Suomen kansalliseläin karhu kömpii talven tullen muutaman kuukauden nokosille. Pimeimmän ja lumisimman kauden karhu köllöttelee pesässään vararavinnon turvin. Puolen vuoden unien jälkeen karhu kirmaisee taas kesän riemuihin.
Jukka Häyrisen ohjaamassa luontodokumentissa ”Karhun maa” seurataan karhun elämää läpi vuoden. Lapin luonto ja vuodenaikojen kirjo rytmittävät karhun vuotta.
Vuonna 1982 valmistunut dokumentti koostuu upeista luontokuvista ja luonnon monimuotoisista äänistä. Selostusta filmissä ei ole. Dokumentin loppupuolella otetaan tosin kuvakerronnan avulla kantaa siihen, että karhujen luontaiset elinalueet uhkaavat käydä ahtaiksi metsätalouden ja asutuksen vuoksi.
Karhu on Euroopan suurin maalla elävä petoeläin. Pohjoisten kansojen mytologiassa karhua on pelätty ja kunnioitettu. Sitä on pidetty pyhänä ja jopa ihmisen sukuun kuuluvana.
Kesällä karhu on toimelias, ja se saattaa vaeltaa satoja kilometrejä. Karhu parittelee kesä-heinäkuussa, jolloin uroksien välillä voi olla naaraskarhuista rajuja taisteluja. Paritteluaikaa lukuun ottamatta uros- ja naaraskarhut elävät omilla elinalueillaan.
Karhulla on ns. viivästetty sikiökehitys. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka parittelu on tapahtunut jo kesä-heinäkuussa, hedelmöittynyt munasolu kiinnittyy kohdun seinämään vasta syksyllä, jolloin sikiön kehitys käynnistyy.
Karhuemo synnyttää talvipesäänsä. Pennut saavat talven ajan ravintoa emon rasvaisesta maidosta. Vastasyntynyt pentu on sokea, karvaton ja vain muutaman sadan gramman painoinen.
Karhu on kaikkiruokainen. Marjat, toukat, hyönteiset, pikkunisäkkäät, linnut, hirvieläimet ja haaskat kuuluvat karhun ravintoon.
Syksyllä karhu aloittaa liharuualla tankkauksen, jotta se saa kerättyä rasvaa talven polttoaineeksi.
Vähän ennen talviunta karhu lopettaa syömisen kokonaan. Näin se tyhjentää suolistonsa. Talviunensa aikana karhu ei virtsaa eikä ulosta. Talvipesässään karhu vaipuu horrokseen ja säätää elimistönsä puoleksi vuodeksi säästöliekille.
Kohdatessaan ihmisen karhu yleensä väistää. Hyvät aistit ja äänetön liikkuminen ovat karhulle ominaisia. Pyöreä ja hellyttävä ulkomuoto myös hämää. Karhu on nopea, ketterä ja vahva. Se myös juoksee, ui ja kiipeää hyvin.
Karhulla ei ole luontaisia vihollisia. Eniten karhuja on Lapissa ja Itä-Suomen metsissä.