Amerikkalainen muotivillitys puhutti ja liikutti Suomea 1960-luvun alkuvuosina. Twist-intoilijoita peloteltiin sairauksilla ja tapaturmilla, mutta "villin alkukantaisesta" tanssista tehtiin myös ME-tason urheilua.
Rock and rolliin pohjautuva twist oli alkujaan vain yksi monista amerikkalaisista, usein afroamerikkalaisten nuorten kehittämistä tanssimuunnelmista. Muista poiketen siitä tuli maailmanlaajuinen menestys.
Twistin yksinkertaisena perusideana oli lantion ja polvien kääntely ja käsien vispaaminen vauhdikkaan musiikin tahdissa. Korostunut ruumiillisuus oli uutta ja tanssille niin leimallista, että Lii-Filmin vuonna 1962 tekemässä esittelypätkässä se rinnastetaan "muokkausvoimisteluun".
Filmissä uutuutta esittelevien tanssikoululaisten liikkeissä on sellaista irtonaisuutta ja jopa aistillisuutta, jota ei täkäläisissä pystypainitilaisuuksissa yleensä nähty. Ehkäpä siksi selostaja Leo Hildén uskookin tyylin olevan kotoisin suoraan viidakkoympäristöstä.
Twist on miltei muuttumattomana siirretty alkuasukasympäristöstä tanssisalonkien suojaan.
Twistin oletetun trooppisuuden nimeen vannoi myös suomalainen twistmestari, jota siteerataan Radiomafian vuonna 1996 lähettämän Jee jee jee -sarjan twist-tietoiskussa: ”Twist on ehdoton, siinä on villiä alkukantaisuutta. Piirtelenkin mielelläni alkuasukkaita ja tropiikin aiheita. Twist kuvaa sitä miljöötä.”
Jee jee jeen kooste kertoo myös twistin herättämistä vastareaktioista. Sitä kutsuttiin hurjistuneeksi tempoiluksi ja sen pelättiin vaurioittavan selkärankaa, nivelrustoja, polvilumpioita ja selkäjänteitä. Erään tanssinopettajan mukaan kyseessä ei ollut edes mikään tanssi vaan mielivaltainen hulluttelu ja "jalalla lipsahtelu sinne sun tänne".
Levy-yhtiöt yrittivät hyötyä villityksestä niin kauan kuin se kestäisi. Lyhyessä ajassa julkaistiin toistakymmentä muotikäsitteen innoittamaa iskelmää, kuten Helsinki-twist, Twist jo saa, Kellotaulu-twist, Hän on Mr. Twist, Ei muuta kuin twist tai jopa Tukkijätkän twist, jonka mukaan "twist myös korven miehen hyppyyn saa”.
Naiivit ja yleensä latteat kappaleet korostivat uuden tanssin eriskummallisia piirteitä, etenkin sitä, etteivät partnerit saaneet tarrata toisiinsa kiinni.
Muotiuutuus huomioitiin tietysti radiohupailuissakin. Nousevan laulunikkarin Juha Vainion twist-pilailu ikuistettiin Spede Pasasen Ruljanssiriihessä syksyllä 1963.
Nuorekas rytmi osoittautui voitokkaaksi myös Jälkilöylyt-viihdeohjelman kilpailussa, johon kuulijoita pyydettiin lähettämään hiihtoaiheisia iskelmätekstejään. Juontaja Heikki Katajan nurinoista huolimatta ykkössijan vei sanoitus nimeltä Hiihto-twist.
Twistaajat ennätysjahdissa
Nuoriso otti twistin nopeasti omakseen ja lähti saman tien vääntelehtimään Suomea maailmanmaineeseen. Helsingin Herttoniemessä joulukuussa 1962 pidetyssä twistmaratonissa rikottiin ranskalaisten nimissä ollut 21 tunnin kestävyysennätys puolella tunnilla. Uudesta ME:stä vastasivat kilpaparit Seppo Haltsonen–Tuula-Kaija Rämö sekä Kari Koskela–Seija Salama.
Uutispätkän selostaja Heikki Kahila mainitsee twistin keksijäksi erheellisesti Chubby Checkerin, joka nousi tanssin tunnetuimmaksi mainosmieheksi lämmitettyään uudelleen jo 1950-luvulla levytetyn rhythm and blues -kappaleen The Twist. Kahilan mukaan tämä "neekeri-iskelmälaulaja" oli ensimmäisellä twistkiertueellaan kuulemma laihtunut peräti kolmetoista kiloa.
Joulukuisen tanssimaratonin jälkimmäinen uutisvälähdys tarjoaa hauskan yksityiskohdan: Amerikassa twististä oli innostunut jopa aikuinen yläluokka, ja vähän samaan tapaan Herttoniemessäkin nähtiin arvokkaiden pukuherrojen liikehtivän varovaisen rytmikkäästi (ilmeisesti tuomaristoon kuuluvan Aira Samulinin rohkaisemina).
Maaliskuun lopussa 1963 tavoiteltiin entistä rajumpaa ennätystä samanaikaisesti sekä Helsingin Expo-hallissa että Herttoniemessä Hirvenpään majalla. Yrityksestä tehty uutisfilmi on kuvattu ensinmainitussa tanssipaikassa, mutta mestaruuden nappasivat Herttoniemessä kilpailleet Haltsonen ja Rämö 60 tunnin yhtämittaisella polvenveivauksella.
Nilkkatuet ja kääreet ovat tarpeellisia aivan kuin lämminverijuoksijoillakin.
Suorituksen vaativuudesta kielivät filmissä näkyvät otokset kääreisiin kiedotuista alaraajoista. Lehtiuutiset kertoivat useammankin ME-kokelaan menneen kovin huonoon jamaan.
Twistiä pidettiin ohimenevänä villityksenä, mutta se levisi laajempiin kansalaispiireihin kuin notkeutta ja harjoittelua vaativa rock'n'roll-tanssi. Twist ei edellyttänyt juuri mitään erityistä taitoa, ja pienelläkin vartalon pyörityksellä pärjäsi tyydyttävästi.
Twististä tuli rautalankamusiikin keskeisin tanssimuoto, sen rytmiikka vaikutti moniin aikakauden iskelmälevytyksiin, ja tanssiyhtyeetkin omaksuivat twistnumeroita ohjelmistoonsa, kuten käy ilmi Expo-hallissa syksyllä 1963 kuvatusta ohjelmaotteesta, jossa Leo Lindblomin orkesteri tahdittaa twistaajia. Twistin säilymisestä kulttuurisessa muistissa kertovat mm. Juice Leskisen myöhemmät kappaleet Erkki twistaa ja Twistin ylivoimaa, Agentsin Jätkän twist tai Urpon (Upi Sorvali) Twistinistien yö.
Muotivillityksenä ja urheilulajina twistin syrjäytti letkajenkka, jossa siinäkin jahdattiin innolla maailmanennätyksiä. Yleistanssina twistin korvasi shake, vielä edeltäjäänsäkin helpompi nytkyttely, joka tarjosi myös laajat mahdollisuudet improvisointiin. Twistin valtakautta kesti vain muutaman vuoden, mutta se jätti pysyvän jäljen rockmusiikin tanssitapoihin: perinteisen paritanssin pakolliset askeleet ja "vuorot" muuttuivat sen myötä auttamattoman vanhanaikaisiksi.