![]()
Pieni jääkausi jäähdytti Euroopan 1500–1800-luvuilla. Viileän ajanjakson seurauksena nähtiin nälkää, mutta muistoksi jäi myös maalaustaidetta ilonpidosta Euroopan jäätyneillä joilla. Radion ohjelmasarja Mitä pikkujääkausi sai aikaan? tarkkailee kylmää ilmastovaihetta monitieteellisesti. Toimittaja Jorma Kallenaution kanssa keskustelua käyvät vuonna 2001 arkkitehti Aaro Söderlund, metsätutkija Mauri Timonen, sotahistorioitsija professori Jussi T. Lappalainen ja hydrologi Esko Kuusisto.
Mitä pikkujääkausi sai aikaan? -ohjelmasarjan aluksi arkkitehti Aaro Söderlundin kuvailee, miten talvi 1564–1565 oli ensimmäinen pikkujääkauden suurtalvista Länsi-Euroopassa, kovin ainakin 340 vuoteen. Tuona talvena alankomaalainen taidemaalari Pieter Brueghel vanhempi maalasi ensimmäiset maisemamaalauksensa. Poikkeuksellisen kylmä talvi on ikuistettu teokseen Metsästäjiä talvimaisemassa tai Metsästäjät lumessa (Tammikuu sarjasta Vuodenajat, 1565).
Monitieteisiä tutkimuskulmia harrastava Söderlund on historiasarjoistaan tunnetun Jorma Kallenaution aisaparina koko pikkujääkausisarjan ajan. Kallenaution mukaan sääolojen vaikutusta historiankulkuun on yleisesti käsitelty vain löyhästi sivuten. Sääoloihin viittaavia aikalaisten kirjoituksia on kuitenkin jo keskiajalta eri puolilta Eurooppaa. Sääolojen hahmottamisen apuna on myös puun muisti: ikimäntyjen kasvua kuvaavat vuosirustot osoittavat kylmyyspiikit ja vastaavasti lämpöhuiput, jolloin puun kasvu oli voimakkainta. Vuosirustokalenterista kertoo aloitusjaksossa Metsäntutkimuslaitoksen tutkija Mauri Timonen.
Pikkujääkauden katsotaan päättyneen 1850-luvulla, mutta käsitys ajanjakson alkamisvuosisadasta vaihtelee. Monen muun tätä ilmastovaihetta tutkineen tavoin Aaro Söderlund näkee pikkujääkauden alkaneen varsinaisesti 1500-luvun puolessa välissä. Mitä pikkujääkausi sai aikaan? -sarjan toisessa osassa Söderlund kertoo, että 1500–1600-lukujen taitteen kylmälle vaiheelle oli tunnusomaista se, että erilaiset säämittauslaitteet ja -menetelmät kehittyvät yhtä kyytiä kylmenevän sään kanssa. Keksittiin ilmanpaine-, vuoksi- ja luodemittarit, ja alettiin pitää kirjaa siitä, miten monena päivänä Hollannin kanavat tai Islannin rannat ovat jäässä, milloin Thames jäätyy tai millä korkeudella ovat jäätiköt Alpeilla.
Halla vei viljan ja nälkä kansan
Päänäyttämönä kylmyyden tapahtumille on Eurooppa Alppien pohjoispuolella. Aaro Söderlundin mukaan 1500-luvun lopulla katastrofeja alkaa olla siinä määrin, että on enää vaikea nähdä metsää puilta: 1565 yleinen katovuosi ja Skotlannissa lammaskato, pari vuotta myöhemmin Belgiassa kärsittiin perunakadosta ja perunaa täytyi alkaa laivata Kanariansaarilta. Vuosi 1601 tunnetaan olkivuotena, sillä nälänhädässä ihmiset joutuivat syömään jopa olkia. Esimerkiksi Islannissa maatilat jäivät etenevien jäätiköiden alle ja hätaruokana käytetyt simpukatkin kuolivat rannoilta. Venäjällä kärsittiin katovuosista, nälästä ja vallanliitokset natisivat, kun rosvojoukot kiersivät maata. Myös Suomessa maatilat autioituivat, ja kun sää parin vuoden kuluttua hieman lämpeni, seurasi vuonna 1603 rutto.
Jotain hyvääkin hyisestä säästä seurasi. Arkkitehtinä Söderlund huomaa yhteyden siinä, miten ulkotilojen kylmetessä ihmiset siirtyvät sisätiloihin. Akustiikka kehittyy ooppera- ja teatterirakennuksissa. Sääolot vaikuttivat voitokkaasti myös Ruotsi-Suomen mahdin nousuun. Sotahistorioitsija professori Jussi T. Lappalainen kertoo sarjan toisessa osassa Kaarle X Kustaan yllätyshyökkäyksestä yli äkillisesti jäätyneiden Tanskan salmien.
Sarjan kolmannessa osassa kerrotaan 1600-luvun lopun nälänhädästä Suomessa ja sen epätoivoisiista seurauksista. Otteet Einar W. Juveliuksen Suomen kansan aikakirjojen 4. osasta (1930) kuvaavat kurjuutta: "Vuosina 1695 ja 1696 pani halla kaiken viljan koko Pohjanmaalla, niin ettei surkeutta voida kyllin valittaa... ...Paljon ihmisiä kuoli nälkään. Kajaanissa lapset söivät vanhempiansa. Haaskat ja muut, jota ei voi paljon mainita, olivat köyhien ainoana ravintona. Kerjäten kuljeksivat ne ympäri maakuntaa. Toisinaan oli niitä 70 yhdessä talossa. Siitä syntyi ankara tauti, niin että 30 tai useampiakin pantiin samaan hautaan."
1600-luvun päättyessä Suomen kansa oli kokenut järkyttävän väestökatastrofin ja kolmasosa väestöstä oli kuollut. 1700-lukukin alkoi hyvin kylmänä. Euroopassa muistiinmerkityistä tapahtumista kertoo sarjan neljännessä osassa Aaro Söderlund. Esimerkiksi Sveitsissä karjalle jouduttiin syöttämään kuusenoksia ja päädyttiin usein hätäteurastuksiin. Viljan talvehtimista häiritsi Sveitsissä aiemmin tyypillisesti skandinaavisten olojen loinen. Skotlannin ylämailla täysi kato ja nälänhätä. Kirkonkirjat kertovat, miten köyhät kävivät kiskomassa nokkosia kirkkotarhoista, tappelivatkin kasveista ja sitten ahneesti söivät ne. Kansaa kuoli ja tuho oli monin paikoin suurempi kuin mustan surman aikaan. Lapsille orjuus nähtiin valona tunnelin päässä, sillä orjista pidettiin huolta, joten nälkäkuolemaa kaihtaakseen vanhemmat myivät lapsiaan orjiksi.
Talvi oli sodassa hyinen vihollinen
Venäjällä kauppareitit oli 1500-luvulla organisoitu pohjoisesta Jäämeren kautta kulkeviksi ja Arkangel oli Venäjän ainut merisatama. Mutta kun pohjoinen Jäämeri jäätyi umpeen, siirrettiin kansainväliset kauppiaat Narvaan odottamaan uuden satamakaupungin eli Pietarin valmistumista. Osin siis kylmien sääolojenkin vaikutuksesta 1703 Itämeren rannalle perustetusta Pietarista tuli Venäjän pääkaupunki 1712.
Sääolot vaikuttivat 1700-luvun alussa Ruotsin Venäjää, Saksia, Tanskaa ja Puola-Liettuaa vastaan käymän Pohjan sodan kulkuun. Aaro Söderlund kertaa neljännessä jaksossa Pohjan sodan vaiheet: Vuonna 1701 Ruotsin kuningas oli salamasodalla pakottanut Tanskan rauhaan, löi sitten Narvassa Venäjän ja seuraavaksi siirtyikin yllätten sotimaan Puolaan ja Pohjois-Saksaan. Tuolla sotaretkellä vierähtikin seitsemän vuotta. Kun tilanne Puolassa ja Saksassa oli rauhoittunut, päätti Ruotsi vuonna 1707 hyökätä Berliinin seudulta Varsovan kautta suoraan Moskovaan, ja lopettaa Venäjän olemassaolon kertakaikkisesti. Seuraavana vuonna 1708 alkoi toinenkin hyökkäyssuunta: Suomesta Pietarin seudun kautta Inkeriin, jonne joukot jäivät kuitenkin pussiin, ja sotilaat jouduttiin evakuoimaan pois veneellä. Eteläisempi hyökkäyshaara eteni kuitenkin hyvin Puolan halki. Mutta sitten alkoikin talvi 1708–1709, jota ruotsalaisessa historiankirjoituksessa kutsutaan "helvetin talveksi". Kylmyydessä ruotsalaissotilaiden kerrotaan jopa jäätyneen satulaan. Talvi tuhosi Kaarlen sotajoukkoja vihollistakin enemmän. 30 000 sotilaan armeija kutistui 23 000 mieheen, ja joukko oli ylen nääntynyt ja masentunut.
Tuuli kävi talvena 1708–1709 Siperiasta, jolloin mm. Itämeri jäätyi niin, että Baltiasta käveltiin jään yli Ruotsiin. Myös Atlantti jäätyi Brestissä ja ranskalaisia kuoli kaduille. Viininviljely Pohjois-Ranskassa päättyi pysyvästi ja Etelä-Ranskassa kaikki appelsiinipuut kuolivat. Ja kun pähkinäpuutkin kuolivat, kalusteteollisuus kriisiytyi. Aaro Söderlundin mukaan tässä voi nähdä sademetsien ylihakkaamisen alun, kun Aasiasta alettiin tuoda kalustepuukatoa paikkaamaan mahonkia.
Kun sää alkoi parantua vuoden 1725 tienoilla, alkoi puolestaan kristinusko heiketä. Kovien aikojen hellittäessä vanhat uskomukset saivat väistyä, ja alettiin siirtyä järjen ja valistuksen aikaan. Ruotsi-Suomessa tilanne oli kuitenkin toisenlainen, sillä suuria osia Ruotsin armeijaa oli asunut Siperiassa kymmenen vuotta kaukana papeista. Palatessaan kotikonnuilleen sotilaat toivat muassaan sotareissuillaan Saksassa omaksumansa pietistisen uskonsuuntauksen. Se oli niin kova isku Ruotsin kirkolle, että tuli kielto pitää jumalanpalvelus ilman pappia. Pohjolassa mentiin siis hiemaan toiseen suuntaan kuin Englannissa, jossa ranskalaisen filosofin paroni Montesquieun mukaan ei ollut enää uskontoa lainkaan, vaan ihmiset alkoivat nauraa, jos heiltä kyseli uskonnosta.
Tulivuorenpurkaukset tuovat taivaalle tuhkaa ja värikkäät auringolaskut
Sarjan päätösjaksossa Aaro Söderlund kertoo, että kun pikkujääkauden syvimpiä kohtia on selitetty auringon säteilymäärien vaihtelulla, niin 1752 tulevat aivan uudet sääilmiöt: suuret räjähtävät tulivuoret. Vaikutukset kestävät vuosisadan 1850-luvulle.
Vuonna 1783 Yhdysvaltain vapaussota loppui, mikä merkitsi korkeasuhdanteen äkillistä romahtamista. Edellisinä vuosina yksin Suomesta oli viety USA:n markkinoille satoja puualuksia ja tervaa, mutta nyt tuottoisa vienti loppui kertaiskulla. Ja sitten saman vuoden touko-kesäkuussa Islannissa räjähti suuri tulivuori Laki, minkä seurauksena aurinko pimeni kolmeksi viikoksi vulkaanisen pölyn vuoksi, myrkyllinen rikkipitoinen sumu levisi Länsi-Eurooppaan, kasvit kuolivat Hollannissa saakka ja tuhkasade tuhosi Skotlannin sadot. Samana vuonna elokuussa 1783 räjähti Japanissa vielä toinen suuri tulivuori Asama. Aaro Söderlund kertoo, että Islannin ja Japanin suurten tulivuodenpurkausia esitetty syyksi siihen, että 1780-luvun ilmasto ja tuulet menivät täysin sekaisin. Yläilmakehässä oli epätavallisen suuri määrä vulkaanista tuhkaa. Japanissa seurasi viisi peräkkäistä kylmää kesää, jolloin riisi ei kypsynyt, seurasi suuri nälänhätä ja ruuaksi syötiin kissoja, koiria, juuria ja pähkinöitä.
Söderlundin mukaan myös Ranskan suuri vallankumous on seurausta murheellisesta säänkehityksestä, joka lähtee liikkeelle vuoden 1783 tulivuorenpurkauksista. Seuraava talvi oli vuosikymmenen kylmin Englannissa, Etelä-Englannissakin oli 80 lumipäivää. Sveitsissä on lunta liki puoli vuotta, esimerkiksi Bernissä 150 päivää. Vuoden 1785 julmaa talvea seuraa tilastojen kylmin maaliskuu, josta Ranska kärsi pahiten, sitten päälle kuiva kesä, josta seurasi rehukriisi ja karjaa jouduttiin teurastamaan. Nälkä ja tyytymättömyys kasvoivat, talonpoikaiskapinoita ja kansannousuja oli ympäri Eurooppaa. 1787 alkoi Alankomaiden vallankumous, joka tuotti itsenäisen Belgian. Samana vuonna Ranskan aatelisto aloitti oman kapinansa. 1788 oli kuivin vuosi Englannissa ja Walessa 250 vuoteen. Englanti aloitti suuret väestönsiirrot Australiaan, ensivaiheessa siirrettiin rangaistusvankeja ja sotilaita. Samana vuonna myös Ranskassa oli erittäin suuri kato ja nälänhätä, ja elokuussa Ranskan valtionkassa lakkautti kaikki maksunsa. Syyskuussa alkoivat Pariisista mielenosoitukset, teollisuus kävi puolella teholla ja kymmenet tuhannet työttömät vaelsivat Pariisiin. Vuonna 1789 Ranskassa työläinen joutui käyttämään keskimäärin 88 prosenttia ansioistaan pelkkään leipään, vaatteisiin tai vuokraan ei juurikaan ollut enää varaa. Sitten sää pikkuisen helpottaa ja silloin paine purkautuu: Bastille vallattiin heinäkuussa hyvässä säässä.
1816–1817 oli maailmanlaajuinen nälänhätä. Alkusysäyksenä oli vuonna 1814 suuri tulivuorenpurkaus Filippiineillä ja vuotta myöhemmin 1815 Indonesiassa Tamboro-tulivuoren räjähdys. 15 kuutiokilometriä kalliota levisi maailmanlaajuiseksi pölyvanaksi. Tamboron räjähdys tapahtui niin lähellä päiväntasaajaa, että sen vaikutus levisi kummallekin kalotille. Maailman tuulikuviot menivät täysin sekaisin, auringon säteily ei päässyt sisään ja maa jäähtyi. Balkanilla alkoi ruttoepidemia, Koreassa hurjia monsuunisateita, Pohjois-Intiasta lähti liikkeelle ensimmäinen tunnettu mantereet ylittänyt suuri koleraepidemia ja samanaikaisesti Euroopassa riehui pilkkukuume-epidemia. Pohjois-Amerikassa New Yorkissa satoi lunta keskellä kesää, Lounais-Englannissa satoi koko ajan ja sato epäonnistui, koko Euroopassa viljasato oli onneton, Alpeilla oli vakava kato ja nälänhätä. 1816 viljan hinta oli Saksassa korkeimmillaan ainakin tuolloin tilastoituun 360 vuoteen. Peruna tosin pelasti vielä laajalti Euroopassa, eritoten Irlannissa.
Aaro Söderlund kertoo, että taiteessa vuosi ilman kesää näkyy esimerkiksi kirjallisuudessa: Mary Shelley kirjoitti vuonna 1816 Sveitsissä asuessaan Frankensteinin. Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 5 Kohtalonsinfonia sopii hyvin kuvaamaan aikakautta. Maalaustaiteessa mm. William Turner kuvasi Tamboro-tulivuoren pölyn värjäämiä kelta-violetteja auringonlaskuja Lontoossa. Tulivuorenpurkauksen nostattama pöly pysyi ilmakehässä parikymmentä vuotta.
Suomessa suuret nälävuodet olivat 1860-luvulla. Vuonna 1845 Siperia oli sulanut ja tuli lämmin vuosi. Söderlundin kertoman mukaan aivan kummia tapahtui ja Suomessa satoi kananmunankokoisia rakeita. Tuolloin Lena-joella kiersi luotausalus, jonka tehtävänä oli kartoittaa joen reittiä. Alus ei tehtäväänsä oikein pystynyt, sillä Lena-joki oli lainehtiva vesilakeus, jossa killui jäätyneitä mammutinjäänteitä matkalla pohjoiselle Jäämerelle. Tästä lämpöpulssista seurasi ennakoimattomia ongelmia perunanviljelylle. Euroopan monista kylmyysvaiheista selvinneet perunat olivat vuoristoperunaa, jolla ei ollut vastustuskykyä perunarutolle. Nyt kun Eurooppaan tuli ilmasto, joka oli suotuisa perunarutolle, ei eurooppalaisella perunalla ollut sille lainkaan suojauskykyä – perunat kuolivat siihen paikkaan ja ihmisiä sen seurauksena. 1860-luvulla Ruotsissa, Suomessa ja Euroopan-puolisella Venäjällä oli kato ja nälänhätä. Vuonna 1866 kuolleisuus ylitti Suomessa syntyvyyden, ja Suomen kunnat ajautuvat velkakierteeseen maksamattomien jyvä- ja rahalainojen takia. 1867 seuraa kauhutalvi, lavantautia ja nälkäkuolemat. Suomessa kuoli vuonna 1868 enemmän ihmisiä kuin koskaan minään yksittäisen vuotena, kaikenkaikkiaan 137 700 henkeä.
Mitä pikkujääkausi sai aikaan -sarjan lopuksi toimittaja Jorma Kallenautio ja koko ohjelmasarjan mukana kulkenut monitieteilijä arkkitehti Aaro Söderlund pohtivat tulevaisuutta ja ihmisen roolia. Söderlundin mukaan auringon kehityskaaren ymmärryksen perusteella maapallolla on noin 500 miljoonaa tai miljardi vuotta aikaa ennen kuin meret kiehuvat kuiviin. Söderlund pohtii, että ihmisellä on rooli olla pahentamassa luonnonkatastrofeja. Esimerkiksi 1868 Suomesta ammuttiin viimeinen kotoperäinen majava ja hirvikantakin miltei kokonaan.
Ihmisen suuri tehtävä maan päällä olisi ennakoida ja varautua ilmastosta aiheutuviin suuriin mullistuksiin siten, että luomakunta mahdollisimman hyvin selviytyisi niistä.― Aaro Söderlund
