Suomalaisen tosi-tv:n historiaa 1960-luvun alusta: unissakävelijä, italialainen turisti ja kiero liftari jujuttivat viattomia uhrejaan Piilokamerassa kaiken kansan nähden.
Piilokamera on television vanhimpia ohjelmaformaatteja. Nenästä vedettyjen kanssaihmisten reaktioiden varaan rakennettiin Amerikassa hupiohjelmia jo 1940-luvulla.
Suomessa satunnaisia piilokamerapiloja tehtiin viisikymmenluvulta alkaen. Risto Vanari alkoi vuonna 1961 tuottaa niille omistettua Pähkinä-sarjaa, joka syyskuusta 1962 alkaen vaihtui Piilokameraksi. Sitä tekivät Vanarin kanssa legendaarisen VEK-viihdetiimin jäsenet Jukka Virtanen ja Aarre Elo. VEKin kolmas jäsen Matti Kuusla oli mukana ainakin näyttelijänä.
Kuusikymmenluvun jekut olivat varsin viattomia verrattuina myöhempiin vuosikymmeniin, mutta ne onnistuivat silti naurattamaan aikalaisia. Vedätysten päätteeksi huijaus paljastettiin kohteille amerikkalaisen Candid Cameran tyyliin: "Tämä oli Piilokamera, hymyilkää!" Monet asian arvasivatkin, kun ohjelma oli tullut tunnetummaksi.
Kokonaisia ohjelmia ei valitettavasti ole tallessa, ja osaa säilyneistä inserteistä vaivaa ulkoäänitysten kehno tekninen laatu.
Outoja turisteja
Silmiinpistävän moni Piilokameran juttu näyttää tukeutuneen ulkomaalaisten eksoottiseen outouteen. Kummallinen käytös oli ehkä uskottavampaa, kun asialla oli vieraan kulttuurin edustaja, ja siansaksan polotus ehkäisi myös yritykset tilanteen rationaaliin selvittelyyn.
Hölynpölykielten mestari Matti Kuusla loistaa Turussa kuvatussa sketsissä, jossa seiväshyppääjä Pentti Nikulaa fanittava italoturisti etsii tietä "stadionille". Se tulkitaan milloin paikalliseksi urheilukentäksi, milloin rautatieasemaksi.
Toisessa saman ohjelman jutussa Aarre Elon esittämä stetsonpäinen jenkkituristi huijaa ohikulkijoita ottamaan valokuvan itsestään ja vaimostaan. Pariskunnan poseeratessa kadun toisella puolen ohi ajaa pakettiauto, ja amerikkalaiset haihtuvat kuin tuhka tuuleen. Avulias kuvaaja jää pähkäilemään, mitä tehdä kalliille kameralle.
Omituinen vierailija on myös neuvostoliittolainen kosmonautti, joka ilmestyy avaruuspuvussaan meikäläiselle kylätielle. Paikallinen väestö yrittää kommunikoida ilmojen sankarin kanssa suomeksi ja ruotsiksi. Myöhempi kaukomainen tuttavuus oli suomalaisvaimoa etsiskelevä sheikki vuoden 1966 Piilokamerassa.
Ulkomaisuutta käyttää omalla tavallaan hyväksi sketsi, jossa erikoisille esineille etsitään myyntimiehiä. Kattoharja tai hattulusikka ovat Suomessa vielä "hieman vieraita" mutta kuulemma suurta muotia muualla maailmassa.
Avuliaisuuden palkka
Lukuisat Piilokameran jutut ovat melkeinpä varoitustarinoita sinisilmäisestä avuliaisuudesta. Marraskuussa 1962 lähetetyssä jaksossa mies jättää matkalaukkunsa muiden matkustavaisten vartioitavaksi. Paikalle osunut etsivä väittää sen sisältävän varastettuja koruja ja kelloja.
Samassa ohjelmassa ohikulkevien miesten syliin sysätään mukamas nilkkansa nyrjäyttänyt nuori nainen. Vitsinä ovat herrojen reaktiot neitokaisen uteluihin tehtävän miellyttävyydestä. Kovin uskottavalta ei tilanne uhreista tällä kertaa kuitenkaan vaikuta.
Suljettu puhelin -sketsissä myymälää vahtimaan pyydetty sivullinen yrittää saamansa käskyn mukaisesti vastata pirisevään lankapuhelimeen. Mutta kuulokepa ei irtoakaan luurinkannikkeesta. Toisessa puhelimessa ohjeita antava toimittaja melkein paljastaa seuraavansa tilannetta kameran välityksellä.
Elintarvikeliikkeeseen kiirehtivä koiranomistaja pyytää paikalle sattunutta miestä lemmikkinsä vartijaksi. Harhautuksen avulla koira vaihdetaan isompaan, ja pyyteettömän auttajan ihmetys on suuri.
Parissakin pilassa hyödynnetään urbaaneja ulkotyöammatteja. Ensimmäisessä maalari pyytää ohikulkijaa ottamaan rakennuksen seinästä käsillään tietyn korkeusmitan (vaikka pyytäjällä on itsellään mitta kädessä) ja viemään sen toiseen kohtaan taloa kohtalaisen matkan päähän.
Toisessa ohikulkija pyydetään pitelemään mittanauhan päätä. Mitta vedetään talon nurkan taakse, missä toinen pahaa-aavistamaton värvätään sen toisen pään pitelijäksi. Samassa ohjelmassa testataan, heruuko omakotiasujilta vaateapua turkiksiin pukeutuneelle kerjääjälle. Epäuskoa ainakin heruu, ja yksi asukkaista ounasteleekin, että kyseessä on piilokameraohjelma.
Juttu, jossa nuori turkisasuinen rouva on kahlehdittu kaupan eteen lyhtypylvääseen, on avuliaimmillekin sivustakatsojille selvästi liian paksu nieltäväksi. Tässä, kuten monissa muissakin tapauksissa, Piilokameran näyttelijä joutuu rasittavasti inttämään, että kyseessä ei ole jekku.
Kärsivällisyys koetuksella
Oma alalajinsa ovat piilokamerajutut, joissa testataan, miten pitkälle kanssaihmisten kohteliaisuus ja pinna venyvät röyhkeän käytöksen edessä. Maaliskuussa 1963 lähetetyssä kahvilapilassa mies lainaa vierustoverinsa tulitikkuaskin, mutta myykin sen lupaa kysymättä pöydän ääreen osuneelle etikettien keräilijälle. Jaksossa raahataan myös superpainavaa matkalaukkua ja päivitellään autoa, joka kulkee vedellä ja kotimaisilla polttoainetableteilla.
Toisessa ohjelmassa mies pyytää naiselta lupaa päästä tämän sateenvarjon suojaan. Kun paikalle tupsahtaa miehen hyvä kaverikin, tungos alkaa olla niin kova, ettei omistaja itse mahdu suojansa alle. Jaksossa tutkitaan myös, kuinka moni haluaa kurkistaa työmaan aitaan tehdystä aukosta. Ohjelman lopussa tarvitaan kadun syrjässä seisovaan autoon käsijarrun pitelijää. Auton sisällä kuuluu omituisia pärinöitä, ja uhrit saavat kovaäänisen välityksellä absurdeja ohjeita niiden hiljentämiseksi.
Idealtaan varsin onnistunut tyyppi on Aarre Elon lehtisiipeilijä, joka syventyy innolla vierustoverien parhaillaan lukemiin sanomalehtiin ja haluaa jopa repiä niistä leikkeitä mukaansa. Samassa jaksossa Elo kokeilee kahviloiden suhtautumista asiakkaaseen, joka tilaa pelkän vesilasillisen. Puhelinkioskin käyttäjät saavat koppiin riesakseen ikkunanpesijän, joka vakuuttaa työskentelevänsä vaitiololupauksen velvoittamana. Ilkeämmän sävyistä kiusaamista on baarisketsissä, jossa mieheltä viedään salaa kahvi- ja voileipäannos.
Unissakavelijä-sketsissä pyjamapukuinen, tyhjäilmeinen hiippari kävelee baariin. Miekkosta ei saa herättää, vaikka hän istuu vieraisiin pöytiin ja nuukahtaa niiden ääreen. Lopussa toimittajat saapuvat kuppilaan ja paljastavat jutun juonen.
Unissakulkija onnistui herättämään vähintäänkin hämmennystä, mutta viemärikaivosta kurkistava silinterihattuinen gentlemanni oli jälleen liian epäuskottava saadakseen osalleen juuri muuta kuin puolihuvittuneita kommentteja. Yksi kadulla kulkijoista arvaa jälleen piilokameran piileksivän lähistöllä.
Viimeisessä Vanarin tuottamassa Piilokamerassa kaupattiin torilla huokeaan hintaan takavuosien almanakkoja. Teekkarijäynän mieleen tuovassa esityksessä allakkatulojen luvataan menevän "neekeripoikien valkaisemiseen". Kadulla kulkeva nainen tyrkyttää vastaantulijalle seteliä, jonka väittää lainanneensa tältä. Kaupunkiin saapuvalle satunnaiselle bussimatkalaiselle pidetään linja-autoasemalla suureellinen vastaanotto, jossa häntä juhlitaan "Helsingin nudistiseuran kunniajäsenenä":.
Piilokameran jälkilöylyt
Ylessä Piilokamera herätettiin uudestaan henkiin Seppo Holopainen ohjaamana vuonna 1966. Ensimmäisessä säilyneessä jaksossa jäätelökioskin myyjä jakaa tuotteensa asiakkaille suoraan käteen ja virnuileva nuorimies etsii uutta vaimoa itäafrikkalaisen sheikin haaremiin, miljoonakorvausta vastaan tietenkin.
Jakson yritteliäimmässä pilassa tien varteen jäänyt paketti herättää ohiajavien autokuskien mielenkiinnon. Paketin päällä on kirje, joka neuvoo löytäjän palaamaan kappaleen matkaa takaisin tulosuuntaan. Tien syrjässä on uusi rasti ohjeineen, ja näin edetään, kunnes jujutus paljastetaan viimeisessä viestissä.
Seuraavassa syksyn 1966 ohjelmassa hypättiin mukaan James Bond -elokuvien nostattamaan agenttibuumiin, kun kaupungilla kiertelevä salamyhkäinen mies lähes aggressiivisesti usuttaa kohdehenkilönsä lukemaan ääneen "salaisia viestejä". Autoon jätetty köytetty mies ihmetyttää ohikulkijoita (enemmän kuin vuoden 1962 käsirautanainen), ja torikauppiaan kananmunista löytyy arvokolikoita.
Vuosikymmenen viimeisessä säilyneessä Piilokamerassa mies yrittää päästä lampaan kanssa raitiovaunuun ja ravintolaan. Vaaka näyttää naisille roimaa ylipainoa, koelaulun osanottajilla teetetään temppuja, ja hikkaan etsitään parannuskonstia.
Kuusikymmenluvulla salakuvauskomiikkaa nähtiin Piilokameran ja sen edeltäjän Pähkinän lisäksi joissain muissakin ohjelmissa. Tuulimyllyn puhuva postilaatikko hämmensi vuonna 1965 Helsingin pääpostin asiakkaita. He olivat silti auliita tarjoamaan postiluukun syvyyksissä muka työskentelevälle miehelle tupakkaa ja ruokaa.
Piilokameran ja Pähkinän ideaa on käytetty myöhemminkin eri yhteyksissä, muun muassa Pikku Kakkosen piilokamerassa. Lapinlahden Lintujen Seitsemässä kuolemansynnissä vuonna 1988 nähtiin parodinen Maunon piilokamera.
Lue lisää:
Pähkinä oli Ylen ensimmäinen piilokamerasarja
Vuosina 1961–1962 lähetetty piilokamerasarja Pähkinä iskosti suomalaiskatsojien kollektiiviseen tajuntaan katuun liimatun kolikon. Tosi-tv:n uranuurtajaohjelman muita merkillisyyksiä olivat muun muassa rahantekokone, moottoriton auto, katupuhelin ja konepellin alle jäänyt mies.