väkeen, ja esimerkiksi kylän rovasti (Erkki Siltola) nähdään usein vieraana Viléneillä.

Pappismies ajelee mopedillaan aseman pihaan ja jakelee seurakuntalaisilleen elämänohjeita. Hänellä on huoltamolle monasti myös käytännön asiaa, sillä punaista pappamopoa riivaavat monenlaiset viat.

Kahvila-apulaisena on kaupungista kotikylään palannut Ulla Korpela (Tuire Salenius). Näppärä ja nokkela aputyttö saa toisinaan kuulla Emmin nalkutuksia.

Ullaan ihastunut Juhana Vilén (Ilmari Saarelainen) edustaa aikamiespoikia – ilmiötä, johon Hardwick törmäsi ensi kertaa vasta Suomessa. Isäänsä avustava huoltamoapulainen on vahvan äidin kovassa otteessa. "Mää lähren, täällä tulee hulluks", kiukutteleva Juhana tiuskahtaa usein.

Se henkilögalleria on ihan tietoinen yritys summata sitä, mitä mä olin nähnyt Suomessa.― Neil Hardwick radiohaastattelussa 2006

Vakiohahmoista suosituimmaksi nousi nuorempi konstaapeli Artturi Sakari Reinikainen (Tenho Saurén). Hardwickin mukaan juoheva poliisihahmo luotiin alun perin narrin osaan, kertomaan ne vitsit, jotka ohjelmasta muuten puuttuivat.

Kahvilassa lorviva Reinikainen heittää välillä härskiäkin huulta ja liehittelee Ullaa intensiteetillä, joka välillä lähentelee häirintää. Emmi ei juurikaan siedä suulasta ja (etenkin sarjan alussa) vuolaasti kiroilevaa virkamiestä. Hardwick ja Tuominen kirjoittivat Reinikaiselle oman nimikkosarjan vuonna 1982.

Vaikkei Tankki täyteen -sarjassa väännetty juurikaan vitsejä, se oli suuri menestys, ja ensimmäisen kauden jälkeen tekijöiltä tilattiin jatkoa. Soraääniäkin kuului: esimerkiksi kriitikko Jukka Kajavan mielestä ohjelman perusidea oli hyvä mutta siitä puuttui irtonaisuutta ja vauhtia. "Huoli siitä, etten ymmärrä, valtasi minut jo aikaa sitten Tankki täyteen -sarjan seurassa", hän muisteli ensikosketustaan siihen Helsingin Sanomissa 10.8.1982.

Ensimmäisen kauden jaksot

Ensimmäiset kuusi Tankki täyteen -jaksoa (à 25–35-minuuttia) televisioitiin syksyllä 1978 kahden viikon välein.

Jakso 1: Supisuomalainen mykkäkoulu

Sarjan ensimmäinen osa alkaa huikean hitaasti kuuden ja puolen minuutin alkujaksolla, jonka aikana kukaan ei virka mitään eikä katsoja saa henkilöiden suhteista mitään käsitystä. Paljastuu kuitenkin, että kyseessä on mykkäkoulu – syynä Sulo Vilénin uusin halpaostos. Huoltamon päättäjäsuhteet käyvät selviksi: rouva Vilén näyttää kaapin paikan, kun taas johtaja Vilénin osaksi jäi myötäileminen. Kyläpoliisi Reinikaisen kertoma nudistivitsi poiki Jukka Annalan Toopelivisio-kirjan mukaan moitteita ohjelmapäällikölta ja tv-kriitikoilta.

Jakso 2: Rovastin mopo

Rovastin rikkinäinen mopo aiheuttaa Sulo Vilénille päänvaivaa. Aikamiespoika Juhana yrittää saada työstään parempaa palkkaa, muttei uskalla sanoa sitä äidilleen. Ulla neuvoo esittämään korotusvaatimuksen jämäkästi. Eikä uhkaus kotoa lähtemisestä ainakaan pahentaisi tilannetta?

Jakso 3: Piispantarkastus

Suvisunnuntai Vilénien huoltamolla tarjoaa yllätyksen toisensa jälkeen, kun yhtäkkiä alkaa tulvia sekä töitä että asiakkaita. Ennen kuin päivä ehtii iltaan, on paikalla nähty melkoinen romuralli.

Jakso 4: Murtovarkaus

Murto Vilénin baariin hämmästyttää kylänväkeä, mutta vielä suurempi on ällistys, kun konstaapeli Reinikainen ilmoittaa selvittäneensä tapauksen.

Jakso 5: Lauantai-illan huumaa

Sulo suuntaa Reinikaisen kanssa kalaan uudella (ja vähän käytetyllä) veneellään, vaikka tähdellisempääkin tekemistä löytyisi: huoltamon vessan lamppu on sammunut. Äiti saa kantaa huolta poikansa moraalista, kun Juhana tekee lähtöä tansseihin. Kaikkea voi sattua, varsinkin jos huonomaineiset tytöt hakevat tanssimaan ja pyrkivät vielä likistelemään. Jaksoon sisältyy yksi sarjan muistetuimmista kohtauksista, jossa kylän hengenmies seisoo keskellä järveä moponsa kanssa.

Jakso 6: Totuuden hetki

Vilénien huoltamoimperiumi on kukoistanut ja lähes kaksi vuotta, mutta perheen on tullut aika luopua alasta. Salapoliisiromaania väsännyt Sulo löytää teokselleen kustantajan, mutta varsin erikoinen kustannussopimus ja epäonnistunut lainanhakumatka saavat Emmin tekemään lopullisen myyntipäätöksen. Huoltoasemalla alkaa vipinä, kun yrityksen potentiaaliset ostajat ovat tulossa kylään. Ennen myyntiä Emmi suunnittelee kahvilassa säästölinjauksen: muun muassa mausteita ei jätetä enää pöytiin. Huoltamon myyntiprojekti kärsii, kun paikalle tulee suulas jukeboksin hoitaja. Samaan aikaan Juhana yrittää pitää korjaamon puolella vipinää.

Vuoden 1980 jaksot

Menestykseksi osoittautuneen sarjan uusia jaksoja saatiin aloituskauden jälkeen odottaa toista vuotta. Keväällä 1980 lähetettiin vihdoin kolme uutta osaa, mutta loput kaksi nähtiin vasta seuraavana syksynä. Vilénin perhe oli uusissa jaksoissa siirretty uusiin toimiin ja uusiin maisemiin Lempäälään.

Jakso 7: Maallamuuttajat

Kuin onnen kaupalla Sulo pääsee vihdoinkin eroon heikosti menestyvästä huoltoasemasta, ja kuin vahingossa löytyy myös uusi asunto. Emmi saa kuitenkin mittansa täyteen Sulon uusimman heräteostoksen vuoksi. Reinikainen ihmettelee ihmisruumiin kummallisuuksia: nenä ja suu ovat hänestä aivan väärässä paikassa, muista ruumiinosista puhumattakaan.

Jakso 8: Onnea uuteen taloon

Ulla on saanut uuden työpaikan, Emmi aikoo pistää pystyyn ompelimon, ja Sulosta on tullut tilallinen. Huonossa kunnossa oleva tila vaatii kuitenkin pientä laittoa. Konstaapeli Reinikainen lupautuu auttamaan. Apua tarvitaankin, sillä Juhana ei aio jäädä remontoimaan taloa vaan päättää jälleen kerran lähteä kotoa. Aikuisen miehen on löydettävä oma tiensä, vaikka äiti kuinka estelisi. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan.

Jakso 9: Kotikäynti

Maalaiselämä alkaa hiljalleen sujua. Juhana ottaa lampaita kasvatettavakseen, ja Ulla tulee töihin Emmin ompelimoon. Rouva Vilénin ateljee on saanut vaikutteita ranskalaisesta muodista. Kylän naiset tulevat sankoin joukoin ompelimoon, mutta taitelijan temperamentilla varustetun Emmin on vaikea pitää asiakkaitaan tyytyväisenä. Sulon viljelysuunnitelmat alkavat päästä vauhtiin, ja isännällä on laatikoissaan jo monenlaista porkkanaa ja biodynaamista naurista. Juhanalla on menossa lampaiden karitsointi. Hän suree vain, että pieniä lampaita sattuu kuohittaessa. Kun kunnaneläinlääkäri tulee niitä kuohimaan, Sulo pyytää häntä samalla vilkaisemaan huonovointiseksi käynyttä emäntääkin. Eläinlääkäri määrääkin tomeran Emmin sairaalaan tarkkailuun.

Jakso 10: Paranemaan päin

Kaikkien yllätykseksi Juhana saa lampaiden hoidon menestymään. Ullakin on pannut merkille Juhanan ryhdistäytymisen ja kannustaa häntä tavalla, johon sairaalasta palaavalla Emmillä ei ole vastaansanomista.

Jakso 11: Ympäri käydään, yhteen tullaan

Sarjan päätösjaksossa Emmi on taas elämänsä vedossa varjellessaan niin Juhanan kunniaa kuin omaansakin. Viimeisen sanan pääsee kuitenkin sanomaan Sulo, jonka yllätysveto mykistää Emminkin. Asiallisena pappismiehenä tunnettu rovasti yllättää Sulon ja Reinikaisen kylähäissä vitsillään Upsalan arkkipiispasta.

Artikkelin henkilö- ja jaksokuvauksissa on mukailtu Elävän arkiston julkaisemia Paavo Rytsän ja Sirpa Jegorowin artikkeleita sekä sarjan sisältötiivistelmiä. Lähteenä on käytetty radio- ja tv-ohjelmien lisäksi Jukka Annalan kirjaa Toopelivisio (Teos, 2006).

Vuosina 1983 ja 1984 nähty Velipuolikuu tuuletti suomalaisen sketsiviihteen perinteitä ja onnistui lopulta hurmaamaan yleisön. Parhaimmillaan sarja keräsi kahden miljoonan katsojaluvut. Pontsan perhe, Balle Ramstedt, pääsiäishanukas, Raivolan rysäpöksyt ja moni muu sketsi on jäänyt kummittelemaan suomalaisten muistoihin. Ja tietenkin joka jaksossa kuultu Muistan sua Elaine.

Sarjaa tehtiin yhteensä 14 jakson ja yhden erikoisjakson verran vuosina 1983–1984. Nyt ne kaikki ovat nähtävissä Yle Areenassa huhtikuuhun 2018 asti.

Nopeus ja vaihteleva rytmi tuulettivat hitaaseen kerrontaan tottuneita katsojia. Ohjaaja Kari Kyrönseppä on kuvaillut sarjan olleen sekuntien tarkkuudella mietittyä tunteiden dramaturgiaa.

Sarjan päätähti näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius bongattiin sarjaan, kun ohjaaja Kari Kyrönseppä näki tämän sivuroolissa Ryhmäteatterin kesäteatterinäytelmässä. Peteliuksen lahjat oli huomattu jo aikaisemminkin ja esityksen nähtyään Kyrönseppä kertoi vakuuttuneensa tämän roolinrakentamisen taidosta ja oivalluskyvystä niin, että ehdotti pestiä viihdesarjan päähenkilönä. Yhteisen ideoinnin kautta syntyi suunnitelma sketsisarjasta. Mukaan käsikirjoittamaan rekrytoitiin myös rocktoimittaja Heimo Holopainen.

Sarjan näyttelijöitä lavasteissa, edessä Eeva Litmanen ja Pirjo Bergström, takana Esko Hukkanen, Robin Relander, Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius Velipuolikuu sarjan näyttelijöitä lavasteissa. Edessä Eeva Litmanen ja Pirjo Bergström, takana Esko Hukkanen, Robin Relander, Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius. Kuva: Kalevi Rytkölä Velipuolikuu

Robin Relander, Eeva Litmanen, Pirkka-Pekka Petelius, Seija Kareinen, Kari Heiskanen Robin Relander, Eeva Litmanen , Pirkka-Pekka Petelius , Seija Kareinen , Kari Heiskanen Kuva: Kalevi Rytkölä Eeva Litmanen,Kari Heiskanen,Pirkka-Pekka Petelius,robin relander,Seija Kareinen

Näyttelijäkaarti täydentyi Peteliuksen näyttelijätoverilla Kari Heiskasella ja yhdessä heistä tuli sarjan moottorina toimiva pääkaksikko. Kolmantena aisaparina oli vanhempi näyttelijäkonkari Esko Hukkanen. Naisnäyttelijää etsittiin pitkään, kunnes Eeva Litmanen löytyi. Pienemmissä rooleissa nähtiin Seija Kareinen, Robin Relander, Pirjo Bergström ja Niko Saarela. Sarjan musiikista vastasi Pedro Hietanen.

Yleisö vihastui kunnes ihastui

Sarjan ensimmäinen jakso nähtiin syyskuussa 1983. Alku ei ollut lupaava, kriitikot ja yleisö haukkuivat sarjaa ja pitivät sitä mauttomana. Saivatpa tekijät jopa tappouhkauksia vihastuneilta katsojilta.

Mutta kuudennen jakson jälkeen tapahtui käänne. Jukka Annalan kirjassa Toopelitelevisio, kerrotaan, kuinka katsojien ja kriitikoiden suhtautuminen yhtäkkiä muuttui. Petelius kertoo pitäneensä sitä työvoittona, oman linjan pitäminen lopulta kannatti.

– Jaksojen rakenne rupesi varmaan toimimaan. Ihmiset löysivät paitsi itse ohjelman myös ohjelman sisältä ne tietyt rakenteet, joita odottaa.

Seitsemännessä jaksossa nähtiin muun muassa sketsit Mietaa ja tietokone ja Toni rasvamestarina.

Raaka hanu asetellaan sikiöasentoon ja voidellaan runsaalla voisulalla.

Yksi sarjan ikimuistoisimpia sketsejä on Pääsiäishanukas. Se on Pirkka-Pekka Peteliuksen mukaan hänen uransa "näkyvin, selkein ja hienoin teos, koska saan siitä aina palautetta". Ruokalajin nimitys tulee sanasta "hanu", jolla Petelius ja Heiskanen tapasivat nimittää toisiaan Ryhmäteatterin aikoina.

Hyvä ämpäri!

Perhesketsien klassikko on Pontsan perheen ämpärikeskustelu, jossa isä ja poika saavat uunoilullaan vältyttyä ikävältä kotityöltä.

Jos minne lie, polkuni vie...

Sketsien lisäksi myös sarjassa kuullut laulut ovat jääneet elämään. Pelastusarmeijan musisointi oli jo vanhastaan suosittu parodiakohde, mutta Velipuolikuu nostatti "Pikkurumpu"-nimisen kappaleen koko kansan korvamadoksi.

Sarjan loppulaulu teki suomalaisyleisöön lähtemättömän vaikutuksen ja Peteliuksen ura myös laulajana lähti nousukiitoon. Jakso toisensa perästä katsojat jaksoivat odottaa, miten Petelius kulloinkin kappaleen esittää.

Nuoret ottivat sarjan omakseen

Sarjan katsojakunnan ikähaitari oli suuri. Uskollisimpia faneja olivat yllättäen 9–14 -vuotiaat pojat.

Vuonna 2006 tehdyssä haastattelussa Kyrönseppä arvelee menestyksen salaisuudeksi järjettömien ja käsitettävien asioiden yhdistämisen ja jatkuvan kyseenalaistamisen. Petelius puolestaan ylistää kollegansa Kari Heiskasen nerokkuutta ja yhteistyön ihanuutta. "Se mieshän on hullu", toteaa Petelius kaikella lämmöllä.

Esko Hukkanen, Eeva Litmanen, Niko Saarela, Pirjo Bergström ja Robin Relander. Takana Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius Esko Hukkanen, Eeva Litmanen, Niko Saarela, Pirjo Bergström ja Robin Relander. Takana Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius. Kuva: Kalevi Rytkölä Velipuolikuu

Artikkelin lähteenä on käytetty radio- ja tv-ohjelmien lisäksi Jukka Annalan kirjaa Toopelivisio (Teos, 2006).

Velipuolikuun (1983-1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon. Tässä artikkelissa on myös taustatietoa surrealismia televisioviihteeseen tuoneen sarjan tekemisestä.

Kari Kyrönsepän ohjaamaa sarjaa tehtiin vuosina 1984–1985 kaikkiaan kahdeksan jaksoa. Sarjan nimi ja "Kuraa – uraa!" -tunnussävelen sanat olivat Kyrönsepän käsialaa.

Sarja on katsottavissa Yle Areenassa huhtikuuhun 2018 asti.

Mutapainin ystävien linja oli omituisempi ja viistompi ja katsoja joutui pinnistelemään käsittääkseen, mitä tää on.― Ohjaaja Kyrönseppä Velipuolikuun ja Mutapainin ystävien eroista

Velipuolikuun jälkeen odotukset uuden sarjan suhteen olivat korkealla. Ohjaaja Kari Kyrönseppä ja näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius muistelevat radio-ohjelmassa Kuvaputki (2006) sketsisarjan tekemistä. Kyrönseppä toteaa, että Velipuolikuun jälkeen haluttiin laittaa kierrettä lisää, tehdä sarjasta omituisempi ja viistompi. "Tavoite oli pudottaa pois ne, jotka eivät oikeasti tykkää". Peteliuksen mukaan tavoitteena oli myös tehdä pitempiä ja ennakkoluulottomia juttuja. Esimerkkinä Petelius mainitsee sketsin Tulevaisuuden orvot. Jokainen jakso alkoi myymälän työntekijöiden mutapainilla.

Mutapainin ystävien sketseistä kummallisempia on absurdi parodia kirjailija Paavo Haavikon haastattelusta. Juopuneen oloinen, "Rento-Reiskaksi" itsensä määrittelevä intellektuelli sokeltaa omiaan toimittajan sinänsä asiallisiin kysymyksiin. Kari Heiskanen valottaa parodisen haastattelun taustoja Jukka Annalan teoksessa Toopelivisio (2006). Heiskasen mukaan tuntui siltä, että Haavikko oli ainoa intellektuelli Suomessa ja että hänet oli nostettu sellaiselle jalustalle, että oli oikeastaan ihan sama, kuka studioon saapuu Haavikkona, sillä brändi oli niin vahva. "Vastaanotto ja liehittely johtivat helposti keisarin uusiin vaatteisiin", Heiskanen toteaa.

Uusi tyyli näkyi myös musiikissa, jonka osuutta lisättiin. Enää ei tyydytty vanhoihin biiseihin vaan tilattiin uusia lauluja ja tekstejä. Mukaan tuli mm. runoja, jotka olivat käsittämättömiä jo tekstinä. Säveltäjinä olivat Esa Helasvuo ja Pave Maijanen, joten "niistä tuli välillä melkoisia taidepaukkuja", Kyrönseppä muistelee. Näytelmäkirjailija Jukka Vieno teki myös sanoituksia, joiden surumielisiä tarinoita hän sävytti tummalla huumorilla.

Pirkka-Pekka Peteliuksen, Kari ja Ilkka Heiskasen, Eeva Litmasen ja Kati Bergmanin esittämät työntekijät palvelevat vähäisiä asiakkaita mitä pelleilyltään ja laulunumeroiltaan ehtivät. Kaikki hahmot sonnustautuivat kaupanmyyjän perinteiseen työasuun valkeaan takkiin. Näyttelijöiden hahmoille kehiteltiin erityiset profiilit. Petelius ja Kari Heiskanen esittävät Ardea ja Tapia, jotka huolettomasti artikuloivat nuorisoslangia. Juuri heidän tekemisiin kiteytyi sarjan vinohuumori sukkamehuteen valmistamisesta lattiavahanesteiden juomiseen.

Ilkka Heiskasen esittämä hikikasvoinen ja länsisuomalaisittain puhuva Huttunen puolestaan on jännittynyt ja tosikkomainen tyyppi. Hän luo kontrastia keskenkasvuiselle, kolttosia virittelevälle pääparille.

Eeva Litmanen oli ollut mukana jo Velipuolikuussa ja nyt hänelle suotiin enemmän ruutuaikaa. Litmasen Ragni-rooli perustui puolestaan äidinvaistoiseen naisellisuuteen, jota tehostettiin uhkein rintavarustuksin. Kati Bergman esitti sarjassa vaiteliasta Ritua, Arden ja Tapin päiväunien kohdetta. Bergman pestattiin mukaan lisävoimaksi lauluosuuksiin.

Kokonaisista jaksoista tässä on kolme. Yle Areenassa nähtävissä kaikki kahdeksan jaksoa huhtikuuhun 2018 asti.

Jakso 1: Molskis ja savea silmään

Leivänpaahtimet vertailussa, artistivieraana Slutku Huja, Haastattelussa muun muassa tulevaisuuden orvot ja lisäksi esitellään kulttuurihistoriallisesti arvokas Säätytalo.

Tekstissä on hyödynnetty Elävän arkiston julkaisemia artikkeleita Mutapainin ystävistä. Kirjallisena lähteenä on ollut Jukka Annalan kirja Toopelivisio (Teos, 2006)

Kun puhutaan suomalaisesta tv-huumorista, on vaikea ohittaa sellaisia sarjoja kuin Tankki täyteen, Velipuolikuu, Hymyhuulet ja Mutapainin ystävät. Niitä on kaivattu ja toivottu uudelleennähtäväksi. Siksi nämä sarjat ovat nyt kaiken kansan katsottavana Areenassa.

Koko alkuvuoden 2017 Areenaan on ilmestynyt katsottavaksi runsaasti rakastettuja ja toivottuja kotimaisia Ylen tuottamia draamaohjelmia. Huhtikuusta alkaen saadaan kuitenkin nauraa ihan olan takaa, kun paljon toivotut komediasarjat Tankki täyteen, Velipuolikuu, Hymyhuulet ja Mutapainin ystävät ilmestyivät laitteillenne katsottaviksi.

Mikäli nämä sarjat ovat sinulle jo entuudestaan tuttuja, olet ehkä haka huumoritestissämme.

Vuonna 1978 alkanut Tankki täyteen oli ensimmäinen suomalainen tilannekomedia. Ohjelma syntyi, kun TV2:ssa huomattiin, että Suomesta puuttui maailman suosituin ohjelmatyyppi, puolen tunnin sitcom. Tunnetusti sarjan ensimmäinen jakso alkaa monen minuutin hiljaisuudella. "Musta oli selvää, että suomalainen tilannekomedia alkaa niin, että kukaan ei puhu mitään", ohjelman käsikirjoittaja Neil Hardwick perusteli.

Koko sarja on nyt ja ikuisesti katsottavissasi Areenassa.

Tankki täyteen Areenassa ja Elävässä arkistossa

Toista Tankki täyteen Areenassa

Tankki täyteen -sarjan 1. jakso: Supisuomalainen mykkäkoulu

Mykkäkoululla alkaa Vilénin perheyrityksen arjesta ja osin sunnuntaistakin kertova 11-osainen viihdesarja. Syynä mökötykseen on Sulo Vilénin huoltamoon hankkima hinausauto, joka ei Emmi Vilénin mukaan pysty hinaamaan muuta kuin pankkilainaa.

Tankki täyteen – menestyskomedia, jossa ei viljelty vitsejä

Koko sarja pysyvästi katsottavana Elävässä arkistossa.

Vuonna 1978 aloittanut Tankki täyteen oli suomalaisen tilannekomedian pioneeri. Se nousi katsojien kestosuosikiksi, vaikka TV2:n ohjelmapäällikkö ihmettelikin, missä huumorisarjan vitsit viipyvät. Sarjan jaksot ovat pysyvästi katsottavina Elävässä arkistossa ja Areenassa. Tämä kooste tarjoaa niiden lisäksi myös tausta-aineistoa tv-klassikon tekemisestä.

Asiasanat: Elävä arkisto Tankki täyteen

Kommentteja 5

Vuonna 1983 ensilähetetty Velipuolikuu-sketsisarja nojaa positiivisuuteen ja ammentaa absurdismista. Se nosti Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Kari Heiskasen tähdiksi ja tuotti myös musiikkihittejä. Pedro Hietanen sovitti Peteliuksen suuhun muun muassa Muistan sua Elaine -laulun. Velipuolikuun suosio on jatkunut pitkälle 2010-luvulle mm. viraalihitiksi muodostuneen pääsiäishanukas-sketsin myötä.

Velipuolikuu määritteli uusiksi koko siihenastisen suomalaisen sketsiviihteen― Jukka Annala Toopelivisio-kirjassa (Teos 2006)

Koko sarja, mukaanlukien englanninkielinen viimeinen jakso, on katsottavissa Areenassa pitkälle ensi vuoteen.

Velipuolikuu Areenassa ja Elävässä arkistossa

Toista Velipuolikuu Areenassa

Velipuolikuu ensimmäinen jakso

Hulvatonta huumoria sisältävä sketsiviihdesarja. Mukana mm. Pölynimurikauppias.

"Hirveetä kattoo" – Velipuolikuu veti miljoonayleisön absurdeilla sketseillään

Velipuolikuu tuuletti suomalaisen sketsiviihteen perinteitä.

Vuosina 1983 ja 1984 nähty Velipuolikuu tuuletti suomalaisen sketsiviihteen perinteitä ja onnistui lopulta hurmaamaan yleisön. Parhaimmillaan sarja keräsi kahden miljoonan katsojaluvut. Pontsan perhe, Balle Ramstedt, pääsiäishanukas, Raivolan rysäpöksyt ja moni muu sketsi on jäänyt kummittelemaan suomalaisten muistoihin.

Asiasanat: Elävä arkisto Sketsi

Koko Mutapainin ystävät -sarja Areenassa.

Mutapainin ystävät Areenassa ja Elävässä arkistossa

Toista Mutapainin ystävät Areenassa

Mutapainin ystävät jakso 1: Molskis ja savea silmään

Tulevaisuuden orvot ja muita sketsejä sekä musiikkia ja vitsejä 1980-luvun kulttiohjelmassa.

Mutapainin ystävät toi surrealismin suomalaiseen sketsiviihteeseen

Mutapainin ystävät -huumorisarja

Velipuolikuun (1983-1984) menestyksen myötä joulukuussa 1984 Yleisradio alkoi esittää Mutapainin ystävät -sketsisarjaa, jonka teossa olivat mukana tutut nimet muun muassa Pirkka-Pekka Petelius, Ilkka ja Kari Heiskanen, Kati Bergman ja Eeva Litmanen. Sarjasta on julkaistu sketsejä pysyvästi Elävään arkistoon.

Asiasanat: Elävä arkisto Mutapainin ystävät

Vuonna 1988 alkanut Hymyhuulet jatkoi suomalaisen sketsihuumorin perinteitä. Se oli urbaani cityohjelma ihmiselle, jolle ei ole tärkeätä miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät. Sarja nosti 1980-luvun tärkeimmäksi sketsihumoristiksi nousseen Peteliuksen rinnalle myös uusia tekijöitä, kuten Antti Raivion ja Ville Virtasen. Heiskasen paikan Peteliuksen parina sai Aake Kalliala. Sarjasta nousi esiin paljon elämään jääneitä hahmoja, kuten Aki ja Turo.

Koko Hymyhuulet-sarja Areenassa.

Hymyhuulet Areenassa ja Elävässä arkistossa

Toista Hymyhuulet Areenassa

Hymyhuulten ensimmäinen jakso

1980-luvun viihde on taas täällä! Hauskoja huulia tyylikkäissä puitteissa - mm. Aki ja Turo, auts-töks-töks!

Hymyhuulet vinoili herättelevän epäkorrektisti ja tartutti hokemat

Aki ja Turo nousivat kulttihahmoiksi

Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

Asiasanat: Elävä arkisto Hymyhuulet

Kommentteja 2

Lue lisää:

Toivotut: Huumoria

Tankki täyteen ja kasari-tv:n parhaat sketsiklassikot samassa paketissa!

Kuka on se artisti ja mitä se maksaa? Mitä oli kauhea katsoa? Luuletko tietäväsi kaiken suomalaisesta tv-huumorista? Testaa taitosi huumoritestissä ja jaa onnistumisesi koko maailmalle!

Tämän testin jälkeisiin tunteisiin ensiavuksi on hyvä ottaa muutama jakso Velipuolikuuta, koko kausi Tankki täyteen -sarjaa ja sarjallinen Mutapainin ystäviä. Kaikki nämä ja moni muu huumorisarja nyt Areenassa kokonaisuudessaan!

Lue lisää:

Toivotut: Huumoria

Tankki täyteen ja kasari-tv:n parhaat sketsiklassikot samassa paketissa!

Lue lisää:

Toivotut Tankki täyteen, Velipuolikuu, Hymyhuulet ja Mutapainin ystävät nyt Areenassa

Kun puhutaan suomalaisesta tv-huumorista, on vaikea ohittaa sellaisia sarjoja kuin Tankki täyteen, Velipuolikuu, Hymyhuulet ja Mutapainin ystävät. Niitä on kaivattu ja toivottu uudelleennähtäväksi. Siksi nämä sarjat ovat nyt kaiken kansan katsottavana Areenassa.

Syksystä 1987 kevääseen 1988 esitetty sketsisarja Hymyhuulet muistetaan uudenlaisista, usein vähemmistöihin kohdistuneista parodioistaan ja tarttuvista hokemistaan. Pirkka-Pekka Petelius sai nyt rinnalleen Aake Kallialan, toiseksi tähtipariksi nousi Ville Virtasen ja Antti Raivion hämmentävä, mutta rokkaava duo Aki ja Turo. Auts töks töks!

Hymyhuulet jatkoi siitä, mihin Velipuolikuu ja Mutapainin ystävät olivat edenneet. Velipuolikuu oli ollut menestys, Mutapainin ystävissä yleisö ei enää ollut pysynyt mukana. Myös Hymyhuulet haluttiin tehdä omin ehdoin, mutta niin, että yleisökin sitä ymmärsi.

Aikakauden tv-viihteessä elettiin vaihetta, jolloin luotiin joukoittain uusia sketsihahmoja. Hahmojen viehätys perustui hokemiin. Tämä ei ollut uusi keksintö, mutta nyt niistä oli tullut ensin muotivillitys ja sitten pysyvä ilmiö. Suomalaisittain uutta oli myös se, että näyttelijät usein kirjoittivat kollektiivisesti itse omat sketsinsä.

Haluttiin tehdä selkeesti helpompi, kivempi mutta kuitenkin omintakeinen viihdeohjelma. Siinä ei enää pitänyt tehdä vallankumousta sisältöpuolella.
― Kari Kyrönseppä (2006)

Tekijätiimin keskiössä oli Kyrönsepän ohessa jälleen Pirkka-Pekka Petelius. Koska hänen "vanha" aisaparinsa Kari Heiskanen halusi irrottautua viihteestä, sai Petelius rinnalleen Aake Kallialan. Tämän erikoisvahvuuksia oli kyky heittäytyä mitä järjettömämpien hahmojen esittämiseen parityöskentelynä. Uusina kasvoina esiteltiin astetta nuoremman sukupolven näyttelijät Ville Virtanen ja Antti Raivio.

Käsikirjoittaja Seppo "Bisquit" Ahti muisteli myöhemmin hetkeä, jolloin koki tipahtaneensa ”alalta” pois. Se tapahtui silloin, kun Virtanen ja Raivio olivat esitelleet hänelle ideansa. Annalan mukaan Kari Kyrönseppä oli ainut, joka vaistosi näissä sketsihahmoissa jotakin potentiaalia.

Mä olin että mitä… ei tämmöstä voi esittää! Heillä oli kaksi tyyppiä, Aki ja Turo, jotka sanoivat "auts töks töks". Ajattelin, että mä en tajua enää mistään mitään!― Seppo Ahti (2006)

Virtasen ja Raivion esittelemä kaksikko oli ”valmis” henkilökattaus. Turo (Virtanen) oli koulukiusattu, Aki (Raivio) hänen paras kaverinsa ja pahin kiusaajaansa. Aki ei väsy vedättämään hyväuskoista Turoa. Kaikki hokemat – esimerkiksi lievä mopo, mutsis oli, ehe ehe – olivat aitoja, Virtasen ja Raivion lapsuuden ja nuoruuden sanontoja. Samaa perua oli kaksikon katu-uskottava ulkoasu: monen katsojan mielessä Aki ja Turo muistuttivat ajasta, joka ei ollut vielä ulkoisesti kultautunut muistoissa. He olivat aavistuksen aikaansa edellä, 1970-luku palasi buumin tavoin muotiin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Mistään pukurooleista ei kuitenkaan ollut kyse vaan ne vedettiin läpi ankaralla turkkalaisella metodilla, tunnetila edellä. "Turoa oli aika ahdistavaa näytellä, se oli tosissaan tehty", Virtanen muisteli radiohaastattelussa vuonna 2006.

"Auts töks töks" tulee Tuusulasta, se oli Raivion nuorisosanontoja.― Ville Virtanen (2006)

Aki ja Turo olivat myös ilmeisen musikaalisia eivätkä kaihtaneet laulaa solisteina rokkibändissä. Kahdeksanhenkinen Bluesshakers-yhtye teki vakuuttavaa työtä duon taustabändinä nimellä Hepamamas. Bändi soitti 1970-luvun viileimpiä, villeimpiä ja kuulaimpia helmiä, mm. Gary Glitteriä, Sex Pistolsia ja Baddingia.

Aki ja Turo nousivat töksäyttelyllään nopeasti suorastaan kulttisuosioon. Menestyksen myötä heidän osuutensa ohjelmassa kasvoi, ja mukaan tuli usein heidän itsensä esittämiä sivurooleja. Aki & Turo and the Hepamamasin suosio kantoi myös studion ulkopuolelle: ensin levytyssopimukseen ja sitten pitkälle keikkakiertueelle. Lievä kantrihuijas -albumi myi kultaa jo ennen, kuin se ehti kauppoihin. Kesällä 1988 bändi rikkoi Linnanmäellä siihenastisen, Paul Ankan tekemän yleisöennätyksen. Kun myös Kaivarin konserttiin tuli samaiset 25 000 kuulijaa, Virtasta alkoi mietityttää. "Silloin tuli olo, etten oikeasti tavoita heistä ketään", hän kertoi vuonna 2006.

Yksi tavoite oli, että saataisiin katsojat itkemään ihan säälistä.― Ville Virtanen (2006)

Yksi Kari Kyrönsepän tavoitteista puolestaan oli vähemmistöryhmiä kohtaan tunnettujen ennakkoluulojen ravistelu. Katseet kiinnitettiin etenkin saamelaisiin ja romaneihin: ajatuksena oli, että katsojat saavat itse itsensä kiinni ennakkoluuloistaan. Saamelaisvitsit nousivat keväällä 1988 kohuksi asti ja niistä mm. valitettiin television ohjelmaneuvostoon. Tekijätiimille itselleen tuli myös toisenlaista palautetta. "Älkää vaan jättäkö niitä pois", Petelius kertoi radiohaastattelussa niin romaneilta kuin saamelaisiltakin saamastaan palautteesta. Tänä päivänä Hymyhuulien vähemmistökulttuuria kuvaavat sketsit näyttäytyvät yhä selvemmin rasistisina ja sellaisia tuskin enää tehtäisi.

Otetaan ne, joita jo pilkataan, ja pilkataan vielä enemmän, niin että niistä tulee suosittuja.― Kari Kyrönseppä (2006)

Sarjassa parodioitiin myös aivan oikeita henkilöitä: yksi heistä oli vakavailmeinen meteorologi Erkki Nystén.

Osansa saivat myös Vironperän pariskunta Johannes ja Kyllikki Virolainen, jotka olivat Peteliuksen henkilökohtaisia ystäviä. Kalliala esitti Johannesta, Petelius Kyllikkiä. Radiohaastattelussa Petelius korostaa, ettei heidän kohdallaan ollut kyse imitoinnista, vaan imitoinnin parodioinnista.

Kyllikki oli vähän mustasukkainen, hän oli vakuuttunut, että Johannes tykkäs mun Kyllikistä enemmän!― Pirkka-Pekka Petelius (2006)

Toistuvaa vinoilua saivat osakseen juppikulttuuri ja niinsanotut cityvihreät. Eri alojen asiantuntijoista riitti aina tulkittavaa.

Parivaljakoiden pohjalle rakentuneen sarjan naisrooleista vastasivat Tiina Pirhonen ja Pirjo Luoma-aho. Jokaisessa jaksossa kuultiin myös Billy Carsonin ja Pham Tan Kietin käymä puhelinkeskustelu: maahanmuuttajlla riitti ihmeteltävää suomalaisen kulttuurin erikoisuuksissa.

Peteliuksen ja Kallialan sketsihahmot jatkoivat elämäänsä MTV:n sarjoissa Pulttibois (1989–1991) ja Manitbois (1992).

Saamelaisvitsiä käsiteltiin ohjelmaneuvostossakin

Peteliuksen ja Kallialan saamelaishahmot nousivat keväällä paitsi keskusteluaiheeksi myös uutisotsikoihin, koska niiden katsottiin loukkaavan saamelaisia. Tv-ohjelmaneuvosto käsitteli asiaa toukokuussa ja antoi Naima-Aslakille ja Soikhiapäälle hyväksyntänsä.

Uutisjuttu Lapin Kansassa 14.5.1988. Kuva Jukka Annalan teoksesta Toopelivisio (2006). Uutisjuttu Lapin Kansassa 14.5.1988. Hymyhuulet

Kirjoituksessa on käytetty ohjemien lisäksi lähteenä Jukka Annalan teosta Toopelivisio (Teos 2006).

Artikkelia päivitetty 13.4.2017, lisätty saamelaissketsiä käsittelevään kappaleeseen maininta sen rasistisuudesta. Lisätty myös maininta ohjelman rasistisuudesta linkin yhteyteen, joka vie Areenan sarjasivulle.

Yksi suomenkielisen rockin tärkeimmistä synnyttäjistä oli Hector alias Heikki Harma, joka tunnetaan myös toimittajana mm. sarjoista Tuubi ja Pop eilen – toissapäivänä. Vuonna 1994 tehdyssä laajassa haastattelussa hän puhuu läpimurtonsa vuosista ja koko 1970-luvun suomirockista. Koosteemme tarjoaa lisäksi muhkean kattauksen miehen musiikista läpi vuosikymmenten – joukossa todellisia arkistoharvinaisuuksia.

Hectoria vuosikymmenten varrelta:

Axa Sorjasen vuonna 1994 tekemässä laajassa haastattelussa Hector kuvailee, millaista muutosta 1970-luku hänelle merkitsi. Vuonna 1965 ilmestyneen Palkkasoturi-esikoissinglen aikaan hän oli vielä koululainen. Harrastuksenomainen musisointi muuttui ammattimaisemmaksi vasta vuonna 1969, kun hän muiden Helsingin Hair-musikaalissa esiintyneiden kanssa pani pystyyn kansanmusiikkiyhtye Cumuluksen.

Hän oli tehnyt omia biisejä jo vuodesta 1965 alkaen, mutta Cumuluksesta muodostui se varsinainen tekstintekemisen koulu. Bändi tarvitsi ohjelmistoa, ja jonkun oli teroitettava kynänsä.

Hectoria repi mukaansa aikakauden "kansainvälinen kollektiivisen tajunnan virta, joka kulki mantereelta toiselle". Kuusikymmenluvun lopun valtaisa rockmullistus, jota Heikki Harma seurasi myös Ylen poptoimittajana, oli niin vetovoimainen, että hän halusi päästä osaksi sitä. Kaikki kävi nopeasti: esikoisalbumi Nostalgia vapautti "folktraumasta", ja sitä seurannut Herra Mirandos oli menestys heti ilmestyessään. Se rohkaisi ajattelemaan, että suomenkielisellä itse tehdyllä rockilla on mahdollisuuksia.

Oleellista oli että mä sain riisuttua folkjätkän manttelin harteiltani.― Hector haastattelussa 1994

Hectorin oma 1970-luvun alun rock oli sävyltään progressiivista, vaikka hän omista soittotaidollisista rajoituksistaan johtuen joutuikin tekemään "vähän helpompaa" kuin vaikkapa Wigwam. Hän omaksui myös rooleja ja maskeja peittääkseen arkuuttaan ja isosta koosta johtunutta kiusaantuneisuuttaan rocktähden tehtävissä.

Suomenkielisen rockin pioneerijoukkoon kuuluivat Hectorin ohella Pekka Streng, Dave Lindholm ja Juice Leskinen. Juicen rinnalla Hector pitää itseään sovinnaisempana tekstintekijänä ja "ehkä vähän mystikkona". Muodikasta mystiikkaa ruokki omalta osaltaan tuttavuus radiokollega Jorma Elovaaran kanssa. Toisaalta Hectorin ajatusmaailmaa muokkasivat samaan aikaan myös Vietnamin sota, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden tiedostaminen jne. Tarve sanoa lauluilla jotain yhteiskunnasta tai rauhanasiasta oli perua jo folk-kaudelta, jolloin esikuviksi löytyi Bob Dylanin kaltaisia sanojia. 1960-lukulaiset kapinoivat koti-uskonto-isänmaa-henkistä "sapelinkalsketta" vastaan kantaen huolta maailmasta kokonaisuutena, Hector määrittää.

Alku-Hector

Biisejä 1960-luvulta 1970-luvun alkuun

Hectorin ensilevytys Palkkasoturi oli käännösversio Buffy Sainte-Marien pasifistisesta Universal Soldierista. Maailmankuulu protestilaulu väännettiin uuteen, kevyempään uskoon Jarmo Porolan viihdeohjelmassa, jossa Hector sai tehtäväkseen laulaa Juha Vainion kynäilemän höpsöttelyn "palkkapotilaasta". Parodia ei ehkä vastannut folk-artistin ideaaleja, mutta klippi on varhaisin videotallenne, joka hänestä on Ylen arkistossa säilynyt. Sainte-Marien alkuperäisen kappaleen Hector esitti tv:ssä vuonna 1977.

Hectorin folk-aikojen soittokumppaneita olivat kitaristi Antero Jakoila ja myöhemmin Cumulus-yhtyeessäkin vaikuttanut Sakari Lehtinen eli Oscar. Tämän kauden eräänlainen etiäinen on vuonna 1972 taltioitu harvinainen ohjelmanäyte, jossa Hector ja Oscar tulkitsevat Dylanin maineikasta Mr. Tambourine Mania suomeksi.

Vuonna 1969 syntyneen Cumuluksen monista tv-ohjelmista ensimmäisiä oli vuoden 1971 Rakkauspakkaus, jossa kuultiin mm. pikkutuhma Cornelis Vreeswijk -suomennos Hanna ja Jan sekä Kaj Chydeniuksen säveltämä Sinua sinua rakastan.

Tammikuussa 1972 tehdyn Cumulus-aiheisen radiohaastattelun lopussa Hector paljastaa olevansa tekemässä ensimmäistä soololevyään.

Rocktähti

Biisejä vuosilta 1972–1979

Hectorin vuonna 1972 ilmestynyt Hectorin esikoisalbumi Nostalgia edusti nimensä mukaisesti romanttista vastausta teknistyneelle ajalle, kaipuuta pellonpientareille ja maanteille. Sen muistetuimpia raitoja oli Mandoliinimies, joka kuultiin parikymmentä vuotta myöhemmin Q ja tähdet -ohjelmassa (ks. kohta 35.29).

Nostalgiaa seurannut Herra Mirandos syleili mystiikkaa, mutta sen hiteiksi nousivat itsemurhasta ja työttömyydestä kertova Lumi teki enkelin eteiseen ja nostalgisesti nuoruuteen katsova Olen hautausmaa. Iltatähden pukuhuonehaastattelussa syyskuussa 1973 entisestä folk-hepusta on juuri kuoriutunut vahvasti David Bowie -vaikutteinen – hiusmartoa myöten – rocktähti.

Hector sekä Pirjo ja Matti Bergström talvisessa satamassa 1970-luvun alussa. Hector sekä Pirjo ja Matti Bergström seisovat talvisessa satamassa. Kuva: Kalle Kultala 1970-luku,Hector,Matti Bergström,muusikot,Pirjo Bergström

Laatu ei ole ollut millään tavallaan este Hectorin menestykselle.― Mikko Alatalo Iltatähdessä 26.12.1974

Jo Nostalgialla alkanut sovitusyhteistyö Pirjo ja Matti Bergströmin jatkui Hectorock I:llä. Kolmikkoa haastateltiin keväällä 1974 Iltatähdessä, jossa kuultiin myös näytteitä albumilta.

Hectorock myi timanttia parissa viikossa, ja joulukuinen Iltatähti julistikin vuoden 1974 "Hectorin vuodeksi". Popmusiikin harrastajille oli kuulemma tullut tutuksi lause "ei päivää ilman Hectoria", ja vuoden lauluksi nimettiin ohjelmassa nuoruuden kasvukipuja kuvaava Ake, Make, Pera ja mä (ks. kohta 8.01).

Hectorockilla Hector siirtyi yhä yhteiskuntakriittisempiin teksteihin, ja Liisa pien -albumilla suunta jatkui. Trullilaulu syntyi alkujaan Eeli Aallon dokumenttifilmiin taiteilija Veikko Vionojasta. Laulaja esitti sen ohjelmassa Lapsuuden loppu -kiertueeltaan tutuissa meikeissä ja mustassa viitassa.

Hotelli Hannikaisella Hector pyrki jo karistamaan yltään vakavikon manttelia. Iltatähti Specialissa vuonna 1976 nähty lempeän humoristinen Kaipaava haavanlehti (ks. kohta 6.33) esitteli kaavun alta löytyneen kepeämmän miehen.

Vuonna 1975 Hector teki toiseenkin tv-filmiin musiikkia yhdessä Bergströmien kanssa. Kari Kyrönsepän kirjoittama ja Erkki Pohjanheimon ohjaama pienoisdraama oli ohjelma työn ja perhe-elämän juoksupyörässä elävästä miehestä, joka "ei vain uneksinut menolipusta, vaan myös osti sen".

Radiotyöstä ottamansa virkavapaan aikana Hector kokosi H.E.C.-yhtyeen, joka kuitenkin hajosi jo syksyllä 1977. Bändin ainoan albumin materiaalina oli pääasiassa lainakappaleita, kuten Monofilharmoonikko, käännös Harry Chapinin muusikkohumoreskista. Iltatähdessä nähtiin joulukuussa 1977 H.E.C:n versio Dylanin All Along the Watchtowerista Jimi Hendrix -maisine hammastemppuineen kaikkineen.

Mirandoksen ja Hectorockin jälkeen seuraava isompi menestys oli kultaa myynyt Kadonneet lapset, joka merkitsi vahvaa paluuta yhteiskunnallisuuteen, työttömyyden, syrjäytymisen ja epätasa-arvon teemoihin. Sen raita Palellaan yhdessä oli mukana Härmärock-konsertissa 1979 kuullussa potpurissa.

Kadonneiden lapsien tunnetuin kappale oli melkeinpä lama-ajan tunnuslauluksi noussut käännösralli Ei mittään. Kuten Palkkasoturi, tämä "työttömän arkiviisukin" sai taipua parodisiin tarkoituksiin. Makasiiniohjelmassa Musiikkia kaikille vuonna 1978 olivat aiheena kotimaiset kulttuuritapahtumat.

Lauluntekijä ja toimittaja

Biisejä 1980-luvulta

Uuden aallon murroksen jälkeen Hector edusti jo suomirockin vanhempaa kaartia. Vuonna 1981 ilmestynyt Eurooppa paketoi tummia tuntoja maailman tilasta ajanmukaisen syntetisaattorivetoisesti. Elämän estradi -ohjelmassa nähdyssä esityksessä on koskettimissa Jukka Hakoköngäs, monien 1980-luvun Hector-levyjen tuottaja.

Kokeellisen Hyvää yötä Bambin (1982) singlelohkaisu oli hassuun ääntämykseen perustuva tragikoominen lemmenlaulu Piironkinjalka.

Euroopan ja Hyvää yötä Bambin jälkeen seuraavaa levyä saatiinkin sitten odottaa kolme vuotta. Hector keskittyi toimittajanuraansa, joka oli alkanut 1960-luvun lopulla radiossa mm. Poppop-ohjelman myötä.

Seitsemänkymmenluvun alkuvuosina Heikki Harma oli jonkin aikaa radion ainoa vakinainen rocktoimittaja. Hän oli mukana tuomassa pop- ja rockohjelmiin analyyttisempaa ja historiatietoisempaa otetta. Yksi sen ilmentymistä oli vuonna 1973 käynnistetty kunnianhimoinen Popin historiaa -hanke.

Harma teki mm. ohjelmasarjoja Vatupassi, Popinfo, Ennenkuulumattomat ja Pop eilen – tänään ja oli käynnistämässä vuonna 1980 startannutta Rockradiota. 1970-luvun lopussa hän aloitti aktiivisen tv-työn viihdesarjoissa Perjantaita ja Lomake, joiden sketseissä myös näytteli Matti Pellonpään ym. kanssa.

1970- ja 1980-luvuilla Harma toimitti ja/tai ohjasi monia TV1:n pop- ja rocksarjoja (Tuubi, Casino, Kamoon – kielet poikki) sekä railakasta sketsi-musiikkisarjaa Studio Studio. Hän lopetti työt Yleisradiossa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, mutta palasi vuonna 2009 Yle Radio Suomeen tekemään suosittua ohjelmaa Pop eilen – toissapäivänä.

Rockradion toimittajat Heikki Harma, Heimo Holopainen ja Jake Nyman studiossa vuonna 1980. Rockradion toimittajat Heikki Harma, Heimo Holopainen ja Jake Nyman studiossa vuonna 1980. Kuva: Yle/Leif Öster 1980,Hector,Heimo Holopainen,Jake Nyman,radiotoimittajat,Rockradio

Tuubi-ohjelman juontajat "Bubi Ponsivuori" (Heikki Harma) ja Outi Popp vuonna 1982. Tuubi-ohjelman juontajat Bubi Ponsivuori (valepukuinen Hector peruukissa ja tekoparrassa) ja Outi Popp vuonna 1982. Kuva: Yle/Håkan Sandblom 1982,Hector,musiikkiohjelmat,Outi Popp,televisio-ohjelmat,televisiotoimittajat,Tuubi

Suomen euroviisukarsintoja juontamassa vuonna 1980. Heikki Harma juontaa Suomen euroviisukarsintoja vuonna 1980. Kuva: Yle/Leif Öster 1980,euroviisukarsinnat,Hector,juontajat,televisiotoimittajat

Vuonna 1985 julkaistun Hectorock II:n jälkeinen Nuku idiootti (1987) merkitsi Hectorille uutta kaupallista nousua. Kantaaottavalta albumilta nähtiin Hittimittari-ohjelmassa singlebiisi Päästä minut pahasta (ks. kohta 25.59), meneillään olevan vuosikymmenen kohtalokkaan mustanpuhuvaa tyyliä sivuava ihmissuhdelaulu, jossa haitari ja syntetisaattori kohtasivat.

Samana vuonna tuli ulos yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta kertova Kaikki tahtoo rakastaa, joka julkaistiin vain singlemuodossa. Vuonna 1991 Hector lauloi sen Olli Ahvenlahden isännöimässä ohjelmassa Kapellimestarin vieraat.

Kestosuosikki

Biisejä 1990-luvulta eteenpäin

1980- ja 1990-lukujen taitteessa Hector vakiinnutti asemansa suurena suomalaisena popsuosikkina kahdella peräkkäisellä platinaa myyneellä albumilla. Vuoden 1988 Varjot ja lakanat -levyn jälkeen menestystä jatkoi Yhtenä iltana (1990), jonka nimiraita jäi yhdeksi tekijänsä rakastetuimmista biiseistä.

Toinen uusi ikivihreä oli Juodaan viinaa, usein silkaksi juomalauluksi tulkittu, pohjimmiltaan vakava sosiodraama. Levyllä kuultiin myös uusi, Kari Tuomisaaren vuoden 1973 versiota uskollisempi käännös Lou Reedin klassisesta alakulttuurikuvauksesta Walk on the Wild Side – suomalaiselta nimeltään Seisovaa ilmaa.

Hyvä putki jatkui Ensilumi tulee kuudelta -levyllä (1992), jonka nimikappale kuvasi parisuhdevaihdoksen vaikutusta ystävyyssuhteisiin. Lauantai-illan huumaa -ohjelmassa – kuten monessa muussakin Hectorin 1990-luvun tv-esiintymisessä – tukimiehenä on luottotuottaja Pave Maijanen. Lisää Ensilumi -albumin kappaleita on kuultavissa Q ja tähdet -sarjan Hector-jaksossa.

Niin ikään menestyneen Salaisuuksien talon (1994) olennaisimpaan antiin kuului Viimeinen unelma, lähivuosikymmenten historiallinen summaus ja omien ihanteiden tilinpäätös (ks. Lista Top 40 kohta 41.50). Toinen albumilta julkaistu single oli Magdaleena.

Kannattaisikohan Hectorien ja Juicejen jo jättää levyntekeminen muille, kun ei niissä enää sitä hampaan- ja munantynkää ole.― Juontaja Sami Aaltonen Lista Top 40:ssä 16.11.1995

Vuonna 1995 ilmestynyt Kultaiset lehdet (1995) noteerattiin Ylen Lista-ohjelmassa hampaattomaksi, ja siltä irrotettu Yö tanssittaa (ks. kohta 43.42) edustikin Hectoria iskelmällisimmillään ja pehmoimmillaan.

Kultaiset lehdet ei myynyt enää kultaa, mutta vuosikymmenen lopussa Kirkan, Pave Maijasen ja Pepe Willbergin kanssa toteutettu Mestarit-nostalgiaprojekti osoittautui sen sijaan megaluokan hitiksi.

”Mestareiden myötä Hector on ollut esillä hyvinkin paljon”, totesikin Listan juontaja Mari Kakko esitellessään "ensimmäistä Suomessa tehtyä vaha-animoitua musiikkivideota" syksyllä 1999. Tahdon kaljalle, jossa seikkaili myös vahasta muovailtu Hector-hahmo, oli irrotettu Hidas-levyltä.

Seuraava omia lauluja sisältävä studioalbumi ilmestyi vasta vuonna 2004, jolloin oli kulunut miltei neljäkymmentä vuotta Hectorin ensilevytyksestä. Tyynesti taaksepäin katsova nimikappale Ei selityksiä kuultiin Ylen aamuohjelmassa Iiro Rantalan ja Matti Kallion säestämänä. Puheena ovat levyn eräät muutkin kappaleet, kuten uskontoa käsittelevä Kuunnellaan vain taivasta, legendaarisesta nimikirjoitusten metsästäjästä kertova Eki-setä ja kokonaan uusi luenta klassikosta Juodaan viinaa. Platinaa myyneelle albumille saatiin odottaa seuraajaa kymmenen vuotta, kunnes Hauras ilmestyi vuonna 2014.

Lue lisää:

Folkkari-Hectorista tuli suomirockin pioneeri

Reino Helismaan ja Georg Malmsténin laulutekstit tekivät lähtemättömän vaikutuksen tulevaan lauluntekijään, joka ihaili Paul Ankaa ja soitti sähkökitaraa.

Jalkapalloilija ja tv-tähti O.J. Simpsonin murhaoikeudenkäynti vuonna 1995 oli aikansa seuratuimpia mediatapahtumia. Parhaimmillaan lähes puolet yhdysvaltalaisista seurasi käännerikasta oikeudenkäyntiä, joka sai edetessään mitä oudompia piirteitä. Kansainvälisesti suurta huomiota herättänyttä oikeusprosessia seurattiin myös Suomessa. Radion puolella Yhdysvalloista raportoivat kirjeenvaihtajat Johanna Juntunen ja Päivi Sinisalo.

Kesäkuun 12. päivänä vuonna 1994 O.J. Simpsonin ex-vaimo Nicole Brown ja hänen ystävänsä Ron Goldman löydettiin raa'sti tapettuina Brownin talon edustalta. Simpson pidätettiin dramaattisen takaa-ajon jälkeen, jota Yhdysvaltalaiset televisioasemat seurasivat puolentoista tunnin ajan suorana lähetyksenä.

Oikeudenkäynti alkoi tammikuussa vuonna 1995 syyttäjän puheenvuorolla. Syyttäjätiimin toinen puoli Christopher Darden aloitti urakan puheella, jossa väitettiin Simpsonin kasvojen kuuluvan murhaajalle. Syyttäjät Marcia Clark ja Darden esittelivät myös aikajanan murhaillan tapahtumien etenemisestä. "Simpsonilla oli tunti ja kymmenen minuuttia aikaa suorittaa murhat", kertoo toimittaja Johanna Juntunen raportissaan suoraan Los Angelesista. Tuomari Lance Ito salli syyttäjien ottaa esille todisteita Simpsonin ja Brownin 17-vuotisesta suhteesta ja sen aikana tapahtuneista väkivaltaisuuksista.

Jättimäisen mediaoikeudenkäynnin toisena päivänä ääneen pääsi Simpsonin arviolta kymmenen miljoonan dollarin arvoinen nimekäs ja taitava puolustustiimi. Tiimin jäsenet Robert Shapiro ja Johnny Cochran osasivat asettaa kyseenalaisiksi melkein kaikki syyttäjien todisteet. Poptähti Michael Jacksoninkin lakimiehenä toimineen Cochranin taito puuttua jokaiseen pieneen yksityiskohtaan oli olennainen elementti koko oikeudenkäyntiä.

Cochran esitti muun muassa, että murhapaikalta ja Simpsonin talosta löydetyt murhaan liitetyt hanskat olivat Los Angelesin poliisin lavastamat. Hanskat löytänyt etsivä Mark Fuhrman joutui prosessin edetessä itse ahtaalle, kun hänen rasistisia puheitaan sisältäneet audiomateriaalit kaivettiin myöhemmin oikeudessa esille.

Cochran syytti rajusti poliisia huolimattomuudesta murhapaikan todisteiden keruussa. Puolustus vetosi myös siihen, ettei Simpsonin terveydentila ollut riittävän hyvä murhien suorittamiseen, raportissa kerrotaan.

Ongelmia valamiesten ja todistajien kanssa

"Viimeisin käänne tässä varmaan kaikkien aikojen uutisoiduimmassa oikeudenkäynnissä on se, että jo kahdeksas varsinaisen valmiehistönjäsen potkittiin ulos jurystä", kertoo toimittaja Sinisalo. Kaksi valamiehistön jäsentä oli erotettu, koska he eivät olleet kertoneet menneisyydestään rehellisesti, yksi jäsen on anonut itse ulos, koska ei jaksanut enää. Nyt poistettu jäsen on jo kolmas, jota syytetään kirjankirjoitusaikeista", kertoo toimittaja Päivi Sinisalo.

Oikeudenkäynnin pelättiin kuivuvan kasaan juuri valamiehistöongelmien takia. Oikeusprosessin aikana valamiehistö joutui olemaan tiukasti eristettynä ulkomaailmasta. "Ajatelkaa nyt tässäkin tapauksessa: jo viisi kuukautta erossa perheestä, työstä, ystävistä, kaikesta normaalista elämästä lukittuna hotellihuoneeseen tiukasti valvottuna, kuvailee Sinisalo. Myös suorien tv-lähetysten ja sirkusmaisen medianäkyvyyden pelättiin tuovan negatiivisen sävyn oikeudenkäynnille.

Asiaankuulumattomat seuraukset ja kiinnostuksen hiipuminen

Puolustuksen aloittaessa omaa urakkaansa, lähes puoli vuotta kestäneen oikeudenkäynnin katsojaluvut alkoivat olla hiipumassa. Syyttäjien yksityiskohtaisen ja jopa 58 todistajaa sisältäneen vaiheen kerrottiin karkoittaneen katsojat tv:n äärestä. Ihmisiä kuitenkin kiinnosti, asettaako voitontahtoaan puuskuttanut puolustus syytetyn O.J. Simpsonin todistaja-aitioon.

"Itse entinen jalkapallotähti, näyttelijä ja urheilukommentattori olisi kovinkin halukas vaikuttamaan henkilökohtaisesti valamiehistöön ja ottamaan mittaa syyttäjä Marcia Clarkista", kertoo Sinisalo. Puolustus suhtautui kuitenkin nihkeästi Simpsonin todistamiseen, sillä he eivät halunneet, että syyttäjät pääsevät moukaroimaan syytettyä kysymyksillään perheväkivallasta ja mustasukkaisuudesta.

Vuosisadan oikeudenkäynniksi kutsutulla oikeusalidraamalla oli monia odottamattomia ja asiaankuulumattomiakin seurauksia. Median suurennuslasin alla olivat muun muassa syyttäjä Marcia Clarkin hiustyylit sekä menneisyydestä putkahtaneet ex-miehen ottamat alastonkuvat ja huoltajuuskiistat. Oikeudenkäynti vaikutti myös siinä todistaneiden uranäkymiin. "Kohutodistaja Kato Kaelin sai osia tv-sarjoista ja mukavaa potkua näyttelijän uralleen sekä lisätuloja Simpsonista kertovasta kirjastaan", raportoidaan Yhdysvalloista

Kuuluisan hanskan sovituksen, jossa Simpson ei saanut millään murhapaikalta löytyneitä hanskoja käteensä, ohella oikeudenkäynnin yhtenä suurimpana käännekohtana pidettiin Hollywoodissa toimineen käsikirjottajan vuosia vanhoja haastattelunauhoja, joissa etsivä Mark Fuhrmanin tummaihoisista esitetyt lausunnot olivat niin roisia ja kovia, että "korvia oli vaikea uskoa".

Valamiehistön tuomio ja jälkipyykki

Lokakuussa 1995 uuvuttava oikeusspektaakkeli saatiin vihdoin loppuun, kun valamiehet julistivat päätöksensä. Suhteessa oikeudenkäynnin kestoon päätös tehtiin ennätysajassa. Juttu luovutettiin valamiesten päätettäväksi perjantaina ja töihin piti ryhtyä maanantaina, mutta vain noin neljän tunnin kuluttua loppupuheenvuoroista valamiehistö ilmotti olevansa valmis julistamaan tuomion.

Simpsonin vapauttaminen kaikista syytteistä löi monet ällikällä. "Mielipiteet Simpsonin syyllisyydestä kulkivat melko tarkkaan roturajoja pitkin. Valtaosa valkoisesta väestöstä uskoo Simpsonin syyllisyyteen, ja että syyllinen on päässyt pälkähästä. Mustat juhlivat vapautusta. Heidän keskuudessaan on uskottu vakaasti siihen, että O.J. oli lavastettu syypääksi", raportoi Sinisalo.

Rotukysymys nousikin tärkeäksi seikaksi jo tutkinnan aikana. On spekuloitu, halusiko lähes täysin afroamerikkalaisista koostunut valamiehistö näpäyttää päätöksellään rasistista Los Angelesin poliisilaitosta, jonka väkivaltaiset otteet olivat olleet isosti otsikoissa Rodney Kingin pahoinpitelyn vuoksi.

Tapauksen jälkipyykkiä käytiin näkyvästi läpi medioissa. Lakimiehet juoksivat keskusteluohjelmasta toiseen ja uusia kirjoja tapauksesta julkaistiin markkinoille tasaiseen tahtiin. Isoin ja kiinnostavin kysymys päätöksen jälkeen oli kuitenkin, kuka sitten murhasi Brownin ja Goldmanin.

Sinisalon raportin jälkeen ohjelmassa Helsingin yliopiston oikeushistorian professori Jukka Kekkonen arvioi päätöstä ja kommentoi Yhdysvaltojen oikeusjärjestelmää sekä valamiehistön roolia siinä.

Vuonna 1997, melkein kaksi ja puoli vuotta murhien jälkeen, tapaus nousi jälleen otsikoihin. Uhrien omaiset olivat haastaneet Simpsonin siviilituomistuimeen vaatien vahingonkorvauksia murhien aiheuttamista menetyksistä. "Nyt siis siviilioikeuden valamiehistön mielestä Simpson on taloudellisessa vastuussa murhista ja tuomitsi Simpsonin miljoona korvauksiin", kertoo toimittaja Sinisalo.

Vaikka siviilioikeudenkäynti käsiteltiin ilman tv-kameroita, herätti juttu kiinnostusta edelleen isoissakin uutismedioissa. "Voi vain hartaasti toivoa, että tiedotusvälineet löytävät vihdoin muita juttuaiheita. Kaksi ja puoli vuotta O.J. Simpsonia etusivuilla on aivan tarpeeksi", toteaa Sinisalo raportin lopuksi.

Vuonna 2007 Simpson pidätettiin epäiltynä Las Vegasissa tapahtuneesta aseellisesta ryöstöstä, aseella tehdystä hyökkäyksestä, salaliitosta ja murrosta. Vuonna 2008 hänet tuomittiin rikoksista vankilaan 33 vuodeksi.

Kun Kotikadun toinen kausi on nyt katsottavissa Areenassa, on hyvä muistutella mieliin, mitä kotikatulaisten elämässä oli ensimmäisellä kaudella tapahtunut. Ensimmäinen kausi päättyi keväällä 1996, joten toisen kauden alkaessa elämme saman vuoden syksyä.

Varoitus! Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia Kotikadun ensimmäiseltä kaudelta. Jos et halua tietää, mitä Areenassa katsottavissa olevalla kaudella tapahtui, älä lue enempää. Todella moni on kuitenkin jo katsonut ensimmäisen kauden Areenasta, sillä sitä on katsottu yli 1,2 miljoonaa kertaa!

Kotikatu-sarjan keskiössä ovat Mäkimaiden ja Luotoloiden perheet. Sarjan päähenkilöt ensimmäisellä kaudella käydään tarkemmin läpi tammikuussa julkaistussa blogikirjoituksessa. Muista myös Kotikatu-testi, jossa voit testata kuka Kotikadun hahmoista olet.

Ensimmäisellä kaudella tapahtunutta

Ihan ensimmäisessä Kotikadun jaksossa eli pilotissa Pertti Mäkimaa (Jukka Puotila) osui autollaan Ninni Luotolaan (Elina Erra). Onnettomuus rikkoi naapurusten Mäkimaiden ja Luotoloiden välit. Ninni kuntoutui hyvin ja loppukaudesta hän liikkui jälleen normaalisti.

Luotolat omistavat pienen huoltoaseman ja kamppailivat koko kauden ajan yrityksensä olemassaolosta. Perheen äiti Karin (Anitta Niemi) innostui töiden ohella myös ralliautoilusta. Hän on kartanlukijana bensiksellä mekaanikkona työskentelevälle Artulle (Ville Virtanen). Ralliautosta Karin bongattiin myös autovahamalliksi. Mallityön kautta hän tapasi Jukka-Pekka Palon esittämän Aki Wasaman. Karinille ja Akille syntyi suhde. Suhde paljastui Karinin miehelle Hannekselle (Risto Autio) kauden lopussa. Ilonaiheita Luotoloille toi Teemu-pojan (Ville Keskilä) ylioppilaaksi pääseminen, mutta Teemun suurin ilonaihe taisi kuitenkin olla rakkaus häntä paljon vanhempaan Seijaan (Mari Rantasila).

Pertti Mäkimaa joutui ensimmäisellä kaudella valintojen eteen. Ura telakalla vaihtui uuteen tuntemattomaan. Ammatillisesti ja henkilökohtaisesti Pertti joutui myös uuden haasteen eteen, kun hänen poikaansa Jannea (Misa Nirhamo) syytettiin apteekin ryöstöstä. Lopulta Janne todettiin syyttömäksi. Janne rakastui parturikampaaja Pirkkoon (Kaisla Löyttyjärvi). Suuria muutoksia oli myös Jannen siskon Lauran (Pirjo Moilanen) elämässä. Pilottijaksossahan Laura palasi pitkältä ulkomaanmatkaltaan takaisin kotiin Salattujen elämien Seppo Taalasmaan eli näyttelijä Jarmo Kosken taksilla. Kauden puolivälissä Laura synnytti lapsen, jonka isä, pikkurikollinen Jake Byman (Juha Veijonen), kuoli ennen lapsen syntymää. Mäkimaiden nuorin lapsi Mirja (Inka Kallén) kaatoi seinän, joi ensihumalansa, sai ensisuudelmansa ja aina ehtiessään pelasi shakkia isoisänsä kanssa.

Kotikadun kaksi ensimmäistä kautta jo Areenassa!

Asiasanat:

Toinen kausi: yllätysraskaus, hopeaseksi, peliriippuvuus ja teiniys

Mikäli et halua vihjeitä Kotikadun toisen kauden tapahtumista, älä lue tätä pidemmälle, vaan suuntaa Areenaan katsomaan sarjaa.

Kotikadun toisen kauden dvd-boksin takakannessa sarjaa kuvataan realistiseksi kuvaukseksi koko kansasta vastaamassa kysymyksiin: mistä tulemme, keitä olemme ja minne me olemme matkalla. Kotikadulla kaksi perhettä, Mäkimaat ja Luotolat, kohtaavat elämässään samoja haasteita kuin kuka tahansa suomalainen.

Vuonna 1996 Suomessa jatkaa sinipunahallitus, Lipponen pääministerinä ja Niinistö valtiovarainministerinä. Pankkikonttoreja lakkautetaan, kettutyttöjä vangitaan ja Hartwall Areenalle valetaan peruskivi. Liehuva liekinvarsi johtaa puhetta eduskunnassa ja Ikea avaa ensimmäisen myymälänsä Suomessa.

Pertin isä Martti (Kauko Helovirta) joutui sairaalaan ensimmäisen kauden lopulla. Kotiin hän ei sieltä enää päässyt. Toisella kaudella seurataan leski-Maijan (Tiina Rinne) elämää uudessa elämäntilanteessa, kun hän kirjoittaa mielipiteitä jakavan kirjan sekä käy tv:ssä kertomassa ajatuksiaan vanhusten seksistä. Mutta kuka on raskaana ja kenellä on peliriippuvuus? "Autoilu on mur" -teksti ilmestyy bensiksen ikkunaan. Teemu on laivastossa, Jannen elämässä tapahtuu suuria ja Mirja löytää huonoa seuraa. Hannes ja Karin jatkavat elämäänsä uudessa tilanteessa.

Kaikki Kotikadun 589 jaksoa julkaistaan Areenaan kuuden vuoden aikana. Ensimmäinen kausi julkaistiin Areenaan tammikuussa 2017, toinen kausi huhtikuussa 2017. Kolmas kausi on katsottavissa 22.6. ja neljäs lokakuussa. Tämän jälkeen uusi kausi on Areenassa aina kolmen kuukauden kuluttua edellisestä. Jokainen kausi on katsottavissa Areenassa puoli vuotta.

Tämän kirjoituksen lähteenä on käytetty mm. Kotikadun 2. kauden dvd-boksin kansitekstejä.

Tällainen on Kotikatu

Toista Kotikatu: Kotikatu pilotti Areenassa

Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

Asiasanat: Elävä arkisto Kotikatu

Kommentteja 3

Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

Kotkadun henkilögalleria

Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

Asiasanat: Blogit Kotikatu

Kommentteja 5

Oletko Mäkimaa vai Luotola? Tee testi ja löydä oma sisäinen kotikatulaisesi.

Nyt kun olet tehnyt testin, kannattaa suunnata Areenaan katsomaan Kotikatua. Siellä sinua odottavat jo kaksi ensimmäistä kautta ja jatkoa seuraa.

Kotikadun kaksi ensimmäistä kautta jo Areenassa!

Asiasanat:

Tällainen on Kotikatu

Toista Kotikatu: Kotikatu pilotti Areenassa

Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

Torstaina 24. elokuuta 1995 kello 19.45 käänsi moni tv-katselija uteliaisuuttaan kanavan ykköselle. Alkoi uusi, keskelle Helsingin kantakaupunkia sijoittunut realistinen draamasarja Kotikatu. Sarjan pilotti oli nähty kolme päivää aiemmin. Miten suhtautua tietoon, että se jatkuisi peräti kolmen vuoden ajan? Liioitelluksi ajateltu kesto osoittautui pian vain alkusoitoksi, sillä huippusuosituksi muodostunut sarja päättyi vasta 17 vuotta myöhemmin.

Asiasanat: Elävä arkisto Kotikatu

Kommentteja 3

Mäkimaat, Luotolat ja muut Kotikadulla vuonna 1995 asuneet

Kotkadun henkilögalleria

Kotikatu-sarjan vuonna 1995 ensiesitetty ensimmäinen kausi seurasi pääasiassa kahden helsinkiläisperheen elämää. Mäkimaat ja Luotolat olivat kaksi hyvin erilaista perhettä, jotka asuivat samassa talossa Ullanlinnan Korkeavuorenkadulla, vastapäätä Johanneksenkirkkoa. Virkistä muistiasi kertaamalla, mistä kaikki alkoi ja millaisessa elämäntilanteessa kukin kotikatulainen oli sarjan alkaessa.

Asiasanat: Blogit Kotikatu

Kommentteja 5

Vuonna 1995 ilmestyneeltä Tommi Läntisen Maalla, merellä ja ilmassa! -levyltä julkaistu single on suosittu yhteislauluun taipuva keväthitti. Kansanhuvit-tv-ohjelmassa vuonna 1996 Läntinen esitti Kevät ja minä -kappaleen ohjelman housebändi Huviorkesterin kanssa.

Punahiuksisen rokkarin toisen soololevyn muita hittejä olivat kappaleet Jäin kiinni katseeseen sekä vuonna 1996 julkaistussa albumin kultapainoksessa oleva Via Dolorosa, jonka ensimmäinen versio kuultiin Läntisen johtaman Via Dolorosa -yhtyeen julkaisemana vuonna 1986. Kevät ja minä -biisin on säveltänyt ja sanoittanut Tommi Läntinen.

Vuonna 2012 kappaleesta tehtiin uusi versio. Teppo Airaksisen ohjaamassa Kulman pojat -elokuvassa kuultiin Jari ja minä, jossa sanoitukset oli muokattu jalkapalloaiheiseksi kunnianosoitukseksi jalkapalloilija Jari Litmaselle.

Kolmessa vuosina 1954 ja 1960 tehdyssä radio-ohjelmassa palataan luovutettuun Karjalaan. Haastateltavat muistelevat elämäänsä entisellä kotiseudullaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomi asutti yli 400 000 luovutetusta Karjalasta lähtenyttä kansalaistaan uudelleen eri puolille maata. Luovutettu alue käsitti Karjalankannaksen, Laatokan Karjalan ja Raja-Karjalan alueet. Pinta-alaltaan se oli kymmenesosa muusta maasta. Siirtoväki puolestaan muodosti 12 prosenttia väestöstä ja se asutettiin eri puolille Suomea Pohjois-Suomea ja ruotsinkielisiä rannikkoseutuja lukuun ottamatta. Pääosa siirtoväestä oli Suomen karjalaisia.

Radio-ohjelmissa haastateltavat henkilöt ovat kotoisin Suojärveltä Raja-Karjalasta, Mantsinsaaresta Laatokan Karjalasta ja Johanneksesta Viipurin läänistä. Suojärveä ja Mantsinsaarta käsittelevissä ohjelmissa muistellaan kotiseutuja ennen sotia, Johanneksesta kotoisin oleva haastateltava puolestaan muistelee elämäänsä sotien välissä ja lopullisen lähdön hetkiä. Artikkelin lopussa on kartta pitäjien sijainnista.

Suojärveläiset pagizevat kotiseutunsa elämästä

Radio-ohjelmassa Suojärveläiset paistah (1960), haastateltavat puhuvat siitä, millainen oli rajakarjalainen pitäjä maantieteellisenä alueena ja millaisia tapoja ihmisillä siellä oli.

Laatokan pohjoispuolella sijaitseva Suojärvi oli suurehko pitäjä, johon kuului kolme seurakuntaa. Kussakin oli viitisentuhatta jäsentä. Seurakunnista kaksi niistä oli ortodoksista, ja välimatkat seurakuntien välillä olivat pitkät, jopa kuusikymmentä kilometriä, muistelee rovasti Mikael Kasanko.

Rouva Kasanko muistelee varsinaisia kirkonmenoja, joista erityisesti kirkolliset juhlat tai pyhäpäivän jumalanpalvelukset kokosivat väkeä eri puolilta pitäjää yleensä jo hyvissä ajoin ennen varsinaista jumalanpalveluspäivää. Silloin tavattiin ystäviä sekä sukulaisia ja nautittiin vieraanvaraisuudesta kyläpaikoissa. Myös tsasounissa järjestettiin hartaustilaisuuksia, jotka olivat lähinnä kylien omia hengellisiä tilaisuuksia

Tapana oli tulla perhekunnittain. Kirkkoon tultaessa ortodoksit tekivät ristinmerkin ja melkein kaikki kumarsivat maahan asti, rouva Kasanko kuvailee jumalanpalvelukseen tuloa. Naiset olivat usein samaan tapaan puettuja. Heillä oli yllään peretniekat eli esiliinat ja liinat päässä.

Järvi oli pitkä ja kalua tuli ylen äijä, sikäli ko niitä vaa lappoi veneheen.― Niilo Jauro kuvailee Suojärveä

Suojärvellä eleltiin kauan omassa rauhassa, kunnes rautatien rakentaminen 1918 alkoi. Rakennustyöt toivat alueelle sisä-Suomesta ihmisiä, jotka aiheuttivat järjestyshäiriöitä, Jauro harmittelee, vaikka muutoin rautatie toi mukanaan monia hyviä asioita.

Omal kielel pagizemine on jäänyt nuorilta. Paistahmine on jäänyt kokonaan pois.― Yrjö Sinisalmi nykynuorison suhteesta kieleensä

Jälleenrakennuksen aika Johanneksessa

Kun karjalaisten oli turvallista taas palata kotiseudulleen, emäntä Kuuselakin lähti. Tietoa kodin tilasta tai siitä, miten uutta voisi rakentaa, ei ollut. Kotitilalla Johanneksessa Viipurinlahden itärannalla näky oli lohduton: vain kivijalat olivat saunasta ja mökistä jäljellä. Rakennusmateriaaleja tai rakennusmiehiä ei juurikaan ollut eikä liioin autoja, joilla rakennustarvikkeita olisi voitu kuljettaa. Rautatietä pitkin tarvikkeet tuotiin Johanneksen asemalle. Niin vain mökintapainen nousi hiljalleen vanhan tilalle lähes naisen omin voimin.

Rakennusten lisäksi kaivon rakentaminen oli tehtävä uudelleen. Rakennustyöt ja kaivon puhdistaminen eivät onnistuneet ilman apua. Sitä hän onneksi sai, ja palkaksi hän antoi hieman tupakkaa ja leipää.

Lasit kimaltelliit ko kyyneleet, ko mie paistoin leipää entises uunissa pihal.― Emäntä Iida Kuusela muistelee uudelleen rakentamaansa kotiaan Johanneksessa

Viimeiset muistot Johanneksen kodista liittyivätkin leipään. Iida Kuusela muistelee, miten hän paistoi viisi viikkoa sotilaille leipiä, kunnes joutui lähtemään taas kodistaan saamatta palata sinne enää koskaan. Kesäkuussa omenapuiden vielä kukkiessa Karjala tyhjennettiin suomalaisista asukkaistaan viimeisen kerran. Ida Kuusela sai mukaansa matkalaukun ja kanan. "En hennont jättää kanaa. Laitoin sen kenkälaatikkoon ja matkalaukun kylkeen roikkumaan."

Omaleimainen Mantsinsaari eli kalasta ja maataloudesta

Kalastus ja maatalous olivat Mantsinsaaressa keskeisiä elinkeinoja. Lukininkin kotona oli hieman karjaa, joka siihen aikaan oli samassa rakennuksessa kuin asuinhuoneet, ohjelmassa todetaan. Alakerrassa oli karjasuoja, jonne mentiin rappuja pitkin yläkerran asuintiloista. "Karjan haju tuli asuntoon, mutta minkä se auttoi", Ofimja Lukin toteaa. Kalastus oli merkittävä elinkeino saarelaisille niin kesällä kuin talvellakin. "Talvella pyydettiin verkkoloil, kesällä koukkuonkiloil", Lukin kertoo. Siikaa, kuhaa, matikkaa, lohta nousi Laatokasta. Mutta myrskyinen ja arvaamaton Laatokka vei monta kalamiestä ja uhkarohkeaa talvipyytäjää. Yksi heistä oli myös Kuisma Pantskov, Ofimja Lukinin isä.

Kodi ei ollu ylen pieni tai suuri. Maitua, lihua, piiroata ol. Kuakkuja ei pidänt ajatella. Elämä ol vuatimatonta.― Emäntä Ofimja Lukin elämästä Mantsinsaaressa

Ofimja Lukinin mukaan elämä hänen kodissaan oli kuitenkin vaatimatonta, vaikka leipää ja maitoa sekä lihaa riitti. Mutta sellaisia ylellisyyksiä kuin nykyaikana oli, ei ennen sotia Mantsinsaaressa ollut. Kansakouluakaan emäntä ei ole käynyt, sillä kun koulunkäyntipakkoa ei ollut, köyhästä kahdeksanlapsisesta kodista ei koulutielle laitettu. Vaatetus oli niin ikään vaatimatonta. Hame, rätsinä, perenniekka, kolttu ja piäpaikka sekä päällystakki olivat naisten tavallisimmat vaatteet. Hameitakin oli emännällä vain kolme kappaletta. "Ei niitä muuteltu monta kertaa niin kuin nyt!" Ofimja Lukin vastaa tiukasti kysymykseen vaatteiden määrästä. Yökylään lähdettäessä ei pakattu kapsäkkiä eli matkalaukkua vaan vaatteet käärittiin ruskeaan paperiin, joka toimitti laukun virkaa.

Parempaa elämää tyttärelleen isä toivoi eikä olisi hyväksynyt kosimaan tullutta sulhasta, jolla ei ollut tarjota mitään. "Ei ollut muuta kuin mies housut jalassa. Isä sanoi, ettei tyttöä anneta", Lukin muistelee. Mutta sinnikäs sulhanen jatkoi kosiskelua ja lopulta puhemies sekä vaatimattomat myötäjäiset morsiamen kotiin, käänsi isänkin pään. "Pietettiin hyvät häät ja yöks lähettiin miehen kotia ajamaan hevosel. Kaheksan hevosta. Eihän autoloi ollu."

Suojärvi, Johannes ja Mantsinsaari kartalla:

Suojärven pitäjä Suojärvi kartalla Kuva: Wikimedia commons Laatokka,Suojärvi,Yle Elävä arkisto

Johanneksen kunta Johanneksen kunta kartalla Kuva: Wikimedia commons Laatokka,Yle Elävä arkisto

Mantsinsaari Salmin pitäjässä Kartta Laatokan Karjalasta Kuva: Wikimedia commos Laatokka,Salmi,Yle Elävä arkisto

OIemme koonneet Suomen euroviisukarsintahistorian parhaimpia ja unohtumattomampia esityksiä sinulle videojukeboksiin. Valitse suosikkifiiliksesi ja katso mitä jukeboksi sinulle tarjoaa!

No fiilis like Viisufiilis! Suomen karsintabiisejä riemuvoitoista myötähäpeään 1973–2015. Klikkaa ja kuuntele.

Kruunun­jalokivet

Bye Bye Babyt

WTF

Ai hekin olivat mukana?

Kipu kirkas, suru sielussain

Eläköön elämä!

Työryhmä: Lauri Leskinen, Jyri Loikkanen, Ville Matilainen, Annukka Palmén-Väisänen, Heidi Sommar, Juhana Säilynoja, Teemo Tebest.

Pekka Mandart valmisti vuosina 1990–2001 kolme Göran Schildtin elämänkokemusta valottavaa dokumenttia yhdessä kirjailijan itsensä kanssa. Venetsiasta Niilille ja Haaveena Välimeri ovat Schildtin kynästä, Daphnen vanavedessä kertoo matkasta, jonka Daphnen uudet omistajat, neljä Schildtin ystävää teki hänen matkojensa innoittamina. Tekstien lisäksi dokumenttien keskiössä ovat Schildtin kuvaamat kaitafilmit.

Akateemista uraa suunnitellut Göran Schildt (1917–2009) kuvaili urakehitystään Pekka Mandartille vuonna 1991 seuraavasti: "Opiskelin taidehistoriaa, jotta minusta tulisi yliopiston professori, halusin kirjailijaksi omassa suppeassa suomenruotsalaisessa kulttuuripiirissäni – mutta miten kävi? Minusta tuli Välimerta kiertävä purjehtija, lehtimies ja kansainvälisesti suuntautunut matkakirjojen kirjoittaja. Niin me suunnittelemme ja luomme pieniä puutarhojamme, mutta huomaamme vähitellen, että ne ovat osa suurempaa kokonaisuutta."

Purjealus Daphnen hän hankki vuonna 1946, ja kahta vuotta myöhemmin tehty ensimmäinen Kreikan-purjehdus noudatti tarkoin Homeroksen eeppisen sankarin Odysseuksen reittiä. Matkat Välimerelle jatkuivat, ja vuodesta 1952 alkaen mukana alkoi kulkea myös kaitafilmikamera.

Sen elokuvan saatte nyt nähdä, amatöörielokuvan, jonka pohjana on se lapsellinen riemu, jota koin maailman värikkyyden edessä.― Göran Schildt (1991)

Vuosiin 1953–1954 sijoittuva Venetsiasta Nillille kertoo pisimmästä matkasta, jonka hän yhdessä Daphnella teki. Kaikki filmimateriaali on Schildtin itsensä tai hänen puolisonsa kuvaamaa, Mandart koosti sen dokumentiksi vuonna 1991. Schildtin kirjoittaman selostuksen luki Lasse Pöysti.

Matka alkaa Italian Venetsiasta ja etenee Dalmatian ja Kreikan saaristojen kautta Turkin länsi- ja etelärannikolle, mistä se jatkui Beirutin kautta aina Egyptiin ja Sudaniin saakka. Alkumatkasta mukana kulkivat kaksi italialaista taiteilijaa, ensin Paolo Venini ja sitten Roberto Sambonet. Tärkeä ja maissa kätevä kanssamatkustaja oli Venetsiasta ostettu Lambretta-skootteri.

Ken haluaa oppia tuntemaan ajattoman Välimeren ihmisen, oppii paljon näillä saarilla.― Göran Schildt (1991)

Schildt ei liioittele todetessaan, että elokuvassa kohdataan ”kadotettu ja menetetty maailma, idylli ajalta ennen ympäristötuhoja, massaturismia ja väestöräjähdystä.” Näin levollista mutta samanaikaisesti elävän omakohtaista kuvaa näkee antiikin maisemista harvoin. Ateenan Akropolis on tallentunut filmille liki autiona, paikalliset asukkaat kohottavat katseensa kameraan yllättyneinä.

Schildtit viihtyivät ”karussa ja köyhässä, mutta ekologisesti ja sosiaalisesti tasapainoisessa” Kreikassa erinomaisesti, mutta jatkoivat sieltä matkaa vielä eteenpäin Egyptiin. Siellä ilmapiiri oli erilainen, "jäykempi, järkkymättömämpi, suojatonta yksilöä voimakkaammin sitova". Egyptistä matka jatkui vielä Sudaniin ja sieltä takaisin Kreikkaan.

Talvi Egyptissä ja tutustuminen kollektiivisen pakon ja vapauttavan kuoleman elämänkatsomukseen oli meille tärkeä ja hyödyllinen kokemus, mutta Välimeren raikas tuuli kasvoillamme tunsimme voimakkaasti kuuluvamme tähän maailmaan.― Göran Schildt (1991)

Vuonna 1990 Mandartin ja Schildtin yhteistyönä oli syntynyt filosofinen henkilökuva Schildtistä. Siinä hän kertoo tarkemmin syistä, jotka olivat hänet merille johtaneet sekä siitä, miksi rakkaimmaksi mereksi muodostui jo varhain Välimeri. Hän ei ollut ollut yksin innostuksensa kanssa: yksi sen jakajista oli ollut hänen hyvä ystävänsä Alvar Aalto. Schildt kertoo, mitkä olivat Aallon suosikkikohteet antiikin maailmassa ja millä tavoin hänkin etsi Välimeren ihmistä.

Minun elämääni on muovannut unelmieni Välimeren ja minua todellisuudessa ympäröivän Välimeren vuorovaikutus.― Göran Schildt (1990)

Vuonna 1965 Schildtit rakennuttivat talon Leroksen saarelle ja viettivät siellä suuren osan vuodesta. Vähitellen kävi ilmi, että osa saarelaisista suhtautuikin heihin epäluuloisesti ja he joutuivat toteamaan, että osa idyllistä olikin ollut illuusiota. Vuonna 1990 Schildt pohti, ettei realistisempi käsitys kreikkalaisista kuitenkaan ollut millään tavoin vähentänyt sitä rakkautta, jota hän tuota maata kohtaan tunsi.

Yleisellä tasolla hän suri "Välimeriunelman" rikkoutumista. Unelman ydin oli se, että meri liittää yhteen kolma manteretta ja lukemattoman määrän kansoja. Nyt näytti siltä, että alueen kehitys oli menossa täysin vastakkaiseen suuntaan.

Jokin on mennyt vinoon. Sitä ilmentää ympäristön tuhoutuminen, ennen kaikkea ihmisen sisäisen maiseman tuhoutuminen. Kuvitelmiemme, päämääriemme ja arvostuksiemme.― Göran Schildt (1990)

Kun Daphne vanheni, Schildtit miettivät pitkään sen kohtaloa, harkitsivat jopa sen upottamista mereen heidän ikkunansa alle. Yllättäen he kuitenkin tutustuivat sopivaan saksalaiseen perheeseen, joka oli halukas ostamaan veneen ja Schildt myi Daphnen heille hyvillä mielin vuonna 1984. Perhe purjehti sen Karibianmerelle, missä se vaurioitui pahoin hirmumyrskyssä. Vuonna 1996 Lasse Pöysti, Ralf Långbacka, Agnes ja Guy-Christer Lönngren ostivat sen takaisin Suomeen ja se restauroitiin. Sittemmin alus myytiin Forum Marinum -säätiölle ja se asetettiin esille Forum Marinum -merimuseoon Turkuun.

Vuonna 1998 sama nelikkö päätti tehdä purjehduksen Kreikan saaristossa Daphnen ensimmäistä reittiä seuraillen. Daphne jäi Suomeen, matka toteutettiin modernimmalla purjeveneellä. Matkan edetessä he palauttivat mieleensä tapahtumia ja ajatuksia, joita Schildt oli ensimmäisessä Daphne-kirjassaan Odysseuksen vanavedessä kuvannut.

Näkisimme, mitä ehkä on jäljellä ja mikä varmasti on muuttunut.― Lasse Pöysti (2000)

Yksi matkan etapeista oli luonnollisesti Leros, missä Schildt kertoi ystävilleen mietteitään nyt, kun Välimeri oli ollut hänen toinen kotimaisemansa 50 vuoden ajan. Millaista oli ollut elää unelmiensa maisemassa?

Minulla oli se romanttinen käsitys, että esineistä tarttuisi jotain ihmiseenkin. Että jo yhteys tähän luontoon, ihmisiin ja perintöön tekisi minusta paremman ihmisen. Mutta en ole huomannut mitään sellaista, päinvastoin!― Göran Schildt (2000)

Valon ja optimismin lisäksi Schildtin ajatuksista välittyy syvä huolestuneisuus siitä, mihin suuntaan maailma oli menossa. Paikallistasolla hän kuitenkin sanoi tämän jo ymmärtävänsä. Oma lukunsa oli uskonto, eikä Schildt säästele sanojaan kuvatessaan, miten turmiollisena piti koko Bysantin historiaa. Ortodoksisuuden vuoksi Kreikassa ei hänen mukaansa uskottu syyn ja seurauksen lakiin. Kun se rakentui antiikin kreikkalaisen kulttuurin päälle, tulos ei hänen mukaansa yllättänyt. Pohjoismaalaisena hän oli huomannut arvostavansa itse suuresti kykyä epäillä ja sen mukanaan tuomaa edistystä: "jos epäilee jotakin, on keksittävä parempi vaihtoehto. Ei voi vain sanoa, että jokin asia on väärin."

Nyt kun katson Kreikkaa tänä päivänä, olen alkanut suhtautua epäilevämmin myös antiikkiin. Elämä antiikin Kreikassa ei ollut mitään idylliä!― Göran Schildt (2000)

Lue lisää:

Göran Schildt haaveili siivistä mutta päätyi purjeisiin

Kirjailija, taidehistorioitsija ja purjehtija Göran Schildt (1917–2009) muistetaan etenkin purjehduksistaan Daphnella. Vuosituhannen vaihteessa Schildt kertoi ajatuksistaan Maarit Tastulan kiireettömässä haastattelussa. Yllättäen käy ilmi, että maailman meret kolunnut purjehtija haaveilikin lapsena lentämisestä.

Radion kuunnelmatuotanto sai alkunsa Yleisradion syntyvuonna 1926. Ensimmäinen kuunnelma lähetettiin viidentenä toimintapäivänä. Kuuluttajaksi taloon tullut Markus Rautio loi Radioteatterin kokeilemalla näyttelijöiden kanssa, miten mikrofoni reagoi eri tilanteissa. Omatuotantoista radiodraamaa on tallessa Yleisradion arkistossa tuhansia tunteja ja ne tarjoavat kuulijalleen elämyksiä, jännitystä, seikkailua, liikutusta ja iloa. Tuomme nyt Areenaan radiodraaman parhaimmistoa: palkittuja kuunnelmia, yleisön toiveita sekä kiinnostavia arkistolöytöjä.

Radiodraaman julkaisun mahdollistaa Ylen ja tekijöiden välillä solmittu sopimus, joka sallii yli viisi vuotta vanhojen, omatuotantoisten ohjelmien julkaisemisen Areenassa. Kuunnelmia voidaan tarjota verkossa kuunneltaviksi tietty tuntimäärä kerrallaan. Yli 35 vuotta vanhoja ohjelmia voidaan julkaista vapaasti. Julkaisuajan pituuteen ja maantieteelliseen rajaukseen sekä ladattavuuteen vaikuttavat siinä käytetty musiikki ja kuunnelman ikä, siis ensilähetyspäivä.

Tällä sivulla ylläpidetään listaa julkaistuista radiodraamoista. Lista etenee uusimmista vanhimpiin, eli sivun alalaidasta löydät ensimmäiset, helmikuussa 2017 Lahden MM-kisojen kunniaksi julkaistut Elmot ja sivun ylälaidasta uusimmat sekä jo tiedossa olevat tulevat julkaisut. Kuunnelmat löytyvät myös Areenan sivulta Toivotut - Radiodraaman aarteita. Julkaistut tv-draamat löytyvät sivulta Ylen toivottuja draama- ja viihdeohjelmia Areenassa.

Radiokuunnelmien toiveäänestys toteutetaan 8.-25.6. Äänestyksen perusteella valitaan kesä- ja heinäkuussa julkaistavat kuunnelmat. Äänestyslista on koottu yleisön esittämistä toiveista. Kuunnelmatoiveita otetaan vastaan Twitterissä ja Instagramissa tunnisteella #yletoivotut, Facebookissa Yle Areenan sivulla sekä tässä kommenttiosiossa.

Toukokuussa 2017 - julkaisupäivä 8.5.
Toukokuussa keskitytään Sokeitten Kuunnelmapalkinnon saajiin:
Audun ja jääkarhu (1967) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Desantti (1999) 7.5.2018 asti.
Joki (1998) 7.5.2018 asti.
Kellarimies ja vaimo (1997) 7.5.2018 asti.
Kipsienkeli (2000) 7.5.2018 asti.
Kuin yhtä perhettä (2001) 7.5.2018 asti.
Oluen pelastaja (1989) 7.5.2018 asti.
Parempi tehtävä (1996) 7.5.2018 asti.
Punkero (2002) 7.5.2018 asti.
Miesvahvuus (2000) 7.5.2018 asti.
Susijahti (2004) 7.5.2018 asti.
Tunturiprofeetta (2003) 7.5.2018 asti.
Täällä Pohjantähden alla, 21 osaa (2009) 7.5.2018 asti.
Vainaja ehtii ensin (2005) 7.5.2018 asti.
Vanhaa Arabian posliinia (1993) 7.5.2018 asti.

Huhtikuussa 2017
Huhti- ja maaliskuussa julkaistiin kuunnelmaa laajalla kirjolla:
Festarikesä (2007) 9.4.2018 asti.
Musta ilotulitus (1961) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Noita Nokinenän yllätysmuna (1974) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Onnellinen mies (2012) 10.4.2018 asti.
Risto Räppääjä ja kauhea makkara (2011) 9.4.2018 asti.
Rakkaudella, Rauli Badding (2010) 12.4.2018 asti.
Sheriffi McGee (2008) Ladattavissa, 9.4.2018 asti.
Tätien matkassa (1984) 2.4.2018 asti.
Vainaja kaupan päälle (1995) 20.4.2018 asti.

Maaliskuussa 2017
Järjen voitto (1985) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Jääkuvia (1997) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Kasvot betonissa (2006) 23.3.2018 asti.
Kotelo (2010) 23.3.2018 asti.
Lumen taju (1996) 23.3.2018 asti.
Lämmön maksimi ja minimi (1965) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Peppi Pitkätossu (1996) Ladattavissa, 30.3.2018 asti.
Vainaja virittää ansan (1996) 23.3.2018 asti.
Veljeni Leijonamieli (1976) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Viinin kärsimykset Venäjällä 1812 (1981) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Ruuhkavuosi (2008) Ladattavissa, 23.3.2018 asti.
Suomisen perhe - kun isä on poissa (1946) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Suomisen perhe - Lasse näyttäytyy (1938) Ladattavissa, pysyvästi Areenassa.
Turvallisuustarkistus (1977) Pysyvästi Areenassa.

Katso myös artikkeli Radiodraamaa laidasta laitaan.

Helmikuussa 2017
Elmo - muu maailma (1978) Pysyvästi Areenassa.
Elmo, urheilija (1977) Pysyvästi Areenassa.

Tarkkis-sarja kuvaa tarkkailuluokkalaisten arkea 1980-luvulla. Koulupäivissä on huomionkipeyttä ja haistattelua mutta myös herkkyyttä ja huumoria. Syksyllä 1986 alkaneen sarjan keskiössä ovat tarkkislaiset Tommi (Pasi Pitkäaho), Janne (Sami Laine) ja Ville (Jarno Jokinen). Tommin ja Villen vaiheita seurataan myös 1988 valmistuneessa jatkosarjassa Kaatis.

Kahdeksanosaista Tarkkis-sarjaa katsottiin alunperin osana Kasmasiini-makasiiniohjelmaa syksystä 1986 kevääseen 1987. Pasi Lepikön ohjaamasta ja yhdessä Pirjo Lepikön kanssa käsikirjoittamasta Tarkkiksesta tuli suosikkisarja, joka on uusittu televisiossa muutamaan otteeseen, ja se on ollut myöhemminkin yksi toivotuimmista nuortensarjoista.

1980-luvun sarjanäytelmä kuvaa tarkkailuluokan elämää realistisesti mutta kuitenkin lempeällä huumorilla ja herkkyydellä. Tarkkis-sarjan luokalla aloittaa kolme persoonallista poikaa: taidoistaan epävarma mutta innokas Ville (Jarno Jokinen), suulas totuuksia laukova Janne (Sami Laine) ja vuoroin vetäytyvä vuoroin väkivallalla uhmaava Tommi (Pasi Pitkäaho). Sarjaa kuvattiin Tampereen ympäristössä ja sarjan tunnusmusiikkikin on Popedan manserockia.

Pääosa nuortensarjassa oli 1980-luvulla näkyvä juttu, kun tv-kanavia oli vasta kolme. Eritoten Pasi Pitkäahon anarkistisesta Tommin hahmosta tuli sekä raju idoli että kaukoihastusten kohde. Tommin kuulumisten perään on kyselty netin keskustelupalstoilla vuosia ja vuosikymmeniäkin myöhemmin, kun VHS-nauhoista on jäänyt jäljelle enää haalistunut muisto.

Ensimmäisessä jaksossa pojat saavat uuden opettajan (Anne Helminen) ja jo kertaalleen käytöstä poistetut pulpetit.

Arvaa ottaaks päähän, kun meille työnnetään tollasia vanhoja paskoja pulpetteja.― Tommi (Pasi Pitkäaho) Tarkkiksen aloitusjaksossa

Aloitusjakson nimi on Käytöstä poistettuja, mikä kuvaa niin normaaliluokillta poisheitettyjen pulpettien kuin poikien mielestä heidän omaakin kohtaloaan. Koulun tilojen täyttyessä tarkkailuluokka on siirretty vanhaan varastotilaan, ja koulun rehtorikin (Martti Pennanen) vaikuttaa katsovan tarkkislaisia alaspäin. Aloillaan pysyminen ei poikien levottomaan luonteeseen sovi, tunteet purkautuvat huutaen, ovia potkien ja joskus jopa verisesti tapellen. Ainakin Tommilla on rankat kotiolot, joista luokkakaveritkin tietävät.

Ei tosta Tommista kannata välittää, sillä on vähän levottomat kotiolot. Sen isä aina hakkaa ja riehuu kännipäissään ja ammuskelee hirvikiväärillä. Kerran viime vuonna se tuli kouluun silmä mustana ja naama ihan turvoksissa. Väitti että oli muka törmänny mopolla puuhun.― Janne Tommin kotioloista

Tarkkiksen seuraavassa jaksossa luokassa odottaa tyhjä pulpetti uudelle oppilaalle. Poikien seuraan tarkkailuluokalle tulee hiljainen Anu (Janika Asplund), joka ei puhu eikä syö. Anun isästä lähtee sen sijaan enemmänkin ääntä, äiti taas ei ymmärrä tilannetta.

Jatkossa Anu rohkaistuu ja pärjää lukiopettajan kokeessa niin hyvin, että hänelle aletaan puuhata siirtoa toiselle luokalle. Tarkkailuluokan pojat sen sijaan kiristävät niin toistensa kuin opettajankin hermoja.

Turpa kiinni nyt jo perkele! Mä hakkaan teidän kaikki vaikka yhellä kädellä. No antaa tulla vaan!― Tommi jaksossa Tarkkis 4: Harvinaisen rauhallista

Ulkopuolisten silmissä tarkkislaiset ovat kuitenkin aina epäilyksen kohteena, pöljä ope Pöllänen (Eva Gylden) käy luokassa laukomassa pistäviä kommenttejaan ja poikia epäillään myös varkaiksi. Sarjan edetessä tarkkailuluokalle siirtyy vielä yksi uusi poika Sami.

Toiseksi viimeisessä jaksossa tavataan poikien äidit ja joku isäkin koulun äitienpäiväkahveilla. Tarkkislaisten vuosi ja koko Tarkkis-sarja huipentuu viimeisen jakson luokkaretkeen.

Tarkkista valokuvissa

Kaatis seuraa Tommin ja Villen seikkailuja kesällä kaatopaikalla ja kaupungilla

Tarkkiksen Tommin ja Villen vaiheita seurataan vielä kolmiosaisessa jatkosarjassa Kaatis. Kun Tarkkiksessa oltiin paljon sisällä koululuokassa, nyt liikutaan ulkona. Koulun ulkopuolella pojilla ei tunnu olevan sisätilaa tapaamispaikaksi, joten erityisemmin selittelemättä jaksot lähtevät liikkeelle poikien notkumisesta kaatopaikalla. Parivaljakkona Tommi on kokenut kovis, joka nälvii viattomalta vaikuttavaa pikkupoikamaista Villeä.

Kaatis-sarjan aloitusjakso nähtiin televisiossa helmikuussa 1988. Tarkkiksen alkuajoista pari vuotta vanhentuneet Tommi ja Ville kuluttavat kesälomalla aikaa kaatopaikalla, etsivät kesätöitä ja haaveilevat kuumeisina mopoista ja naisista. Kaatopaikalta pojat etsivät tuloksetta hylättyä mopoa tai mopon osia. Mopokuumeeseen tarvitaan siis rahoitusta, minkä seurauksena pojat tarjoutuvat useampaakin kesätyöpestiin, vähän vahingossa lapsenhoitajiksikin.

Seuraavassa jaksossa lähdetään kaatikselta kaupungille naisiin. Naisasioissa ainakin puheissa kokeneempi Tommi lähtee Villen avuksi iskureissulle Tampereelle. Alkuun lämmitellään pornovideoiden kansia katsellen, mistä ei erityisemmin ole kuitenkaan apua naisten lähestymisessä kadulla. Ja saatille pääsyn sijaan kotimatka taittuu pask... eli poliisikyydillä.

Kaatiksen päätösjaksossa tekemistä vailla olevat pojat suunnittelevat ensin lähtevänsä rikkomaan ikkunoita, könittämään pikkukakaroita tai härnäämään vartijoita. Mutta sitten pehmeät lapsuusmuistot kutsuvat kovia teinipoikia ja he päättävät suunnistaa Pelle Hermannin nauhoituksiin Tohloppiin. Illuusio tosin särkyy, kun selviää, ettei Sirkuspelle Hermannia ole kuvattu enää muutamaan vuoteen. Turhautuneet pojat heittelevät sitten tekemisvaihtoehtoina hirttäytymistä tai reksin mökille palokunnan tilaamista, raiteilla kävellessä mieleen tulee kuitenkin myös interrail. Lyhytkin reilireissu on rahattomana seikkailu.

Kaatiksessa kesän aika on pysähtynyttä. Pojat luuhaavat kaatiksella, kaupungilla, juna- ja liftausreissuillaan omin päin, mutta vastaan tulevat aikuiset ovat pääsääntöisesti hyväntahtoisia. Tommi alkaa jo tuntea kapinoijana vanhentuvansa, mutta on tyytyväinen Villen osoittaessa kasvavaa nokkeluutta. Tänä kesänä omenapuun alla makoillessa voivat ajatukset vielä liitää vapaina kuin taivaan lintu.

Kaatista valokuvissa

Päivä ennen on tarina nuoren miehen viimeisestä päivästä siviilissä ennen armeijan harmaisiin astumista. Amerikanrauta ja luottokuski, pieni maalaiskylä ja jumppatunnilla lenkkeilevät tytöt – ilmassa ovat selvät katastrofin ainekset.

Rami on menossa armeijaan, mutta tyylillä. Huippujätkä lähtee inttiin omalla amerikanraudalla, jonka kuskina on paras kaveri Jallu. Kaverusten matka saa yllättävän käänteen, kun matkaa hidastaa armeijan marssiosasto. He kääntyvät hiljaiselle sivutielle ja päätyvät pieneen Narvan kylään. Lyhyessä ajassa kaupungin pitkätukat panevat tyttöjen päät ja koko kylän asiat sekaisin.

Päivä ennen on road movie ja musta komedia, mutta myös mainio ajankuva kahden maailman kohtaamisesta. Toisaalla on kaupunki ja sen nuorisokulttuuri omine piirteineen ja toisaalta suljettu maalaisyhteisö, jolle kaupungin pitkätukat ovat uhka suuresta maailmasta.

Ohjaaja Lauri Törhönen on sittemmin tehnyt mittavan uran elokuvan parissa niin ohjaajana kuin opettajanakin. Uransa hän on kuitenkin aloittanut televisiossa. Yksi ensimmäisistä töistä on vuonna 1978 TV2:ssa nähty Päivä ennen.

Ohjaajan lisäksi elokuvassa on mukana useampikin myöhemmin maineeseen noussut henkilö. Ramia esittää Kari Sorvali ja Jallua paremmin elokuvaohjaajana tunnettu Veikko Aaltonen. Herkullisessa sivuroolissa mopomiehenä nähdään Matti Pellonpää ja piipahtaapa pienessä roolissa Miss Eurooppa Riitta Väisänenkin.

Kuvia ohjelmasta Päivä ennen