Aikana jolloin lääkärit ja apteekit olivat vielä harvinaisuuksia monilla seuduilla, oli ihmisen itse yritettävä hahmottaa sairauksiensa syitä ja keksittävä hoitoja. Jos omat konstit eivät riittäneet turvauduttiin kansanparantajiin ja tietäjiin.
Lääkäri oli vielä harvinaisuus 1800-luvun alun Suomessa. Koko maassa heitä oli vain parisenkymmentä. Ensimmäiset apteekit oli perustettu Turkuun ja Viipuriin jo vuonna 1689, mutta vielä parisataa vuotta myöhemminkin apteekkeja oli harvassa. Monet taudit ja kivut oli hoidettava kansanparannuksen konstein ja lääkärin sijasta turvauduttiin kansanparantajiin ja tietäjiin vielä 1900-luvun puolellakin.
Kansanparannus- ja kansanlääkintä on nimensä mukaisesti kansan keskuudessa syntynyttä taitoa hoitaa ja ehkäistä erilaisia vaivoja ja sairauksia. Toimittaja Niilo Ihamäen tekemässä radiohaastattelussa vuodelta 1948 palataan tuohon aikaan ”jolloin kansa vielä oli oma lääkärinsä”. 75-vuotias punkalaitumelainen puuseppä Iivari Valtanen kertoo, kuinka hänen nuoruudessaan oli paljon ihmisiä, jotka eivät olleet ”koskaan tohtoria nähneetkään, eikä tarvinnukaan niitä”.
Kansanparantaja Rotikko-Pekka näyttää märäntäjän pesua Vatalan saunassa 1927. Kuva: Ahti Rytkönen / Museovirasto
Tuskin osattaisiin elää sitä aikaa, jolloin kansa vielä oli oma lääkärinsä.
Iivari Valtasen mielestä ihmiset turvautuivat jo liikaa lääkäreihin unohtaen omat parannustaitonsa. Ja tauteja oli enemmän kuin koskaan, sillä jokainen oli eritelty omaksi sairaudekseen ja nimetty "fiinillä" nimellä. Valtasen nuoruudessa puhuttiin usein vain kivusta. Vanhempia ihmisiä vaivasi raskaasta työstä johtuva kipu eli ”kreini” (reumatismi ja iskias). Ennen kreiniä hoidettiin kylpyhauteella, jossa oli kusiaispesää, männyn oksia ja koivun pihkalehtiä. Sydänkipuihin ja jäsenkipuihin auttoi hieronta ja kuppaus, pääkipuja lääkittiin suoneniskennällä. Apteekin lääkkeisiin turvauduttiin harvoin, vatsatauteihin sieltä hankittiin viinaa ja ”pirunpaskaa” eli hajupihkaa. Lääkärin apua tarvittiin mm. ”krehtassa” eli kasvaimissa sekä kupassa.
Tauteja lääkittiin yleensä "saman koiran karvoilla" eli vaivan aiheuttajaa hyödynnettiin myös hoidossa. Tämä similia similibus (samaa samalla) tapa neuvottiin lääkärikirjoissakin 1700-luvulla ja kansanparannuksessa sitä käytettiin vielä satoja vuosia. Valtanen kertoo esimerkkeinä, kuinka saappaan hankaamaa jalkaa lääkittiin polttamalla vanhaa saapasta ja ripottelemalla tuhkaa hankauskohdan päälle. Ihoon tulleita paleltumia lääkittiin muun muassa jäätyneellä perunalla.
Yksin se meni saunaan eikä se ollu ku pari kolme tuntia siellä ni tuli taas mukula kainalossa pirttiin.
Synnytyksissä oli harvoin koulutettuja kätilöitä läsnä, vaan ensisynnyttäjän apuna oli usein joku kokeneempi synnyttäjä. Ensimmäisten synnytysten jälkeen saatettiin synnyttää myös täysin omin avuin. Valtanen kertoo, kuinka hänenkin vaimonsa lämmitti saunan, teki tuvassa aamuaskareet ja lähti sitten koppa kainalossa saunalle. ”Yksin se meni saunaan eikä se ollu ku pari kolme tuntia siellä ni tuli taas mukula kainalossa pirttiin ja rupes toimillensa taas".
Yksi lasten vaivoista oli sammas (hiivasienen aiheuttama tulehdus suussa). Nimensä tauti oli saanut erikoisen parantamistavan mukaan, jossa käytettiin sammakkoa. Valtanen kertoo, kuinka hänen siskoaan hoidettiin laittamalla sammakon pää hänen suuhunsa.
Kansanparantajien keinot olivat monet
Valokuvat: Museovirasto
Kun omat neuvot eivät riittäneet turvauduttiin kansanparantajiin ja tietäjiin. Hoitoihin kuului muun muassa kuppausta, pesemistä, säikäyttämistä, suoneniskentää ja mittaamista (hoitojen tarkempia kuvauksia löytyy kuvagallerian valokuvien yhteydestä). Vanhimpia menetelmiä olivat loitsut, taiat ja uhraaminen.
Tautien uskottiin usein olevan henkien tai muiden yliluonnollisten voimien aiheuttamia. Ajateltiin, että vain tietyillä henkilöillä oli kyky hallita noita voimia ja sitä myötä parantaa ihmisiä. Kansanparantajia oli monessa kylässä ja maineikkaimpien luo tultiin kauempaakin. Parantajat olivat joko itseoppineita tai saaneet oppinsa joltain vanhemmalta parantajalta. Parantaja oli usein myös selvänäkijä ja tietäjä, jonka uskottiin näkevän tulevaisuuteen. Sairauksien lisäksi heihin turvauduttiin monissa eri elämäntilanteissa ja ongelmissa aina avioliitosta maakauppoihin. "Tietäjien puoleen käännyttiin, kun jokin tuntematon tekijä horjutti yhteisön normaalia elämänmenoa", kirjoittaa Jane Tuovinen kansanparannusta käsittelevässä kirjassaan Tietäjistä kuppareihin.
Yksi tällainen tietäjä ja kansanparantaja oli Kaakko-Junno eli "Konginkankaan noita". Hänen parannustaikojaan taltioitiin Aho & Soldanin mykkäelokuvaan vuonna 1935 ja vuonna 1961 siitä tehtiin versio, johon lisättiin selostus. Filmillä muun muassa nähdään, kuinka Kaakko-Junno parantaa "mielenvikaista" sekä tekee taikoja paremman sadon saamiseksi.
Kansanparantajat olivat taidoiltaan erilaisia, joku hallitsi verenvuodon pysäyttämisen eli verenseisauttamisen, toinen oli taitava nikamien niksauttelija, joku hoiti kumppaamalla ja joku taas valmistamalla rohtoja. Loitsu ja rukous –ohjelmassa vuodelta 1965 esitellään eri kansanparantajien tietoja ja taitoja ja kuullaan muun muassa tarina kuuluisasta "Rauduskylän tuhkapaketista".
Yksi erikoinen hoitotapa oli myös säikäyttäminen, jota käytettiin moniin vaivoihin joko yksinään tai muiden hoitojen yhteydessä. Vaikka moni hoitotapa kuulostaa nykyihmisen korvaan järjettömältä, oli sillä aikanaan tarkoituksensa ja kansanparantaja halusi aidosti auttaa sairasta. Ja teki sen usein hyvin ihmisläheisellä tavalla, joka saattaa selittää kiinnostusta siihen myös nykypäivänä. Tosin aina parantajat eivät olleet vilpittömästi liikkeellä, vaan joukkoon mahtui myös ns. puoskareita, jotka teeskentelivät omaavansa parantajan kykyä taloudellisen hyödyn toivossa.
Yksi rohdoistaan tunnettu luonnonparantaja oli Niilo Ollilainen, joka tuli tutuksi ainakin Saarijärven sekä Somerniemen seuduilla. Hän oli insinööri ja keksijä, joka ryhtyi parantajaksi eläkepäivillään. Uutiskatsauksessa vuodelta 1967 nähdään lyhyt väläys tästä erikoisesta miehestä, joka tituleerasi itseään Joulupukiksi.
Ollilaisen tunnetuin rohto oli terveysjuoma nimeltä Bondikka. Äänekosken kaupunkisanomista löytyy juttu Joulupukista ja postikorteista, joilla hän mainosti toimintaansa. Jutussa myös kerrotaan Ollilaisen jääneen toistuvasti terveysviranomaisten hampaisiin ja häntä sakotettiin useampaan otteeseen Bondikan sisältämästä alkoholista. Tämä ei miestä haitannut, vaan hän jopa lisäsi Bondikan mainoksiin maininnan "kolmasti sakotettua".
Kansatieteilijä ja kielentutkija professori Ahti Rytkönen muistelee alla olevissa ohjelmaleikkeissä kansanparantajia lapsuutensa Maaningalla 1890-luvulla aina 1930-luvulle asti. Hän kertoo, kuinka useimpien sairauksien ajateltiin johtuvan siitä, että ruumiin eri puoliskot olisivat menneet eri pituisiksi. Mittuun avulla yritettiin saada sairaan eripituiset puoliskot tasamittaan. Mittuussa potilas asetettiin lattialle ja häntä mitattiin, venytettiin ja kiskottiin kunnes puoliskot olivat samanmittaiset.
Jos ei sauna, viina ja terva auta, niin tauti on kuolemaksi.
Alkoholilla lääkittiin monia vaivoja, kuten erilaisia kipuja ja vilustumista. Sitä käytettiin sekä sisäisesti ja ulkoisesti sellaisenaan tai sekoitettuna esimerkiksi yrtteihin. Ihovaivoissa luotettiin usein tervaan, sillä oli tapana lääkitä ja ehkäistä tulehduksia. Tervanpolton yhteydessä tehtiin myös pikiöljyä, jolla hoidettiin lukuisia vaivoja aina hammassärystä peräpukamiin.
Aikoinaan peseytymismahdollisuuksien ja yleisen hygienian ollessa puutteelliset saunalla oli tärkeä merkitys, sillä se oli usein hygieenisin paikka. Saunassa saatettiin lapset maailmaan ja vainajat viimeiselle matkalleen, kupattiin sekä hoidettiin monenkirjavia fyysisiä sekä henkisiä vaivoja.
Parantajia Lönnrotista Hätämaan tietäjään
Kansanparannus kiinnostaa edelleen. Vuonna 2012 kuusiosaisessa radiosarjassa käsiteltiin kansanparannuslääketiedettä ja parantajia toimittaja Harri Nousiaisen ja professori Reijo Heikkisen johdolla.
Kansanparantajien joukosta löytyy myös Elias Lönnrot, joka paremmin tunnetaan Kalevalan luojana sekä lääkärinä, mutta hän oli myös hyvin perehtynyt kansanparannukseen ja harjoitti sitä itsekin.
Ohjelmassa esitellään myös kuuluisa kansanparantaja ja tietäjä Juho Aaponpoika Luomajoki eli Hätämaan tietäjä, joka esiintyy myös Pentti Haanpään kirjoissa. Nuorena miehenä sokeutunut Luomajoki auttoi ihmisiä niin sairauksissa kuin vaikkapa varkauksien selvittämisessä. Hoitokeinoina hänellä olivat kasveista valmistetut lääkkeet, sauna, loitsut ja taiat.
Kansanparannus oli aikoinaan jopa turvallisempi tapa hoitaa ihmisiä. Professori Heikkinen kertoo, kuinka vielä 1800-luvulla oli hyvin yleistä, että ihmiset, jotka hakeutuivat koululääketieteen edustajan hoitoon, sairastuivat vielä vakavammin. Tuolloin ei vielä tiedetty bakteereista ja viruksista, joten lääkäritkään eivät ymmärtäneet hygienian tärkeyttä ja levittivät vahingossa itse monia tartuntoja. Samoin jos sairas hankkiutui hoitopaikkaan, kuten sairastupaan hoitoon, hänellä saattoi olla yli kolminkertainen riski kuolla. Siksi moni myös pelkäsi lääkäreitä ja sairaaloita.
Kansanparannuksen perinteet elävät edelleen ja hoitomuotoja kuten jäsenkorjaus, kuppaus ja perinteiden mukainen hieronta on yhä tarjolla.
Artikkelin lähteenä on ohjelmien lisäksi käytetty Jane Tuovisen kirjaa "Tietäjistä kuppareihin, kansanparannuksesta ja parantajista Suomessa", WSOY 1984.