Quantcast
Channel: Elävä arkisto | yle.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 1275

Vankilan arkea vuonna 1971

$
0
0

“Se on oikeastaan aika järkyttävä kokemus, ei siinä paljon kerkee ainakaan sinä päivänä eritellä tunteitaan. Riisutaan vaatteet pois munasilleen tuolla käytävässä, siinä on tavallaan minuus riisuttu kyllä silloin.” Näin kertoo nimettömänä pysyttelevä vanki vuonna 1971 kuvatussa ohjelmassa Vangin ensimmäinen päivä. Mustavalkoinen dokumentti kertoo Sukevan keskusvankilaan saapuvien vankien elämästä telkien takana.

Sukevan keskusvankila sijaitsee Pohjois-Savon ja Kainuun rajamailla kaukana asutuksesta metsän ja soiden keskellä. Sukevan vankila aloitti toimintansa 1914 ja aluksi se oli ns. työsiirtola, jossa vangit tekivät töitä ankaraan tahtiin. Vuoteen 1971 mennessä vankila on laajentunut merkittävästi, mutta työnteko kuuluu edelleen laitoksen arkeen.

Ensimmäiseksi uudet vangit vaihtavat siviilivaatteensa vankilan raidalliseen kuosiin, jonka jälkeen he saavat oman pienen vankikoppinsa. Osa tulijoista on ollut Sukevalla aiemminkin, ja heille oma työpaikka löytyy helposti. Tarjolla on metsätöitä, maataloustöitä, tiilien tekemistä, metallitöitä, veneiden ja puulaatikoiden veistämistä sekä rakennushommia.

Vangeilla ja vartijoilla tuntuu olevan melko erilainen käsitys vankilatyön hyödyllisyydestä siviilielämässä. Vankien mielestä laitoksessa käytetään vanhentuneita työtapoja ja -tekniikoita: esimerkiksi sianhoitokurssi koetaan melko turhaksi. Ahkerimmat työntekijät vankila palkitsee diplomilla, mutta ymmärrettävästi vangit suhtautuvat niihin nihkeästi.

Sellaiselle uurastajalle, joka kaksi vuotta painaa tuolla niska limassa ojaa, annetaan semmonen ihmediplomi, jossa lukee Hyvän työntekijän diplomi. Vankilasta! Menepä nyt tällä diplomilla etsimään siviilistä jotakin työtä.

Vangin pienin päiväansio vuonna 1971 on 1,30 markkaa ja suurin 2,60 markkaa. Myös urakkatöitä on mahdollisuus tehdä, jolloin ansiot ovat suuremmat.

Keskellä metsää sijaitsevan vankilan mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon ovat rajalliset. Eniten kiinnostavat liikuntaharrastukset, mutta esimerkiksi harrastekerhoihin vankeja on vaikea motivoida pitkän työpäivän jälkeen.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 1275

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>