I. K. Inha — kansallisvalokuvaaja

Valokuvaaja ja kirjailija I.K. Inhan ehkä tunnetuimpia töitä ovat hänen ottamansa valokuvat Vienan Karjalasta. Hänen tarkoituksenaan oli täydentää Kalevalan koonneen Elias Lönnrotin keräämää muinais- ja kansanrunokokoelmaa ja tallentaa kuvin vielä 1800-luvun lopulla kovin tuntematon Vienan Karjala, jota ei oltu aiemmin niin kattavasti valokuviin ikuistettu.

I. K. Inhan valokuvia Vienan Karjalasta

Matkaltaan Inha toi runojen lisäksi historiallista esineistöä ja yli 200 valokuvaa. Valokuvat ovat kulttuurihistoriallisesti erittäin merkittäviä koska niissä on ikuistettuna Vienan Karjala ennen kuin iso osa sen vanhoista rakennuksista ja tavoista katosivat ajan ja sotien myötä. Lisäksi niitä on käytetty apuna Karjalan kulttuuriperinteiden palauttamisessa ja historian tutkimuksessa.

Alla oleva ote ohjelmasta Ykkösdokumentti: Viena – runon ja sodan Karjala käsittelee lyhyesti Inhan matkaa. Itselleen tyypillisiä maisema- ja luontokuvia Inha ei ottanut matkalta kuin muutaman. Sen sijaan hän kuvasi paljon Karjalaisia kylänäkymiä ja niiden arkea sekä erityisesti paikallisia ihmisiä, jotka nousevat merkittävästi esiin kokoelmasta. Matkalla syntyivät ensimmäiset suomalaisen valokuvataiteen realistiset henkilökuvat.

Lapsuus kauniissa luonnonmaisemissa sai taiteellisen lahjakkuuden kukkimaan

I. K. Inha, ristimänimeltään Into Konrad Nyström, syntyi 12. marraskuuta 1865 Johan Abraham Nyströmin ja Clara Charlotta Wikmanin yhdeksänneksi lapseksi. Hän eli lapsuutensa Virtain Jäähdyspohjassa perheen tilalla Valkeajärven talossa. Inhan isä oli kiinnostunut kasveista ja oli istuttanut tiluksille ulkomaisia puulajeja ja pensaita aina sembramännyistä erikoiseen vihreään viinimarjaan. Pihapiiri ja Virtain kauniit luonnonmaisemat olivat mitä mainioin ympäristö herättämään nuoren Inhan mielikuvituksen ja kehittämään voimakkaan suhteen luontoon.

I. K. Inhan kuvassa Mustialan maanviljelysopiston pelto vuonna 1899. Inha oli mestarillinen panoraamakuvien tekijä. I. K. Inhan valokuvassa Mustialan maanviljelysopiston pelto vuonna 1899

Taiteellisen lahjakkuutensa Inha peri vanhemmiltaan. Kotona muun muassa soitettiin pianoa, viulua ja huilua, maalattiin ja otettiin valokuvia sekä luettiin historiaa ja maantiedettä käsitteleviä kirjoja. Kotona puhuttiin sekä ruotsia että suomea ja Inhan äiti osasi myös ranskaa. Isä kirjoitti ruotsinkieliseen päivälehteen. Säätyläisille tyypilliseen tapaan perhe piti huviretkistä ja kävi paljon metsällä.

I. K. Inhan valokuvia kotiseudustaan

Inhan ollessa kolmen vuoden ikäinen hänen vanhempi sisarensa Inha Luciina kuoli. Myöhemmin Into Konrad Nyström otti taiteilijanimensä sisarensa mukaan.

Inhan äiti kuoli 12. synnytykseen Inhan ollessa vasta 9-vuotias. Perhe muutti äidin kuoltua Jäähdyspohjasta Ikaalisiin, mutta jatkoi kuitenkin kesien viettoa vanhassa kodissaan.

Inha ehti ikuistaa kuviinsa Suomen päästä varpaisiin

Inha oli taitava koulussa ja menestyi niin hyvin, että sai täydet kympit kuudennen luokan päättötodistukseensa kahdeksasta oppiaineesta. 20-vuotiaana Inha aloitti opintonnot Helsingin yliopistossa, mutta jätti koulunsa kesken ja lähti 23-vuotiaana Baijeriin opiskelemaan valokuvausta. Opetukseen tyytymättömänä hän siirtyi Baijerista Wieniin jatkamaan valokuvaajan koulutusta.

Vaikka ollaan etäällä, niin on myös tiivistetty niitä hetkiä, ja se juuri on Inhan mestarillisuutta

Karjalan lisäksi Inha kuvasi paljon myös ympäri Suomea - Kirjailija Erno Paasilinnaa lainaten Inha ”kuvasi Suomen Hangosta Sallaan, Laatokalta Turun saaristoon.” Hän tallensi kuviin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomen maisemia kaupungeista maaseudulle ja kuvasi sekä teollisuutta, ihmisiä että luontoa. Monesti hän liikkui paikasta toiseen pyörällä. Inha muun muassa kuvasi vuoden kesällä 1908 nopeasti muuttuvaa ja kasvavaa Helsinkiä kustannusyhtiö WSOY:n Helsinki-opasta varten.

I. K. Inhan valokuvia ympäri Suomea

Hän ei kuvaa kaupunkia sosiaalisena yhteisönä vaan nimenomaan rakennusten, valon ja tunnelmien lähtökohdasta

Alla olevassa Kultakuume radio-ohjelman jaksossa toimittaja Jonni Roos ja valokuvataiteilija Taneli Eskola keskustelevat Inhan ottamista Helsinki-valokuvista, joista koottiin kirja Helsinki – valon kaupunki. Mukana ohjelmassa on myös otteita Suomen valokuvataiteen museon erikoistutkija Jukka Kukkosen ja WSOY:n kuvatoimittaja Riitta Toiviaisen haastatteluista. Yhdessä he pohtivat Inhan ottamien kuvien objektiivisuuden ja subjektiivisuuden välistä suhdetta, joka ilmenee yhtäältä suorissa linjoissa sekä rakennusten keskeisyydessä ja toisaalta valon ja varjon taitavassa käytössä ja kuvien tunnelmassa.

I. K. Inhan valokuvia Helsingistä vuodelta 1908

Oman aikansa ekofilosofi

Vaikka Inha kuvasikin paljon ihmisen muokkaamaa ympäristöä, kaupunkeja sekä peltoja, olivat metsät ja luonto hänelle tärkeämpiä. Hän arvosti suunnattomasti luontoa sellaisenaan ja suhtautui siihen jopa intohimoisesti. Hän oli raivoissaan metsähakkuista, joita hänen elinaikanaankin oli Suomessa jo runsaasti, ja kutsui niitä raiskioiksi. Inhan myöhemmissä kuvissa korostuukin juuri luonto sellaisenaan puhtaana ja koskemattomana.

Kiveenkään ei saanut koskea eikä pienintäkään ampiaista tappaa eli hänellä oli lähes ekofeministinen suhtautuminen luontoon.

Alla olevassa Kultakuume radio-ohjelman jaksossa toimittaja Liisa Vihmanen keskustelee Suomen valokuvataiteen museon I. K. Inha -näyttelyn kuraattorin Kati Lintosen kanssa Inhan luontosuhteesta. Lintosen mielestä Inhan luontofilosofia muistuttaa nykyaikaisen ekofilosofian esiastetta, joka Inhan kohdalla tiivistyy hyvin henkilökohtaiseksi suhteeksi luontoon.

Kaikkein tärkein oli luonto

Hän vietti talven kaksin metsäpuron kanssa kuvaten sitä eri kulmista

Inha oli hyvin yksinäinen mies. Yksikään hänen naissuhteistaan ei menestynyt ja hän onnistui aina rakastumaan naisiin, joilta ei saanut vastarakkautta. Yksinäiset kuvausmatkatkaan eivät varmasti auttaneet asiaa. Inha sairasti paikoin vakavaakin masennusta. Metsä tuntui kuitenkin aina rakastavan häntä takaisin eikä koskaan jättänyt yksin. Tämä osaltaan voimisti Inhan luontosuhdetta.

Inhan syvä tunteellisuus on nähtävissä monissa hänen valokuvistaan. Valon ja varjon taitava käyttö ja sommittelu heijastelevat monissa Inhan kuvissa hänen tunnetilojaan. Sen lisäksi, että hän kuvasi paljon realistisia henkilökuvia, ovat monet hänen myöhemmistä valokuvistaan puhtaan yksinkertaisia kuvia metsän puista tai risukosta. Näistä syistä Inhaa on myös sanottu yhdeksi ensimmäisistä Suomen valokuvataiteen modernisteista.

Unohdettu kirjailija

Inha on tunnettu pääasiassa valokuvistaan, mutta hän ehti tehdä myös paljon kirjallista tuotantoa. Hän toimi pitkään kääntäjänä ja kirjoitti myös omia teoksia. Inha aloitti noin 20 vuoden iässä työn toimittajana ja teki juttuja muun muassa Uuteen Suomettareen ja Finlandia–lehteen. Hän toimi myös ulkomaantoimittajana Kreikassa.

Inhan oma tuotanto koostuu pääasiassa matkakertomuksista. Hänen kirjallinen tuotantonsa on kuitenkin varsin merkityksellinen. Suomentaessaan niin suuren määrän vieraskielisiä teoksia 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alkupuolella suomenkielen sanamäärä on ollut nykypäivään nähden huomattavasti pienempi, joten Inhan on ollut pakko laajentaa sanastoa. Lisäksi hän on ollut aikakautensa tuotteliaimpia kirjoittajia.

Alla olevassa radio-ohjelmassa Jarmo Heikkinen lukee katkelmia I. K. Inhan matkakertomuksista kirjasta Suomen maisemia, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1909.

Suurmiesten joukossa

Vuonna 1865 syntyivät Inhan lisäksi myös Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallella ja Pekka Halonen. Hän on yhtä lailla osa samaa karelianistien joukkoa kuin edellä mainitut kansallistaiteilijamme. Kuitenkin I. K. Inhaa harvemmin luetaan näiden suurmiesten joukkoon. I. K. Inha kuoli leukemiaan vuonna 1930. Hänet on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Ensimmäinen Inhalle omistettu postimerkki julkaistiin vasta hänen 150-vuotisjuhlavuotenaan heinäkuussa 2015.

Inha on tehnyt eri puolilta Suomea monta ikonista kuvaa, jotka edustavat monille mennyttä aikaa ja sitä miltä Suomi on joskus näyttänyt. Inhasta on alettu puhua kansallisvalokuvaajana vuoden 2006 järjestettyjen laajojen näyttelyiden jälkeen.

I. K. Inhan muotokuvia