Martti Kainulaisen tie levysepästä näyttelijäksi

Näyttelijä Martti Kainulaisen kapeakasvoinen hahmo tuli tutuksi suomalaisille lukuisista elokuvista ja tv-ohjelmista. Vuonna 2000 kuolleen näyttelijän tunnetuimpia töitä olivat Herman Päätalon rooli Mikko Niskasen Päätalo-filmeissä, Kätkäläinen sekä Iisakin rooli tv-sarjassa Moreeni. Vuonna 1976 valmistuneessa ohjelmassa Kasvo: Martti Kainulainen hän kertoi urastaan ja lapsuudestaan Lappeenrannan Lauritsalassa.

Vuonna 1927 syntyneen Martti Kainulaisen rakkaus esiintymiseen alkoi pienenä poikana hänen kulkiessaan äitinsä mukana Lauritsalan työväentalolla laulamassa. Kainulaisen mukaan laulut olivat silta pois karusta arjesta, jota köyhä työläisperhe Etelä-Karjalassa vietti. Laulut opettivat elämää: työväenlaulut, isänmaalliset laulut, kupletit, rakkauslaulut ja haikeat kappaleet kertoivat kaikki erilaisia tarinoita ja nuori Martti piti niistä kaikista.

Kainulaisen perheen tärkein asia 1930-luvulla oli kuitenkin arkisempi: mistä saada työtä ja perheelle ruokaa? Lauri-isä teki väliaikaisia töitä, mistä sattui niitä saamaan ja Anna-äiti työskenteli tehtaalla.

1930-luvun lopulla Kainulaisten elintaso alkoi Lauri-isän muurarin uran myötä nousta, kunnes talvisota katkaisi arjen. Lauri joutui sotaan, joka näkyi hyvin konkreettisesti lähellä rajaa sijaitsevassa Lauritsalassa. Kylän yli lensi venäläisiä lentokoneita ja tykistön jyly kaikui kuulaalla ilmalla pihaan saakka. Rintaman lähestyessä kylä evakuoitiin.

Kun on köyhistä oloista lähtöisin, on valtavasti materiaalia ihmiskuvausta varten. Elämäntuntemus on hiukan pintaa syvemmältä, kun on joutunut itse kokemaan, elämään ja hengittämään sen mitä muutkin ihmiset ovat tehneet.― Martti Kainulainen

14-vuotiaana Martti jätti jatkokoulun kesken ja aloitti työuransa. Ensimmäinen työpaikka oli Lappeenrannan Osuusmeijerin lämmittäjän pesti. Työ tuntui aluksi toteutuneelta unelmalta, sillä meijerillä ruoka kuului palkkaan. Vuoden 1942 kevättalvi lähenteli nälkätalvea, ja Martin kotona syötiin lähinnä jäisiä lanttuja: meijerillä sai lihaisaa keittoa, leipää ja voita niin paljon kuin jaksoi syödä!

Työura jatkui rullatehtaassa ja sahalla, josta Martti siirtyi konepajalle levysepän oppilaaksi. Metallimiehenä hän pärjäsikin hyvin: töitä oli tarjolla yllin kyllin ja siitä maksettiin hyvää palkkaa. Martti oli uuttera ja ahkera työmies, jota usein pyydettiin tekemään huimapäisiä työtehtäviä, joita muut eivät rohjenneet tehdä.

Armeijan jälkeen Martti Kainulainen teki sekalaisia töitä ja sen ohessa avustajan rooleja Lappeenrannan työväen teatterissa. Vuonna 1948 Kainulainen sai postikortin, joka muutti hänen elämänsä suunnan. Kortissa teatterinjohtaja Nestori Huhtanen pyysi häntä häntä paikkaamaan sairastunutta näyttelijää kesän teatterikiertueelle Lappeenrantaan ja sen lähikuntiin. Näytelmä sinänsä oli “jonninjoutava farssi”, mutta toimi lähtölaukauksena yli 50 vuotta kestäneelle taiteilijanuralle.

Näyttelijäksi ilman koulutusta

Kotkan maakuntateatteriin siirtyessään Huhtanen pyysi Kainulaista mukaansa. Lyhyen miettimisen jälkeen Kainulainen päätti lähteä, vaikka sai selvästi muhkeamman palkkapussin silloisesta työstään rautatehtaalla. Ensimmäisessä näytelmässään hän sai yhden repliikin roolin ja paljon huutoa ohjaajalta osaamattomuutensa tähden.

Kainulaisella ei ollut mitään teatterialan koulutusta, vaan hän oppi seuraamalla kokeneempia näyttelijöitä ja lukemalla paljon. Hän suhtautui ammattiinsa hyvin kunnianhimoisesti ja käytti kaikki mahdolliset keinot ilmaisunsa parantamiseen.

Ymmärrettyään taitamattomuutensa näyttelijänä Kainulainen alkoi kouluttaa itseään systemaattisesti. Hänellä oli kaksi eri laulunopettajaa, jonka lisäksi hän kävi lasten balettitunnilla harjoittelemassa liikkumista. Teatteriväen ja kaupungin sivistyneistön kanssa juhliessaan Kainulaista alkoi harmittaa oma sivistymättömyytensä, mikä johti hänet toistuvasti kiusallisiin tilanteisiin. Tätä puutettaan hän alkoi paikata uppoamalla kirjallisuuden ja taiteen historian maailmaan. Kainulainen alkoi uskaltaa myös kirjoittaa, vaikka koki olevansa siinä todella huono.

Martti Kainulainen juonsi 1970-luvulla Pikku Kakkosen nukketeatterisarjaa Martin allakka. Martti Kainulainen lastenohjelmassa Martin allakka vuodelta 1979. Kuva: Yle

Operetteja tehdessään Kainulainen huomasi, että laulaminen ja tanssiminen saavat hänet hengästymään liian helposti: kesti kauan ennen kuin hän pystyi puhumaan normaalisti tanssin jälkeen. Hän korjasi asian yli vuoden kestäneillä päivittäisillä hengenpidätysharjoituksilla. Ääntään Kainulainen piti kunnossa harjoittamalla sitä viisi minuuttia joka ilta koko uransa ajan.

Kuopion Yhteisteatteriin siirryttyään Kainulaisen oli opeteltava myös ohjaamista. Ensimmäisen kerran lukuharjoituksia johtaessaan hän tunsi jalkojensa vapisevan jännityksestä, mutta jännitys meni nopeasti ohi. Ja mikä tärkeintä, jälleen hän oli ottanut uuden askeleen teatteriurallaan.

Näyttelijästä riippuu kaikki. Häntä katsoja katsoo. Ohjaajasta hänen ei tarvitse tietää mitään.― Martti Kainulainen

Teatterinjohtajana Kainulainen toimi kymmenen vuotta Kouvolan teatterissa 1960- ja 1970-luvuilla. Hän palasi kuitenkin pestin jälkeen takaisin näyttelijäksi kyllästyttyään teatterin taustalla käytäviin valtataisteluihin ja poliittiseen suhmurointiin.

Oheinen Kasvo-ohjelma valmistui vuonna 1976, jolloin Kainulaisen kenties muistettavin roolityö oli vielä edessäpäin. Päätalo-filmatisoinneissa Elämän vonkamies ja Nuoruuteni savotat Kainulainen näytteli pelottavan uskottavasti helposti kimpaantuvaa ja mielisairaudestakin kärsivää Herman Päätaloa. Kainulainen oli pienessä roolissa myös Rauni Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa, jossa hän esitti vääpeli Korsumäkeä.

Martti Kainulainen jäi eläkkeelle Lahden kaupunginteatterista vuonna 1985. Ura teatterilavoilla päättyi eläköitymiseen, mutta hän näytteli pienempiä tv- ja elokuvarooleja kuolemaansa saakka. Martti Kainulainen menehtyi syöpään 72-vuotiaana vuonna 2000.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Martti Kainulaisen muistelmateosta Taiteen takapihalta.