Quantcast
Channel: Elävä arkisto | yle.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1275

Karhusafarilla tajuaa, ettei otsoa tarvitse pelätä

$
0
0

2000-luvulla yhä useammat ulkomaalaiset turistit suuntasivat Suomen-vierailuillaan Kainuun syviin metsiin. Syy on kutkuttava: siellä voi nähdä karhun sen omassa elinympäristössään. Ja mikä parasta, aivan vapaana.

Karhunkatselun uranuurtaja on Markku Määttä, joka on vienyt kiinnostuneita hyville karhuapajille 1990-luvulta lähtien. Suomussalmella sijaitsevan Martinselkosen Eräkeskuksen toiminnasta tulevat tulot ovat mukava lisä kuihtuvalle seudulle. Pallo Hallussa -ohjelma vieraili Määtän vetämällä karhusafarilla vuonna 2005.

Ihmiset suljettuna sisälle ja karhut ulkopuolella vapaana.― Jari Salonen

Määttä osoittaa puuta, jota vasten uroskarhut käyvät kyhnyttämässä vallan merkiksi. Ollaan siis astumassa karhun valtakuntaan. Sieltä löytyvät pienet mökit, joista karhuja katsellaan yömyöhälle. Mökkejä on varusteltu erityisesti valokuvaukseen sopiviksi sekä yöpymistarkoituksiin sänkyineen.

Vuoteen 2005 mennessä Määttä oli toiminut kahdeksan vuoden ajan karhusafarioppaana. Niiden vuosien aikana vain muutamalla karhuretkellä päähenkilöitä ei ollut nähty. Yleensä katseluaukio on täynnä karhuja, kerrallaan on nähty jopa 10-15 karhua, Määttä kertoo. Paljon niitä näkyi myös 2005, kun Pallo Hallussa oli mukana. Toimittaja Jari Salonen huomauttaa mielenkiintoisesta asetelmasta:

"Ihmiset suljettuna sisälle ja karhut ulkopuolella vapaana."

Karhut houkutellaan katselupaikoille haaskoilla. Voisivatko karhut siis pikku hiljaa tottua helppoon saaliiseen ja lopulta ihmiseen? Määttä uskoi, että karhujen metsästys pitäisi huolen siitä, että ne pysyvät varovaisina eläiminä, eivätkä kesyynny.

Martinselkosen Eräkeskus ei ole ainoa kainuulainen karhusafarijärjestäjä. Erätulilla-ohjelmassa käytiin vuonna 2001 Ari Sääsken vetämällä karhuretkellä Kuhmon Vartiuksessa. Sääski harmitteli, kuinka huonosti Suomessa on osattu tuotteistaa kotimainen luonto, kun varsinkin ulkomailta olisi tulijoita karhuja bongaamaan.

Sääski kertoi, että häneltä kysytään usein, onko kojuissa mukana aseita ja pelkäävätkö mökin sisällä olijat.

"Kun he (turistit) yön ovat viettäneet täällä kojussa, niin huomaavat aamulla, että ei karhussa ole paljon pelättävää. Kyllä se karhu pelkää enemmän meitä."


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1275

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>