Kapteeni Eino Seitavuori haavoittui vakavasti Syvärin suurhyökkäyksessä kesällä 1944 jatkosodan loppuvaiheessa. Palattuaan seitsemän kuukauden sotavankeudesta hän sai huomata olevansa virallisesti kuollut. Niilo Ihamäki haastatteli sotaveteraania kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Seitavuori oli tuolloin asunut kahdenkymmenen vuoden ajan erakkona Inarissa, hoitanut mieltään yksinäisyydessä.
Kaksi vuorokautta tajuttomana, kaatuneiden seassa, niin kauan kesti, ennen kuin puna-armeijan joukot siirtyivät hautaamaan taistelussa kuolleita. Kun kapteeni Eino Seitavuori osoittikin vielä elonmerkkejä, oli hämmästys molemminpuolista.
Upseerin arvo osoittautui hyödylliseksi ja vastustajat luulivat Seitavuorta ensin kenraaliksi. Sotilasarvonsa hän kuitenkin korjasi heti kun pystyi. Lisäksi hän ilmoitti nimensä, mutta ei muuta. Koska Suomi oli edelleen sodassa, ei vastustajalle sopinut puhua liikaa. Lisäksi Seitavuori oli huolissan perheestään, etenkin viidestä pojastaan.
Sylkäisin, niin tuli hammas ja luoti ulos samalla.
Jalkaan, olkapäähän ja poskeenkin haavoittunut Seitavuori kuljetettiin Syväriltä ensin vankisairaalaan Tšerepovetsiin Vologdan alueelle. Matka sodan runtelemalla alueella kesti useita päiviä. Haastattelussa kapteeni muistaa junamatkalta tilanteen, jossa hän sai kukkia venäläisiltä naisilta. Lahjakukat Seitavuori jakoi muiden kuljetettujen kesken.
Sairaalasta kuntouduttuaan Seitavuori siirrettiin vankileireille. Upseereita kohdeltiin vankeudessa miehistöä paremmin ja näille suotiin joitain etuoikeuksiakin. Leiriltä ei kuitenkaan ollut minkäänlaista yhteydenpidon mahdollisuutta kotiin. Seitavuori ammensi vankeudessa voimaa muistamastaan persialaisen Omar Khaijamin runosta: "Mennyttä päivää älä kaipaa, tulevista ei ole väliä. Tämä päivä, tämä hetki, on käteistä rahaa."
En uskonut että elävänä tulen pois sieltä.
Leirillä levisi paljon tauteja, jotka myös koituivat monen kohtaloksi. Seitavuori eli hetkessä, päivä kerrallaan koko vankeuden ajan. Perheensä hän heitti mielestään ja keskittyi itse selviytymään. Lopulta syksyllä tuli tieto, että heidät vapautettaisiin.
Kuolleen miehen oikeudet ja mielenrauha
Seitavuori palasi Vainikkalaan jouluaattona 1944. Vankeja vastaanottanut luutnantti hämmästyi suuresti, kun Seitavuori ilmoitti nimensä. Sama luutnantti oli nimittäin ollut mukana Seitavuoren hautajaisissa.
Syvärin perääntymistaistelussa kolme miestä oli nähnyt Seitavuoren kentällä vakavasti haavoittuneena. Seitavuori julistettiin siis kuolleeksi ja hänelle oli järjestetty sankarihautajaiset. Kapteenin yllättävä kotiinpaluu oli myös hänen perheelleensä järkytys. Seitavuori sai itse surullisia uutisia, koska toinen hänen Ruotsiin evakuoiduista pojistaan oli kuollut auto-onnettomuudessa.
Mutta tehän olette kuollut mies?
Kuolleista palaaminen osoittautui monimutkaiseksi. Pappilassa vieraillessaan Seitavuorelta tivattiin lääkärintodistusta, jotta hänet voitiin palauttaa elävien kirjoihin. Lääkäri taas ensin vaati papin todistusta. Lopulta tilanne ratkesi ja Seitavuorelle maksettiin vielä palkkakin sotavankeuden ajalta.
Myöhemmin veteraani päätti jättää perheensä ja hän muutti Inariin yksineläjäksi. Seitavuori eli erakkona yli 20 vuotta, "sormi liipasimella", tuli toimeen metsästyksellä ja kalastamalla. Yksinäisyyttä sotaveteraani perustelee haastattelussa mielenterveyden hoitokeinona. Eläkkeensä hän lähetti pojilleen.
Haastatteluohjelman lopussa kuullaan vielä tuomiorovasti Pertti Rantaa, joka muistelee häkellyttävää tilannetta, jolloin kuolleeksi julistettu Seitavuori saapui Lahden pappilaan ja palasi virallisesti takaisin elämään.