Taiteilijaelämää Pariisissa viettänyt Albert Edelfelt kirjoitti äidilleen vuosina 1873–1901 satoja kirjeitä. Kirjeissä piirtyy Edelfeltin tie taiteilijaksi, epävarmuus ja menestys, ystävät, seurapiirit ja koko värikäs Pariisi.
Toimittaja Eeva Luotonen haastattelee Edelfeltin kirjeet kirjaksi koonnutta tutkija Anna Kortelaista Viisasten kerho -ohjelmassa. Millainen oli suuri taiteilija ja "äidin Atte"?
Porvoossa 1854 syntynyt Albert Edelfelt oli perheensä esikoinen. Isä arkkitehti Carl Edelfelt kuoli Albertin ollessa vasta 15-vuotias. Äiti Alexandra Brandt joutui tekemään paljon työtä sen eteen, että Albert ja tämän kolme sisarta saivat talousvaikeuksista huolimatta hyvän kodin ja koulutuksen.
Toukokuussa 1874 Edelfelt lähti Pariisiin ja pääsi opiskelemaan arvostettuun taidekouluun École des Beaux-Artsiin ranskalaisen taidemaalarin ja kuvanveistäjän Jean-Léon Gérômen johdolla.
Albert kirjoitti äidilleen Pariisista ja allekirjoitti kirjeet aina sanoin "äidin Atte". Toisinaan hän tituleerasi äitiä sanoilla "Minun parempi minäni...".
Jokainen rivi kertoo, miten kiihkeästi Äiti toivoo minulle menestystä ja kuinka Gérômen sanat ovat ilahduttaneet Äitiä.
Albert Edelfeltin kirjeet olivat pohjana myös Birgitta Wegeliuksen ohjaamassa dokumentissa Rakas äiti, josta oheiset otteet on poimittu. Niissä kuljetaan läpi Pariisin kirjeiden luodessa tarinaa Edelfeltin elämästä kaupungissa, joka innoitti häntä suuresti.
Pelkään että niin kutsuttu sydämeni on kuollut.
Yllä olevassa otteessa Edelfelt kirjoittaa merkillisestä tyhjyydestä ja kertoo olevansa välinpitämätön naissukupuolta kohtaan. Edelfelt pohti paljon mieheyttä ja asetti jatkuvasti asioita mieheys-naiseus-akselille, kuvailee Kortelainen Viisasten kerhossa. Naisiin hänellä oli ristiriitainen suhde. Itsenäiset naiset hän koki uhkaavina ja arvosteli "röyhkeitä" naisia, jotka eivät olleet hänen mielestään tarpeeksi häveliäitä. Ystävänsä Ville Vallgrenin avioliittoa taiteellisessa ammatissa olevan naisen kanssa, hän epäili suuresti, mutta liitto oli lopulta hänen ystäväpiirinsä onnellisimpia, Kortelainen kertoo. Edelfelt itse päätyi useiden naissuhteiden jälkeen kaavamaiseen avioliittoon aatelisen Anna de la Chapellen kanssa.
Kunpa urani ei vain kääntyisi laskuun.
Edelfelt ylistää Pariisia äidilleen ja kertoo olevansa siellä kuin kala vedessä. Pariisin lisäksi Edelfeltin elämän tärkeimpiä paikkoja oli Porvoo. Hänen äitinsä vuokrasi sieltä kesähuvilan Haikon kartanon mailta vuonna 1879 ja muutama vuosi myöhemmin Edelfelt rakennutti sinne itselleen ateljeen.
Anna Kortelainen luonnehtii Edelfeltiä herkäksi ja velvollisuudentuntoiseksi mieheksi, joka kyseenalaisti itseään jatkuvasti. "Ilman kehuja ja taputuksia, hän ei olisi edes pystynyt olla taiteilija", sanoo Kortelainen. Edelfelt oli ristiriitainen persoona, jota miellyttämisenhalu ajoi toisinaan hovimaalariksi ja joka toisaalta kyseenalaisti aiheitaan ja tavoitteli suurta taiteilijuutta.
En tiedä miten minun kävisi sinä päivänä, kun Äiti olisi poissa.
Läpi vuosikymmenten äiti pysyi Edelfeltin elämän tärkeimpänä ihmisenä ja tukijana. Edelfelt maalasi äidistään yhteensä kuusi muotokuvaa, joista viimeisen 1902, vuosi äidin kuoleman jälkeen. Menetys oli Edelfeltille musertava. Vain muutama vuosi myöhemmin elokuussa 1905 Edelfelt kuoli sydänkohtaukseen Haikon ateljeessaan.
Voisinpa olla kuuntelematta poikasia ja sanoa: Minä olen minä, en ole kuten te. Annan arvoa sille, että olen minä. Tässä on elämäntyöni: paljon roskaa, epäröintiä, mutta jotakin hyvää, jota ette pysty jäljittelemään.
Edelfeltin kirjeisiin voi tutustua lisää kirjoissa ja netissä esimerkiksi:
Niin kutsuttu sydämeni. Albert Edelfeltin kirjeet äidilleen 1873-1901 (kirjeiden suomennos Sirpa Kähkönen. Otava 2001).
Svenska litteratursällskapet i Finland on julkaissut Edelfeltin kirjeitä internetissä osoitteessa edelfelt.sls.fi.