Clik here to view.
Dave Lindholmin, Ari Vaahteran ja Zape Leppäsen vuonna 1979 käynnistämä ja myöhemmin kosketinsoittaja Tapio Niemelällä täydentynyt orkesteri oli 1980-luvun alkuvuosien tärkeitä suomalaisyhtyeitä. Bluesoundsia oltiin viemässä ulkomaille asti ja jo sen debyyttialbumia pidetään englanninkielisen rockin Suomi-klassikkona.
Lindholmin, Vaahteran ja Leppäsen muodostama alkuperäiskokoonpano esiintyi Ylen viihdetoimituksen Rock-illassa 1981. Esityksestä nähdään yllä käynnistyvässä videossa kappaleet Know My Own, joka levytettiin samana vuonna yhtyeen live-albumille On, sekä debyyttilevyllä Blackilla julkaistu välinäytöksenomainen ABCPW.
Saman vuoden syksyllä yhtyeeseen liittyi vielä kosketinsoittaja Tapio Niemelä, joka oli soittanut kolmikon kanssa Bluesbringers-kokoonpanossa.
Radiointi Kaivopuistossa ja viimeiseksi jäänyt Lepakon keikka
Ylen radiotoimittajat olivat paikalla heinäkuussa 1982, kun Bluesounds heitti kesäkonsertin Helsingin Kaivopuistossa. Rockradion tallenteesta on napattu kuunneltaviksi konsertin avannut ja yhtyeen debyyttialbumilla Blackilla julkaistu Naked Country sekä konsertin encore Days Of Red Wine bändin viimeiseksi jääneeltä levyltä Here Come the Golden Hearts. Kappale Are We The Angels taas päätyi live-äänitteenä Taavi Kassilan Jousiampuja-elokuvaan.
Bluesoundsin viimeiseksi jäänyt konsertti koettiin Helsingin Lepakossa samana syksynä 1982. Tuubi live -ohjelman juontaja Heikki "Hector" Harma tosin väittää juonnossaan bändin menon jatkuvan vielä myöhemmin samana vuonna.
Lepakossa yhtyeeltä kuultiin bändin live-suosikki, yhdysvaltalaisen soul- ja blues-miehen Al Greenin kappale Take Me to the River, jonka lauloi rumpali Zape Leppänen. Samasta ohjelmasta on tallennettu myös Bluesoundsin viimeisen pitkäsoiton Here Come the Golden Heartsin A-puolen päättänyt Thunder.
Valitettavasti Lepakon konsertin kuvanauha on paikoin erittäin huonolaatuista.
Intensiivisesti soittanut ja tuottanut yhtye hajosi, vaikkei kulkenut tietään loppuun
Missä ja milloin aiot esittää suomenkielisiä juttujasi?
Bluesounds oli Dave Lindholmin yhtyeeksi harvinaisen pitkään koossa, vuodesta 1979 vuoteen 1982. Yläpuolella käynnistyvässä tallenteessa radiotoimittaja Jake Nyman haastattelee Lindholmia vuonna 1981.
Bluesoundsilta oli tuolloin ilmestynyt toinen pitkäsoitto Native Sons of a Far-away Country ja yhtye oli noteerattu maan musiikkilehdistön vuosittaisäänestyksissä korkeille sijoille sekä levyjensä että soittajiensa osalta. Haastattelun ohessa Nyman esittää Lindholmille varsin omalaatuisia yleisökysymyksiä.
Kitaristi myös sivuaa haastattelussa Sleepy Sleepers -yhtyettä, jonka jäsenenä Lindholm oli kiertänyt jo aiemmin ja jonka mukaan hän myöhemmin taas lähti kiertämään, Bluesoundsin hajottua.
Monotonisuus, lainausmerkeissä, oli yksi tekijä mitä me pohdittiin.
Rumpali Zape Leppänen muisteli vielä varsin tuoreeltaan yhtyettä vuonna 1982. Yläpuolella käynnistyvässä Rockradion haastattelussa rumpali pureutuu Bluesoundsin mystiseen, nakuttavaan soundiin. Alkuperäisen trion dynamiikka oli alusta alkaen ollut vertaansa vailla ja kolmikko pyrki luomaan niukkaeleisyydellä eräänlaisia varjoinstrumentteja. Soittaminen aloitettiin yhdestä äänestä, johon toinen instrumentti liittyi mukaan. Vaikka kaikki soittimet olivat periaatteessa rytmisoittimia, muodostivat ne yhdessä melodian joka myös toimi.
Leppänen myös toteaa, että Bluesounds ei hajottuaan ollut varsinaisesti kulkenut tietään loppuun: "koska ei ollut mitään tietä mitä kulkea". Kolmen vuoden aikana yhtye oli kuitenkin levyttänyt kolme studioalbumia, yhden liven ja keikkaillut jatkuvasti rinnalla. "Olisi ehkä pitänyt pitää tauko ja ottaa etäisyyttä siihen bändiin", Leppänen tuumaili.
Leppänen puhuu haastattelun lopuksi vielä yleisemmällä tasolla 1980-luvun alkuvuosien muista suomalaisyhtyeistä. Monien bändien elinaika jäi varsin lyhyeksi.