Sadat suomalaiset rakennusmiehet lähtivät 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella Lähi-itään työn ja paremman palkan perässä. Suomalaiset rakennusyhtiöt olivat tuolloin haluttuja yhteistyökumppaneita muun muassa Saudi-Arabiassa, Libyassa ja etenkin Irakissa. Suomalaiset saivat Irakista massiivisia urakoita, kunnes vuonna 1980 syttynyt Irakin ja Iranin välinen sota hiljensi hyvään vauhtiin päässeen rakennusviennin. Arkisto-ohjelmissa rakennusmiehet kertovat työstään ja elinoloistaan eksoottisessa kohteessa.
Vuonna 1980 valmistuneessa tv-ohjelmassa Suomalainen työ Irakissa kerrotaan paitsi rakennusyhtiöiden suurista rakennusurakoista, myös suomalaisten työ- ja elinoloista Irakissa. Kotimaassa monet rakennusmiehet olivat tuohon aikaan työttömiä ja Lähi-idän rakennuskohteet kiinnostivat etenkin nuoria, naimattomia miehiä. Myös taloudellisesti ulkomaan komennus oli kannattavaa, siitä pitivät huolen Irakin matalampi verotus ja verottomat päivärahat.
Ensimmäiset kontaktinsa Irakiin suomalaiset saivat jo 1950-luvulla, mutta todella suuria urakoita solmittiin 1970-luvulla. Suomen puolueettomuus oli ollut avuksi hyvien suhteiden luomisessa, ja rakennusurakoiden saamisessa suomalaisten etuja olivat korkealaatuinen arkkitehtuuri, maine hyvän työn tekijöinä sekä kilpailukykyinen hinta ja toimitusaika.
Rakennusyhtiöille Irak oli lähes unelmakohde, sillä maa eli tuolloin voimakasta kehitysvaihetta: öljyrahaa käytettiin paljon investointeihin, maksut hoidettiin ajallaan ja projektit suunniteltiin järkevästi, jolloin ne oli mahdollista toteuttaa annetuissa raameissa. Esimerkiksi Vise Ky:n ja Lohjan muodostamalla yhtymällä oli vuonna 1980 Irakissa rakennuskohteita peräti 1,2 miljardin markan edestä, niistä suurin oli 28 ammattikoulun ja kuuden maatalousoppilaitoksen jättiprojekti. Koulut toivat myös suuret alihankinnat, sillä ne luovutettiin täysin viimeisteltyinä, suomalaisin kalustein ja sisustuksin.
Ensimmäinen ja suurin harrastus on työnteko ja rahan hankkiminen. Sitten kun sitä ei enää suoda, niin otetaan vaikka kaljaa tuossa pikkusen. Tai en minä tiedä mistä minä sen pikkusen sinne sain… Mutta siinä se aika mennä vierähtää.
Bagdadin seudulla työskentelevät suomalaiset asuivat omalla asuinalueellaan, Finncampissa. Vuonna 1980 Finncampissa asui lähes tuhat suomalaista. Osa työmiehistä oli tuonut perheensä mukanaan ja niinpä asuinalueella toimi peruskoulun ala-aste. Finncampissa oli myös saunoja, uima-altaita, kirjasto, terveysasema, ravintoloita, kauppoja ja kuntokeskus.
Suomalaisten työkavereina paikallisilla työmailla oli paitsi irakilaisia, myös pakistanilaisia rakennusmiehiä. Kielimuuri asetti yhteistyölle omat haasteensa, samoin erilaiset työkulttuurit. Herrasaunassa-radiosarja vieraili Bagdadin konferenssipalatsin suomalaisasuinalueella Finncampissa vuonna 1979. Ohjelmassa haastatellut rakennusmiehet kertovat, että vaikka kiire-sanaa ei paikallisilla työmailla juuri tunneta, työt sujuvat silti kohtuullisen sujuvasti.
Suomalaiset työmiehet kehuvat irakilaisia hyvin ystävällisiksi ihmisiksi, joiden kanssa on helppo tulla toimeen. Herrasaunan nuoret poikamiehet kertovat päässeensä juttusille paikallisten naistenkin kanssa, vaikka se ei suotavaa olekaan. Intiimimpi kanssakäyminen filippiiniläisten, egyptiläisten ja thaimaalaisten naisten kanssa vaatii kuitenkin rahaa, minkä miehet avoimesti myöntävätkin.
Haastateltujen rakennusmiesten mukaan heidän vapaa-aikansa jää vähäiseksi, sillä ylitöitä tehdään jatkuvasti. Luottamusmies onkin huolissaan miesten jaksamisesta, kun elämä pyörii lähes kokonaan työn ympärillä. Kaikille rankka työ, kulttuurierot ja pitkä ero omaisista ei sopinut, ja noin kolmasosa rakennusmiehistä lähti kesken komennuksen takaisin Suomeen.