Neuvostoliiton suurhyökkäys ei kesäkuun loppupäivinä vuonna 1944 mene enää puna-armeijan suunnitelmien mukaan. Päähyökkäyssuunnat Tienhaarassa ja Ihantalassa ovat tukossa raivoisista hyökkäyksistä huolimatta. Leningradin rintaman komentaja Leonid Govorov valitsee uudeksi läpimurtokohdaksi Äyräpään-Vuosalmen seudun Vuoksen keskivaiheilla. Sotilaiden äänten kahdeksas osa kertoo suomalaissotilaiden mietteitä Äyräpään verisiltä harjanteilta.
Näin olimme päässeet vihdoin Äyräpäähän. Huokasimme helpotuksesta, kun näimme silmiemme edessä leveän ja vuolaan virran. Muistan elävästi, kun saavuin väsyneenä hien polttaessa silmiäni Vuosalmen rannalle. Katsoessani toiselle rannalle oli se minulle sellainen näky kuin pyhiinvaeltajalle, kun hän näkee luvatun maan. Se ilo, minkä kerkesimme tuntea, häipyi pois ja tilalle tuli ankeus kun kuulimme, että osa meistä joutuisi jäämään asemiin siihen ja pitämään ne kaksi harjannetta hallussamme. – Toivo O. Busk, JR 7
Näin kuvailee Kansa taisteli -lehdessä JR 7:ssä palvellut Toivo O. Busk tunnelmia saapuessaan raskaiden viivytystaisteluiden jälkeen Äyräpäähän, Vuoksen rannalle. Vuosalmi kiinnostaa venäläisiä Vuoksen kapeuden sekä hyvien tieyhteyksiensä takia. Teitä myöten hyökkääjillä on hyvät kulku-urat paitsi Imatralle, myös suomalaisjoukkojen selustaan Ihantalassa.
Puolustajalle Äyräpään–Vuosalmen seutu on hyvin haastava. Vuoksen etelärannalla sijaitsee noin 7 kilometriä pitkä ja 200-600 metriä leveä Äyräpäänharju. Vuosalmen puoleinen pohjoisranta on puolestaan 10-25 metriä alempana kuin Äyräpäänharju, joten harjulta on loistavat tähystys- ja suorasuuntausasemat 300 metriä leveän Vuoksen yli Vuosalmelle.
Aluetta puolustavan 2. Divisioonan esikunnassa puolustuslinja päätetään vetää Äyräpäähän, vaikka se jättääkin Vuoksen heti puolustajien selän taakse ja tekee ammus-, ruoka- ja miehistötäydennyksistä äärimmäisen haastavaa. Taistelevien sotilaiden joukossa Äyräpään puolustus herättää levottomuutta ja ihmettelyä.
Äyräpään lohko on noin seitsemän kilometriä pitkä ja kapeimmillaan vain 200 metriä sillanpää. Sitä puolustamaan määrätään kaksi vahvennettua jalkaväkirykmenttiä, “Tyrjän rykmentti” JR 7 ja JR 49. Joukot nimetään komentajiensa mukaan Osasto (Adolf) Ehrnroothiksi (JR 7) ja Osasto (Ragnar) Wahlbeckiksi (JR 49).
Suomalaisjoukot parantelevat kiivaaseen tahtiin asemiaan Äyräpäässä ja Vuosalmella. Venäläiset aloittavat ensimmäiset hyökkäyksensä kesäkuun 21. päivänä, mutta ne saadaan pysäytettyä heittimien ja tykistön avustuksella. Hyökkäykset jatkuvat kesäkuun 23.–26. päivinä paikoin hyvin rajuina. Puna-armeija yrittää panssareiden tukemana läpimurtoa etenkin suomalaisrykmenttien saumakohdassa, mutta ilman tulosta.
Venäläiset päättävät siirtää alueelle lisää joukkoja ja se antaa suomalaisille aikaa levähtää sekä parannella rikki ammuttuja asemia. JR 7:n rivit ovat harvenneet jo Siiranmäessä ja Äyräpäässä joukko saa täydennystä, joka koostuu pääosin 35–40 -vuotiaista reserviläisistä. Pahoin huvennutta upseeristoa paikataan mm. kadeteilla.
Suomalaiset tekevät onnistuneen vanginsieppausoperaation venäläisten asemiin ja vangeilta saatujen tietojen mukaan tuoreet voimat aloittavat hyökkäyksen 1. heinäkuuta aamulla. Suomalaisten tykistö ja heittimet ampuvat yli 4 000 kranaattia hyökkääjien ryhmitysalueille, mikä hajottaa hyökkäysjoukot täysin. Suomalaiset saavat jälleen muutaman elintärkeän lisäpäivän lepoon ja huoltoon. Krh-joukkueen tulenjohtaja alikersantti Tauno Pesonen tulee kolmantena päivänä viimeistä kertaa Äyräpään puolelle.
Läpimurtohyökkäys alkaa
Varhain heinäkuun 4. päivän aamuna puna-armeija aloittaa läpimurtohyökkäyksen kahden divisioonan voimalla. Painopiste on jälleen suomalaisosastojen saumassa Äyräpään ja Kylä-Paakkolan välimaastossa. JR 7:n lohkolla hyökkääjä pääsee jo Vuoksen rantaan, mutta se lyödään vastaiskulla takaisin. Hyökkäyksen alussa saa surmansa mm. pidetty komppanian päällikkö Erkki “Isä” Tikkanen ja pataljoonan komentaja Eino Kuvaja haavoittuu vaikeasti. Veikko Pajunen kuvaa 4. päivän hyökkäystä Kansa taisteli -lehden artikkelissaan.
Kylä-Paakkolan lohkolla on pienempi sisäänmurto, jonka suomalaiset saavat tukittua. Kaistalla puolustavan JR 49:n kolmannen pataljoonan komentaja Heikki Sankari sekä neljä muuta upseeria kaatuvat, kun komentopaikka saa lentopommin täysosuman. JR 49:n alikersantti Toimi Vainio on juuri saapunut Vuoksen yli vastahyökkäykseen, kun lentokoneet iskevät.
Verinen Äyräpää haukkaa suomalaisilta läpimurtohyökkäyksen ensimmäisenä päivänä yli 500 miestä kaatuneina, kadonneina ja haavoittuneina. 5. heinäkuuta yöllä everstiluutnantti Ehrnrooth ilmoittaa divisioonankomentaja A.E. Martolalle, ettei hän pysty pitämään Äyräpäätä ilman tuoreita voimia. Martola käskee joukkoja irtautumaan sillanpäästä, mutta käsky perutaan tuoreen tiedustelutiedon perusteella, jonka mukaan puna-armeijan hyökkäysvoima on ehtymässä.
Osasto Ehrnrooth saa 5. päivän yöllä vahvistuksekseen Erillinen Pataljoona 25:n, ja osa Tyrjän rykmentin uupuneista miehistä tuodaan Vuosalmelle lepoon. Tyrjän rykmentin I pataljoona ei tarvitse kovin suurta venettä Vuoksen ylitykseen.
Neuvostojoukot keräävät seuraavan päivän voimia, ja hyökkäys alkaa vasta illansuussa rajulla tykistövalmistelulla. Osa tuoreen ErP 25:n joukoista joutuu keskityksessä paniikin valtaan ja ryntää pakoon Vuoksen rantaan ja siitä ylikin. Moni hukkuu virtaan ja tulitukseen. Korpraali Aulis Nousiainen (JR 7) kertoo lääkintämiehen työstä Äyräpään taisteluiden aikaan.
Osasto Ehrnroothin kaistalla sillanpäätä puolustaa käytännössä enää kapteeni Aimo Raassinan komentama vajaa pataljoona, jossa on miehiä JR7:stä ErP 25:stä. Venäläiset pureutuvat tiukasti Vuoksen rantaan. Raassinan ja JR49:n vastaiskut eivät enää tuota tulosta, vaan Äyräpään joukot on katkaistu kahteen osaan.
Liikenne Vuoksen yli on jatkuvan tykistötulen ja maataistelukoneiden hyökkäysten vuoksi lähes mahdotonta. Vähät jäljellä olevat veneet ja lautat on ammuttu rei’ille, eikä haavoittuneita enää tahdota saada pois sillanpääasemasta.
Suomalaisten taistelevat hyvin urheasti, mutta tilanne alkaa olla epätoivoinen. Kylä-Paakkolan puoleiseen sillanpäähän tuodaan 19. Prikaatin pataljoona ajamaan vastahyökkäyksellä venäläiset pois rannasta, mutta yritykset eivät tuota tulosta. Ehrnrooth ja Martola ovat jo valmiit vetämään viimeiset suomalaiset pois sillanpäästä, mutta Armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo ei anna siihen lupaa.
Vuosalmen puolelta keräiltyjä ErP 25:n miehiä siirretään takaisin Vuoksen yli puolustamaan Äyräpään kirkon seutua. JR 7:n lähes loppuun kulutetut joukot taistelevat edelleen, vaikka ne ovat motissa joka puolella olevien venäläisten ja Vuoksen välissä. ErP 25:ssä 18-vuotiaana taistellut Paavo Ojanperä kertoo hetkistään Äyräpään kirkon tukikohdassa Kansa taisteli -lehdessä.
Sillanpää murtuu
Heinäkuun 7. päivän iltapäivällä neuvostoarmeija aloittaa viimeisen rynnistyksensä. Tykistön tuli peittää Äyräpään kirkon maaston, jossa suomalaiset vielä sinnittelevät. Puolustajat työnnetään Vuokseen ja jälleen moni sotilas hukkuu virtaan. Lopulta Äyräpäässä on enää 30 suomalaista, joiden vaihtoehtona on juosta jokeen venäläisten kiväärien eteen tai antautua. Äyräpään viimeiset urheat puolustajat nostavat kätensä pystyyn 7. heinäkuuta kello 15.30.
Alikersantti Eino Sopanen saapuu haavoittumislomaltaan suoraan Äyräpäähän. Vangiksi lopulta jääneen Sopasen kuvailu Äyräpään puolustajien viimeisistä hetkistä on vaikuttava.
Everstiluutnantti Ehnrooth ammuttaa vielä taistelun tauottua tykistöllä sulkua sillanpääasemaan. Sopasen kertoman mukaan antautuneet suomalaiset pääsevät tykikitulen alta pois, eikä kukaan suomalaisista kuole tai haavoitu.
Toinen sillanpääasema Kylä-Paakkolassa pysyy suomalaisten hallussa vielä kaksi päivää, kunnes viimeisetkin joukot vedetään Vuoksen pohjoispuolelle 9. heinäkuuta. Äyräpään sillanpäässä oli vajaan kolmen viikon aikana taistellut yhteensä 6 000 - 7 000 suomalaista, joista yli 3 700 kaatui, haavoittui tai katosi . Neuvostoliiton tappiot olivat samaan aikaan yli 5 300 sotilasta.
Lähteet:
Paavo Rintala: Sodan ja rauhan äänet
Martti Pohjakallio: Jatkosota-sarjan haastattelut
Ari Raunio & Juri Kilin: Jatkosodan torjuntataisteluja 1942-44
Matti Koskimaa: Tyrjän rykmentti