Kouluradio tarjosi 1950- ja 1960-lukujen koululaisille runsaasti puheoppia. Opetusohjelmissa treenattiin notkeakielisyyttä mm. ammumisen, haukunnan ja päristelyn avulla.
Koululogopedi Vilho Ollarannan vuonna 1957 toimittamasta Puhetaidon perusteita -sarjasta on säilynyt jälkipolville kaksi osaa. Lähetykset oli tarkoitettu koululuokissa kuunneltaviksi, ja ohjelmissa on taukoja, joiden aikana oppilaiden oli määrä suorittaa toimittajan määräämiä tehtäviä.
Artikulointia käsittelevässä jaksossa (8.3.1957) poistetaan äänielinten jännitystä rentousharjoituksilla – "painojen nostolla", käsien ravistelulla, "hölmöilyllä" ja päristelemällä suuta hevosten tapaan.
Hengitysharjoituksissa ammutaan lehmien lailla ja "höhhötetään" Ukko Nooaa. Ääntämistä trimmataan notkeammaksi muun muassa laululla "Mun mammani meni mummulaan mummuni mun".
Seuraavassa jaksossa (22.3.1957) oli vuorossa rentousharjoitteiden "kuulustelu". Mukana on myös kovaäänisiä kaje- eli resonanssiharjoituksia, äänetön huuliopuhejumppa, viiden vokaalin lauluharjoitus ja voimisteluliikkeitä kielenkärjelle.
Koululaiset saivat luokissaan osallistua joustavakielisyyskilpailuun, jossa tuli määräajan kuluessa toistaa mahdollisimman monesti konstikasta hokemaa ”hupsukspas pit’ tulla”. Ääntämisen piti olla selvää ja virheetöntä.
Ohjelman lopulla Ollaranta perustelee puheopetuksen merkitystä velvoittavin sanavalinnoin: ”Haluattehan te toki jokainen kehittää Luojan teille antamaa jaloa soitintanne.” Ilmaisua "jalo soitin" Ollaranta viljeli monissa muissakin yhteyksissä äänielimistä puhuessaan.
Libe bäba libe bäba...
Vuonna 1959 Ollaranta laati kansakouluja ja kerhoja varten opaskirjan nimeltä Matin ja Maijan puhetaito. Seuraavana vuonna Kouluradio lähetti melkein samannimisen sarjan, joka sisällöltään muistutti aika lailla aikaisempaa Puhetaidon perusteita.
Matin ja Maijan puhetaitoa -sarjasta on tallella vain yksi jakso, jossa tehdään mm. kajeonteloharjoituksia matkimalla soittimia. Kakofonia on melkomoinen, kun studiossa hoetaan malliksi yhteen ääneen ääntiöitä ja kerakkeita. Ohjelman loppupuolella kilpaillaan jälleen mutkikkaan ”hupsukspas pit’ tulla” -lorun merkeissä.
Ensimmäisen uloshengitysvuoron suoritamme isona helpotuksen huokauksena.
Edellistä varhaisempi, vuosina 1957–1958 radioitu Matti ja Maija Meikäläisen puhetaitoa käsitteli äänenkäytön perusteiden lisäksi myös erilaisia puhetilanteita: haastattelua, keskustelua, muistikuvien mukaan kertomista jne.
Sarjan neljännessä osassa kokeiltiin, millainen "radioselostus" syntyisi esimerkiksi luokan sisustuksesta tai ikkunan takaa aukeavasta näkymästä. Tätä radioleikkiä voitiin luokissa harjoittaa ”karttakeppimikrofonin” avulla.
Rentoutus- ja hengitysharjoitteita ei tässäkään unohdeta. Päätä kieritellään, vartaloa jännitetään ja "löpsähdytetään" ja tehdään "hevosen päristelyä". Syvähengitystä edistetään mm. "muminoimalla".
Kouluradio lähetti 1950- ja 1960-luvuilla monia muitakin puheopetussarjoja, joista monet olivat Ollarannan käsialaa. Yleisradio tarjosi aiheesta lukuisia ohjelmakokonaisuuksia myös aikuisille.