Lauttasaaren katoava idylli -radio-ohjelmassa vuodelta 1966 perehdytään Helsinkiin kuuluvan saaren historiaan ja miljööseen. Ohjelmassa ääneen pääsevät paikalliset asukkaat, jotka kertovat alueen viehkeistä alkuajoista ja sen kaupungistumisen taitekohdista.

"Saaren varhaisimmista vaiheista tunnutaan tiedettävän varsin vähän, mutta myöhemmästä kehityksestä ovat kertomassa monet vielä nähtävissä olevat seikat", toteaa toimittaja Heikki Kataja.

Lauttasaari säätiön tuolloinen puheenjohtaja, lääketieteen tohtori Väinö Pensalan kommenttien siivittämänä ohjelmassa käydään läpi saaren varhaishistoriaa kertomalla paikalla sijainneen vain pienen meren ympäröimän kallioluodon nimeltään Myllykallio. Tämän ympärille ajan saatossa muodostui saari, jona se nykyään tunnetaan. Pitkän aikaa saari oli tuntematon kylä, jossa asui vain muutama kalastaja ja maanviljelijä.

Lauttasaari on joutunut osalliseksi useaan otteeseen Helsingin puolustukseen. Krimin sodan, Pohjanlahdella ja Suomenlahdella Oolannin sodaksi kutsutun taisteluiden aikana saaren eteläistä osaa linnoitettiin laivastohyökkäyksen varalta. Venäläiset rakensivat kesään 1855 mennessä saaren eteläkärkeen ja Länsiulapanniemeen useita rintavarustuksia. Englantilaisten pommituksia muistuttamassa on muun muassa saaren pohjoisosassa sijaitseva tuntemattoman sotilaan hautamuistomerkki, joka on myöhemmin tunnistettu vuonna 1826 Närpiössä syntyneeksi sotamies Johan Backiksi.

Meri ja sen läheisyys ovat olleet leimaa antavina piirteinä saaren kaikissa vaiheissa.

Lauttasaarelaisen filosofian tohtori Olavi Hytösen opastuksella ohjelmassa suunnataan aluksi saaren eteläkärjessä sijatsevalle Särkiniemen alueelle, jossa tutustutaan kallioon louhittuihin luoliin ja muihin rakennelmiin.

Varsinaiseen kukoistukseen Lauttasaari puhkesi, kun kauppaneuvos Julius Tallberg osti saaren. Tallberg perusti lauttayhteyden mantereelle Ruoholahteen ja rakennutti saarelle hevosvetoisen raitiotien. "Kuuluisa kasino tenniskenttineen sekä mainio uimaranta aikaan saivat omalta osalta sen, että saaresta muodostui helsinkiläisten suosima sunnuntairetkien kohde", toteaa Pensala. Vaikka lukuisat kesähuvilat ovat saarelta jo kadonneet ovat niistä muistoina maastossa esiintyvät eksoottisemmat kasvit ja piharakennelmien jäännökset.

Helsingistä Lauttasaareen vievä silta valmistui vuoden 1935 lopulla. Tästä alkoi eräänlainen uusiaika, jolloin saarelle alettiin rakentaa myös korkeimpia taloja väestönkasvun vuoksi. Paikkakunnan kehitystä edistämään perustettiin Lauttasaaren säätiö vuonna 1945.

Saarelaisuus taitaa olla omiaan kasvattamaan väkevää kotiseutuhenkeä, joka jossain muualla merkitsisi nurkkakuntaisuutta.

Tohtori Hytösen kanssa matka jatkuu hänen kertoessaan tarinaa taiteilijasta, joka asui majassa ja vietti luonnonläheistä elämää.

"Hän tunsi linnut ympäristöstä yksilöinä. Siinä vaistosi, miten verrattoman paljon pidemmällä voi joku toinen ihminen olla luonnon myötäelämisessä kuin toiset", tunnelmoi Hytönen.

Ohjelman loppupuoliskolla tavataan saarella pikkupojasta lähtien asunut pankinjohtaja ja Lauttasaari säätiön sihteeri Jouko Tuominen kertoo alueen ensimmäisestä kivitalosta, jonka hänen isänsä rakennutti Pohjoiskaari 4:ään yhtiötoverinaan juoksijalegenda Paavo Nurmi. "Vaikka ajattelee kuinka paljon saari on muuttunut, ei voi olla ihmettelemättä kuinka kaunis saari on. Tämä on todella kappale Suomen kauneinta luontoa", kiteyttää Tuominen.

Bengt Holmström on suomalainen ekonomisti, joka on toiminut Yhdysvalloissa taloustieteen professorina. Taloustieteen Nobelilla vuonna 2016 palkittu Holmström vieraili Maarit Tastulan Seitsemäs taivas -ohjelmassa (2013), jossa hän kertoi ajatuksiaan yliopisto-opetuksesta, huippulahjakkuuksista ja yksilön vastuusta yhteiskunnassa sekä siitä, mikä merkitys työllä ja rahalla on ihmiselle.

Bengt Holmströmin (1949–) tieteellinen ura Yhdysvalloissa alkoi, kun hän oli saanut väitöstyönsä valmiiksi vuonna 1978 Stanfordin yliopistossa. Valmistumisensa jälkeen hän työskenteli yliopisto-opettajana useissa amerikkalaisissa yliopistoissa, joista maineikkammat ovat olleet Yalen yliopisto ja Massachusettsin teknillinen korkeakoulu (Massachusetts Institute of Technology, MIT), jossa hän on työskennellyt vuodesta 1994 lähtien. Holmströmillä on siten ollut näköalapaikka lahjakkuuksien massoihin. Hän tuntee myös amerikkalaista yhteiskuntaa, joka hänen mukaansa poikkeaa monella tapaa edukseen muun muassa Suomesta.

Täytyy löytää tie, jota muut eivät ole kulkeneet.

Holmströmin mukaan amerikkalainen yliopisto-opetus antaa lahjakkaalle hyvän kasvupohjan. Opetuksen tarkoitus on saada opiskelija keskustelemaan ja havaitsemaan, että oikean tiedon vuoksi on kuljettava pitkä matka ja matkan varrella on paljon väärää tietoa. Ei siis ole järkevää antaa opiskelijalle heti oikeita vastauksia, koska se ei anna oikeaa kuvaa tieteen tekemisestä.

MIT ja monet muut korkeatasoiset yliopistot kilpailevat Yhdysvalloissa opiskelijoista ja heidän rahoistaan. Opiskelijoita yliopistoon tulee kaikkialta maailmasta. Vaikka hakijat ovat älykkäitä ja lahjakkaita, huippujakin on MIT:ssäkin Holmströmin mukaan harvassa. Huippulahjakkuuksien löytäminen ei ole aina yksiselitteistä. Holmström määrittelee huippulahjakkuuden eri tavalla ajattelevaksi ja persoonaltaan "rosoiseksi" ihmiseksi, joka on selvästi myös omaleimainen. Tämä ei ole amerikkalaisissa yliopistoissa ongelma, sillä siellä erilaisuutta siedetään eikä ole olemassa ideaalin opiskelijan muottia.

Toisaalta raha on tärkeä tekijjä huippuyliopistoissakin. MIT laittaa painoa sille, että vanhempi on ollut yliopiston alumni, sillä "elämme hyvin pitkälti lahjoituksista,", Holmström tunnustaa. Kodin varallisuus saattaa siten lyhentää matkaa ja tasoittaa tietä maineikkaaseen yliopistoon.

Jos epäonnistumista ei opi, ei synny myöskään mitään uutta.

Mutta huiputkaan eivät aina jaksa, ja opiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat jatkuva huolenaihe. Holmström näkee uupumiseen kaksi merkittävää syytä. Opinnot ovat jo itsessään vaativat, mutta moni opiskelija on jo valmiiksi vaativa itseään kohtaan. Varsinkin aasialaisilla perheillä on suuria odotuksia opintojen suhteen eikä epäonnistua saisi. Tämä poikkeaa amerikkalaisesta asenteesta, jossa niin sanottu epäonnistuminen ei ole häpeän paikka. Tohtorivaiheen opiskelija saattaa keskeyttää opintoja, koska "se ei ollutkaan sitä, mitä halusi".

Holmström pitää tärkeänä, että opiskelija uskaltaa epäonnistua, sillä se on opettavaista. Hän muistelee omia ylioppilaskirjoituksiaan, joissa hän reputti. Hyvän oppilaan epäonnistuminen järkytti koulua, mutta opetti abiturientille paljon. Epäonnistuminen antaa itse asiassa mahdollisuuden synnyttää uutta, kun uskaltaa ottaa kaikesta huolimatta riskejä.

Luovuus vaatii rajoja.

Vapauden korostaminen tai sen tavoittelu ei ole aina tarkoituksenmukaista, ainakaan tieteen tekemisessä. Holmström uskoo, että vapaus sopii kenties joillekin, mutta suurin osa tarvitsee rajoja. Tieteellisen läpimurron tai uuden oivaltamisen taustalla on usein kapeat tavoitteet. Niillä hän tarkoittaa sitä, että pyydetään ratkaisemaan isosta kokonaisuudesta jokin osa. Pelkkä kehotus keksiä jotain uutta ei toimi. On annettava rajat, joilla mahdollistetaan uuden löytäminen tai olemassaolevan ongelman ratkaiseminen. Tämä pätee myös yrityksen menestykseen. Johtaja voi vaatia mahdottomalta tuntuvia asioita tietäen niiden olevan kuitenkin mahdollisia saavuttaa, kun hän laittaa tavoitteet kapeiksi tai tarkkarajaisiksi. Tämä synnyttää luottamusta työntekijöissä, Holmström väittää.

Onko siis niin, että opinahjot, jotka antavat opiskelijoiden tehdä opintonsa omien mieltymystensä ja tarpeidensa mukaan, ovatkin vastuuttomia? Päämäärän on oltava selvä, ja siksikin MIT:ssä opiskelu on hyvin strukturoitua, Holmström toteaa.

Olemme parhaimmillamme silloin, kun kansakunta on kriisissä.

Holmström pitää ongelmallisena sitä, että yhteiskunnassa olemme saavuttaneet pisteen, jossa ihmisillä asiat ovat materiaalisesti hyvin ja elämä on hyvin turvattua. Ne ovat johtaneet siihen, että innovointi ja tarmokkuus ovat vähentyneet. Yksilö on sysännyt vastuuta valtiolle. "Ihmiset odottavat, että valtio ratkaisee niiden tehtävät," Holmström sanoo ja jatkaa, että vaikeudet ovat avain menestykseen. Hän väittääkin, että iso osa menestyvistä yrityksistä syntyy hankalina aikoina. Eli jos on liian helppo elämä, ei tarvitse innovoida ja keksiä mitään, Holmström kiteyttää ajatuksensa.

Holmströmin kokemuksen mukaan Yhdysvalloissa sen sijaan valtion ei odoteta tekevän yksilön eteen juuri mitään, korkeintaan alentavan veroja. Siellä kun tajutaan, että ihminen itse joutuu tekemään jotain työtä. Tyytyväisyys omaan elämään syntyy siis siitä, että kantaa vastuuta.

Pieni Suomi on pärjännyt kansainvälisestikin, koska olemme historian saatossa eläneet paljon vaikeita aikoja, jotka ovat opettaneet sinnikkyyttä. "Ongelmat ovat olleet meidän menestystekijä", Holmström sanoo. "Suomeen kuin moniin muihinkin kansakuntiin pätee se, että kriisissä olemme parhaimmillamme."

Ihmiset tekevät voittajien puolesta vaikka miten paljon.

Suomessa raha näyttelee liian suurta roolia. Sen sijaan professorin mukaan pitäisi keskustella työstä ja sen merkityksestä. Holmström huomauttaa, että työn tavoite ei ole siinä, että meidän kansantuotteemme kasvaisi vaan siinä, että työ tuo ihmisen elämälle merkitystä. Tähän kytkeytyy hänen mukaansa myös keskustelu hyvinvointiyhteiskunnasta. Erilaiset sosiaalituet ovat vähentäneet tarvetta tarttua mihin tahansa työhön. Holmström ei kuitenkaan pidä oleellisena sitä, onko meillä taloudellisesti varaa hyvinvointiyhteiskuntaan vaan pikemminkin sitä, onko meillä siihen henkisesti varaa.

Yhtenä syynä tukijärjestelmiin hän pitää työn kannattamattomuutta, jonka taustalla on hänen mukaansa niin sanottu verokiila. Toisin sanoen erilaiset verot ja maksut vähentävät työllistämisen ja työllistymisen houkuttelevuutta. "Ihmiset ovat myös tottuneet siihen, että kun rahaa saa tukien muodossa, epämiellyttäviä töitä ei haluta tehdä. Jokaisessa työssä on arvo, eikä yksikään työ ole mitätön. Mun filosofiani on, että mikään duuni ei ole paska duuni!" Vaikka raha onkin hyvä kannustin, se ei professorin mukaan yksin tee ketään onnelliseksi. Ja siksi tuloerojen kasvusta ei pidä olla huolissaan.

Bengt Holmström kiistää, että talouskasvun pitäisi olla jokin alati ylöspäin nouseva suora. Se voi olla tavoite, mutta on jopa parempi, että talous kulkee aaltomaisittain. Se on tärkeää, jotta huomataan, että kasvu ei ole automaattista vaan on työn takana.

Talouskasvu siivittää yrityksen menestystä mutta se tarvitsee siihen myös hyvän johtajan. Hän saattaa olla epämiellyttävä, mutta jos hän kykenee motivoimaan ihmiset työhön, johtajaa kunnioitetaan luonteenpiirteistä huolimatta. "Motivoituneet työntekijät nostavat yrityksen menestystä ja he haluavat olla mukana menestyvässä yrityksessä, koska ihmiset tekevät voittajien puolesta vaikka miten paljon."

Nobel-komitea ilmoittaa taloustieteen palkinnosta

Lokakuun 10. päivä Nobel-komitea ilmoitti, että vuoden 2016 taloustieteen palkinnon saavat Bengt Holmström ja brittiläissyntyinen taloustieteilijän Oliver Hart. He saivat palkinnon työstään sopimusteorian tutkimuksesta.

TV2:n Iltatähti-musiikkiohjelmalla oli vuonna 1976 enemmän lähetyksiä kuin koskaan muulloin. Se koki musiikkipoliittiseksi tehtäväkseen nostaa esiin kunnianhimoisia kokeiluja vastapainoksi "kauppamiesten tavaralle". Jälkipolville säilyneisiin arkistoaarteisiin kuuluvat mm. Sorvali–Hurmerinta Bandin, Nono Söderbergin, Royalsin, Piirpauken, Steeleye Spanin, Chicago Overcoatin ja Kontravirtasen esiintymiset.

Useimpien vuoden 1976 Iltatähtien lähetysnauhat eivät ole enää tallella. Kadonneita ohjelmia on tätä artikkelia varten kuitenkin osittain ennallistettu säilyneiden työnauhojen ja sisältöselostusten avulla. Lisää Iltatähden kokonaisia jaksoja on nähtävänä Yle Areenassa. Ohjelmien soittolistat näet täältä.

Vaikka musiikillista monipuolisuutta yhä tähdennettiin, vuoden 1976 Iltatähti oli yhä leimallisemmin pop- ja rockohjelma. Jazz tai perusiskelmä eivät olleet enää yhtä näkyvästi esillä kuin aiemmin, puhumattakaan alkuvuosien torvisoittokunnista, kisällilauluryhmistä tai lehmänkellon soittajista. Progressiivinen popmusiikki ja erilaiset rockin, jazzin ja kansanmusiikin fuusiot saivat kuitenkin runsaahkosti tilaa.

Love Recordsin tuolloisesta asemasta suomalaisessa popmusiikissa kertoo, että runsas kolmasosa Iltatähden vuoden 1976 kotimaisista artisteista oli yhtiön tallista.

Etnojazzista suomiglamiin

Vuonna 1976 Iltatähdellä oli yhteensä 20 lähetystä, joista viisi oli yksittäisten tähtinimien konserttitaltiointeja (ostofilmeinä tai omana tuotantona) ja yksi erikoisohjelma radio- ja tv-messuilta. Keväällä sarjaa televisioitiin yleensä kahden viikon välein 30–50 minuutin jaksoina. Moniin niistä sisältyi liveosuus Tampereen yo-talolta.

Kevätkauden ensimmäisessä jaksossa esiintyi Tampereen progeylpeys, juontaja Mikko Alatalon taustayhtyeenäkin toiminut Tabula Rasa. Seuraavassa lähetyksessä soi Piirpauken osallistuva etnojazz: pitkä kappale Penang on omistettu kolmannen maailman vapautusliikkeille ja Etelä-Afrikan kansan taistelulle. Ohjelmassa esiintyivät myös Prinsessa -65 -coveristaan tunnettu pitkän linjan ravintolamuusikko Seppo Närhi ja turisti-iskelmällä Mombasa listoille noussut Taiska.

Iltatähdessä 19.3.1976 nähtiin keväiset konserttivieraat Steve Harley ja Frank Zappa sekä laulelma-artisti Hannele Widomski. Porilaista progea edustavan Elonkorjuun osuus on valitettavasti kadonnut.

Lähes kokonaan on sen sijaan säilynyt huhtikuun jakson materiaali. Siinä esiintyivät akustinen duo Maru & Mikael, amerikkalainen Doobie Brothers ja soul/funkvivahteinen suomalaiskokoonpano Cascade. Kirjeenvaihtaja Erkki Toivanen raportoi countrybändi Country Expressin visiitistä Lontooseen.

Ensi kerralla te saatte sitä rokkia sitten niin että kengänkannatkin kopisee.― Mikko Alatalo Iltatähdessä 23.4.1976

Vaikkei Iltatähti enää jatkanut popmusiikin "maakuntakatsauksia" edellisen vuoden tyyliin, toukokuun puolivälissä lähetettyyn ohjelmaan oli koottu kaksi tunnettua tamperelaisnimeä, kotimaista glamia edustava Alwari Tuohitorvi ja vahvalla, melodisella laulumateriaalillaan kannattajia kerännyt Kaseva.

Jakson ulkomaisia videovieraita olivat Leonard Cohen ja Bob Dylan, jonka Hurricane oli lauluntekijälegendan ensimmäinen "protestilaulu" vuosien jälkeen. Ohjelmassa nähtiin myös katsaus Dylanin siihenastiseen tuotantoon sekä laulun päähenkilön, murhasta syyttömänä tuomitun nyrkkeilijän Rubin Carterin haastattelu.

Kevätkauden päätti kesän korvalla lähetetty ohjelma, jossa esiintyi vuoden kotimainen komeetta Freeman. Hänen Ajetaan tandemilla -suurhittinsä sanoitti lankomies Hector, joka esittää samassa ohjelmassa kaksi kappaletta albumilta Hotelli Hannikainen. Mukana ovat myös takavuosien folk- ja iskelmätähti Päivi Paunu sekä videovieraat 10cc ja Sailor.

Itäblokin poppia ja rehjumusiikkia

Vuoteen 1976 tultaessa Iltatähden reportaasit ja kriittiset kiertohaastattelut olivat jo merkittävästi harvenneet, mutta elokuisessa lähetyksessä arvosteltiin sentään kesäfestivaalien aikatauluheittoja tutustuttiin Tuiskulan popmusiikkileiriin. Jakson muusta annista on tallella vain DDR-läisen festarivieraan Die Puhdysin haastattelu. Pen Lee & Co:n ja Donna-yhtyeen osuudet ovat hävinneet.

Syyskuun ensimmäisen ohjelman päätähtenä oli Helsingissä konsertoinut amerikkalainen folk- ja protestilaulaja Malvina Reynolds. Toinen ulkomainen tähti oli slovakkilaulaja Hana Hegerová, jolle myöhemmin syksyllä omistettiin vielä kokonainen Iltatähti Special -jakso. Suomea syyskuun lähetyksessä edustivat jyväskyläläinen etnojazzryhmä Fyyralyyra ja kuopiolainen progeyhtye Finnforest, jonka osuus ei kuitenkaan ole tallella.

Yritetään tuoda esille vähemmän tunnettuja suuntauksia, joita ei jossain kilpailevassa kanavassa kovin paljon ole esillä.― Mikko Alatalo radio- ja tv messuilla syyskuussa 1976

Syyskuussa tallennettiin myös erikoislähetys Finlandia-talolla pidetyiltä radio- ja tv-messuilta. Muun ohjelman lomassa Iltatähden toimittaja Matti Rosvall muisteli, kuinka ex-juontaja Matti Poijärvi vaihtui Mikko Alataloon.

Viimemainittu kuvaili samassa tilaisuudessa sarjan toimitusperiaatteita ja teknistä toteutusta. Iltatähti tarjosi mielellään "musiikkia, joka ei yleensä tule esille radiossa tai viihdeteollisuudessa, esimerkiksi kokeilevaa popmusiikkia". Listahittejäkin toki seurattiin, mutta myös "kaupallinen musiikki yritetään sijoittaa yhteiskunnalliseen taustaansa".

Syyskaudella Iltatähtien ohjelma-aika lisääntyi hieman, sillä lähetykset pitenivät yleensä 50–60 minuutin mittaisiksi. Lokakuun alussa nähdyn jakson suurin nimi oli englantilainen folk rock -yhtye Steeleye Span, jonka konserttiosuus oli nauhoitettu jo vappuaattona. Kansanmusiikkiannosta täydentää Fyyralyyran etnomodernismi. Kadoksiin on sen sijaan joutunut kehutun multi-instrumentalistin, julkisen uransa pian tämän jälkeen lopettaneen Matti Järvisen osuus.

Lokakuun puolivälin Iltatähdessä oltiin vankoissa roots-tunnelmissa. Tamperelaisessa pubissa kuvatussa keikkataltiossa esiintyivät suomibluesin lippulaiva Chicago Overcoat (keulakuvanaan huuliharpisti Pepe Ahlqvist) sekä Eero Raittisen ja Hillel Tokazierin rock’n’roll/r&b-duo. Anki Lindquist ja Pirjo Bergström esittivät näytteitä Runoja-albumiltaan, jonka kaikki kappaleet olivat poikkeuksellisesti naisten tekemiä ja soittamia.

Lokakuun viimeisen lähetyksen avasi singer-songwriter-tyylistä poplaulelmaa edustava Esa Nieminen, joka seuraavana vuonna aloitti Finnlevy-yhtiössä pitkän uransa tuottajana, sovittajana ja iskelmäsäveltäjänä. Ohjaaja Jussi Itkonen kertoo Remu Aaltosen komppaamana Hurriganes-elokuvasta Kuumat kundit. Herkkuharvinaisuus on veteraanikitaristi Nono Söderbergin lyhytikäisen popjazzsekstetin lähes puolituntinen livesetti, jossa mukana on mm. kosketinvelho Esa Kotilainen.

Punk teki maailmalla jo tuloaan, ja Suomessakin siitä oli jotain kuultu. Sen kaikuja lienee marraskuun puolivälissä esitetty Iltatähti, jossa tutkailtiin ”kotimaisen rehjumusiikin nykyvaihetta suurennuslasilla”. Kyseistä ”rehjumusiikkia” edustivat Moog Konttisen johtama Kontravirtanen, Veltto Virtanen, Sleepy Sleepers sekä Juice Leskisen Juice-kokoonpano. Kahden viimemainitun esitykset ovat valitettavasti kokonaan hävinneet, ja Veltostakin on tallella ainoastaan Iltatähden myöhemmässä retrospektiossa käytetty osuus. Vastapainoa ”rehjumusiikille” tarjosivat ei-rehjut Jukka ja Mikko Kuoppamäki.

Marraskuun lopun lähetyksessä nähtiin jo yli vuoden takainen keikkataltiointi rockia ja kansanmusiikkia yhdistelevästä ruotsalaisesta Landslaget-bändistä. Ohjelman varsinainen aarre ovat 11-henkisen Sorvali–Hurmerinta Bandin kolme numeroa, joissa vokalistin tehtävissä vuorottelevat Maarit ja Frank Robson. Sävellykset ovat kahden kitaristin: Sami Hurmerinnan ja Jimi Hendrixin.

Soul, olet myynyt itsesi halpojen tunteiden käärepaperiksi.― Mikko Alatalo Iltatähdessä 29.12.1976

Kun Iltatähti joulukuussa teki yhteenvetoa "kevyen musiikin kehityksestä" vuonna 1976, purnattavaa löytyi paljon. Takana oli kuulemma laina- ja kulutustavaran vuosi, Beatles-levyjä uudelleen paketoivat kauppamiehet myivät vanhaa tavaraa uuden hinnalla, ja glam-bändi Mud oli esimerkki taaksepäin vilkuilevasta nostalgiasta. Soulkin oli diskobuumin myötä muuttunut ”sulilla koristetuksi siirapiksi”.

Moni musiikin rivimies oli kuitenkin ponkaissut esiin ja nostanut musiikin yleistasoa, Mikko Alatalo tunnustaa. Kotimaiset proge- tai fuusiokokoonpanot olivatkin vuosikatsauksessa hyvin edustettuina. Edellä mainittujen bändien lisäksi ohjelmaan oli kelpuutettu Piirpauke, Fyyralyyra, Nono Söderberg, Sorvali–Hurmerinta Band, Cascade, Alwari Tuohitorvi, Hector, Freeman, Taiska, Anki, Royals, ruotsalaistähti Harpo, brittifunkbändi Hot Chocolate ja Rolling Stones. Jakso on, harvinaista kyllä, säilynyt kokonaisena.

Ohjelmissa esitetyt kappaleet

Iltatähden vuoden 1976 ohjelmista viisi oli yksittäisten tähtiartistien konserttitaltiointeja (ostofilmejä ja omaa tuotantoa) ja yksi erikoislähetys radio- ja tv-messuilta. Näiden sisältöä ei alla selosteta.
Iltatähti 06.02.1976 Tabula Rasa: Save Our Souls, Prinssi, Omantunnon rukous. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Kirka ja Islanders.
Iltatähti 20.02.1976 Seppo Närhi: Prinsessa -65, Kujakissa, Vielä keikkaa monta teen; Taiska: Mombasa; Piirpauke: Pra dizer adeus, Penang. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Be-Bop De Luxe ja Supertramp.
Iltatähti 19.03.1976 Hannele Widomski: Tänään en voi luokses tulla, Laula, Portti, Muukalainen. Haastateltavina Frank Zappa ja Steve Harley. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Frank Zappa & The Mothers, Steve Harley & Cockney Rebel, Elonkorjuu ja Royals.
Iltatähti 23.04.1976 Maru & Mikael: On The Way Home, Fairytales; Doobie Brothers: Eyes of Silver; Cascade: La La Love Chains, You Are the Sunshine of My Life, Päivä kaunein, Because. Erkki Toivanen haastattelee Country Expressiä Lontoossa.
Iltatähti 14.05.1976 Alwari Tuohitorvi: Get Back, Nopee Virtanen, Come Together, Älä iske Tuijaa; Bob Dylan: Hurricane; Leonard Cohen: Passing Through; Kaseva: Monen vuoden jälkeen, Turhaan mua huudat, Joku jota rakastan. Victoria Schultz haastattelee Rubin Carteria New Yorkissa.
Iltatähti 28.05.1976 Freeman: Ajetaan tandemilla; Hector: Kaipaava haavanlehtinen, At Your Door; 10cc: Art for Art’s Sake; Sailor: Glass of Champagne; Päivi Paunu: Yön jälkeen soi Je t’aime. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Billy Cobham, Chuck Berry ja Hurriganes.
Iltatähti 22.08.1976 Haastateltavana Die Puhdys. Raportit Kuusrockista ja Tuiskulan musiikkileiriltä. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Die Puhdys, The Sensational Alex Harvey Band, Pen Lee & Co, Donna, Odetta ja Rolling Stones.
Iltatähti 05.09.1976 Fyyralyyra: Turun linna; Malvina Reynolds: Little Boxes, Little Mouse, The Money Crop. Hana Hegerová: Tak být madonou (tässä ohjelmasta Iltatähti Special: Hana Hegerová). Haastateltavana Malvina Reynolds. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Man, Jackson Browne ja Finnforest.
Iltatähti 19.09.1976 Erikoislähetys radio- ja tv-messuilta. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet DDT Jazzband & Jussi Raittinen, Irina Milan, Seppo Närhi & Kurimus, Tsingis Khan & Eino Grön.
Iltatähti 03.10.1976 Steeleye Span: Black Jack Davy, Cam Ye O’er Frae France; Fyyralyyra: Elokuu, Medley. Haastateltavana Steeleye Span ja Fyyralyyra. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Cliff Richard ja Matti Järvinen.
Iltatähti 17.10.1976 Chicago Overcoat: Crazy Mixed Up World, Bad News Is Comin’, Fast Boogie, Take Me Back; Anki Lindquist ja Pirjo Bergström: Kun tapasin hänet, Naisen onni, Oikea mies ja supernainen, Sinä olit minulle se oikea, Neitseestä syntynyt; Eero Raittinen & Hillel Tokazier: Matchbox, Feel So Bad, Good Rockin’ Tonight. Haastateltavina Anki Lindquist ja Pirjo Bergström. Ohjelmassa on lisäksi esiintynyt The O Band.
Iltatähti 31.10.1976 Esa Nieminen: Vanha veikko, Naurulokki; Nono Söderberg: Breakwater, Seagull. Haastateltavina Esa Nieminen, Jussi Itkonen ja Remu Aaltonen. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Hurriganes ja Emmylou Harris.
Iltatähti 14.11.1976 Kontravirtanen: Paras rautalankabändi, Nainen valepuvussa; Veltto Virtanen: Veltto ratsastaa jälleen (tässä Iltatähden lähetyksestä 24.5.1978); Jukka Kuoppamäki: Pieni poikasein. Haastateltavana Veltto Virtanen. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Sleepy Sleepers, Juice ja Bryan Ferry.
Iltatähti 28.11.1976 Landslaget: Kom igen, Vill du följa me’ mej, Desperado; Sorvali–Hurmerinta Band: Ballad for My Love, Bold as Love/If Six Was Nine. Haastateltavana Landslaget. Ohjelmassa ovat lisäksi esiintyneet Oiling Boiling, Sherbet ja Little River Band.
Iltatähti ´76 Special 29.12.1976 The Beatles: Back in the USSR; Hector: Kaipaava haavanlehtinen; Freeman: Ajetaan tandemilla; Piirpauke: Laulu; Fyyralyyra: Turun linna; Mud: Nite on the Tiles; Hot Chocolate: Heaven Is in the Backseat of My Cadillac; Cascade: La La Love Chains; Nono Söderberg: Tide; The Rolling Stones: Hot Stuff; Royals: Badge; Alwari Tuohitorvi: Get Back; Harpo: Moviestar; Sorvali–Hurmerinta Band: Storm; Taiska: Mombasa; Anki: Että kysyisimme. Erkki Toivanen haastattelee Mud-yhtyettä.

Lue lisää:

Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

Ylen kevyen musiikin lippulaiva Iltatähti aloitti vuonna 1974 värilähetykset. Ohjelman toinen lähetyskausi oli muutenkin myllerrysten aikaa, kun juontaja vaihtui muutaman kuukauden välein. Vain pieni osa nyt julkaistavasta materiaalista on esitetty tv-uusintoina. Kaikkea siitä ei koskaan ole nähty värillisenä Suomessa.

Lue lisää:

Iltatähden kolmas vuosi oli hyvä vuosi suomirockille ja juurimusalle

Vuonna 1975 Iltatähti-ohjelma tarjoili "rytmimusiikin rautaisannoksia" parhaimmillaan jopa kahdesti kuussa. Folk ja country raikasivat runsaasti, ja Suomen eri kolkkien rock-elämää esiteltiin. Jäljelle jääneiden nauhojen herkkuja ovat mm. Hurriganes, Wigwam, Maarit, Vanha Isäntä, Virtanen, Dr.

Suomen nobelisteista muistetaan yleensä Sillanpää ja Virtanen. Unohdettu on sen sijaan kolmas nobelistimme, "Suomen näkötutkimuksen isä", Ragnar Granit (1900-1991). Millainen mies hän oli, mitä hän tutki? Kotimainen dokumentti kertoo myös tiedekilpailun kuninkuuslajista, Nobelin palkinnoista.

"Ragnar Granit unohdettiin Suomessa jo eläessään", todetaan Saija Uski-Sutelan ja Hyppe Salmen ohjaamassa dokumentissa, joka on tehty vuonna 2000, sata vuotta Granitin syntymän jälkeen.

Joku saattaa muistaa Granitin ruotsalaisena tiedemiehenä, mutta hän syntyi suomenruotsalaiseen perheeseen Riihimäellä. Isä, metsänhoitaja Arthur Granit muutti pian perheineen Helsinkiin ja lapsuutensa Ragnar vietti Oulunkylässä.

Granitin suku oli Korppoosta ja isoisä, merikapteeni Jeremias Granitin aikoinaan asuttama talo Vikminne Korpoströmissä oli tärkeä paikka Ragnarille jo lapsuuden kesistä lähtien.

Ammatinvalinta ei ollut Ragnarille helppoa. Häntä kiinnostivat monet aihepiirit ja ystäviin lukeutui enemmän taiteilijoita kuin luonnontieteilijöitä. Erityisesti Ragnar tunsi vetoa psykologiaan ja valitsi lopulta lääketieteellisen tiedekunnan uskoen siitä olevan hyötyä myös psykologian saralla. Granitia inspiroi erityisesti psykologi ja filosofi Eino Kaila.

Tutkijan ura veti Granitia puoleensa ja hänen ensimmäisiä tutkimuskohteitaan oli psykofysiologia. Tutkimustyön ohella Granit toimi Helsingin yliopiston fysiologian laitoksen assistenttina.

Granit suoritti kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1924 ja sai lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon 1927. Seuraavana vuonna Granit matkusti Englantiin Oxfordin yliopistoon, jossa vaikutti sen ajan merkittävin keskushermoston tutkija Sir Charles Scott Sherrington. Verkkokalvotutkimuksensa Granit aloitti Philadelphiassa Yhdysvalloissa.

Pimeässä huoneessa sammakoiden kanssa

Granit halusi ymmärtää näkemistä ja ulkomailta palattuaan hän syvensi tutkimuksiaan Suomessa ja kokosi ympärilleen nuorten tutkijoiden joukon. Granit vietti päiväkaudet Helsingin yliopiston pimeässä tutkimushuoneessa tehden kokeita sammakoilla. Dokumentissa kerrotaan, kuinka Granit luotti tutkimustensa tärkeyteen, eikä piitannut vaikka Helsingin yliopiston fysiologian professori Robert Tigerstedt varoitti nuorta tutkijaa "värinäön kanssa puuhastelusta".

Professori Kristian Donner Helsingin yliopistosta kertoo, että Granitissa oli uutta se, että hän päätti lähteä etsimään värinäön mekanismia hermostosta.

Ragnaria kuvataan dokumentissa karismaattiseksi ja ristiriitaiseksi.

"Loisteliaan älykäs tutkija lumosi opiskelijat ja kollegat, samalla hän saattoi olla kärsimätön ja purevan ivallinen. Granit poltti siltoja ympäriltään, hän oli nopea ja vaativa ja edellytti sitä muiltakin. Keskinkertaiseen menestykseen tyytyvää suomenruotsalaista intellektuellia hän luonnehti sanomalla kukkii varhain ja kuihtuu pitkään."

Sotien ja suomenmielisyyden keskeltä Ruotsiin

Suomessa vallitsi 1930-luvulla vielä "aitosuomalaisuutta" korostava ilmapiiri. Granitin tutkimusten edistymistä haittasivat pienet resurssit ja suomenkielisyyden suosiminen. Granit myös tiesi, että Suomessa hän ei saisi omaa laitosta johdettavakseen.

Granitille tarjottiin paikkaa Yhdysvalloista Harvardin yliopistosta sekä Ruotsista Tukholman yliopistosta. Välirauhan aikaan 9. elokuuta vuonna 1940 Granit matkasi laivalla Korppoosta Ruotsiin.

Granit nimitettiin Tukholman Karoliinisen instituutin neurofysiologian laitoksen johtajaksi. Ruotsin kansalainen hänestä tuli 1941.

Rakkaaseen Korppooseen hän palasi aina kesäisin ja 1950-luvun lopulla hän osti omakseen isoisänsä talon Korpoströmistä.

Granitin suhteesta Suomeen ja Korppoossa vietetyistä kesistä kuullaan dokumentissa Granitin ainoan lapsen Michael Granitin kertomana.

Näkötutkimuksen jälkeen Granit siirtyi tutkimaan liikkeiden säätelyn neurofysiologiaa.

Fifty-fifty suomalainen nobelisti

Dokumentissa pohditaan Nobel-palkintojen poliittista ulottuvuutta ja kysytään saiko Suomen ensimmäinen nobelisti F. E. Sillanpää palkinnon henkilökohtaisista ansioistaan, vai osoitettiinko se Suomelle tueksi kiperään poliiittiseen tilanteeseen.

Granitille oli povailtu Nobel-palkintoa jo kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1967 Granit vastaanotti Nobelin fysiologian ja lääketieteen palkinnon näön fysiologiaa koskevista tutkimuksistaan yhdessä Haldan Keffer Hartlinen ja George Waldin kanssa. Merkittävä osa tutkimuksista oli saanut alkunsa jo 1930-luvulla Oxfordissa ja Suomessa.

Dokumentissa nähtävässä uutisfilmissä (kohdassa 34:50) toimittaja Pertti Salolainen haastattelee Granitia Oxfordissa pian Nobel-palkintouutisten jälkeen. Haastattelussa on mukana myös Granitin vaimo Marguerite (Daisy) Bruun (1902–1991).

"Suomalaisia varmaan kiinnostaa tietää, tunnetteko itsenne enemmän suomalaiseksi kuin ruotsalaiseksi", tiedustelee Salolainen Granitilta.

"Voin sanoa noin fifty-fifty", hymähtää Ragnar.

Granitille myönnettiin akateemikon arvonimi Suomessa vuonna 1985. Kun hän kuoli 13. maaliskuuta 1991 julkaisi Helsingin Sanomat nekrologin, jonka otsikossa luki "Professori, akateemikko Ragnar Granit kolmas suomalainen nobelisti", tosin sana "suomalainen" oli varovasti sitaateissa. Granit on haudattu Korppooseen.

Ragnar Granit vastaanottamassa Nobel-palkintoa 1967 Ragnar Granit vastaanottamassa Nobel-palkintoa 1967 Kuva: Yle kuvanauha Ragnar Granit

Ragnar Granit ja hänen vaimonsa Marguerite Bruun haastattelussa 1967 Ragnar Granit ja hänen vaimonsa Marguerite Bruun haastattelussa 1967 Kuva: Yle kuvanauha Ragnar Granit

Ragnar Granit, perhealbumikuva Ragnar Granit, perhealbumikuva Kuva: Yle kuvanauha Ragnar Granit

Dokumentissa on ruotsinkielisiä haastatteluosuuksia, joita ei valitettavasti ole tekstitetty.
Suomen lainsäädäntö on hyväksynyt kaksoiskansalaisuuden vuodesta 2003 alkaen. Tätä ennen, jos henkilö sai toisen valtion kansalaisuuden, hän menetti Suomen kansalaisuuden.

Unkarin kansannousu syksyllä vuonna 1956 alkoi työläisten ja opiskelijoiden mielenosoituksesta. Budapestista alkanut tapahtumaketju laajentui nopeasti veriseksi kansannousuksi, josta seuranneet väkivaltaisuudet ja neuvostojoukkojen väliintulo järkyttivät koko Eurooppaa.

Neuvostoliiton diktattori Josif Stalinin kuolema ja uuden neuvostojohdon puheet istuttivat Itä-Euroopan kansoille ajatuksen paremmasta tulevaisuudesta. Myös Unkarin sisäinen ilmapiiri oli kesällä 1956 erittäin tulehtunut. Suuri osa kansalaisista oli saanut tarpeekseen stalinistisesta sosialismin mallista ja sen vaikutuksesta jokapäiväiseen elämään.

Tiistaina 23.10.1956 mielenosoittajat kokoontuivat kansallisten muistomerkkien läheisyyteen ympäri Budapestia. Banderolleissa ja julisteissa vaadittiin reformia Unkarin kommunistihallintoon, neuvostojoukkojen vetäytymistä, suurempia palkkoja sekä vapaita vaaleja. Väkivaltaisesti yltynyt mielenosoitus levisi nopeasti koko Unkariin. Kansannousun aikana pääministeriksi noussut Imre Nagy julisti 25. lokakuuta Unkarin eroavan Varsovan liitosta.

Neuvostoliiton johdolle tämä ei kuitenkaan käynyt, joten se päätti lopulta ryhtyä sotilaallisiin toimenpiteisiin säilyttääkseen Unkarin valtapiirissään.

Kaikkialla tapaamme tankkeja ja ambulansseja, joilla on näinä päivinä ollut taukoamattomasti työtä.― Taisteleva Unkari -filmin selostaja

Neuvostoliitto kukisti Unkarin kansannousun sotilaallisesti, kun neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen marraskuun neljännen päivän aamuna. Filmisepon uutisfilmissä Taisteleva Unkari päästään itävaltalaisen filmiyhtiön Austria Wochenschaun uutiskuvaajan matkaan Unkariin noin viikko Neuvostoliiton intervention alkamisen jälkeen. Filmi on kuvattu salaa auton ikkunasta ja salakuljetettu Itävaltaan, jossa se on leikattu ja levitetty.

Kuvia Taisteleva Unkari -filmistä

Unkarin kansannousua kuvaava filmi vuodelta 1956.

Tapahtumat aiheuttivat suuren pakolaisvirran

Kansannousua seuranneissa yhteenotoissa sai surmansa arviolta noin 700 venäläistä ja 3 000 unkarilaista. Kansannousun jälkeen noin 200 000 unkarilaista pakeni maasta ja kymmeniätuhansia suljettiin leireihin. Yli 25 000 vallankumousyritykseen osallistunutta tuomittiin vankeuteen ja 229 kuolemaan. Kansannousun ajan pääministerinä toiminut Imre Nagy teloitettiin hirttämällä kesäkuussa 1958.

Itävaltalaisen filmiyhtiön Austria Wochenschaun uutiskuvaaja matkusti Unkariin viimeisen avustuskolonnan mukana, kaksi päivää ennen rajan sulkemista. Tuolloin oli tiedossa, että Neuvostoliitto oli aloittanut toisen vaiheensa kansannousun tukahduttamisessa: satatuhatta neuvostosotilasta panssareineen oli marssinut Budapestiin. Itävaltalainen uutisfilmi Kärsivä Unkari näyttää, miten järkyttyneet unkarilaispakolaiset kävelivät Unkarin Sopronista Itävallan rajalle.

Suomesta kerättiin avustuspaketteja

Suomessa seurattiin tarkasti käsistä riistäytyneen mielenosoituksen tapahtumia. Monissa lehtikirjoituksissa ja tilaisuuksissa neuvostomiehitys tuomittiin. Suomalaiset elokuvatähdet järjestivät Helsingin Bio Rexissä syksyllä tempauksen unkarilaisten avustamiseksi. Mukana olivat muun muassa Ansa Ikonen ja Tauno Palo.

Myös monet kulttuurihenkilöt julkaisivat lehdistössä vetoomuksia unkarilaisten puolesta. Suomen Punainen Risti järjesti muistojumalanpalveluksen Helsingin Agricolan kirkossa, johon osallistui myös presidentti Urho Kekkonen.

Kansannousun jälkiseuraukset

Toimittaja Kai Bymanin haastattelussa vuonna 1999 tutkija Heimo Nyyssönen kertoo vuoden 1956 tapahtumilla olevan yhä vaikutus Unkarin poliittiseen elämään. Kansannousulla oli suuri merkitys myös vuonna 1989, kun Unkarissa siirryttiin yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään. Ensimmäiset tuomiot kansannousun tapahtumista langetettiin vuonna 1995. Suurin osa tuomioista on johtunut siviiliväestöön kohdistetuista ampumisista.

Yksi kansannousun suurimpia tavoitteita oli saada neuvostojoukot vetäytymään, kertoo Nyyssönen. Viimeinen neuvostosotilas poistui Unkarista kesäkuun 19. päivänä vuonna 1991. Oleellista tapahtumien myöhäisemmässä käsittelyssä on Nyyssösen mukaan ollut kansannousun aikaisen pääministeri Imre Nagyn rehabilitointi sekä uudelleenhautaaminen. Myös juhlapäivälakia muutettiin siten, että 23. lokakuuta on yksi Unkarin kolmesta kansallispäivästä.

Kirjallisuutta: Reima T.A. Luoto, Unkari 1956 (FENIX-KUSTANNUS Oy 2006) ja Anssi Halmesvirta & Heino Nyyssönen, Unkarin kansannousu 1956 (WSOY 2006)

Paavo Noposen (1930–2016) mielestä hyvältä urheiluselostajalta edellytetään paitsi urheilulajien tuntemusta myös hyvää suomen kielen taitoa. Haastattelussa Noponen kertoo pitkästä työurastaan Yleisradiossa ja esittelee näkemyksiään urheilusta sekä radioselostajan työstä. Tekijöiden kertomaa -ohjelma on vuodelta 2006.

Paavo Noposen selostajanura sai lähtölaukauksensa urheilun huipulta: Yleisradio etsi vuonna 1952 Helsingin kesäolympialaisten alla muutamia täydennysselostajia maan kaikkien aikojen suurinta urheilutapahtumaa varten.

Hakemuksia tulikin satoja, joista parhaat ehdokkaat ohjattiin ääni- ja urheilutietämyskokeisiin. Parikymppinen Noponen menestyi testeissä hyvin, oli lopulta ehdokkaiden kärkipäässä ja pääsi selostajaksi.

Se oli luultavasti kyllä minun elämäni kovin karsinta.― Paavo Noponen muistelee pääsyään Yleisradiolle

Noposen ura jatkui Yleisradiossa aina vuoden 1994 yleisurheilun EM-kisoihin asti. Urheiluselostajan työn lisäksi Noponen teki ja toimitti vuosien aikana paljon muutakin ohjelmaa, musiikkikulttuurista ihmeparantajiin ja puhtaisiin henkilöhaastatteluihin. Noponen selosti peräti kahdeksattoista olympiakisat.

Noposen mielestä urheiluselostajuutta ei voi oikeastaan opiskella, urheiluselostajaksi synnytään. Tärkeimpinä ominaisuuksina hän pitää äärimmäisen hyvää kielitaitoa sekä vankkaa asiantuntemusta. Selostajan ei ole tärkeää selostaa mitä hän itse näkee. Tärkeää on, että pystyy luomaan yleisölle sen tunnelman, joka vallitsee selostettavan urheilutapahtuman ympärillä.

Parhaimmat selostusmuistot Noposelle jäivät Münchenin vuoden 1972 kesäolympialaisia, joista hän muistelee erityisen lämpimästi Lasse Virénin kahta kultajuoksua (5000 ja 10 000 metriä) sekä Pekka Vasalan olympiavoittoa (1500 metriä). Noponen nostaa esille myös Juha Väätäisen tuplamestaruuden vuotta aiemmin Helsingin EM-kisoissa.

Talvilajien suosikkiurheilijoikseen Noponen nimeää Veikko Hakulisen, Kalevi "Susi-Kalle" Oikaraisen, Eero Mäntyrannan ja Marjo Matikaisen.

Haastattelun ohessa nähdään Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen selostamassa Suomi–Ruotsi-yleisurheilumaaottelua vuonna 1966 ja kuullaan Matti Nykäsen kultahyppy Calgaryn olympialaisissa 1988.

Nuori toimittaja lukee lehteä työpöytänsä ääressä 1961. Toimittaja Paavo Noponen lukee lehteä työpöytänsä ääressä. Kuva: Yle/Ruth Träskman 1961,Paavo Noponen,toimittajat,työpöytä

Juhani Sipilän kanssa Ruotsi-ottelussa Olympiastadionilla 1992. Juhani Sipilä ja Paavo Noponen Suomi-Ruotsi-maaottelussa Helsingin Olympiastadionilla. Kuva: Yle/Tuomas Marttila 1992,Helsingin olympiastadion,Paavo Noponen,Yleisurheilun Suomi–Ruotsi-maaottelu

Selostusnäyte juoksuradalla 1994. Jamaica-paitainen toimittaja Paavo Noponen stadionin juoksuradalla mikrofoni kädessään. Kuva: Yle/Pekka Kuparinen mikrofonit,Paavo Noponen,selostajat,toimittajat

Lue lisää:

Paavo Noposen neljä vuosikymmentä

Klassista sivistystä nauttinut toimittaja Paavo Noponen yhdisti selostuksissaan kansallishengen, huikean räjähtävyyden ja lennokkaan runollisen maalailun.

Lue lisää:

Paavo Noponen Elvis-ilmiön jäljillä

Sinivalkoinen ääni Paavo Noponen kertoi uudesta Amerikan ihmeestä Suomen radiossa jo vuonna 1956: "Kiihkeät rumpusoolot kaikuvat, ja kaiken tämän keskellä karjuu tai uikuttaa Elvis Presley väännellen väkivaltaisesti itseään ja ääntään..."

Lue lisää:

Paavo Noponen käy ihmeparantajalla

Toimittaja Paavo Noponen harjoitti vuonna 1953 salapoliisityötä kätketyn mikrofonin kera Kangasalan ihmeparantajalla vuonna 1953.

"Lähiö on kansanvaelluksen keräyspaikka. Rakennusyhtiöiden tarpeiden mukaan asuntolokeroita tuolla poikittain, täällä pinoon ja ovi kiinni." Kell' onni on -sarjaan vuonna 1980 kuvatut dokumentit Koivukylän lähiöstä Vantaalla eivät anna sen asukkaiden elämästä kovin ruusuista kuvaa. Lähiöelämää kuvataan kahden perheen, vuokratalossa asuvien Lahtisten ja "paremmassa" aravatalossa asuvien Väisästen, kautta.

Lähiö on paikka, joka on kaukana.

"Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Turussa, Tampereella. Missä tahansa. Lähiö on paikka, joka on kaukana." Toimittaja Paula Lehdistö kertoo 12 kerrosta -dokumentissa lähiössä asumisesta koruttomasti.

Lahtisen perhe asuttaa yhtä niistä 84 asunnosta, jotka sijaitsevat 12-kerroksisessa kerrostalossa Koivukylässä. Perhe muutti työn perässä maalta kaupunkiin vuokrataloon. Isä Jorma on töissä valimossa, äiti Virva hoitaa päivisin kotona kahden oman lapsen lisäksi myös naapurin lasta pientä korvausta vastaan.

Talolla on huono maine. Se on kaupungin ja suuren yrityksen yhteinen vuokratalo, jossa on levottomuuksia ja ilkivaltaa enemmän kuin viereisessä aravatalossa.

Vuokratalon ja viereisen aravatalon asukkaiden välissä on "näkymätön muuri". Virva kertoo, kuinka aravatalon asukkaat eivät pitäneet siitä, kun vuokratalosta tultiin tamppaamaan mattoja heidän mattotelineilleen. Ja jos lapset sattuvat juoksemaan aravatalon pihalta vuokratalon puolelle, rientävät vanhemmat hakemaan heidät pois.

Asunnon hankinta on yhä useammalle elämäntehtävä, joka tukahduttaa elämän.

Heikki ja Hellevi Väisänen asuvat lapsineen omassa aravatalossa. Hekin ovat muuttaneet sinne maalta. Haaveissa siintää omakotitalo, jonka pihalla saa vapaasti puuhastella.

"Betonikylät ei kiehdo", toteaa perheenisä. Mutta maalta oli tultava kaupunkiin työn perässä. Rahat eivät riitä toistaiseksi muuhun asumismuotoon. Heikki toimii konduktöörina, Hellevi hoitaa kolmea pientä lasta kotona.

Väisäset saivat aikoinaan hankittua ensimmäisen omistusasunnon Hellevin mummon perinnön ja velkarahan turvin. Siitä he sitten muuttivat isompaan aravataloon kaupunkiin.

Rahasta on tiukkaa. Hellevi kertoo, kuinka ruokaostokset on suunniteltava tarkkaan ja kaupassa omia niukkoja ostoksia tulee joskus verrattua muihin: "Kyllähän sen näkee kun toisilla on kärry täys tavaraa".

Mutta jostain olisi silti säästettävä, jos mielii toisenlaista asuntoa. Perhe käy yhtä omakotitaloa katsomassakin. Joka kuukausi olisi saatava tuhat markkaa säästöön, jotta unelmat voisivat toteutua.

Tapani Mansikkalan ohjaamat dokumentit ovat osa "Kell' onni on" nimistä ohjelmasarjaa, jossa tarkasteltiin hyvinvoinnin piirteitä ja osatekijöitä suomalaisessa elämäntavassa.

Valokuvia Koivukylästä ja Havukoskelta 1980-luvulla

Vantaalla sijaitseva Koivukylä on saanut nimensä alueella sijainneen koivumetsän mukaan. 1960-luvulta alkaen alue kasvoi nopeasti, mihin vaikutti sijainti pääjunaradan varrella ja voimakas maaltamuutto.

1970-luvulla asutus laajeni pääradan itäpuolelle perustetulle Havukosken lähiöalueella. Havukosken suunnittelussa käytettiin ajan viimeisimpiä lähiösuunnittelun perusteita ja se saikin kansainvälistä tunnustusta lähiörakentamisen esimerkkialueena. Virallisesti Koivukylä ja Havukoski kuitenkin ovat eri kaupunginosia, joiden rajana on päärata.

Suomi eli kevättalvella 1964 todellista letkajenkkahuumaa. Tanssimuodista tuli suomalaisille uusi urheilulaji, jossa tehtailtiin maailmanennätyksiä lähes viikottain.

Useimpien letkajenkkauutisten ääniraidat ovat kadonneet, mutta arkistoitujen sähketekstien ansiosta ennätysyrityksistä on säilynyt tietoa.

Villitys eli ainakin alkuvuodesta 1964 erityisen vahvana Pohjois-Suomessa. Ivalossa paikallinen liikeyritys järjesti 1. helmikuuta letkajenkan haastekisan, jonka avulla kerättiin varoja keväistä luokkaretkeä varten.

Uutissähkeen mukaan kilpailuareenana oli Ivalon kirkonkylän keskustassa oleva teitten muodostama noin 700 metriä pitkä kolmio. Mukana oli seitsemän joukkuetta, kussakin kuusi jäsentä, joista vähintään kolmen oli jaksettava perille. "Sää oli kohtalaisen hyvä, pakkanen tosin vähän nipisti nenänpäätä." Voiton vei Lapin rajavartioston Ivalon komppanian joukkue, joka jenkkasi yhteensä kolme tuntia 22 minuuttia. Taivalta jäi taakse 10,5 kilometriä.

Kuka jenkkaa pisimpään?

Ivalon ME-aika rikottiin Rovaniemellä vain kymmenen päivää myöhemmin. Tv-uutiset kertoivat 11. helmikuuta, että ennätysmurskajaisiin oli lähtenyt yhteensä seitsemäntoista nuorta. Joukkueita oli neljä, ja voitokkaassa "jänöjenkkajoukkueessa" oli tällä kertaa kolme tyttöä, Kaarina ja Irmeli Laukkanen sekä Iiris Mulari. Uusi ME-aika oli 4.15.4,6. Säilyneen uutissähkeen sanoin "huolto toimi koko ajan erinomaisesti ja myöskin virvokkeet nautittiin letkatessa. Vain pieniä hiertymiä saivat muutamat innokkaat letkaajat varpaisiinsa."

Ennätysajat paukkuivat pakkaskuukausina ahkerasti. Helmikuun 23:ntena tv-uutiset tiedottivat uuden ME:n syntyneen Kajaanissa. Samalla kävi kuitenkin ilmi, että Rovaniemen jälkeen maailman jenkkavaltikka oli ehtinyt välillä käväistä ainakin Pietarsaaren lyseolaisten hallussa.

Myös Kajaanissa asialla olivat koululaiset, poikalyseon 5C-luokan oppilaat. "Entinen ennätys oli viisi tuntia, ja nyt syntynyt uusi ennätys 10 tuntia 2 minuuttia ja 30 sekuntia. Ennätysletkaamiseen osallistujia oli kokeen alkaessa kahdeksantoista oppilasta, joista kuusitoista jaksoi loppuun saakka." 

Tuhansien tanssijoiden maa

Kevään puolivälissä siirryttiin keston sijasta kisaamaan tanssijoiden määrästä ja letkan pituudesta. Sysmäläiset väittivät tehneensä letkiksen pituusennätyksen uuden jääkiekkokenttänsä avajaisissa 11. maaliskuuta, mutta tv-uutisen selostaja suhtautuu tietoon epäillen. Tuhannen ihmisen jonokin (raportin taustahälyn vuoksi metrimäärä jää epäselväksi) oli kuulemma vielä pientä.

Asiasta oli turha kiistellä, sillä kaikki aiemmat saavutukset kalpenivat pian varsinaissuomalaisen tanssi-innon rinnalla. Turun ja Tampereen keskinäinen letkajenkkakilpa huipentui 22. huhtikuuta, kun Ruissalon kansanpuistoon kokoontui yli 20 000 turkulaista riistämään maailmanennätystä nimiinsä. Uutissähkeen mukaan "4800 kilpailijan muodostaman letkan pituudeksi tuli 2200 metriä, mikä ylittää noin kolminkertaisesti Tampereen saavutuksen, joka on 1800 henkeä ja 750 metriä."

Ennätysjahti laantuu

Kevään 1964 jälkeen ME-uutisia ei löydy enää ainakaan Yleisradion arkistosta. Esimerkiksi Kotkassa jenkkatarmo suunnattiin edustusurheilun sijasta kuntoilupuolelle, kun paikalliset muusikot haastoivat asukkaat harrastamaan letkajenkkaa ulkosalla. Säilyneen uutissähkeen mukaan noin kolme tuhatta kaupunkilaista uskalsikin lähteä uhmaamaan tuulta ja pakkasta. Tempauksen tarkoituksena oli katsastaa kuntoa tulevan talven hiihtokilpailuja silmällä pitäen.

Letkajenkan maailmanennätyksistä on 1960-luvun jälkeenkin uutisoitu aika ajoin, mutta yleensä suoritukset ovat tapahtuneet vailla virallista valvontaa. Kokemäki pääsi vuonna 1995 Guinnessin ennätysten kirjaan, kun Tulkkilan Yö -tapahtumassa letkajenkkasi 1354 henkilöä. Isoin vuodelta 1964 raportoitu osallistujamäärä oli tähän nähden noin 3,5-kertainen.

Vuoden 2016 Nenäpäivän juhlakonsertissa kuullaan torstaina 3.11. kaikkien aikojen Euroviisu-hitit! Radion sinfoniaorkesterin lisäksi Musiikkitalon lavalle nousevat Suomen legendaarisimmat artistit. Mutta miltä nämä kaikkien aikojen Euroviisu-hitit kuulostivat alkuperäisten esittäjien tulkitsemina? Tähän artikkeliin on koottu viisuedustajien versiot Musiikkitalossa kuultavista kappaleista.

Virve "Vicky" Rosti oli vuonna 1987 haluton lähtemään Suomen euroviisukarsintaan, mutta Sata salamaa -laulun säveltäjä Petri Laaksonen oli luvannut, ettei kappale kuitenkaan voittaisi.

Sata salamaa voitti kuitenkin niukalla yleisöäänten enemmistöllä Johnny Lee Michaelsin esittämän ja Neumannin säveltämän Kesätuulen.

Eurovision finaali pidettiin tuolloin Brysselissä. Kilpailun voittajaksi nousi Mr. Euroviisu eli Irlannin Johnny Logan. Dramaattinen Sata salamaa keräsi finaalissa 32 pistettä ja oli lopulta kisojen viidestoista.

Lasse Mårtensonin säveltämä Varjoon – suojaan valittiin Suomen euroviisuedustajaksi vuonna 1967. Laulun tulkitsi Fredi.

Kansainvälinen Eurovision laulukilpailu pidettiin Wienissä huhtikuussa ja mukana oli 17 maata. Voiton vei ilman kenkiä esiintynyt Britannian Sandy Shaw Puppet on a String -kappaleella. Fredin kaihoisa tulkinta riitti 12. sijalle.

Vuonna 1983 Suomea lähti edustamaan musikaaleista tuttu Ami Aspelund.

Fantasiaa-nimisen iskelmän on säveltänyt Kari Kuusamo ja sanoittanut Kaisu Liuhala. Laulu valittiin ylivoimaisella yleisöäänten enemmistöllä Suomen edustajaksi ja se sijoittui kansainvälisestikin kohtuullisesti ollen lopputuloksissa jaetulla yhdennellätoista sijalla.

Anneli Saaristosta tuli 1980-luvun menestynein suomalainen euroviisuartisti, kun hänen esittämänsä La dolce vita sijoittui vuonna 1989 hienosti koko kilpailun seitsemänneksi.

Saaristo oli vuosikymmenen lopussa jo kokenut euroviisukarsintojen kävijä. Hän esitti vuoden 1989 karsinassa myös toisen kappaleen Oi äiti maa, joka sijoittui kolmanneksi.

Suomen ensimmäinen euroviisujen edustuskappale oli Laila Kinnusen esittämä Valoa ikkunassa. Mollissa kulkevan balladin sävelsi Eino Hurme ja sanoitti Saukki.

Kinnunen sijoittui vuonna 1961 Cannesissa pidetyssä kisassa kymmenenneksi eli suomalaisittain kohtuullisen hyvin. Osanottajamaita oli jo tuolloin kuusitoista.

Suomalaisista euroviisukappaleista Katson sineen taivaan on edelleen vakiovieras radion soittolistoilla. Katri Helenan tulkinta ei kuitenkaan sijoittunut kärkipaikoille vuoiden 1979 euroviisufinaalissa.

Kappaleen sävelsi Matti Siitonen ja sanoitti Vexi Salmi. Laulu on mahtipontinen iskelmä, ja se muistuttaa ehkä hieman Ranskan vuoden 1977 voittoviisua Lintu ja lapsi.

Vuonna 1986 Kari Kuivalainen oli Yleisradion Euroviisujen kutsusäveltäjä ja hän etsi laululleen tulkitsijaa. Kaija Koo kuitenkin kieltäytyi, joten Kuivalainen lähti itse kisaan esiintymään.

Balladi Päivä kahden ihmisen voitti helmikuussa Suomen-karsinnan. Bergenissä pidetyssä kansainvälisessä finaalissa laulun nimi oli Never The End. Se keräsi 22 pistettä ja oli kilpailun viidestoista.

Lasse Mårtenson oli Suomen menestyneimpiä euroviisuartisteja. Hänen oma sävellyksensä Laiskotellen sijoittui vuonna 1964 finaalin seitsemänneksi. Artikkelin video on vuodelta 1992.

Suomen toisissa euroviisukarsinnoissa 1962 valittiin sekä voittajalaulu että esittäjä sille. Voittajaksi selvisi Marion Rung ja kappale oli vallaton Tipi-tii.

Raadit olivat melko yksimielisiä sekä voittajalaulusta että sen esittäjästä. Vasta 16-vuotias kampaajaoppilas Marion hurmasi suomalaiset heti. Tipi-tiin esittämisestä Marionin kanssa kilpaili Kai Lind.

Vuoden 1984 karsinta oli avoin sävellyskilpailu, mutta artistit Yleisradio valitsi itse. Kansa pääsi valitsemaan postikortein voittajan. Suomen edustajaksi valittiin rock-boogie-tyylinen Hengaillaan, jonka esitti Kirka.

Luxemburgin finaalin voitti hyvin samanhenkinen Ruotsin kappale Diggi-loo Diggi-ley. Suomi sijoittui mukavasti kymmenen joukkoon.

Vuonna 2016 Suomen 50. euroviisuedustajaksi valittiin Sandhja Uuden Musiikin Kilpailun finaalissa. Voittajakappale Sing It Away valittiin yleisöäänestyksen ja erikseen valittujen raatien antamien pisteiden perusteella.

Sandhja esiintyi toukokussa Tukholman Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa. Laulaja oli oman alkueränsä viidestoista, eikä finaalipaikkaa vuonna 2016 irronnut.

Vuonna 2006 kohuttiin jo ennen viisukarsintoja. Monsterihevibändi Lordi oli herättänyt median huomion epäeuroviisumaisella tyylillään. Mr. Lordin eli Tomi Putaansuun kirjoittama Hard Rock Hallelujah sai karsinnassa yli 67 000 ääntä ja näin Lordi lähti edustamaan Suomea Kreikan viisufinaaliin. Monsteribändi teki historiaa ja voitti Euroviisut uudella piste-ennätyksellä!

Kaikkien aikojen Euroviisut - RSO Nenäpäivän hyväksi

Vaapukkalan puotipostin Olga P. Postisella on huolia. Koko Vaapukkala, tai ainakin sen posti, on kovaa kyytiä katoamassa maailmankartalta! Onneksi tohtori Torkkunen sattuu parahiksi puotiin ostoksille. Tohtori määrää Olgalle juuri oikeaa lääkettä.

Muutamaa päivää aiemmin oli saatu tietää, että Vaapukkala oli katastrofin partaalla. Oli käynyt ilmi, että tietoverkkojen välityksellä levitettiin karttaa, jossa Vaapukkalan kohdalla oli reikä. Postin kulku kaupunkiin oli estetty poistamalla kaupunki kaikista tiedostoista. Onneksi poliisi selvitti asiaa.

Hakkeroinnin vuoksi Olga (Ritva Valkama) ei piitannut tietokoneista. Niinpä hän ymmärsi oikein hyvin, kun tohtori Torkkunen (Pentti Siimes) saapui vihko-ostoksille – tohtori näet kertoi kirjoittavansa kaikki potilastietonsa pieneen sinikantiseen ruutuvihkoon.

Kun vihko on ostettu, tekee tohtori Olgalle perustutkimuksen. Oireilun syy selviää ja tohtori ojentaa Olgalle lääkereseptin.

Millä lailla neiti Postinen tuntee itsensä surkeaksi?
― Tohtori Torkkunen

Ohjelman käsikirjoittaja ja ohjaaja Laura Lilja-Haataja on paljastanut, että tohtori Torkkusen henkilöhahmo perustuu osittain elävään esimerkkiin.

Kuvanveistäjä Laila Pullinen (1933–2015) kertoo Auringonkantaja-teoksensa synnystä haastattelussa vuodelta 1971. Ohjelmaa selostaa Markku Valkonen asiantuntevasti ja analyyttisesti.

Laila Pullinen oli moderni taiteilija, jonka töissä näkyivät kuvanveiston perinteiset ihanteet. Markku Valkonen toteaakin, että Pullisen töissä saattoi nähdä vivahteita menneestä maailmasta, antiikin ajoista. Hän pitää Pullisen töiden yhtenä perustavana tekijänä veistosten muodon ja materiaalin tasapainoista suhdetta.

Tämän klassisen tyylipuhtaan linja edustajana Valkonen pitää Auringonkantajaa. Vahavalumenetelmällä valmistetun pronssiveistoksen lähtökohtana on ollut ihmishahmo ja liike. Valkosen mielestä se on myös taiteilijalle ominainen työ kaikessa dramaattisuudessaan ja tyylittelevyydessään.

Työ valmistui Italiassa vuonna 1965, mutta Pullinen kertoo veistoksen idean syntyneen jo edellisenä vuonna, jolloin hän alkoi hahmotella sarjaa nimeltä Mata Hari. Sangen pienikokoisten hahmotelmien jälkeen hän ryhtyi kehittelemään suurempaa veistosmallia. Sittemmin kuvanveistäjä on tehnyt samasta teemasta muitakin veistoksia, joissa yhteistä on ollut mm. ihmishahmo.

Auringonkantajaksi nimetty teos oli ollut esillä Italiassa muutamassa näyttelyssä. Se oli ollut nähtävillä myös Milanon konsulin kodissa, missä siihen ihastui kirjailija Mika Waltari. Hän tahtoi patsaan itselleen, mutta veistos oli liian suurikokoinen kirjailijan kotiin, joten lopulta se hankittiin WSOY:lle Yrjö Jäntin toimesta. Myöhemmin se lahjoitettiin Tampereen yliopistolle.

Laila Pullinen valottaa ohjelmassa myös veistoksen nimen syntyä. Kun taideteos saapui Suomeen, alkoi aurinko pimeän talven jälkeen paistaa. Eräs kriitikko oli katsellut veistosta ja todennut, että se oli kaunis ja aivan kuin se olisi tuonut auringon Italiasta Suomeen. Siitä syntyi veistokselle nimi.

Taiteilijasisarukset Jemina ja Selina Sillanpää aloittivat uransa jo pikkutyttöinä isänsä Seppo "Viulu-ukko" Sillanpään lastenlaulubändin solisteina. Pikku Kakkonen tallensi heidän esityksiään 1990-luvulla.

Banjon, kitaran, viulun ja mandoliinin taitaja Seppo Sillanpää tunnetaan vuosistaan Vanha Isäntä -yhtyeessä sekä euroviisu-edustustehtävästään Pihasoittajien Viulu-ukossa. Vuosina 1982–1983 Sillanpää kirjoitti joukon lastenlauluja erilaisia opetustarpeita varten.

Kun omat tyttäret Jemina (s. 1982) ja Selina (s. 1983) alkoivat kiinnostua musiikista, lauluja alkoi syntyä lisää. Vuoden 1992 alussa niistä tehtiin Siljakudaa-niminen albumi, jolla tytöt lauloivat.

Levyn ilmestyttyä TV2:n lastenohjelmien toimittaja Juhani Nättilä halusi tehdä lauluista Siljakudaa-nimisen sarjan Pikku Kakkoseen. Seppo Sillanpään yhtyeen ja tyttöjen lisäksi mukana oli Maija Salon Musiikkileikkikoulu Muskarin kymmenhenkinen lapsikuoro.

Vuonna 1993 ilmestyneen Äkkiä pakoon -levyn uusista lastenlauluista tehtiin Pikku Kakkoseen vielä toinen sarja. Se kuvattiin Hollolassa Pyhäniemen kartanon tiloissa vuonna 1994.

"Ensimmäisen kauden laulut olivat ehkä lapsenomaisempia, myöhemmät oli tehty sanallisesti kehittyneemmälle kohdeyleisolle", Seppo Sillanpää muistelee. Molemmissa sarjoissa on tarttuvia sävelmiä ja aikuistakin huvittavaa huumoria, joka usein perustuu hilpeään sanoilla leikittelyyn.

Sisarusten soittotaitojen kehityttyä Seppo, Selina ja Jemina alkoivat esiintyä kolmisin. Perhetrio nähtiin mm. ohjelmissa Yksi yö jouluun (1993) ja Pikku Kakkosen Musaperjantai (1996).

Ohjelmistoon alkoi lastenlaulujen rinnalle tulla folkia ja string band -ohjelmistoa. Sillanpää Family -nimellä esiintyneestä kokoonpanosta kehkeytyi ensin 1990-luvun loppupuolella old-time-tyyppistä juurimusiikkia soittava trio ja 2000-luvun alussa sisarusten omiin folkvaikutteisiin lauluihin erikoistunut Band'o.

Band'on eri kokoonpanoissa olivat mukana mm. Olli Haavisto – Sepon kollega Vanha Isäntä -yhtyeestä – ja Sepon soololevyillä mukana olleet muusikot Tom Nyman ja Janne Viksten. Selina Sillanpää on valmistunut Sibelius-Akatemiasta ja Jemina Sillanpää Teatterikorkeakoulun näyttelijä- ja pedagogilinjalta. 2010-luvulla he ovat laulaneet ja soittaneet yhteiskokoonpanossaan Jemina & Selina. He ovat esiintyneet usein ulkomailla ja tehneet yhteistyötä kansainvälisten huippumuusikoiden, mm. Rolling Stones -saksofonisti Tim Riesin kanssa. Sisarukset ovat myös vuosittain vierailleet 30A Songwriters Festivalilla Floridassa kutsuttuina esiintyjinä.

Vuonna 1963 pidetty tietokilpailu kartoitti radiokuuntelijoiden murretietämystä. Odotettua suositumpi kilpailu todisti, että suomalaiset tunsivat erinomaisesti myös toistensa murteet. Lisäarvoa ainutlaatuiselle ohjelmalle antaa sen selostajan, professori Pertti Virtarannan säännönmukainen, huoliteltu yleiskielinen artikulaatio.

Virtaranta toteaa kilpailun aluksi, että suomalaisten tuntemus toistensa murteista oli varsin nuorta. Siitä ei ollut kiittäminen tutkijoita, vaan maailmanpolitiikkaa: talvi- ja jatkosotaa sekä niiden aiheuttamia väestönsiirtoja.

Olojen vakiinnuttua moni oli säilyttänyt kiinnostuksensa kotiseutuaan kohtaan riippumatta siitä, missä asui. Näin ollen tiedettiin, että suomalaiset tunsivat yhä hyvin oman murteensa, mutta miten hyvin he tunnistaisivat itselleen vieraan dialektin?

Ja se nous se veri niin että nuan oikein korkialle nous― Eteläpohjalaista murretta

Kilpailun ensimmäisessä osassa esitettiin viisi murrenäytettä, jotka kuulijoiden oli paikannettava murrekartan mukaan. Vaihtoehtoja oli yksinkertaistettuna seitsemän: oliko näyte lounais-, hämäläis-, eteläpohjalais-, keski- ja pohjoispohjalais-, peräpohjalais-, savolais-, vaiko kaakkoismurretta? Tämä riitti vastaukseksi, vaikka käytännössä kaikki alueet jakautuvat vielä hienosyisemmin. Halutessaan sai toki yrittää nimetä näytteen pitäjänkin tarkkuudella.

Virtaranta esittelee kuultavat näytteet. Kuulemme, miten 76-vuotias "vaimo" kertoo kokemuksistaan paimenessa, 84-vuotias "mummo" muistelee kotipitäjänsä verenpidättäjää, 68-vuotias emäntä selvittää kaljan ja mämmin valmistamisen, 78-vuotias metsästäjä kertoo karhujuttuja ja miten 77-vuotias isäntä muistelee emännänhakua.

Sielä tanssattiin ja minä menin häntä ottaan kappaleelle kansani― Yläsatakuntalaista hämäläismurretta

Kilpailun suosio ja oikeiden vastausten määrä yllätti asiantuntijan. Virtaranta paljastaa, että ohjelmahankkeeseen oli ryhdytty aika lailla epäröiden. Hän itse oli arvellut, että vastauksia saapuisi parisen tuhatta, joista muutamassa sadassa olisi vastattu oikein. Vaikka hän oli ollut kilpailun alkusanoissa toiveikas, näin suurta osallistumista ja tietämystasoa hän ei ollut osannut odottaa.

Vastauksia tuli 7 586 kappaletta ja niistä täysin oikein oli vastattu 2 814 kirjeessä. Valtaosa vastanneista oli 35–39-vuotiaita, ammattinimikkeistä parhaiten olivat edustettuina rouvat. Seuraavaksi eniten vastaajissa oli maanviljelijöitä ja vasta sitten opettajia. Moni oli tarttunut pyyntöön perustella vastauksensa. Eräs pohjoissuomalainen vastaaja rohkeni jopa esittää näkemyksensä suomen kauneimmasta murteesta: hänen mukaansa se oli satakuntalainen Kiikan murre.

Oikein vastanneiden kesken arvottiin viisi 100 markan palkintoa. Voittajat olivat kansakoulunopettaja Hilja Karikko Vermuntilasta, metsätyömies Pentti Laurila Suomussalmelta, herra Kaarle Ranta Vihdin Nummelasta, muurari Reino A. Salovaara Tampereelta ja luonnontieteiden kandidaatti Jorma Taarna Helsingistä.

Se tytär ol tappant lapsens ja toise lapse tek, mut sitä ei sit tappant― Kaakkoismurretta

Voittajat pääsivät osallistumaan Yleisradiossa järjestettyyn loppukilpailuun. Viisikosta kaksi ei kuitenkaan päässyt saapumaan paikan päälle, joten heidän tilalleen valittiin kamreeri Strang Kokkolasta ja diplomi-insinööri Pirjola Helsingistä.

Kilpailun voitti Jorma Taarna 5,5 pisteellä, voittosumma oli 250 markkaa.

Kuuntele haluamasi paikkakunnan murretta

Suomen murteet ja murrekartan selitykset

Suomen murrealueet. Suomen murrealueet kartalla. Kuva: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. murteet

Kestävyysurheilun kolmiottelu triathlon rantautui Suomeen 1980-luvun alussa Havaijilta. Uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistävä laji on houkutellut pariinsa sekä SM-mitaleista kisaavia ammattilaisia että itseään haastavia kuntoilijoita. Joroisilla järjestettiin ensimmäiset triathlonkisat heinäkuussa 1983. Triathlon nautti aktiivisesta harrastajamäärästä 80-luvun lopulta 90-luvun puoliväliin, jonka jälkeen lajin suosio hetkellisesti hiipui. Alkuvuosien kisoissa kärkisijoista kamppailivat triathlonammattilaiset Magnus Lönnqvist, Ghita Jarlström ja Pauli Kiuru.

Triathlonisti Magnus Lönnqvist vuonna 1988 kuvattuna. Triathlonisti Magnus Lönnqvist vuonna 1988. Kuva: Yle/Pentti Pekkala Magnus Lönnqvist,triathlonisti,Yle Elävä arkisto

Ghita Jarlström vuonna 1988. Triathlonisti Ghita Jarlström vuonna 1988. Kuva: Yle/Pentti Pekkala triathlonisti,Yle Elävä arkisto

Pauli Kiuru vuonna 1988 Triathlonisti Pauli Kiuru vuonna 1988 kuvattuna. Kuva: Yle/Pentti Pekkala Pauli Kiuru,triathlonisti,Yle Elävä arkisto

Teräsmies-nimitys juontaa juurensa alkuperäiseen, Havaijilla käytyyn täyspitkään Ironman-kisaan (3,8 - 180 - 42,1 km). Pitkien osuuksien lisäksi Havaijin haastavat olosuhteet tekevät kilpailusta äärimmäisen rankan kestävyysurheilusuorituksen. Lämpötila nousee päivän aikana 35–40 asteeseen ja laavakentällä kulkeva kilpareitti koettelee kilpailijoita sekä auringon paahteella että vastatuulella. Moni yhtynee urheilutoimittaja Juhani Melartin näkemykseen: "On vain yksi teräsmieskilpailu, Havaijin Ironman. Kaikki muut sen jälkeen syntyneet ovat triathloneja."

Ajatus Joroisten triathlonkilpailusta sai alkunsa varpajaissaunassa lokakuun 1982 lopulla. Kunnan liikuntasihteerille Risto Silvennoiselle oli syntynyt kaksospojat, ja tätä onnea saunoessa Joroisten puuhamiehille kirkastui ajatus siitä, miten Savoon saataisiin väriä ja vauhtia. Kisan mitaksi päätettiin puolet Havaijin matkoista ja nimeksi Suomen Teräsmieskisa.

Järjestäjien puhelin soi toukokuussa 1983 erään kilpailijan tiedustellessa kisan yksityiskohtia: "Päivää, täällä on Magnus Lönnqvist. Minusta tulee isona teräsmies." Ensimmäiseen kisaan osallistui 115 kilpailijaa, joista kuusi oli naisia. Kisan voitti Lönnqvist. Lokakuussa hän läpäisi Havaijin Ironman-kisan ensimmäisenä suomalaisena. Mies pääsi nopeasti myös eurooppalaisille mitaleille: Alankomaiden täysmatkan kilpailussa 1985 hän saavutti pronssia.

Naisten alhaista osallistujamäärää alkuvuosien kisoissa selittänee se, että vielä 1980-luvulle tultaessa ei uskottu naisten kestävyyden riittävän pitkäkestoisiin urheilusuorituksiin. Pisin arvokisoissa kilpailtava matka oli 3000 metrin juoksu. Vasta Helsingin MM-kisoissa 1983 naiset saivat kilpailla ensimmäisen kerran maratonilla.

Joroisten kolmannet teräsmieskisat 1985 houkuttelivat mukaan kolmisensataa osallistujaa Suomesta ja ulkomailta. Kilpailijoista vain kymmenen oli naisia, mutta ikäjakaumassa nähtiin sentään suurta vaihtelua: 17–71 vuotta. Uintimatka oli nykyisestä puolimatkan uinnista poiketen tasan kaksi kilometriä ja pyöräilyn osuus 85 kilometriä. Juoksun mitta oli sama: puolimaraton eli 21,1 kilometriä.

Valvatus-järvestä nousi ensimmäisenä Wesa Nykänen ja heti perään Ghita Jarlström. Magnus Lönnqvist, Suomen ensimmäinen teräsmies, oli voittanut jo kaksi aiempaa Joroisten kisaa. Miesten voiton ratkaisikin Lönnqvistin vahva pyöräily - hän saapui ensimmäisenä maaliin ajalla 4 tuntia 10 minuuttia. Naisten sarjassa pyörän päältä nousi ensimmäisenä Jaana Turunen, mutta Jarlström ohitti hänet juoksussa vieden voiton. Pauli Kiuru sijoittui miesten sarjassa kolmanneksi.

Magnus Lönnqvist oli ennakkosuosikki seuraavan kesän Joroisten kisassa, johon osallistuivat myös aiemmilta vuosilta tutut Pauli Kiuru ja Ghita Jarlström sekä ensikertalaisena Marjo Matikainen. Miesten sarjan voiton vei Lönnqvist uudella reittiennätyksellä 3:51:13. Kiuru otti kakkossijan 12 minuuttia myöhemmin. Jarlströmin kisan keskeytti vanha rasitusvamma, joka esti juoksuosuuden loppuunviemisen.

Naisissa voiton vei Marjo Matikainen, joka vain puolisen vuotta myöhemmin huusi Oberstdorfissa "Havuja, perkele!" ja toi kotiin ensimmäisen hiihdon MM-kultansa viideltä kilometriltä sekä hopeaa kymmeneltä kilometriltä.

Vantaan Kuusijärvellä järjestettiin puolimatkan kisa kesäkuussa 1987. 16-asteisen veden vuoksi uintimatkaa oli lyhennetty yhdellä kierroksella ja kilpailijoilla nähtiinkin toinen toistaan erikoisempia märkäpukuja. Pauli Kiuru ja Magnus Lönnqvist taistelivat miesten kärjessä. Naisten sarjan voiton vei Ghita Jarlström tunnin erolla seuraavaan.

Suomen ensimmäiset kansainväliset täysmatkan teräsmieskisat järjestettiin Joroisilla 1987. EM-tason kisa houkutteli Etelä-Savoon parisataa osallistujaa 16 maasta. Valvatus-järven vesi tervehti 3,8 kilometrin uimareita 16-asteisena – järjestäjien myöhemmin kertoman mukaan vesi oli paikoin vain 14,5-asteista. Viisi kilpailijaa joutui keskeyttämään hypotermian vuoksi.

Uinnista nousi ensimmäisenä Saksan Liittotasavallan Bernd Meyer. Pyöräilyssä vahvoilla olivat hollantilaiset, jotka miehittivät kärjen kolmella kilpailijalla. Lönnqvist saavutti kärkeä 180 kilometrin pyöräilyosuudella, mutta ei lopulta päässyt lähtemään maratonille jalkavamman vuoksi. Euroopan mestaruuden vei hollantilainen Axel Koenders ajalla 8:36:22 ja hopean samoin hollantilainen Rob Barrel. Kiuru tuli maaliin 14 minuuttia voittajan jälkeen sijoittuen pronssille. Naisten sarjassa kultasijan saavutti englantilainen Sarah Coope.

Valokuvia triathlonin EM-kilpailuista vuonna 1987

Heinäkuussa 1988 Joroisissa kisattiin jälleen puolimatkalla. Valvatus-järven vesi oli lämmennyt 24-asteeseen ja kilpailijat lähtivät uintiosuudelle ilman märkäpukuja. Lajin nestorina mukana kisaamassa oli 74-vuotias Erkki Hara. Myös Päijät-Hämeessä isännöitiin kisoja: helteisessä Heinolassa järjestettiin ensimmäiset neljännesmatkan SM-kisat 1989. Kisaava joukko koostui 200 miehestä ja paristakymmenestä naisesta. Mukana olivat tutut nimet Kiuru, Jarlström ja Lönnqvist. Uintiosuus uitiin Kymijoessa, jossa reitti kulki kilometrin verran vastavirtaan. Triathlon pyrki jo tuolloin mukaan olympialaisiin, mutta ensimmäisen kerran olympiatriathlonissa kilpailtiin vasta vuoden 2000 kesäkisoissa Sydneyssä.

1990-luvun alussa Joroisten kisa oli vakiinnuttanut paikkansa kansainvälisenä triathlonkilpailuna. Suomen teräsmiesten ja -naisten kärkeen nousi uusiakin nimiä, mm. Katariina Ebeling, Teemu Vesala, Mika Somppi, Katja Pakarinen ja Iisa Vierula. Myös uusia kisaperinteitä syntyi: Kuopiossa järjestettiin ensimmäiset triathlon-kisat 1990. Ulkomaiset haastajat värittivät Suomen kyläkisoja ja veivät myös ykkössijoja. Kesällä 1990 Magnus Lönnqvist kertoi lopettavansa ammattilaisuransa.

Heinäkuussa 1990 Joroisten kisassa nostettiin esiin Kiurun ja Lönnqvistin lisäksi Mika Somppi. Kiuru ja kaksi ruotsalaiskilpailijaa rantautuivat vedestä ensimmäisinä 33 minuutin jälkeen. Lönnqvist oli uinnin jälkeen viidentenä, mutta nousi pyöräilyssä toiseksi. Kiuru voitti kisan huolimatta siitä, että oli vain viikkoa aiemmin vienyt voiton täydellä matkalla Saksan Rothissa. Lönnqvist saapui maaliin toisena ja kertoi haastattelussa lopettavansa ammattilaisuransa: jäljellä oli enää muutama kisa. Yhtenä syynä lopettamiseen oli Pauli Kiuru: "Ei sytytä olla toiseksi paras". Viikkoa myöhemmin puolimatkan SM-kilpailussa Peurungassa Lönnqvist vei voiton. Seuraavana maaliin saapui hiihtäjä Teemu Vesala. Naisten kärkeen nousi Katariina Ebeling vahvalla pyöräilyllä, Ghita Jarlströmin tullessa toiseksi. Naisten pronssin saavutti Iisa Vierula.

Kuopiossa järjestettiin toiset kahdeksasosamatkan SM-kilpailut 1991. Mukana oli lyhyiden matkojen erikoismies, australialainen Miles Stewart, joka rantautui ensimmäisenä 500 metrin uinnista. Pyöräilyssä kärkiasema säilyi, Pauli Kiurun ja Pekka Lötjösen seuratessa perässä. Naisten ykkösenä kulki Ghita Jarlström. Stewart saapui maaliin minuuttia Kiurua aiemmin ja vei muhkean voittopotin, 10 000 markkaa. Jarlströmiä maaliin seurasi Iisa Vierula, joka oli vastikään voittanut Göteborgissa kansainvälisen puolimatkan kisan.

Heinäkuussa 1993 Joroisissa kisailtiin Suomen kymmenes teräsmieskilpailu kotimaisin voimin. Kamera seurasi 80-luvulta tuttuja Kiurua, Jarlströmiä ja Lönnqvistiä. Magnus Lönnqvist oli tullut kokeilemaan kuntoaan parin vuoden kilpailutauon jälkeen. Kiurun ja Jarlströmin johtaessa joukkoa, Lönnqvist lähti pyöräilyyn kymmenentenä. Miesten kilpailussa voiton vei jälleen Kiuru, toisena maaliin saapui Kari Gerkman. Naisten kilpailun voitti Jarlström yli seitsemän minuutin erolla toiseksi tulleeseen Anne Valtaan. Janoinen Lönnqvist säilytti paikkansa kärjen tuntumassa ja saapui maaliin miesten sarjan kahdentenatoista.

Elokuussa Kuopion kahdeksasosamatkan ennakkosuosikkeina starttasivat Pauli Kiuru, Teemu Vesala ja Katariina Ebeling. Vesala oli edellisenä vuonna voittanut Kiurun kolmella sekunnilla. Pyörästä juoksuun -vaihdon Kiuru teki salamannopeasti: hän oli polkenut 20 km matkan lenkkikengillä, ja pääsi juoksuosuudelle ensimmäisenä. Ebeling nousi toisena vedestä ja lähti pyöräilyn jälkeen ensimmäisenä juoksuun. Kärkipaikat ratkaistiin kuitenkin viiden kilometrin juoksun aikana. Maaliin tuli ensimmäisenä 18-vuotias Petteri Kosonen ja naisten sarjassa voiton vei Anne Valta. Tuomaristopäätöksellä Kosonen voitti nuorten sarjan ja toisena maaliin tullut Vesala miesten sarjan.

Varttimatkan SM-kilpailuissa Kuopiossa 1994 nähtiin yllätysvoitto. Pauli Kiuru oli mukana kauden ainoassa kotimaan kilpailussaan. Hänen ominaisuutensa sopivat kuitenkin paremmin pitkille matkoille, ja tällä perusmatkalla Mika Somppi ohitti hänet jo pyöräilyosuuden alussa – voittaen Suomen mestaruuden selvällä erolla Kiuruun. Katarina Ebelingin voimat hiipuivat juoksuosuuden aikana ja Ghita Jarlströmin vahva juoksu siivitti hänet jälleen voittoon.

Kuopiossa 1995 naisten kärjessä kisasivat Ebelingin ja Jarlströmin lisäksi Katja Pakarinen. Jarlström vei voiton ja saavutti samalla 15. Suomen mestaruutensa. Miesten sarjan voittanut Mika Somppi kertoi haastattelussa Suomen edustusjoukkueen matkasta Ruotsin EM-kisoihin ja urheilijoiden omasta taloudellisesta panoksesta matkaan: myös edustuskilpailijat maksavat matkansa itse. "Menestyksen perusteella siitä korvataan tietty osuus, voi jäädä jopa voiton puolelle", kertoi Triathlonliiton puheenjohtaja Ilkka Järvimäki.

Vuonna 1996 Kuopiossa Katja Pakarinen hallitsi naisten kisaa aivan loppumetreille, kunnes venäläinen kilpasisar ohitti hänet juoksussa vieden voiton. Pauli Kiuru kertoi haastattelussa Sydneyn olympialaisten suunnitelmista ja kommentoi Suomen triathlonin tasoa: "Mukaan voisi päästä, jos kaikki menee hyvin". Hän arvelee, että sijoittuminen kärkijoukkoon on silkkaa unelmointia: "Jotta suomalainen sijoittuisi kymmenen parhaan joukkoon, pitää kautta linjan tason nousta vielä paljon. Vaikka meillä on paljon lupaavia kavereita tullut, niin kyllä me ollaan (kansainvälisestä) kärjestä vielä jäljessä."

2010-luvun loppupuolella suomalaiset kisaavat maailman kärjessä. Menestyneimpiä ja näkyvimpiä urheilijoitamme ovat Kaisa Lehtonen, Darby Thomas ja Liisa Lilja. Havaijin kisan tenhosta kertonee jotain se, että Kaisa Lehtonen jättäytyi pois Rion olympialaisten paikkakisasta suunnatakseen valmistautumisensa Ironman-kilpailuun. Lehtonen sijoittuikin Havaijin Ironmanilla 2016 viidennelle sijalle.

Lähteet:
Kiuru, Pauli & Nuuttila, Seppo: Triathlon. (2000, Otava.)
Suomen Triathlonliitto: www.triathlon.fi

Laulaja ja X-Factor -tähti Saara Aalto ja tämän serkut Elina ja Sari ikuistettiin vuonna 1988 isoisänsä Eeli Aallon ohjaamaan dokumenttiin Huippukokous mummolassa. Sympaattisessa ja oivaltavassa ohjelmassa yksivuotiaiden lasten touhuja selostetaan kuin suurta uutistapahtumaa konsanaan.

Vuosi on 1988 ja paikka Kempele. Saara 13 kuukautta, Sari 14 kuukautta sekä Elina 16 kuukautta kokoontuvat mummolassa. Tapahtuman emäntänä toimii itseoikeutetusti mummo Airi Aalto.

Kokouksen ohjelmaan kuuluu muun muassa pihalla tepastelu, ruokien maistelu ja kylpeminen. Ja tietysti vaativat päätökset. Konflikteiltakaan ei säästytä. Lopuksi annetaan julkilausuma, kuten huippukokouksissa on tapana.

Paikalle ilmaantunut siili aiheutti vilkkaan keskustelun eläinten oikeuksista.

Ohjelma nähtiin televisiossa elokuussa 1988 ja se uusittiin useamman kerran.

Ohjaaja Eeli Aalto on palkittu televisioelokuvien tekijä ja kuvataiteilija. Hän kertoo ohjelman syntyneen, kun lapsenlapset olivat kesällä 1988 isovanhempiensa luona Kempeleessä hoidossa.

Seurasimme lasten touhuja vaimoni kanssa ja totesimme siinä olevan valmista materiaalia kuvattavaksi. Leikkasin Tampereella Yleisradiolle vähän myöhemmin jotakin toista ohjelmaa, kun lastentoimituksen päällikkö Pertti Nättilä käytävällä ohimennessään heitti, että tee meille Pikkukakkoseen jotakin! Sanoin, että miten olisi kiinnostava juttu yksivuotiaista? Pertti naurahti sanoen, ettei niin nuorista vielä saa mitään irti. Tullessaan takaisin hän tokaisi: Tee sittenkin!

Se kannatti, sillä ohjelma valloitti katsojien sydämet ja se otettiin myös opetuselokuvaksi päiväkotiopettajiksi valmistuville.

Havaittiin kauniiden asioiden olevan yksinkertaisia ja aina lähellä.

Aallon serkukset tottuivat olemaan kameran edessä pienestä pitäen, sillä isoisä Eeli Aalto ikuisti heitä myös lukuisiin kotifilmeihin. Kenties luontevuus esiintymiseen juontuu jo sieltä. Saara Aalto tunnetaan nykyään laulaja-lauluntekijänä ja ääninäyttelijänä. Ohjelman selostuksessa pientä Saaraa kuvaillaan harkitsevaksi tyypiksi, jota ei helpolla höynäytetä.

11-vuotiaana Saara voitti Kotkan Merilaulukilpailut omalla sävellyksellään. Julkisuuteen hän nousi osallistuttuaan Talent Suomi -kilpailuun vuonna 2007. Sen jälkeen hänet on nähty muun muassa vuoden 2011 euroviisukarsinnoissa ja The Voice of Finland kykyjenetsintäkilpailussa 2012. Uuden Musiikin Kilpailussa hän sijoittui finaalissa toiseksi alkuvuodesta 2016. Vielä samana vuonna hän pääsi mukaan kisaamaan Ison-Britannian The X Factor -kilpailuun ja on edennyt livelähetyksiin asti, joiden voittaja ratkeaa joulukuussa.

Sari Aalto toimii puolestaan vatsastapuhumisen ammattilaisena ja kilpailee parhaillaan Talent Suomi -kilpailussa. Serkuksista vanhin, Elina Moilanen on valmistunut korusuunnittelijaksi.

Vuonna 1986 esitetty tietoiskukampanja kantoi huolta siitä, millaisia 2000-luvun suomalaiset miehet tulisivat olemaan. Miten kävisi elämänsä liukuhihnalle urautuneelle miehelle ja hänen pojalleen?

Miehen elämänkaaresta piirtyy tietoiskuissa karu kuva. "Elämä asettaa meille miehille alusta asti ankarat haasteet." Rajussa kuvakielessä on nähtävissä viitteitä aikakauden paineistettuun ilmapiiriin: elettiin 1980-luvun taloudellista nousukautta.

Vaatimuksista huolimatta myös miehen oli kampanjan mukaan hyvä muistaa, että "elämän liukuhihnalle astuessaan sitä useimmiten itse voi päättää omasta elämästään, valita suunnan ja määrätä vauhdin." Itse sai päättää myös siitä, missä seurassa matkaansa jatkoi.

Miesten on pärjättävä, periksi ei saa antaa.

Tärkeä miehen malli saatiin tietenkin isältä. Jos isä oli taipuvainen vaikkapa hurjastelemaan autolla, oliko lapselta aikanaan lupa odottaa viisaampaa liikennekäyttäytymistä?

Sanovat, että tulee isäänsä, samat eleet ja tavatkin.

Kampanjan valistus pureutui pohtimaan vain miehen mallia. Isän tai äidin vaikutuksista tyttärensä esikuvina ei laadittu vastaavanlaisia tietoiskuja.

Muistatko myös nämä tietoiskut?

Vuonna 1991 Suomi sukelsi syvään lamaan. Kasinotalouden kupla oli puhjennut ja Neuvostoliiton hajoaminen romahduttanut idänkaupan. Konkurssiaalto pyyhki yli maan, työttömyys syöksyi nousuun ja marraskuussa devalvaatio nujersi valuuttalainoja ottaneet kestämättömän velkataakan alle.

Samaan aikaan kansa kaipasi edes hetken pakoa harmaasta arjesta. Pankkikonttorien paikalle perustettiin keskiolutbaareja, karaoke teki kenestä tahansa hetkeksi illan laulajatähden, kotiviinipöntöt pulputtivat yhden jos toisenkin komeroissa ja topless-tarjoilijoilla vedottiin viihdettä kaipaavien syvimpiin vietteihin.

”Kalevankadun laulava talonmies” Sepi Kumpulainen iski suoraan ajan hermoon. Aseistariisuvan hyväntuulista musiikkia tehnyt nuori laulaja-lauluntekijä esitti vilpittömän naiivilla otteella kappaleita, jotka piirtyivät lähtemättömäksi osaksi lama-ajan henkistä maisemaa.

Kumpulaisen koulukaverit muistelevat, että jo yläasteaikoina silloin ihan vain Seppona tunnettu persoonallinen teinipoika äänitteli omia demokasettejaan. Vaikka hänen lauluilleen naureskeltiin, Kumpulainen ei antanut periksi vaan jatkoi omintakeisen musiikkinsa tekemistä. Taustatukena toimi hänen velipuolensa, sittemmin edesmennyt muusikko Rauno Finer.

Sitkeä kutsumustyö musiikintekijänä palkittiin, kun Kalevankadun kotitalon kulman takana sijainnut levykauppa Fennica Records tarjoutui julkaisemaan Kumpulaisen esikoislevyn. Armotonta menoa -ep:tä seurasi pian debyytti-lp Kalevankadun laulava talonmies Sepi Kumpulainen.

Sepi Kumpulainen – 25 vuotta armotonta menoa Kuva: Ville Malja Sepi Kumpulainen

Nopeasti kansansuosioon

Pian Kumpulainen huomasi olevansa Kaivopuiston Kansanjuhlan lavalla tuhatpäisen yleisön edessä, esiintyvänsä suorissa tv-lähetyksissä ja kiertävänsä ilta toisensa jälkeen kapakkakeikoilla. Laulut kuten Armotonta menoa, Mä oon mahtava mies, Hirviö tuli mua vastaan ja Railakas ilta Venetsiassa (”tippa-dai, tappa-dai”…) soivat jukebokseissa ympäri Suomea.

Kiivas vienti hämmensi nuorta talonmiehen poikaa, joka oli tottunut oleskelemaan lähinnä kotikulmillaan. Rahaa tuli mutta myös meni – Sepi esimerkiksi osti tienesteillään yli 100 000 markan stereot.

Kumpulaisen toinen albumi Sekalaisen illan sekalaiset sekoittelut julkaistiin 1992, mutta suosio alkoi vähitellen hiipua. Sepin mainetta yritettiin vielä käyttää hyväksi luomalla Euro-Sepi -hahmo, jota artisti itse ei kokenut lainkaan omakseen. Laulaminen eurodance-taustojen päälle Elvis-puvussa tanssityttöjen keskellä tuntui mies ja kitara -ilmaisuun tottuneelta Kumpulaisesta lähinnä kiusalliselta.

Vuonna 1997 julkaistiin vielä Sepitystä-lp, jolta nousi hitiksi Kännissä on kiva olla, mutta sitten alkoi hiljaiselo. Seuraava albumijulkaisu, Poliisi saapuu Tikkurilaan, näki päivänvalon vasta vuonna 2006.

Enää Kumpulainen ei asu Kalevankadulla vaan Sörnäisissä. Hän viettää aikansa lähinnä yksinään kotosalla c-kasettikokoelmansa parissa. Viime vuosina keikkoja on ollut vähänlaisesti, vain kerran tai pari kuussa. Satunnaiset keikat ovat Kumpulaiselle tärkeä henkireikä, sillä juuri muuta sosiaalista elämää hänellä ei ole.

Valtavan kansansuosion jälkeen Kumpulaisella on ollut vaikeuksia säveltää ja sanoittaa uusia kappaleita. Uusi duokumppani, basisti Juha Perälä on yrittänyt saada valkoisen paperin kammoa laantumaan, sillä keikkasettiin kaivattaisiin kipeästi uusia biisejä.

Vuonna 2016 ajan henki muistuttaa 90-luvun lamaa, joka oli Sepi Kumpulaisen kultakautta. Samalla esikoisalbumin julkaisusta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Perälä ja Kumpulainen pohtivat, voisiko juhlavuosi nostaa Kumpulaisen uran uuteen nousuun.

Juha Perälä jeesaa Sepiä uusien kappaleiden kanssa. Sepi Kumpulainen – 25 vuotta armotonta menoa Kuva: Ville Malja Sepi Kumpulainen

Tämän kaiken tiellä on kuitenkin yksi este: Kumpulaisen kitara ei pysy vireessä. Rahapulassaan hän on joutunut vaihtamaan arvokkaat Guild-kitaransa nettikaupasta tilattuun satasen rimpulaan. Vaikka takana on satojen keikkojen rutiini, ammattimainen vaikutelma kärsii, kun lavalla joutuu virittelemään kitaraa jokaisen kappaleen välissä.

Asialle on tehtävä jotain, ja Kumpulainen lähtee hankkimaan uutta kitaraa yhdessä Perälän kanssa.

Millaista on 25-vuotistaiteilijajuhlaa viettävän laulaja-lauluntekijän arki? Kuinka sujuu uuden kitaran tulikaste? Ymmärtääkö yleisö, mitä artisti musiikillaan haluaa ilmaista? Näihin kysymyksiin vastaa yle.fi/musiikin tosi-tv-lyhytelokuva Jeba jeba, mullon uus skeba.

Sepi Kumpulaisen 25-vuotistaiteilijajuhla huipentuu Helsingin Tavastialle sunnuntaina 18.12.2016. Illan avaa tämän tosi-tv-lyhytelokuvan ensiesitys valkokankaalta. Sepi Kumpulainen Duon lisäksi Tavastialla tribuuttinsa esittävät muun muassa Mara Balls, Joose Keskitalo, Tommi Liimatta ja Jukka Nousiainen.

Teksti: Janne Flinkkilä

Kun musiikinopiskelija Anssi Tikanmäki matkusti 1970-luvulla junalla halki Pohjanmaan, alkoi aamuun heräävä lakeus soida. Sibelius-Akatemian opettajien kannustamana Tikanmäki sävelsi viiden vuoden ajan kotimaan maisemia ja tunnelmia kuvaavaa sarjaa. Maisemakuvia Suomesta saavutti suuren yleisön tv-lähetyksessä keväällä 1981, jolloin se herätti myös levy-yhtiön herkät korvat. Albumi julkaistiin marraskuussa 1981, ja sävellyskokonaisuudesta on sittemmin tullut suomalaisen instrumentaalimusiikin klassikko ja kansallismaisemien ääniraita.

Anssi Tikanmäki (s. 1955) aloitti opinnot Sibelius-Akatemiassa vuonna 1974. Maisemakuvia Suomesta -teoksen säveltäjä kertoo marraskuussa 2016 albumin 35-vuotisjuhlan alla, ettei kuitenkaan opiskellut säveltämistä, vaan koulumusiikin osastolla Tikanmäen päämääränä oli valmistua musiikin opettajaksi. Sibelius-Akatemian opettajat kuitenkin kannustivat myös omaan sävellystyöhön, ja Tikanmäki ahmi teoriaa työvälineekseen. Junamatkalla Helsingistä kotiseudulle Haapajärvelle aikainen aurinko valaisi maiseman ja silloin syntyivät Aamu lakeuksilla -sävellyksen ensi tahdit. Kokemukset, näkymät ja muistot muotoutuivat seuraavan viiden vuoden aikana uusiksi sävelmaisemiksi.

Tikanmäki kiittää kohtaloa, sattumaa, tsägää ja hyviä ihmisiä siitä, että sävellystyö alkoi, pääsi sinfoniaorkesterin käsiin, tv-yleisön eteen ja levytykseen. Kiitosta saavat mm. Sibelius-Akatemiassa säveltämiseen rohkaissut Jukka Jarvola sekä legendaariset elokuvasäveltäjät Heikki Aaltoila ja Ahti Sonninen, Ikaros-yhtye, jonka kanssa demoiltiin sävellettyä musiikkia, Jorma Panula, joka tutustui nuotteihin ja vei ne Sibelius-Akatemiaan harjoiteltaviksi, Heikki Harma, joka innostui demosta ja ehdotti tv-lähetystä, Holle Holopainen, joka soitti yhtä kappaleista radio-ohjelmassaan ja toi yleisöä tv-lähetyksen ääreen, Atte Blom, joka tv-taltion nähtyään ehdotti levytyssopmusta. Kiitollisuuden värittämässä puheessa vilisee kymmeniä nimiä.

Hämmästyttää edelleenkin, että kuinka pääsikin käymään niin, että oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun uskalsi Jorma Panulalle näyttää partituurit, kun Sibis otti soitettavaksi, Hector tarttui, että ei kun pannaan televisioon ja sitten tulee Atte, nyt pannaan levylle!― Anssi Tikanmäki muistelee marraskuussa 2016

Maisemakuvia Suomesta sai kantaesityksensä Sibelius-Akatemian konsertissa 2. marraskuuta 1980. Kahtena edeltävänä päivänä sävelkokonaisuus oli jo taltioitu Pasilan studioilla seuraavan kevään televisiolähetystä varten. Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesteria ja sähköistä soitinryhmää johti Jorma Panula. Taltio nähtiin osana Tuubi-musiikkiohjelmaa 16.3.1981. Seuraavana vuonna helmikuussa 1982 konserttiosuus nähtiin vielä Tuubin erikoisjaksona, joka on katsottavissa myös tämän artikkelin yhteydessä.

Maisemakuvia Suomesta sisältää kahdeksan sävellystä, mutta valmiiseen televisiolähetykseen sävellyksistä valikoitiin kuusi: Aamu lakeuksilla, Lapin tunturit, Tuusulan moottoritie, Savolainen metsä, Kiutaköngäs sekä Muuttuva maaseutu.

Tikanmäki kertoo, että ensimmäinen televisiolähetys maaliskuussa 1981 kätilöi kokonaisuuden ja seuraavana päivänä sovitun levytyssopimuksen myötä synnytettiin sävellyksille vielä uusi järjestys. Tuubi-ohjelmassa tunnelmointi alkoi Aamu lakeuksilla -sävellyksellä ja jatkui Lapin tuntureilla, mutta myöhemmin valmistuneella albumilla järjestys on päinvastoin. Tuusulan moottoritien rytmikäs ja äänimerkkien täyteinen ruuhka seuraa kolmantena sekä tv-lähetyksessä että levyllä. Kesäranta Etelä-Saimaalla ja Valkeakosken tehtaanpiiput jäivät tv-ohjelmaa koostaessa leikkauspöydälle. Savolainen metsä soi savon murteen nuotilla äkkiväärää huumoria ja vaaramaisemia. Kiutaköngäs kuohuu kuuluisaa Oulangan kansallispuiston kanjonikoskea. Muuttuvaan maaseutuun Tikanmäki tallensi synnyinpitäjänsä Haapajärven muutoksen: tuolloin uudet laatikkotalot kuuluvat surumielisinä sävelinä. Ei muutoskaan Tikanmäen mielestä silti pahasta ole, sellutehtaiden piiput eivät enää haise vahvasti ammoniakille, tiede ja tekniikka kehittyvät avartaen ja antaen ihmisille laajemmat näkymät.

Myöhemmin myös elokuvasäveltäjänä ansioitunut Tikanmäki kertoo aina kokeneensa musiikin vahvasti visuaalisesti, eikä ole kaivannut liiemmin sanoja tai lauluja. Maisemakuvia Suomesta -sävellysten yhteyteen hän intoutui kuitenkin kirjoittamaan pieniä kirjoitelmia. Juice Leskinen stilisoi tekstejä, ja televisiolähetyksen lopputeksteissä Juice mainitaan vahingossa itse tekstien kirjoittajana. Tikanmäen kirjoitelmat painettiin myös albumin kansilehdille, tekstit ovat apuja, joista ottaa vauhtia musiikin kuunteluun ja tulkintaan.

Maisemakuvia Suomesta -sävellysten ensimmäisessä televisioesityksessä maaliskuussa 1981 kuultiin näitä tekstejä Oiva Lohtanderin lukemana. Samaisessa Tuubi-jaksossa Anssi Tikanmäki kertoo, että mielikuvat olivat niin vahvoja, että piti kirjoittaa sekä nuotit että kirjaimet. Tekstit syntyivät yhtä aikaa partituurin kanssa, mutta kokonaisteoksessa musiikilla on pääpaino. 35 vuotta myöhemmin säveltäjä arvelee, että sävellykset ovat kestäneet aikaa sanoja paremmin.

Tv-taltioinnin ja Sibelius-Akatemian kantaesityksen jälkeen orkesterisarjan seuraavaan live-esitykseen kuluikin 15 vuotta. Tikanmäestä tuntui, että kun sävellykset oli kerran tehty sinfoniaorkesterille, ei niitä voi muuten esittää.

Mutta nyt tuntuu, että tottakai voi varioida. Olemme soittaneet kvartettina, sekstettinä, sinfoniaorkesterin kanssa, pienimmällään viulu-piano-duona – ja ne kaikki toimii! Musiikki on fleksiibeli asia.

Maisemakuvia Suomesta -levytyksen 35-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan marraskuussa 2016 konserteilla Tampereella ja Helsingissä.

Laulaja-lauluntekijä Saara Aalto nousi Suomessa laajemmin julkisuuteen vuonna 2007, jolloin hän sijoittui toiseksi Talent Suomi -kilpailussa. Talent ei kuitenkaan ollut Aallon uran ensimmäinen televisioitu musiikkikilpailu. Aalto on tavoitellut Suomen euroviisuedustajuutta peräti viisi kertaa. Lähimmäs laulaja pääsi vuoden 2011 viisukarsinnoissa sekä vuoden 2016 Uuden Musiikin Kilpailussa, joissa molemmissa hän sijoittui toiseksi.

Laulajana ja ääninäyttelijänä tunnettu Saara Aalto esiintyi televisiossa ensimmäisen kerran jo 1-vuotiaana. Nuoruudessaan Aalto voitti Kotkan Merilaulukilpailut omalla sävellyksellään vuonna 1998. Hän oli tuolloin vasta 11-vuotias. Sittemmin Aalto kouluttautui musiikin alalla ja loi siitä itselleen ammatin.

2000-luvulla hän osallistui Suomessa useimpiin suuriin laulukilpailuihin. Laulaja esiintyi muun muassa tv-kanava Nelosen Talent Suomessa ja Voice of Finlandissa. Lisäksi Aalto osallistui viisi kertaa Yleisradion tuottamiin karsintoihin, joissa etsittiin edustajaa Euroviisuihin.

Vuonna 2004 Aalto oli osa Heidi Kyrö & Just -kokoonpanoa, joka karsi suomen euroviisuehdokkaaksi kappaleella Dance My Heart Away. Kappale äänestettiin viisukarsintojen finaaliin, jossa se sijoittui yhdeksänneksi. Karsintavoiton vei vuonna 2004 Jari Sillanpää.

Neljä vuotta myöhemmin Aalto toimi Hanna Marshin taustalaulajana viisukarsinnoissa. Marsh kisaili Euroviisuedustajuudesta kappaleella Broken Flower, joka ei kuitenkaan selvinnyt karsintojen loppukilpailuun. Vuonna 2008 Suomen Euroviisuedustajana toimi Teräsbetoni.

Vuonna 2009 Aalto nähtiin jälleen viisukarsinnoissa. Tällä kertaa Riikan taustalaulajana. Kappale Meren ei päässyt karsintojen loppukilpailuun. Euroviisuihin Suomea lähti edustamaan Waldo's People.

Kolmannen karsintakokemuksen jälkeen Aalto hylkäsi taustalaulajan osan ja kaksi vuotta myöhemmin hän esiintyi viisukarsintojen lavalla soolona, omalla nimellään ja omalla kappaleellaan Blessed with Love. Aalto sijoittui lopulta karsintojen toiseksi. Voiton vei vuonna 2011 Paradise Oskar.

Vuoden 2011 euroviisukarsinnat jäivät lopulta lajissaan viimeisiksi Suomessa. Vuodesta 2012 eteenpäin viisuedustajaa on etsitty Uuden Musiikin Kilpailussa. Aalto osallistui UMK-kisaan vuonna 2016 kappaleellaan No Fear. Uuden Musiikin Kilpailussa hän sijoittui finaalissa toiseksi. Voittajaksi ja Suomen euroviisuedustajaksi äänestettiin Sandhja.

Vielä samana vuonna Aalto osallistui Ison-Britannian The X Factor -kilpailuun ja eteni livelähetyksiin asti, joiden voittaja ratkeaa joulukuussa 2016.

Musiikkiuransa alkua Aalto kertasi vuonna 2011 Aamu-tv:n haastattelussa. Ensimmäiset kappaleet hän oli kirjoittanut jo viisivuotiaana kanteleelle. Laulaja oli tuolloin julkaissut vastikään ensimmäisen levynsä Blessed with Loven. Levyn nimikappale oli samana vuonna kuultu euroviisukarsinnoissa. Haastattelussa Aalto myös totesi, ettei musiikilla oikeastaan voi koskaan puhtaasti kilpailla, kuten vaikkapa urheilussa. Itse hän on suhtautunut tv-kilpailuihin hienoina kokemuksina ja hyvinä uramahdollisuuksina.

Vuonna 2013 Aalto esiintyi siskonsa Suvi Aallon kanssa Aamu-tv:ssä. Siskokset tulkitsivat studiossa kappaleen You Gotta Go, joka oli Saara Aallon tuore single-kappale. Siskoksista nuorempi, Suvi, oli samana vuonna osallistunut Nelosen laulukilpailuun Voice of Finlandiin.

Amerikkalainen muotivillitys puhutti ja liikutti Suomea 1960-luvun alkuvuosina. Twist-intoilijoita peloteltiin sairauksilla ja tapaturmilla, mutta "villin alkukantaisesta" tanssista tehtiin myös ME-tason urheilua.

Rock and rolliin pohjautuva twist oli alkujaan vain yksi monista amerikkalaisista, usein afroamerikkalaisten nuorten kehittämistä tanssimuunnelmista. Muista poiketen siitä tuli maailmanlaajuinen menestys.

Twistin yksinkertaisena perusideana oli lantion ja polvien kääntely ja käsien vispaaminen vauhdikkaan musiikin tahdissa. Korostunut ruumiillisuus oli uutta ja tanssille niin leimallista, että Lii-Filmin vuonna 1962 tekemässä esittelypätkässä se rinnastetaan "muokkausvoimisteluun".

Tanssijat esittelevät twistiä uutisfilmissä vuonna 1962. Kuva: Lii-filmi/Yle kuvanauha 1962,kuvakaappaus elävä arkisto,tanssit,Twist,Yle Elävä arkisto

Tanssijat esittelevät twistiä uutisfilmissä vuonna 1962. Kuva: Lii-filmi/Yle kuvanauha 1962,kuvakaappaus,tanssit,Twist,Yle Elävä arkisto

Filmissä uutuutta esittelevien tanssikoululaisten liikkeissä on sellaista irtonaisuutta ja jopa aistillisuutta, jota ei täkäläisissä pystypainitilaisuuksissa yleensä nähty. Ehkäpä siksi selostaja Leo Hildén uskookin tyylin olevan kotoisin suoraan viidakkoympäristöstä.

Twist on miltei muuttumattomana siirretty alkuasukasympäristöstä tanssisalonkien suojaan.― Lii-Filmin katsaus vuodelta 1962

Twistin oletetun trooppisuuden nimeen vannoi myös suomalainen twistmestari, jota siteerataan Radiomafian vuonna 1996 lähettämän Jee jee jee -sarjan twist-tietoiskussa: ”Twist on ehdoton, siinä on villiä alkukantaisuutta. Piirtelenkin mielelläni alkuasukkaita ja tropiikin aiheita. Twist kuvaa sitä miljöötä.”

Jee jee jeen kooste kertoo myös twistin herättämistä vastareaktioista. Sitä kutsuttiin hurjistuneeksi tempoiluksi ja sen pelättiin vaurioittavan selkärankaa, nivelrustoja, polvilumpioita ja selkäjänteitä. Erään tanssinopettajan mukaan kyseessä ei ollut edes mikään tanssi vaan mielivaltainen hulluttelu ja "jalalla lipsahtelu sinne sun tänne".

Levy-yhtiöt yrittivät hyötyä villityksestä niin kauan kuin se kestäisi. Lyhyessä ajassa julkaistiin toistakymmentä muotikäsitteen innoittamaa iskelmää, kuten Helsinki-twist, Twist jo saa, Kellotaulu-twist, Hän on Mr. Twist, Ei muuta kuin twist tai jopa Tukkijätkän twist, jonka mukaan "twist myös korven miehen hyppyyn saa”.

Naiivit ja yleensä latteat kappaleet korostivat uuden tanssin eriskummallisia piirteitä, etenkin sitä, etteivät partnerit saaneet tarrata toisiinsa kiinni.

Muotiuutuus huomioitiin tietysti radiohupailuissakin. Nousevan laulunikkarin Juha Vainion twist-pilailu ikuistettiin Spede Pasasen Ruljanssiriihessä syksyllä 1963.

Nuorekas rytmi osoittautui voitokkaaksi myös Jälkilöylyt-viihdeohjelman kilpailussa, johon kuulijoita pyydettiin lähettämään hiihtoaiheisia iskelmätekstejään. Juontaja Heikki Katajan nurinoista huolimatta ykkössijan vei sanoitus nimeltä Hiihto-twist.

Twistaajat ennätysjahdissa

Nuoriso otti twistin nopeasti omakseen ja lähti saman tien vääntelehtimään Suomea maailmanmaineeseen. Helsingin Herttoniemessä joulukuussa 1962 pidetyssä twistmaratonissa rikottiin ranskalaisten nimissä ollut 21 tunnin kestävyysennätys puolella tunnilla. Uudesta ME:stä vastasivat kilpaparit Seppo Haltsonen–Tuula-Kaija Rämö sekä Kari Koskela–Seija Salama.

Uutispätkän selostaja Heikki Kahila mainitsee twistin keksijäksi erheellisesti Chubby Checkerin, joka nousi tanssin tunnetuimmaksi mainosmieheksi lämmitettyään uudelleen jo 1950-luvulla levytetyn rhythm and blues -kappaleen The Twist. Kahilan mukaan tämä "neekeri-iskelmälaulaja" oli ensimmäisellä twistkiertueellaan kuulemma laihtunut peräti kolmetoista kiloa.

Joulukuisen tanssimaratonin jälkimmäinen uutisvälähdys tarjoaa hauskan yksityiskohdan: Amerikassa twististä oli innostunut jopa aikuinen yläluokka, ja vähän samaan tapaan Herttoniemessäkin nähtiin arvokkaiden pukuherrojen liikehtivän varovaisen rytmikkäästi (ilmeisesti tuomaristoon kuuluvan Aira Samulinin rohkaisemina).

Maaliskuun lopussa 1963 tavoiteltiin entistä rajumpaa ennätystä samanaikaisesti sekä Helsingin Expo-hallissa että Herttoniemessä Hirvenpään majalla. Yrityksestä tehty uutisfilmi on kuvattu ensinmainitussa tanssipaikassa, mutta mestaruuden nappasivat Herttoniemessä kilpailleet Haltsonen ja Rämö 60 tunnin yhtämittaisella polvenveivauksella.

Nilkkatuet ja kääreet ovat tarpeellisia aivan kuin lämminverijuoksijoillakin.― Lii-Filmin selostus twistin ME-kilpailusta

Suorituksen vaativuudesta kielivät filmissä näkyvät otokset kääreisiin kiedotuista alaraajoista. Lehtiuutiset kertoivat useammankin ME-kokelaan menneen kovin huonoon jamaan.

Twistiä pidettiin ohimenevänä villityksenä, mutta se levisi laajempiin kansalaispiireihin kuin notkeutta ja harjoittelua vaativa rock'n'roll-tanssi. Twist ei edellyttänyt juuri mitään erityistä taitoa, ja pienelläkin vartalon pyörityksellä pärjäsi tyydyttävästi.

Twististä tuli rautalankamusiikin keskeisin tanssimuoto, sen rytmiikka vaikutti moniin aikakauden iskelmälevytyksiin, ja tanssiyhtyeetkin omaksuivat twistnumeroita ohjelmistoonsa, kuten käy ilmi Expo-hallissa syksyllä 1963 kuvatusta ohjelmaotteesta, jossa Leo Lindblomin orkesteri tahdittaa twistaajia. Twistin säilymisestä kulttuurisessa muistissa kertovat mm. Juice Leskisen myöhemmät kappaleet Erkki twistaa ja Twistin ylivoimaa, Agentsin Jätkän twist tai Urpon (Upi Sorvali) Twistinistien yö.

Muotivillityksenä ja urheilulajina twistin syrjäytti letkajenkka, jossa siinäkin jahdattiin innolla maailmanennätyksiä. Yleistanssina twistin korvasi shake, vielä edeltäjäänsäkin helpompi nytkyttely, joka tarjosi myös laajat mahdollisuudet improvisointiin. Twistin valtakautta kesti vain muutaman vuoden, mutta se jätti pysyvän jäljen rockmusiikin tanssitapoihin: perinteisen paritanssin pakolliset askeleet ja "vuorot" muuttuivat sen myötä auttamattoman vanhanaikaisiksi.