Uusliberalistinen talouspoliittinen suuntaus on lisännyt vaikutusvaltaansa Suomessa jo 1970-luvulta lähtien. Uusliberalismista ja sen vaikutusvallasta keskustelevat toimittaja Seppo Konttinen, kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki, filosofi Mikko Lahtinen ja tutkija Tiina Silvasti radio-ohjelmassa Vieraan valinta (2007). Mikä maksaa? -radiosarjan osassa Miten uusliberalismi tuli Suomeen? (2015) toimittaja Juho-Pekka Rantala haastattelee tietokirjailija-toimittaja Simo Sipolaa ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professoria Heikki Hiilamoa uusliberalismista ja sen vaikutuksesta suomalaiseen talouspolitiikkaan.
Uusliberalismi on talouspoliittinen suuntaus, jolla on taloustieteellinen perusta. Uusliberalismin mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia. Sen tunnusmerkkeinä pidetään tiukkaa talouskuria, valtion omaisuuden yksityistämistä, yksityisen sektorin toiminnan kannattavuuden parantamista ja sääntelyn vähentämistä. Uusliberaali talouspolitiikka tavoittelee myös taloudellista toimintaa säätelevien normien vähentämistä ja tulonsiirroilla rahoitetun hyvinvointivaltion purkamista.
"Uusliberalismi on aikakautemme tärkein ilmiö"
Uusliberalismin teoria ei ole yhtenäinen ja se on saanut eri muotoja eri aikoina. Joidenkin teoreetikkojen näkemykset ovat kuitenkin nousseet toisia merkittävimmiksi talouspolitiikan suunnannäyttäjiksi. Yksi heistä on yhdysvaltalainen yhteiskuntafilosofi ja ekonomisti Milton Friedman (1912–2006). Toimittaja ja tietokirjailija Simo Sipola nostaa esiin myös itävaltalaisen taloustieteilijän Friedrich von Hayekin (1899–1992). Molemmat vaikuttivat yleiseen keskusteluun voimakkaasti ensin Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, sittemmin muualla maailmassa 1960–1970-luvuilla, jonka jälkeen uusliberalistinen taloussuuntaus syrjäytti vähitellen keynesiläisen talousteorian. Keynesiläisyyden mukaan julkinen sektori voi olla tuottava ja valtion tulee lisätä kysyntää tasoittaakseen suhdannevaihtelua.
Helsingin yliopiston professori Heikki Patomäki on tutkinut uusliberalismia. Hän on muun muassa julkaissut aiheesta teoksen Uusliberalismi Suomessa (2003). Patomäki toteaa, että uusliberalismia voidaan pitää aikakautemme tärkeimpänä ilmiönä, joka on jatkunut jo varsin pitkään.
Globaalin talouden historiassa voidaan Patomäen mukaan erottaa kaksi kautta. Ensimmäistä kautta Patomäki kutsuu Bretton Woods -kaudeksi, jolloin rakennettiin Suomenkin kaltaisia hyvinvointivaltioita. Toisen maailmansodan jälkeen syntyneellä Bretton Woods -järjestelmällä tarkoitetaan kansainvälisen talouden hallintajärjestelmää, jonka tavoitteena on pitää maailmantaloutta, erityisesti valuuttakursseja vakaana. Mutta 1970-luvulta lähtien kehittyi asteittain itseään vahvistava uusliberalisaation prosessi. Paluuta sodan jälkeiseen Bretton Woods -kauteen ei ole, koska valtio ei voi enää kontrolloida, vaan joudumme katsomaan asioita globaalista näkökulmasta, Patomäki sanoo.
Uusliberalismi löytää tiensä Suomeen
Simo Sipolan mielestä uusliberalistisen talousteorian tie Suomeen alkoi jo 1970-luvun alun öljykriisistä, joka pahensi maamme työllisyystilannetta, ja inflaatio kohosi samanaikaisesti. "Aikaisempien teorioiden mukaan nämä kaksi eivät saa olla samanaikaisesti koholla", Sipola toteaa. Sen vuoksi alettiin hakea päätösten tueksi uudenlaista talousteoreettista lähestymistapaa, koska koettujen teorioiden käyttöä ei pidetty vaikeassa taloustilanteessa oikeana vaihtoehtona.
1980-luvun alussa muutos Suomen talouspolitiikassa alkoi näkyä. Ja vaikka kriisivuodet hiljalleen väistyivät, Sipolan mielestä politiikka edelleen ohjasi taloutta ja yhteiskuntaa. Uusi muutos talouspoliittisessa päätöksenteossa näkyi vahvasti 2000-luvulta lähtien: nyt politiikot olivat luovuttaneet päätäntävallan markkinoille. Markkinoiden vallasta on seurannut säätelemättömyyden ihanne. Sipola kuitenkin toteaa, että markkinat ei lähtökohtaisesti ole huono asia. Sen sijaan se, että yritetään määritellä markkinoilla asioita, jotka eivät sinne sovi, on huono asia. Hyvänä esimerkkinä hän mainitsee Suomessa vanhustenhuollon, jonka markkina-arvoa yritetään määritellä.
Asenneilmapiiri muuttui uusliberalismin myötä
2000-luvulla Suomessa alettiin kyseenalaistamaan ilmainen ja tehokas terveydenhuolto, julkisten rakennusten ja yleisten katujen kunnossapito sekä kohtuullisen kokoisten koululuokkien ja päiväkotiryhmien tarpeellisuus. Väitettiin, ettei Suomella ole enää varaa ylläpitää entisen kaltaista elintasoa. Siitäkin huolimatta, että Suomi oli 2000-luvun puolivälin jälkeen rikkaampi kuin koskaan. Miksi rahat eivät riitä? Patomäki näkee syynä sen, että uusliberalisaatio on tarkoittanut siirtymistä julkisesta yksityiseen, toisin sanoen julkisen kulutuksen sijasta on pidetty parempana siirtää rahaa varakkaamman väestönosan yksityiseen kulutukseen. Oleellista hänen mukaansa ei ole se, kykeneekö sinänsä melko pieni varakas kansanosa kuluttamaan saamaansa varallisuutta vaan se, että se pystyy omistamaan.
Filosofi Mikko Lahtinen uumoilee, että uusliberalismi on vaikuttanut voimakkaasti asenneilmapiiriin. Asennemuutos on synnyttänyt ajatuksen, että hyvinvointia ei voikaan enää jakaa tasapuolisesti kaikille. Lahtisen mukaan moni suomalainen on alkanut pitää tilannetta vääjäämättömänä tai luonnollisena eikä enää osata arvostaa tasavertaisuuden yhteiskuntaa.
Talouden uuskieli
Uusliberalismin on nähty vaikuttavan asenteiden lisäksi myös kieleen. Suomen kieleen syntynyt talouden uuskieli, joka Sipolan mukaan muistuttaa orwellilaista uuskieltä. Kirjailija George Orwellin teoksessa Vuonna 1984 (1949) uuskielellä pyrittiin tekemään toisinajattelu ja poliittinen kapinallisuus mahdottomaksi viemällä kansalaisilta käsitteet, joilla voisi ilmaista poliittisesti vääräoppisia mielipiteitä. Talouden uuskielessä keksitään myönteiseltä kuulostavia termejä, joilla kuitenkin on käytännössä kielteisiä vaikutuksia. Esimerkiksi Sipola ottaa sanan 'sopeuttaminen', jolla käytännössä tarkoitetaan julkisten menojen leikkaamista. Muita uusliberalistisen taloussuuntauksen uuskielen keskeisiä termejä ovat tuottavuus, tehokkuus, verotuksen keventäminen, kannustaminen.
Kieli määrittelee maailmankuvaamme.
Sipolan mielestä kansalaiset joko näkevät näiden myönteisten termien läpi tai sitten he ovat jo omaksuneet niitä osaksi omaa kielenkäyttöään. Tutkija Tiina Silvasti nostaa esiin uusliberalistisen puheentuottamisen. Sen erityisenä tavoitteena näyttäisi Silvastin mukaan olevan se, että esimerkiksi 'sosiaalinen oikeudennmukaisuus' tai ' hyvä elämä' on saatu kuulostamaan vanhanaikaisilta, joka sinällään koetaan kielteisenä. Hän myös ihmettelee sitä, miten puheen kautta meidät on vakuutettu, että Yhdysvaltojen sosiaalinen ja taloudellinen malli on se, jota meidän on seurattava. Siitäkin huolimatta, että lähes millä mittarilla tahansa mitattuna pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on tehokas, myös kustannuksiltaan.
Oma etu vai kaikkien etu – mitä tapahtuu hyvinvoinnille?
Hyvinvointivaltion olemassaoloa uusliberalismi koettelee, jos hyvinvoinnin mittarina pidetään yritysten tuotteita ja voiton maksimointia osakkeenomistajille, Sipola sanoo. Tällöin nimittäin oma etu menee muiden edelle, ja toisista tulee helposti vain "haitakkeita" tai epämääräisenä massana, hän jatkaa. Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kuitenkin toteaa, että Suomessa keskustellaan paljon hyvinvointivaltiosta ja se koetaan yhteiseksi asiaksi. "Suomalaiset myös samaistuvat vahvasti kansallisvaltioon nimeltä Suomi", Hiilamo sanoo.
Hiilamo sanoo, että vaikka uusliberalismi onkin vähentänyt köyhyyttä se on lisännyt tuloeroja. Kuitenkin moni ekonomisti on tullut siihen tulokseen, että tuloerojen kaventaminen auttaa talouskasvussa. Lisäksi vulgääri uusliberalismi koki kukoistuksensa 2000-luvun alussa ja on siten hiipumaan päin, väittää Hiilamo. Maailmalla yleisesti on havahduttu siihen, että talouskasvun tavoittelussa oman edun edelle väistämättä kiilaa monia tekijöitä, kuten huoli ympäristöstä ja vaatimukset sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.
Lähteet: Uusliberalismi (?) hyveen uhkana, 6.1. 2013 Risto Harisalo, Ajatuspaja Libera; Uusliberalismi talousaiheisten pääkirjoitusten taustana, Heli Katajamäki VAKKI Publications 2, 2013. Viestintätieteiden laitos, Vaasan yliopisto; Kohti globaalia keynesiläisyyttä, Heikki Patomäki, Ulkopolitiikka 1/2013; Uusliberalismi Suomessa. Lyhyt historia ja tulevaisuuden vaihtoehdot. Helsinki, 2003.